-
Linnan puutarhassa
Eilen pakkasimme itsemme autoon ja lähdimme iltapäiväksi ajelulle Raaseporin suunnalle. Läntinen Uusimaa on oman järvisuomalaisen kotiseutuni jälkeen suosikkipaikkojani Suomessa. Pidän siitä, että alueella on historia, joka näkyy. Näillä seuduilla on asuttu pysyvästi tuhansia vuosia. Kulttuurimaisemien ystävälle löytyy vaikka mitä nähtävää: esimerkiksi Billnäsin, Mustion ja Fiskarsin ruukit, Raaseporin linna ja vanha Tammisaari ja kaikki vain reilun tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta.
Olimme suunnitelleet syövämme Mustion Linnankrouvissa, mutta harmiksemme siellä oli juuri alkamassa yksityistilaisuus (hmm, he olisivat kyllä voineet ilmoittaa siitä nettisivuillaan). Edellisen kerran kävimme tuolla melko tarkkaan vuosi sitten, jolloin muistan syöneeni villiyrttisalaattia katetulla terassilla ja viihtyneeni erinomaisesti koleasta ja sateisesta säästä huolimatta. Vaikka tällä kertaa jäätiin ilman villiyrttejä, paikkasimme tilanteen kävelemällä linnan puutarhassa ja käymällä kahvilla Fiskarsissa.
Vaikka puutarha on nähtävyys sinänsä, olisi mukava joskus käydä tuolla linnassakin sisällä. Sinne pääsee vain oppaan mukana, eikä ajoituksemme ole näillä kummallakaan vierailulla osunut yksiin opastettujen kierrosten kanssa. Toistaiseksi olen siis ihaillut linnan sisustusta vain kuvista. Esimerkiksi kirjassa ’Säätyläiskoti Suomessa’ on hyvä esittely Mustiosta. Onko teistä lukijoista joku vieraillut siellä?
Eilinen olikin tämän viikon ainoa vapaapäivä; täällä puserretaan viimeistä työrupeamaa ennen pientä lomapätkää…
15 kommenttia artikkeliin Linnan puutarhassa -
Hyvän päivän ilta
Tänään on ollut hyvä päivä. Lakkiaisjuhlia meillä ei ollut vierailtavana, joten oleilimme enimmäkseen kotosalla. Tulin vihdoin kaivaneeksi ompelukoneen esille ja lyhensin Zaran hameesta liian väljän vyötärönauhan. Mies ja poika hävisivät jonnekin siksi aikaa, että sain kodin siivottua – ihanaa! Täytyy sanoa, että kunnon siivous on paras mahdollinen sisustusteko.

Miehen kesäloma alkoi. Sen kunniaksi pistimme pannulle lehtipihvit, jotka nautittiin salaatin ja punaviinin kanssa. Tiedän, punaviini ja pihvi ei kuulosta järin kesäiseltä, mutta eipä ollut ilmakaan tänään kovin kesäinen.

Viinilasissa oli huokea espanjalainen luomupunaviini Savia Viva 2010 – voin suositella, saattaisi toimia hyvin kesän grillauksien kanssa. Vaan on se kuohuvakin pistettu jo kylmään sitä varten, että viikon kuluttua alkaa minun kesälomani ensimmäinen pätkä.
-
Koti: kauneutta ja epäkohtia
Tunnen joitain ihmisiä, joiden kodit ovat esiteltävissä sisustuslehteen viimeistään kaksi viikkoa muutosta. Meillä puolestaan tilanne ei ole juuri muuttunut siitä hetkestä, kun tavarat kannettiin sisään. Mieleen tulee entinen kämppikseni, joka sanoi kerran, että väliaikaisilla ratkaisuilla on taipumusta muuttua pysyviksi (keskustelumme ei tosin liittynyt mitenkään asumiseen, mutta mainittakoon, että kyseinen henkilö kuuluu näihin ihastuttaviin kaksiviikkoisihmisiin).

Ei sisustusmakuni oikeastikaan ole mitenkään ylenpalttisen rönsyilevä, mutta voisi täällä jotain pientä tehdä kesää kohti. Matoilla ja tekstiileillä saisi luotua kodikasta tunnelmaa. Alakuvan ompelupöydän maalipinnalle pitäisi näyttää hiomalaikkaa ja sijoittaa pöytä järkevämpään paikkaan, ehkä makuuhuoneeseen. Tuossa keittiön kyljessä se vain kerää rojua päälleen.
Meillä on myös aurinkoinen, lasitettu parveke, jonka kalustuksena ovat vanhan kodin puiset terassikalusteet. Pitääpä ottaa asiaksi sisustaa siitä miellyttävä kesäolohuone.


