Vaatteen käyttökerran hinta?

Tuorein ihastukseni pukeutumisrintamalla on brittiläinen Goat, jonka mallistoon törmäsin ensimmäisen kerran reilu kuukausi sitten. Varmaan muistattekin rakkauteni monikäyttöisiin mekkoihin ja niukkoihin linjoihin. Vahvimmin rakkauteni kohteena ovat tähän asti olleet Tara Jarmonin vaatteet, mutta olen pitänyt silmäni auki myös muille ehdokkaille. Goatin sivuille päädyin, kun törmäsin tuohon kollaasissa olevaan vaaleansiniseen mekkoon jollain harharetkelläni netissä. Heleä väri, piparkakkureunainen leikkaus miehustassa ja vajaamittaiset hihat kiinnittivät huomioni välittömästi. Hihat! Tiedättekö, miten vaikeaa on löytää hyviä mekkoja, joissa olisi hihat?

Ihan kaikki malliston tuotteet eivät iskeneet; esimerkiksi trumpettihihat, -lahkeet ja pitsimekot tuntuvat vähän tunkkaisilta. Vastineeksi löytyy kuitenkin roppakaupalla suosikkeja, joista kuvassa muutamia.

goat

Hintalapun kohdalla yskäisee kohteliaasti. Toisaalta: muistatteko vanhan postaukseni CPU:sta? Jos 600 euron mekko on työkäytössä kahdesti kuukaudessa kolmen vuoden ajan, yhden käyttökerran hinnaksi tulee n. 8,3 euroa. Ja nyt puhutaan vaattesta, jonka käyttöikä ei oikein huollettuna jää edes yhteen vuosikymmeneen. Mieli ainakin tekisi testata, onko Goat laatupuheidensa veroinen.

Oletteko näin klassisen muodin ystäviä vai meneekö liiaksi Cambridgen herttuatar -linjalle?

keskustelu

  1. 1.10.2014
    Johanna said:

    Kauniita mekkoja ja voin hyvin kuvitella pinkin(?) ja tummansinisen päälläsi. Vaaleansininen vaatisi jotain, muuten se on, niin kuin sanoit, herttuatarmainen.

    Sinuna kokeilisin! 🙂

  2. 1.10.2014
    Anna said:

    Tosi kauniita nuo on, voisin hyvin kuvitella sinun päällesi. Vaaleansininen on mekkona kaunis, mutta värinä aika pliisu ja kieltämättä tulee mullekin herttuatar mieleen siitä. Oma tyylini on paljon rennompi joten onneksi mun ei tartte noita himoita. 😉

    Tuo CPU-käsite on aivan mahtava ja todellakin viljelemisen arvoinen. Kuvittelen, että moni saisi vaateostoksiaan järkeistettyä ajattelemalla tuohon tapaan.

  3. 1.10.2014
    Urjas said:

    Aika kalliiksi jää kyllä käyttökerta, melkein kympin! Mutta ihanaa että olet laskenut sen noinkin harvoilla käyttökerroilla (2 krt/kk). Joskus ärsyttää, kun jonkun kalliin vaatteen hintaa perustellaan käyttökertahinnalla suunnilleen niin, että sitä käyttää joka toinen päivä.

    Itseäni ahdistaa juuri ns. hinnaltaan kalliit laatuvaatteet, koska vaikka kuinka muuntelisin, niin en kyllä jaksa jatkuvasti samaa vaatetta pitää, vaikka olisi kuinka laadukas.

  4. 1.10.2014
    meizi said:

    Olen kanssa ajatellut tuota vaatteen/kenkien kertakäyttö hintaa,joku ihana mekko,pidät sitä muutaman kerran ja hintaa tulee käyttökerralle kymppejä, kun taas kunnon kengät,joilla kävelet lähes päivittäin,mut oot valmis tinkimään sitten niitten hinnasta ja laadusta..

  5. 1.10.2014
    Karkku said:

    Ovat aivan sinun tyylisiäsi. Yksinkertaisen elegantteja ja sopisivat hoikkaan vartaloosi. Tummansininen on upein!

  6. 2.10.2014
    Saila said:

    Hyvä kirjoitus, tuo aikaisempikin mihin viittasit. Mekot ovat tyyliäsi ja vaikka hinta on kyllä todella kova niin jokainen tekee itse päätöksen siitä mitä arvostaa ja mitä haluaa ja varmasti tiedät itse parhaiten onko hinta-laatusuhde sen arvoinen. Omaan tyyliini eivät istu. Eikä kyllä hintakaan, vaikka halvinta en toki osta itsekään. Voin toki maksaa takista 600 euroa, laukustakin, mutta mekosta en maksa.

    CPU on erittäin järkevää ajattelua! Toisaalta siihen voisi lisätä sen, että vaikka jokin vaate olisi kuinka laadukas tahansa ja olisi siten maksanut (no aina rahallakaan ei saa laatua) maltaita niin aina on parempi, että se vaate saa välillä myös ns levätä. Kaikki vaatteet kuluvat käytössä ja niitä pitää edes jonkin verran huoltaa, vaikka se ei tarkoittaisikaan usein pesemistä. Kyllä vaatteistaan saa nauttia kauemmin kun niitä vaihtelee, käyttöikä varmasti pitenee. Saati jos yhtään on taipumusta kyllästymiseen niin vaihtelu auttaa. Rakastan kenkiä ja vaikka niitä onkin kokoelma niin tuppaan aina käyttämään pidempään tiettyjä kenkiä ennen kuin siirryn pitämään toisia, kuten laukkujenkin suhteen. Ja tiedän, että samoja kenkiä olisi hyvä käyttää vain joka toinen päivä. Näin olen ainakin jostakin lukenut. Jos löydän todella mieleiset kengät hivenen eriparia oleviin jalkoihini, niin saatan ostaa ne takuuvarman mustan lisäksi myös muussa värissä. Toki esim. pohjallisten käyttö pidentää käyttöikää, samoin puhdistaminen ja lankkaus.

    Mekoista muuten t.sininen on todellakin kaunein ja tykkään myös siitä punertavasta. V.sinisestä en ole koskaan pitänyt värinä ja vaikka sinussa itsessäsi on väriä tukassa ja silmissä niin olisi ehkä pliisu väri, pakko kompata muita.

  7. 2.10.2014
    Lumo said:

    Oletko ajatellut mekon teettämistä? Tuolla hinnalla, luultavasti hieman halvemmallakin saisit laadukkaan villamekon silkkivuorilla juuri sinulle tehtynä mittojesi ja makusi mukaan. Teettämien ei ole lainkaan niin hankalaa ja lukemattomia sovituksia vaativaa kuin usein luullaan.

  8. 2.10.2014
    Sara said:

    Kaikki mekot ovat ihania ja ajattomia, joten siinä mielessä todella hyviä investointeja. Olen lähdössä Lontooseen ensi kuussa ja täytyykin käydä kokeilemassa mekkoja.

    CPU-ajattelu on järkevää, mutta etenkin noiden brittimerkkien kohdalla hintaa lisää se, että niiden pesumerkintä on usein dry clean. Se taas lisää jonkin verran käyttökustannuksia. En kyllä tiedä, onko pesumerkintä laitettu varmuuden vuoksi. Anyway, Englannissa kemiallinen pesu on paljon halvempaa kuin Suomessa. Olisi kyllä hienoa, jos olisi vaikka jonain työsuhde-etuna vaatteiden pesetys. 🙂