• Tasapainossa

    Kuluneella viikolla tuskastuin blogini kuvien heittelehtivään laatuun. Kuvaan viime jouluna lahjaksi saadulla Canonin EOS 1100D:llä. Aiempaa kokemusta järjestelmäkameroista ei ole, joten pikkuveljeltä jouluaattona saatua käyttöönotto-opastusta lukuunottamatta olen opiskellut kuvaamista itsenäisesti yrityksen ja erehdyksen menetelmällä. Jokin pieni valokuvauskurssi ei olisi ollut pahitteeksi, mutta toisaalta alkuun on päästy näinkin.

    Erityisesti minua on häirinnyt kuvien valkotasapainon vaihtelu. Olen tähän asti kuvannut yleensä jollain kameraan ohjelmoiduista valkotasapainon perusasetuksista valaistuksesta riippuen ja säätänyt värejä lisää iPhotossa. Tuloksena on ollut kalsean sinertävästä sumean keltaiseen vaihtelevia maisemia – ei tarvitse selata kuin muutama postaus taaksepäin nähdäkseen, mitä tarkoitan. Nyt otin vihdoin asiakseni tutustua kamerani valkotasapainon säätöön. Mitäs sanotte, miltä tämän postauksen kuvat näyttävät?

    Näitäkin otoksia on tosin jälkikäsitelty iPhotossa: olen kirkastanut kuvan tasoja, lisännyt kontrastia ja terävöittänyt kuvaa. Tarvitsisin kuviini lisää valotusta, jotta ne näyttäisivät riittävän raikkailta silmääni. Äitienpäivälahjastani saattaa olla sen suhteen apua… joo, ei enää näitä teasereita, lupaan tehdä siitä postauksen viikonlopun aikana.

    Diorin kynsilakan sävy on ”Onnekas” 659. Ihana keväinen karkkisävy! En ole vielä edes ehtinyt testaamaan tätä, viikko oli sen verran kiireinen. Vastailen kohta kommentteihin – sinne näkyy tulleen paljon haasteita, o-ou.


  • Äitienpäivä täälläkin

    Oikeastaan äitienpäiväni pyörähti käyntiin jo eilen iltapäivällä, kun sain sitä, mitä suurin osa äideistä toivoo eli hetken omaa aikaa. Lähdin ihan yksikseni käymään ostoskeskuksessa. Kolusin kaikessa rauhassa läpi vaatekaupat ja sovittelinkin muutamia vaatekappaleita. Ostin itselleni kynsilakan ja uusia muistikirjoja. Lopuksi menin Fazerille teekupposelle ja täytin muistikirjan ensimmäisen sivun hahmotelmallani ”Lisbetin 50:stä” eli mitkä ovat mielestäni oman vaatekaappini välttämättömät osaset. Lista vaatii vielä hieman viilausta, mutta saatte sen nähtäväksenne ensi viikolla.

    Tämä päivä pyörähti käyntiin sänkyyn tuodulla aamupalalla. Päiväkodissa oli taiteiltu hieno kukin koristeltu peili, jossa äiti näyttää aina kauniilta. Kävimme aurinkoisessa säässä kävelyllä, nukuimme päiväunet ja nyt uunissa odottaa karjalanpaisti. Aika idyllistä, tällä hetkellä tunnen olevani onnekas. Äitienpäivä saattaa herättää monenlaisia tunteita tai sitten se voi olla herättämättä minkäänlaisia tunteita, mutta toivon että teillä on ollut mukava sunnuntai.

    Sain myös toisen todella mieluisen lahjan, mutta siitä lisää huomenna.


  • Blogging on blogging

    Ajattelin tänä iltana pistäytyä sanomaan, että bloggamisesta on tullut minulle tärkeämpi harrastus kuin osasin kuvitellakaan. Olen vuosien mittaan ehtinyt harrastaa mm. pianonsoittoa, partiota, kuorolaulua, taitoluistelua, ompelua, kuntosaliharjoittelua, juoksua ja balettia. Joskus innostus on kestänyt kuukauden tai pari, joskus pari vuosikymmentä. Tällä hetkellä en kuitenkaan harrasta oikeastaan muuta kuin bloggausta. Tässä harrastuksessa on se hyvä puoli, että sitä voi tehdä ikään kuin arjen oheistuotteena. Toisaalta välillä seuraavaa postausta tulee mietittyä niin paljon, että arki tulee ikään kuin blogin oheistuotteena…

    Pikku blogini on ehtinyt olla pystyssä reilut neljä kuukautta. Päivittäiset lukijamääräni liikkuvat Google Analyticsin mukaan 200-500 välillä riippuen siitä, olenko päivittänyt vai seisooko blogissa muutaman päivän ikäinen juttu. Viikkokävijämäärä on noin 1600. Aika nopeasti olen myös havainnut, minkälaiset postaukset lukijakuntaani kiinnostavat eniten: pukeutuminen ja sisustus keräävät klikkauksia ja kommentteja kun taas monet muita aiheita käsittelevät tekstit, jotka itse kuvittelin kiinnostaviksi, eivät juurikaan herätä innostusta. Haluaisin blogini päivittyvän 20-25 kertaa kuussa mutta toistaiseksi en ole päässyt edes kahteenkymmeneen. Määrää ei kuitenkaan voi lähteä lisäämään laadun kustannuksella, sillä blogien lukijat näytävät olevan laatutietoista väkeä ja häthätää kyhätyt täytepostaukset jäävät yleensä vähälle huomiolle.

    Kirjoitan blogia edelleen ensisijassa itselleni mutta yhä enenevässä määrin lukijoita ajatellen. Aika paljon tulee myös kirjoitettua toisille bloggaajille, sillä he ovat aktiivisina kommentoijina yleensä blogin näkyvimmät lukijat. Kuitenkin suurin osa on teitä näkymättömämpiä lukijoita. Kiva, että olette täällä! Jos haluat, sano vaikka heippa kommenttiosastossa. Ja linkkaa oma blogisi, jos sinulla on sellainen, tulen vastavierailulle.


  • Palautetta Biothermille

    Tammikuussa kirjoittelin ihonhoitotuotteistani, joihin kuuluu muun muassa Biothermin voiteita ja puhdistusaineita. Päivittelin silloin, kuinka pitkään käyttämäni Aquasource-geelivoide oli tuntunut aivan eri tuotteelta kuin aiemmin. Syy selvisi nyt. Se nimittäin oli eri tuote. Totuus kävi ilmi Rillan blogipäivityksestä. Biotherm on ilmeisesti noin vuosi sitten uudistanut ihonhoitosarjaansa, ja vanhan kuivalle iholle suunnatun Aquasource-geelivoiteen rinnalle on lanseerattu erittäin kuivalle iholle tarkoitettu geelibalsami. Epähuomiossa olin ottanut hyllystä tämän tuotteen.

    En ota yksin omille niskoilleni tätä virhettä. Sekä voiteiden pahvipakkaukset että niiden purkit muistuttavat erehdyttävästi toisiaan. Oikeastaan ainoa ero on pahvipakkauksen vasemmassa alareunassa oleva teksti ”dry skin” / ”very dry skin” sekä tietysti kääntöpuolen pikkupräntti. Myös lasipurnukoiden etiketit ovat identtiset – erot löytyvät vasta, kun vaivautuu lukemaan tekstin. Lasipurkin läpi tuotteet myös näyttävät samanlaisilta, mutta balsami on paljon geeliä paksumpaa ja rasvaisempaa. Erittäin kuivasta ihosta kärsivälle se saattaa olla juuri oikea tuote, mutta oma ihoni ei kyennyt imaisemaan voidetta. Se jäi valkoisiksi laikuiksi kasvoille ja rullasi ikävästi meikin alla.

    Tänään kävin ostamassa uuden purkin. Syynäsin pitkään pahvipakkauksia, jotta varmasti ottaisin oikean. Tähän geelivoiteesen olen edelleen tyytyväinen. Biothermin voiteita on muuten Stockalla tämän kuun kanta-asiakasalennuksessa…


  • Käsityksiä täydellisestä vaatekaapista

    Onnistuin elämään yli kolmekymppiseksi lukematta minkäänlaista tyyliopasta, mutta viime syksynä ostin hetken mielijohteesta Lauren Conradin kirjan Style. Kirja on ehkä suunnattu hieman nuoremmille, mutta ihastuin sen kauniisiin kuviin ja – listafriikki tunnustaa – yksityiskohtaisiin luetteloihin. Kirja, jossa on tarkat pakkauslistat viikon rantalomalle, kolmen päivän työmatkalle, viiden päivän kaupunkilomalle ja viikonloppureissuille sekä lämpimään että kylmään ilmanalaan, ei voi olla läpeensä huono.

    Voisin palata noihin pakkauslistoihin jossain toisessa postauksessa. Saatan jopa testata niitä käytännössä sopivan tilaisuuden tullen. Kirjassa on kuitenkin muitakin luetteloita, kuten Laurenin käsitys vaatekaapin kulmakivistä, tärkeimmistä jalkineista ja laukuista.