Vaikka suurin osa asunnosta on kauniin valoisaa, kaikki ikkunat ovat yhdellä seinustalla. Eteinen jää pimentoon ja kaipaa parempaa valaistusta – puhumattakaan kunnon kuramatosta. Välittömästi eteisen jälkeen tulevat vastaan myös kaksi Ikean Malm-lipastoa, jotka on hankittu kaikenlaisen päivittäin käytössä olevan säilytykseen. Ne ovat vähän hassusti käytävällä, mutta eivät mahdu muuallekaan.
Suurin muutos on ollut se, että siirsimme pojan muutama viikko sitten nukkumaan omaan huoneeseensa; samalla ylimääräisessä makuuhuoneessa olleet sohva ja tv-taso tuotiin olohuoneen puolelle (mitä pidätte taustakuvastani?). Reilunkokoisen ruokapöydän kanssa ne täyttävät tilan aika hyvin, mutta minkäs teet – ruokapöydästäni en luovu! Pojan huoneeseen pitäisi hankkia säilytyskaluste – Ikeassa käytiin jo katselemassa, mutta sitten ajattelin kuitenkin hankkia jotain pitkäikäisempää Jolla-sängyn kaveriksi.

Lopuksi vielä hieman epävisuaalisempi ratkaisu:

Meillä ei ole tässä asunnossa kirjahyllyä. Rasti seinään! Kaikissa kahdeksassa edellisessä kodiksi kutsumassani paikassa minulla on ollut kirjahylly. Kirjat ovat nyt pakattuna kellarikomeroon ja ero niistä on selkiyttänyt ajatuksiani. Suurinta osaa, lähinnä kertomakirjallisuutta, en kaipaa yhtään. Ne saisivat puolestani olla sähköisessä formaatissa esimerkiksi iPadilta luettavissa. Sen sijaan muoti- ja designkirjojani on kova ikävä, eikä isojen kuvateosten katselu sähköisessä muodossa ole yhtään sama asia kuin oikean ”coffee table” -kirjan selailu.
Jostain kummasta niitä kirjoja kuitenkin kertyy. Nämä tulokkaat on hätämajoitettu keittiön kaapiston päälle. Ehkä jonkinlainen kirjasäilytyskaluste olisi kuitenkin tarpeen?
-
Taistoon käy

Pelotta päin talvi-ihoa ja kanankoipia! Arsenaalina on Biothermin kuorintaa ja kosteutusta sekä paria kuorintakierrosta myöhemmin itseruskettavaa. Vaikka usein käytän hajustamattomia vartalovoiteita, pidän tässä Biothermin sarjassa erityisesti sen kirpeästä sitruksen tuoksusta. Kuorintavoide sisältää kyllä makuuni melko karkeita osasia. Aiempi suosikkini Biothermiltä oli Aquathermale-sarjan turkoosiin purtiloon pakattu kuorintavoide, joka oli koostumukseltaan hienojakoisempi tai ainakin tasaisempi. Valitettavasti sekin tuote lensi jo useita vuosia sitten lakkautetun kosmetiikan taivaaseen.


Doven asteittain ruskettava kosteusvoide ei puolestaan esittelyjä kaipaa – klassikkotuote, joka soveltuu myös meille itseruskettavakammoisille.

Kesä tosin katosi jonnekin täksi viikoksi, mutta sehän tarkoittaa vain sitä, että minulla on sunnuntaihin asti lisäaikaa värin hankkimiseen!
-
Päivät seutuvilla
Viikonlopuksi tulimme vanhempieni luo. Tänään nappasin kameran mukaan ja lähdin yksin kävelylle. Rakastan näitä päämäärättömiä vaelteluja, joilla ajatukset pääsevät kulkemaan keskeytyksettä ja vapaasti. En usko, että olen koskaan saanut yhtään hyvää ideaa neljän seinän sisällä. Samoin rakastan näitä lapsuuteni ja nuoruuteni tuttuja maisemia, jotka saavat aina haaveilemaan paluumuutosta.




Polkuni kulkivat harjujen viertä ja rantoja pitkin, valosta varjoon. Tuntuu, että samaa vaihtelua on ollut omassa elämässäkin viime viikkoina.




Pääasiassa elämä kuitenkin koostuu valoisista asioista. Tämä aika vuodesta on aivan käsittämättömän hieno. Eniten pidän siitä ajatuksesta, että odotettu kesä on vasta tulossa. Sitten itse kesällä takaraivossa kolkuttaa usein pieni paine siitä, kuinka tästä lyhyestä ajasta tulee ”ottaa kaikki irti” ja ”nauttia ennen kuin on myöhäistä”. Tunnistaako kukaan muu itsessään tällaisia ajatuksia?
-
10 lakattua kynttä ja 11 kysymystä
Pari päivää on mennyt flunssaa potiessa. Saa luvan olla tämän talven viimeinen flunssa! Puhkiniistetty nenä mätsää tällä hetkellä nätisti kynsilakan sävyyn.
Flunssan ainoa hyvä puoli on se, että maanantai-iltana lakkaamani kynnet ovat edelleen esittelykunnossa, sillä en ole tehnyt juuri mitään kotitöitä. Normaalisti lakkaukseni lähtee lohkeilemaan 24 tunnin sisällä, vaikka käytän sekä pohja- että päällyslakkaa. Kokeilin tällä kertaa joltain keskustelupalstalta lukemaani kikkaa, jonka mukaan kynnet pitäisi pyyhkäistä lakanpoistoaineella juuri ennen lakan levittämistä. Ei siitä näy ainakaan haittaa olleen.

Sain reilu viikko sitten 11 kysymyksen haasteen sekä Celinalta, Hannalta että Trinalta, kiitos kovasti hauskoista kysymyksistä. En kuitenkaan usko, että jaksaisitte lukea 33-kohtaista kysymyspostausta, joten vastaan tässä vain Celinan asettamiin kysymyksiin – häneltä haaste tuli teknisesti ottaen ensimmäisenä.
1. Kuinka pitkä olet?
Luulin olevani 163 cm mutta kun meidät viikko sitten mitattiin työhyvinvointipäivän eräässä aktiviteetissa, olinkin kauhukseni vain 162 cm! Olenko alkanut painua kasaan?
2. Mikä on lempiruokasi?
Kuohkeat, rapeat blinit mädillä ja smetanalla.
3. Mikä on paheesi?
Hmm… light-limujen juominen (sillä tiedän, etteivät ne voi olla hyväksi) ja suklaan syöminen salaa.
4. Millä parilla adjektiivilla ystäväsi kuvaisivat sinua?
En uskalla vastata, tätä pitäisi oikeasti kysyä ystäviltäni.
5. Millä parilla adjektiivilla työ/opiskelukaverisi kuvaisivat sinua?
Vetoan edelliseen:) Riippuu varmaankin aika paljon siitä, keneltä kysyttäisiin.
6. Mikä on mielipuuhaasi viikonloppuisin?
Pidän ihan oikeasti siivoamisesta, jos siihen on aikaa ja rauhaa. Toiseksi mukavinta on sitten vain lojua vastasiivotussa kodissa tekemättä mitään.
7. Mikä on hiustesi luonnollinen väri?
Olen luonnostanikin brunette, mutta väriä on syvennetty ja kiillotettu värjäämällä.
8. Mikä on seuraava lomakohteesi?
New Yorkista on ollut puhetta…
9. Mitä ilman et voi elää?
Leikisti: En voisi elää ilman läppäriäni ja nettiyhteyttä. Oikeasti: Lapseni on minulle tärkeintä maailmassa.
10. Mitä piirrettä arvostat ihmisissä eniten?
Luotettavuutta.
11. Mitä ajattelit ehdottomasti tehdä tulevana kesänä?

