Konjakinväristä

Vielä viime vuoden puolella en tainnut omistaa yhtään konjakinruskeaa asustetta, vaan arkikäyttössä olevat laukkuni ja kenkäni olivat lähes poikkeuksetta olleet mustaa nahkaa. Alkuvuonna konjakkia on kuitenkin hiipinyt pukeutumiseeni, mm. Vagabondin kiilakorkojen ja MK:n Hamiltonin muodossa.

Kun mätsäämään on lähdetty niin mätsätään sitten kunnolla. Nykin tuliaisiin kuuluu tämä MK:n Hamilton-lompakkokin. Lompakko on riittävän tilava niin, että sen sisään voi sujauttaa avaimet ja puhelimenkin, jolloin sitä voi käyttää pikkulaukkuna.

Tosca Blun ballerinat sopivat täydellisesti Hamiltoneiden värimuottiin. En ollut kuullut merkistä koskaan aiemmin, kun bongasin nämä Stockmannin kenkäosastolta. Laadukkaan oloinen nahkavuori ja -pohja tekivät vaikutuksen ja kun värikin tosiaan oli tismalleen oikea, lähdimme kassan kautta kotiin.

Olen jostain kuullut, että kenkien ja laukun valitseminen sävy sävyyn ei olisi enää in. Mitä mieltä te olette asusteiden mätsäämisestä keskenään? Mielikuvituksetonta, vanhanaikaista vai pukeutumisen kannalta ehdottoman tärkeää?

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Avainsanat

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Modernin maalaistyylin jäljillä

Aiemmassa postauksessa kerroin, että klassinen mutta kuitenkin moderni maalaistyyli on alkanut viehättää viime vuosina yhä enemmän. Sain Lauralta postaustoiveen kertoa vähän tarkemmin, minkälaista tyyliä sillä…

keskustele

3 keskustelu

  1. 7.3.12
    BagMiss said:

    Sävy-sävyyn mätsääminen ei ole enää kovin in – siis ainakaan jos sen tekee aina liian tunnollisesti. Pääasia, että asusteet sopivat keskenään yhteen – samaa väriä niiden ei välttämättä tarvitse olla… 🙂

    • 7.4.12
      lisbet said:

      Tunnustan syyllistyväni edelleenkin tähän tunnolliseen mätsäämiseen kuten postauksestakin näkyy:) Ihailen kyllä ihmisiä, jotka kykenevät yhdistelemään vapaasti ja tyylikkäästi, ehkä pitäisi kokeilla joskus…