    Kulmakivet:

    1. pikkumusta mekko
    2. farkut
    3. kauluspaita
    4. hame
    5. saapikkaat
    6. valkoisia ja mustia yläosia
    7. mustat korkokengät
    8. hyvin istuva bleiseri
    9. tyylikäs ulkotakki

    Kengät:

    1. matalat, mukavat kengät
    2. korkokengät, ainakin yhdet mustat
    3. kärjestä avoimet korkokengät, värinä jokin naisellisen vaalea sävy
    4. näyttävät, koristeelliset kengät yksinkertaisten asujen vastapainoksi
    5. gladiaattorisandaalit korolla
    6. saapikkaat

    Laukut:

    1. päivittäiseen käyttöön soveltuva tyylikäs laukku
    2. neutraalin värinen clutch
    3. iltalaukku
    4. suurikokoinen clutch, joka sopii myös päiväkäyttöön
    5. tilava laukku
    6. tilava matkalaukku, joka sopii myös käyttölaukuksi kohteessa

    Sivuhuomautus: Laurenin asu takakannessa on syötävän suloinen. Mekko on Femme Noirilta.

    Listoja vaatekaapin kulmakivistä ovat tehneet muutkin. Muodin huipulle -tuomaristosta tuttu Nina Garcia listaa kirjassaan ”The One Hundred” 100 asiaa, jotka joka naisen vaatekaapista tulisi löytyä. Karlan postauksesta löytyy Matchbook Magazinen 50 vaatteen ja asusteen lista. Yksi omista suosikeistani on Net-a-Porterin 10 olennaisimman lista (huoh, kunpa voisinkin hankkia ne kaikki tuolta NaPista):

    1. paitapusero
    2. neuletakki/neulepusero
    3. farkut
    4. nahkatakki
    5. klassinen laukku: päivään, iltaan ja matkalle
    6. kengät: matalat, korkokengät, saapikkaat
    7. bleiseri
    8. trenssi
    9. trikoomekkoja ja -paitoja
    10. laadukkaat alusvaatteet

    Jään pohtimaan, mikä on Lisbetin olennaisten lista. Palaan asiaan…


  • Domestic goddess

    Mies pyysi tekemään lisää samoja munkkeja, joita oli pojan synttäreillä, enkä voinut kieltäytyä. Leivon tosi harvoin, mikä johtuu osittain siitä, että joudun mussuttamaan leipomukseni itse – kumppani ei ole pullatyyppiä ja syö muutenkin aika terveellisesti. Niinpä tämä 2010-luvun moderni nainen riensi viivana keittiöön, kun sai kerrankin pyynnön leipoa.

    Resepti on peräisin Marttaliiton keskustelupalstalta. Minulle oli uutta tuo kananmunan käyttö taikinassa mutta hyvin tuntui toimivan.

    2 ½ dl maitoa tai vettä
    1/2 palaa hiivaa
    1 muna
    1/2 dl sokeria
    1/2 tl suolaa
    50 g/(1/2 dl) margariinia/(öljyä)
    (2 tl kardemummaa)
    8-9 dl vehnäjauhoja
    öljyä paistamiseen ja sokeria pinnalle

    Liota hiiva lämpimään maitoon tai veteen. Lisää sokeri, suola, kardemumma ja muna. Sekoita. Lisää jauhot vatkaten, loput kädellä alustaen, lisää rasva lopussa. Taikinan tulee olla pehmeää, leivo munkkeja tai rinkeleitä. Kohota hyvin ja paista öljyssä kauniin ruskeiksi. Nosta valumaan talouspaperin päälle ja sokeroi lämpiminä.

    No niin, tiedän, että tämä on ollut aika perhe-ruoka-lapsi-painotteinen blogi viime aikoina. (Sillä saattaa olla jotain tekemistä sen asian kanssa, että elämäni on aika perhe-ruoka-lapsi-painotteista.) Yritetään kirjoitella vähän muistakin aiheista lähipäivinä.


  • Pizzaperjantai

    Onko parempaa päätöstä tuuliselle perjantaille kuin kotitekoinen pizza ja lasillinen punaviiniä kaveriksi? Telkkarista katsotaan Suomen lätkäpeliä ja jos pysyn hereillä, ehkä vielä viime sunnuntain rästiin jäänyt jakso Pan Amia.

    Pizzapohjan teosta vastaa yleensä mieheni. Omat pohjani ovat aina vähän pullamaisia mutta mieheni tekemänä pohjasta tulee ohut ja maukas. Resepti on kuulemma salainen, mutta sen verran olen kurkkinut olan yli, että tiedän joukkoon tulevan pizza- ja grahamjauhoja sekä myllystä itse jauhettua vehnää. Täytteistä meidän molempien suosikki on pesto-tomaatti-mozzarella. Pizzoja tehdään kerralla 3-4, mutta suosikkitäytteellä vain yksi: namipizza ei ole namia, jos sitä on saatavilla rajattomasti.

    Kiitos kommenteistanne edellisiin postauksiin, erityisesti nelikymppiskeskusteluun. Vastaan niihin viikonlopun aikana!


  • Kun juhla on ohi

    Vappuiltapäivällä meillä oli siis sisätiloihin siirretty piknik 2-vuotissynttäreiden merkeissä. Kunpa minulla olisikin esittää täydellisesti stailatut kuvat tarjoilusta, koristelusta ja omasta lookistani, mutta kaikki meni kovin perinteisesti – aika hoppu tuli ennen kuin ensimmäiset vieraat olivat jo paikalla. Juhlissa kuvailin jonkin verran, mutta ne kuvat ovat lähinnä perhealbumia varten.

    Tässä siis jälkikäteen räpsäistyt kuvat siitä, mitä koristeista ja tarjoilusta on jäljellä. Meillä oli makkara- ja nakkipitoinen grillimenu, kasvisvartaat ja perunasalaatti. Tilatun kakun kanssa tarjoilin itsepaistamiani munkkeja, joita vieraat kohteliaasti kehuivat. Selvennykseksi, etten ole kaksinen leipuri mutta oman pojan vuoksi pitää yrittää! Päivänsankari tuntui tajuavan, että häntä tässä juhlitaan, ja nautti kovasti keskipisteenä olosta. Voi isoa pientä miestä, joka ei enää istu äidin sylissä lentokoneen lähdön ja laskun aikana.

    Juhlien pinkissä värimaailmassa päästin täysin oman estetiikkani valloilleen. Ajattelin, että tämän kerran! Sikäli kuin olen ymmärtänyt, tulevina vuosina tällaisia ehdotuksia on vaikeampi saada läpi.

    Tänään avattiin uusi Bellablogit-portaali, oletteko käyneet katsomassa? Koen olevani voimakkaasti portaalin kohderyhmää ikäni, sukupuoleni ja kiinnostuksenkohteideni perusteella. Sitä paitsi Bellaan siirtyi useita suosikkiblogejani. Kun uutiset ennen vappua tulivat, käytiin blogeissa odotetusti polemiikkia portaalibloggaamisesta. Mielipiteet vaihtelivat varauksettomasta ihastuksesta jyrkkään eihin. Itse odotan mielenkiinnolla, mitä ensimmäinen suomalainen 30+ -naisille suunnattu portaali tuo tullessaan. Indiedaysissa ja Lilyssa on muutamia blogeja, joita seuraan, mutta muuten materiaali on liian nuorta minulle. Divaaniblogit olen mieltänyt aikuisemmaksi, mutta painopiste on ollut sisustamisessa. Evita on selkeästi taas lanseerattu niille kadehtimilleni nelikymppisille (ks. edellinen postaus). Mitä mahdollisiin mainospostauksiin tulee, ajattelin käyttää medialukutaitoani. Saatan jopa nauttia hyvin tehdystä mainospostauksesta tai vielä pahempaa, ostaa kyseisen tuotteen…


  • Mutsin vappu

    Veikkaan, että useimmat teistä ovat jo sukeltaneet vappuhumuun. Itselläni on aika arkinen meininki täällä kotona: siivousta, kokkausta ja järjestelyjä huomista varten. Meillä on iltapäivällä pienimuotoiset kutsut, pojan syntymäpäivät nimittäin sattuvat vapun tienoille. Alunperin suunnitelma oli viettää juhlaa piknikillä, mutta sankarin lievän kuumeilun vuoksi tapahtuma on siirretty sisätiloihin. Tällä hetkellä mies ja poika ovat tosin peräkärrynhakumatkalla ja palaavat vasta huomiseksi, joten saan tehdä valmisteluja kaikessa rauhassa. Hieman haikea fiilis on kuitenkin. Olisipa mukava kävellä kaupungilla yhtenä perheenä, ostaa pojalle järjettömän kokoinen (ja hintainen!) vappupallo, ehkä ottaa pienet lasilliset kuoharia…

    Mitäs jos löisinkin munkkitaikinat tiskiin ja lähtisin kaupungille hippaloimaan kodin kuuraamisen sijaan? Niin kuin silloin joskus, kun vappu oli tämänkin opiskelijan tärkein juhla? Haalarivappujen perään voi olla vähän haikeana, mutta tosiasia on, etten mistään hinnasta haluaisi enää olla parikymppinen. (19-vuotias sen sijaan voisin olla anytime.) En kaipaa sitä epävarmuutta ja suunnattomuutta. Kolmekymppisenä on mukavaa. Kun ei vain olisi kaikkea tätä. Joskus, kun joka puolelta tulevat vaatimukset painavat päälle, huomaan haaveilevani siitä, että olisin nelikymppinen. Luvatkaa minulle, että elämä on silloin rauhoittunut! Lapsi on silloin isompi, koti on valmis (tai please, edes asumiskelpoinen), kannukset työelämässä on hankittu ja parisuhde kukoistaa. Niinhän?

    Nyt menen paistamaan niitä munkkeja.