-
Lisbetin 50
Aiemmassa postauksessa pohdin aika ajoin esiin tulevia listauksia niin sanotuista vaatekaapin kulmakivistä. Lupasin tehdä myös oman listani. No niin, tässä se vihdoin tulee tiivistettynä 50 kohtaan. Muistutan, että kyseessä on puhtaasti omiin tarpeisiini tehty luettelo – jonkun toisen tarpeet voivat olla aivan erilaiset.
- pikkumusta
- hihaton kotelomekko
- villainen puolihame
- kellohelmainen kesähame
- kesämekko
- juhla-asu
- mustat suorat housut
- tummat farkut
- vaaleat farkut
- shortsit
- musta neuletakki
- vaalea neuletakki
- neulepusero
- bleiseri
- paitapusero
- hihaton silkkitoppi
- paljettitoppi tms.
- hihattomia trikootoppeja
- lyhythihaisia t-paitoja
- pitkähihaisia t-paitoja
- huppari
- trenssi
- nahkatakki
- villakangastakki
- lämmin talvitakki
- mustat korkkarit arkikäyttöön
- mustat juhlakengät
- nudet korkkarit
- vaaleat balleriinat
- ruskeat tai mustat balleriinat
- sandaalit
- korkokantaiset nilkkurit
- matalakantaiset saapikkaat
- matalat, mukavat kengät
- kumpparit
- musta laukku
- ruskea laukku
- vaalea kesälaukku
- musta clutch
- aurinkolasit
- kello
- ruskea vyö
- musta vyö
- silkkihuivi
- villainen kaulahuivi
- hansikkaat
- uima-asu
- yöasu
- alusvaatteet
- sukat
Olen huijannut parissa asiassa. Ensinnäkin niputin topit, teepparit, sukat ja alusvaattet omiksi kohdikseen. Toisekseen pudotin listalta karusti pois ulkoilu- ja liikuntavaatteet. Näistä saisi helposti toisen 50-kohtaisen listan, jos ottaisi huomioon sekä sisä- että ulkoliikunnan kaikissa säätilanteissa.
Vaatekaapin kulmakivistä puhuttaessa avainsanat ovat istuva ja laadukas. Pitäisikö tähän lisätä myös sana kallis? Muotoilisin asian niin, että kannattaa ostaa kallein tuote, johon itsellä on varaa. Korkeampi hinta tarkoittaa usein laadukkaampaa materiaalia, jolloin vaate kestää pesussa ja käytössä, ja useampia leikkauksia, mikä tekee vaatteesta istuvan. Epämiellyttävä totuus taitaa kuitenkin olla, ettei hinta aina korreloi käyttöiän kanssa.
Vaatekaappini perusvaatteita ovat erilaiset mekot. Hameetkin pääsivät listalle, vaikka käytän niitä selvästi harvemmin. Hihattomien mekkojen ilmettä saa muutettua vaihtelemalla alla olevaa paitaa. Hyvin valittu pikkumusta käy arkeen, juhlaan, hautajaisiin – nykyään oikein asustettuna jopa häihin. Sen lisäksi on hyvä omistaa neutraalin värinen juhlavaate, joka ei ole valkoinen tai musta. Iltapukuakin mietin tälle listalle mutta totesin, että opiskeluaikojen jälkeen iltapukujuhlat ovat käyneet vähiin.
Housuiksi riittäisivät yhdet tummat ja yhdet vaaleat farkut, siistit villakankaiset suorat housut ja puuvillakankaiset shortsit.
Minun on vaikea löytää hyvin istuvia jakkuja tai bleisereitä, joten olen tehnyt välttämättömyydestä hyveen ja käytän niitä vähän. Ihanteellista olisi, että vaatekaapista löytyisi yksi musta bleiseri, joka istuisi kuin hansikas – ehkä olisin jopa teetättänyt sen ompelijalla. Muuten paikkaan jakkujen jättämän loven mekoilla ja neuletakeilla. Hihaton silkkitoppi sopii jakun tai neuletakkien alle ja yksinään juhla-asun yläosaksi. Bileiltoja vaatekaappiini mahtuu yhden paljettitopin verran ja huppari ja neulepusero puolestaan edustavat rennompaa tyyliä.
Niputin topit ja lyhyt- ja pitkähihaiset teepparit omiksi kohdikseen, vaikka tarkoitus on kernaasti omistaa niitä enemmän kuin yhdet. En kuitenkaan tarkoita, että niitä pitäisi olla kahtakymmentä. 3-5 kutakin on minulle aivan riittävästi, jos ne kaikki ovat hyväkuntoisia ja hyvin istuvia. Pyykkikone pyörii meillä joka tapauksessa vähän väliä.
Päällysvaatepuolella päädyin tähän nelikkoon. Ajattelin, että yhden takeista tulee olla musta, mutta kaikki eivät saa olla mustia.
Jalkineet osoittautuivat kaikkein hankalimmaksi tiivistää, mutta tällä valikoimalla pääsisi jo pitkälle. Vaikka tarkoitus oli näissä kollaaseissa vältellä trendiasusteita, tällä hetkellä muodissa olevat Chanel-henkiset, kaksiväriset balleriinat olisivat kätevät siinä mielessä, että ne menevät sekä mustien että vaaleiden asusteiden kanssa.
Listaa pystyy tiivistämään, jos päättää ostaa vain yhdenvärisiä nahka-asusteita. Itse kuitenkin ajattelisin että vaihtelemalla esimerkiksi ruskeita ja mustia asusteita saa asuihin kaivattua vaihtelua. Ruskeat asusteet myös pitävät huolen siitä, että jos vaatekaapissa on muuten paljon mustia perusvaatteita, kokonaisuus ei mene liian synkäksi.
Kuten näkyy, värimaailma on aika neutraali, mikä mielestäni edesauttaa yhdisteltävyyttä ja pidentää vaatteiden käyttöikää. Mutta se on taas vain oma mielipiteeni. Joku tyyliniekka saattaisi hyvin pystyä luomaan perusgarderobin yhdistellen kirkkaita värejä ja printtejä. Samoin kenkiä, laukkuja ja asusteita voisi varmaan yhdistellä vapaamminkin kuin aina sävy sävyyn mutta taidan olla tämän suhteen aika vanhanaikainen.
Kollaasien kuvat ovat siis satunnaisesti valittua kuvitusta, eivätkä välttämättä kuvaa tämänhetkisen vaatekaappini sisältöä. Seuraavaksi suunnittelen kuitenkin tekeväni analyysiä vaatekaappini todellisesta sisällöstä verrattuna tähän listaan… Mitäs tuumaatte? Unohdinko jotain oleellista?
-
Let me entertain you
Vanhempani olivat viikonloppuna tällä suunnalla ja kävivät sunnuntaina meillä lounaalla. Kun kerrankin oli aikaa, päätin kattaa pöydän kauniisti. Olenko maininnut, että ruokapöytä on ylivoimaisesti suosikkihuonekaluni? Pöytämme on Valantin Ruutu, joka istui edellisen kotimme ruokailusyvennykseen kuin nakutettu. Tähän asuntoon se on kuitenkin epäkäytännöllisen muotoinen ja liian suuri – en ole kuitenkaan hennonut pakata sitä varastoon! Meillä tehdään ruokapöydän ääressä ihan kaikki: syödään, luetaan, leikitään, surffaillaan netissä, kuvataan blogikuvia… Vaikka pöydän korkeakiiltoinen pinta on ottanut itseensä muutamia kolhuja ja naarmuja, näyttää se edelleen yllättävän hyvältä lapsiperheen pöydäksi. Sitten joskus, kun pöytää siirretään seuraavaan sijoituspaikkaansa, saatan maalauttaa sen uudelleen ja varjella sen jälkeen pintaa neuroottisesti. Niinku, lasinaluset ja kaikki. Eikä yhtään alle 3-vuotiasta lähimaillekaan.

