Olohuoneen kevennetty ilme

IMG_5381

IMG_5388

IMG_5387

IMG_5372

Olohuone koki hiljattain muutoksen, kun saimme vihdoin sohvat yläkerran aulaan. Samalla TV-taso vempeleineen siirtyi ylös. Ajatuksena on, että yläkerrassa olisi arkisempi oleskelutila leikkimistä, TV:n katselua ja pelaamista varten ja alakerrassa seesteisempi olotila. Kuvitelmissani alakerran olohuone on paikka, jossa äiti voi lukea sisustuslehteä sohvalla ilman, että ensin tarvitsee raivata pois pikkuautojen ja leikkilentokoneiden armeijaa. Käytännössä lelut tuntuvat valuvan vähän kerrallaan valkoisille nahkasohville. Muutaman kerran viikossa hermostun, keräilen ne koriin ja kannan takaisin ylös.

TV:n tilalla on nyt puinen taso, joka on peräisin mieheni taitavista käsistä. Sen päällä anopin keramiikkaveistos saa arvoisensa paikan. Toinen uusi tulokas huoneessa on Hanna Korvelan Duetto-matto, josta olin haaveillut jo pitkään. Tarkempaa juttua näistä molemmista tulossa myöhemmin omissa postauksissaan.

Minulle oli todella tärkeää, että TV saatiin pois alakerrasta. Se oli hyvä esimerkki siitä, miten väliaikaisratkaisut pyrkivät muodostumaan pysyviksi. TV-taso kannettiin muuttopäivänä olohuoneen seinustalle, eikä se liikahtanut siitä yli vuoteen, vaikka alusta asti oli selvää, että haluamme TV:n yläkertaan. Alakerrassa on sitä paitsi koko ajan ollut toinenkin TV keittiössä, mistä on aiheutunut kaikenlaista harmia – esimerkiksi se, että molemmat televisiot aukesivat yhtä aikaa kaukosäädintä käytettäessä.

Nyt kun musta ruutu ja maton tummat raidat ovat poissa, olohuoneen ilme on keväisen keveä. Vai mitä tuumaatte? Onko ilme liiankin vaalea?

Joko luit nämä?

37 Kommenttia

  1. Juuri ihastelin tuota valoa ja tilan tuntua kuvissa, ei siis mielestäni yhtään liian vaaleaa. Tuli heti halua karsia omaakin olohuonetta vähän ilmavammaksi – meillä se tosin on pienemmässä asunnossa vähän haasteellisempaa. Upea tuo matto!!

    1. Meillä on kieltämättä alakerran oleskelutiloissa suhteellisesti runsaat neliöt… jos olisin itse laatinut talon huonejaon, olisin saattanut nipistää olohuoneesta pari neliötä esim. makuuhuoneisiin 😀

    1. Minustakin on mukavaa taas päivitellä blogia:D Olen aina välillä käynyt seuraamassa teidän projektia – hyvään vauhtiin olette päässeet!

    1. Joo, minäkin tykkään, että tilaan tuli lisää puunväriä. Vielä tosin on mietinnän alla, käsitelläänkö taso värillisellä vai värittömällä vahalla.

  2. Ihana tämä blogin uusi ulkoasu! 🙂 Itsekin valjastin vähän aikaan sitten mieheni selvittämään, miten saisin tuollaisen yläpalkin, jossa olisi esillä muutamia postauksia. WordPress-alusta on muutenkin houkutellut, bloggerin kuvanlaadun ja -värien kanssa tappelu on alkanut jo kyllästyttää…

    Oikein ihania ja aurinkoisia päiviä Lisbet! <3

    1. Joko miehesi sai ongelman ratkaistua? Voisin kaivaa tähän ne koodit, jolla tein yläpalkin blogger-blogiin. Bloggerin kuvanlaatu on kyllä nykyään melkoinen vitsaus ja erinomainen syy siirtyä WP:n puolelle!

      1. Ei ole valitettavasti vielä saanut (tosin en ole ihan varma, kuinka ahkerasti on yrittänyt minun hoputteluistani huolimatta). Jos sinulla on edelleen tuo bloggerin koodi tallessa, niin mielelläni ottaisin sen! <3

  3. Aivan unelmien olohuone! Todella rauhallista eikä yhtään liian vaaleaa! Mahtavaa, että palasit. Kerkesin juuri ennen bloggaustaukosi alkamista löytää blogisi ja jäin kovasti odottamaan paluutasi. Tervetuloa kurkkaamaan myös minun blogiini http://www.sweetlivingandthings.blogspot.fi
    Blogi keskittyy sisustamiseen, ruokaan ja
    valokuvaukseen 🙂 Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle!

  4. Kaunista! Kiva, että olet palannut blogiisi. Löysin tämän vasta hetki sitten. Nauttien lueskelin ja katselin vanhoja blogauksiasi ja jäin odottelemaan paluutasi.

    1. Voi miten mukava kuulla, että taukonikin aikana joku on jäänyt blogini lukijaksi. Vähän ehdin jo pelätätä, onko minulla yhtään lukijaa jäljellä, kun jatkan bloggaamista. Sinullakin on kaunis blogi, ihania tunnelmia siellä!

  5. Aivan ihana tuo miehesi tekemä puinen taso! Sopii olohuoneen sävymaailmaan täydellisesti. Itsekin aion vaihtaa kesäksi Avenue-maton pois ja tilalle tulee raikas vaalea Beach. 🙂

  6. Ihanaa, että olet palannut! Mun mielestä olohuoneen ilme ei ole yhtään liian vaalea. Näyttää tosi hyvälle ja raikkaalle. Miehesi tekemä taso ja keramiikkaveistos sen päällä ovat kyllä ihan täydellisyyttä hipova yhdistelmä. 🙂

    1. Hi Stine, thanks for asking! It is a vintage table of Finnish origin… probably from the 60s. The legs have been shortened and then the table was painted black.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *