Päässä jyllää valtava määrä ajatuksia liittyen kotiin, työhön, harrastuksiin ja kaikkiin tekemättömiin asioihin. Olen jo aiemmin paljastanut rakkauteni listoihin ja muistikirjoihin, joita käytän hallitsemaan päänsisäistä kaaosta. Välillä yritän siirtyä digitaaliseen muotoon ja kokeilen mm. Evernotea, mutta ei vain ole Moleskinen voittanutta.

Yksi kohta to do -listallani oli monelta taholta saamani haaste, jossa piti nimetä viisi suosikkiblogia, joilla on alle 200 lukijaa. Olen pahoillani, etten osaa tässä kertoa, keiltä kaikilta olen haasteen saanut (olisi kai pitänyt laatia lista siitäkin). Koska haaste on jo ehtinyt pyöriä blogeissa kierroksen jos toisenkin, otan omin luvin vähän erilaisen näkökulman ja nimeän viisi sellaista suosikkiani, jossa saneerataan vanhasta uutta, modernia asumusta. Talojen muodonmuutokset ovat kiehtovia!

• Vastarintama :: Inspiroiva rintamamiestalon remontti. Alakerta on jo laitettu uuteen uskoon, yläkerran suunnitelmat ovat hyvässä vauhdissa.
• Kaaoksesta kodiksi :: Kasarista uutta ja tyylikästä. Odotan erityisesti näkeväni walk through -vaatekomeron toteutuksen!
• Koti vähitellen :: Thinking outside the box -remontti 70-luvun omakotitalossa. Katsokaa vaikka pohjapiirustusta.
• Casa di Bella :: Perusteellista työtä 80-luvun paritalossa.
• Muuntajan uusi aika :: Arkkitehtipariskunnan inspiroiva muutos- ja laajennustyö vanhassa muuntajarakennuksessa.

Entäpä oma kodinetsintäprojektimme? Jotain saattaa vihdoin olla tapahtumassa sillä saralla… Siitä kertovat tämän hetken lukemistot: remonttiblogit ja lehdet.

Jos tiedätte kiinnostavia remonttiblogeja, saa mielellään vinkata!

Yksi parhaita juttuja Tokion-matkassa oli hotellimme. Pitääkin tästä lähtien jättää aina majoituksen varaaminen miehen vastuulle. Vaikka olenkin kokovalkoisen ystävä, maanläheisin sävyin toteutettu sisustus oli kyllä niin kiva, että voisin harkita sellaista seuraavaan kotiini. Huonetila oli jaettu osiin liukuovilla, joista kuvissa näkyvät japanilaistyyliset paperiverhoillut ovet. Parasta huoneessa oli kuitenkin näkymä 29.:stä kerroksesta kaupungin ylle. Koska kylpytilassa oli lasiseinät, saattoi sieltäkin ihailla maisemia.

Ylipäätään seuraavassa kodissa saisi olla vanhemmille oma tilava makuuhuone, kylpyhuone ja pukeutumistila. Nyt vain pitäisi löytää ne neliöt jostain.

Olimme matkassa koko perheen voimin, joten iltaisin ei riekuttu kaupungilla. Sen sijaan laitoimme lapsen nukkumaan liukuoven taakse ja nautimme itse sushit öisen maiseman ääressä.

Rentouttavaa lomaa kaikille, jotka sitä tällä viikolla viettävät!

Kotona ollaan. Kolme yötä Tokiossa, vuorokausi lentokoneessa, hyrrät aikaerosta sekaisin mennen tullen. Koska matkamme oli näinkin lyhyt, olimme liikkeellä lähinnä fiilistelymielessä. Ajelimme junalla ja metrolla kaupunginosasta toiseen ja katselimme paikkoja ja ihmisiä.

Odotin matkalta jotain erilaista, mutta näkemäni Tokio oli monelta osin hyvin länsimainen. Esimerkiksi yllä oleva kuva voisi olla mistä tahansa eurooppalaisesta kaupungista. Ymmärretyksi tuleminenkaan ei ollut ongelma, sillä melkein jokainen vastaantulija puhui muutaman sanan englantia. Toisaalta kyllä sitä erilaisuuttakin löytyi ja varmasti hieman sivummalta olisi löytynyt vielä lisää. Jos palaan joskus Japaniin, haluan nähdä millaista on metropolialueiden ulkopuolella.

Yksi salaisista haaveistani muuten toteutui: koin ihan pienen maanjäristyksen. Yhtenä päivänä tuntui, että maa jalkojen alla oli jatkuvasti liikkeessä. Paikalliset eivät tietenkään reagoineet asiaan millään tavalla, mutta itselle tuli hieman epämukava olo, vähän niin kuin huimaisi koko ajan.

Linjakas minimalismi oli kunniassa ja miellytti skandinaavin silmää. Toisaalla vallitsi paljous: kun jotain oli, sitä oli paljon: ihmisiä, vaatekauppoja, pehmoleluja, mainoskylttejä, häkkyrän näköisiä kirjaimia. Shoppailujen kanssa kävi niin kuin minulle usein runsaudenpulan edessä käy: en osta mitään. Tuntuu, etten osaa tehdä juuri sitä oikeaa valintaa kaiken ihanan keskeltä. Ja entä jos tuolla nurkan takana onkin jotain vielä parempaa?

Ihmiset olivat tyylikkäitä ja olisin mielelläni kuvannut kadulla enemmänkin, jos olisin kehdannut. Koulupukuista nuorisoa oli paljon liikkeellä bleisereissään, tytöt polvisukissa ja vekkihameissa. Mieleen jäi erityisesti pieni tyttö, korkeintaan 6-7-vuotias, joka matkusti yksin metrolla. Hän oli tomeran näköinen tummansinisessä villakangastakissaan, huopahatussaan ja valtavan kokoisessa koulurepussaan. Harvassa suurkaupungissa, tuskin edes Helsingissä, näkee lapsen liikkuvan ilman vanhemman seuraa. Tyttö tosin piteli kädessään pussukkaa, johon oli kiinnitetty vihellyspilli – ilmeisesti uhkaavia tilanteita varten.

Nyt viikonloppuna on suunnattu hyrriä takaisin Suomen aikaan, sillä huomenna alkavat taas työt. Ja tänään olisi laskiainen eikä meillä ole vielä edes laskiaispullaa. Hillolla tietysti!