Pöydän ”centerpiece” ei todellakaan vastaa alkuperäistä visiotani suunnattomasta pionimerestä, mutta nuo kolme oksaa olivat lähiostarin absoluuttisesti viimeiset hennon roosan väriset pionit.


Kattauksen keramiikka on kotimaista Amforan Tri-astiastoa, josta voisin kirjoitella joskus enemmänkin. Lasit puolestaan ovat Iittalan Auroraa, jota toivoimme häälahjaksi. Harmi, että sarjan osia on vähä vähältä poistettu tuotannosta. Aika on kai ajanut niiden ohi siinä mielessä, että nykyään viinilasit ovat paljon suurempia. Kuvan valkoviinilasien tilavuus on vain 18 cl, jolloin normaali 12 cl:n kaato täyttää lasin selvästi yli puolenvälin.

Aurinkoista viikon alkua sinne! Minulla on ollut vaikeuksia vähentää vaatetusta, vaikka monena päivänä on ollut jo todella kesäistä. Tänään ajattelin elää vaarallisesti ja jättää sukkikset pois. Hui!
-
Jalustalle nostettu
Sain äitienpäivänä toivotun lahjan: jalustan kameralle. Tälle on varmasti käyttöä siviilielämässäkin mutta blogin kannalta jalusta on erityisen hyödyllinen. Ainakin se tekee sata kertaa helpommaksi asukuvien ottamisen – hyvästi kirjapinot kameran alla ja muut viritelmät! Toisekseen voin ottaa kuvia pitemmällä valotusajalla, kun alla on vakaa alusta.

Objektiivivalikoimani rajoittuu tällä hetkellä kameran mukana tulleeseen 18-55 mm/f3.5-5.6 kittilinssiin ja Canonin 50 mm/f1.8 kiinteän polttovälin objektiiviin. Jälkimmäistä voin suositella kaikille, jotka kuvaavaat kittiobjektiivilla. Pienellä investoinnilla kuvista saa kirkkaampia ja valoisampia. Sisustuskuvien ottamiseen kyseinen objektiivi ei tosin sovi, sillä kuvakulma on varsin kapea, mutta korujen, vaatteiden, astioiden ynnä muun blogisälän kuvaamiseen se on omiaan. Vaikka valotusongelmaani voisi parantaa vielä laadukkaammalla objektiivilla, tällä hetkellä nämä omistamani ovat minulle riittävästi enkä suunnittele hankkivani uusia. Pari suosikkia olen kuitenkin pistänyt muistiin tulevaisuutta varten…
Mehut ovat nyt vähän loppu mutta onneksi huomenna on viikon paras päivä, maanantai!











