-
Don’t you just love airports?
Silloinkin, kun lento on myöhässä.
Etenkin silloin, kun lento on myöhässä.
Tässä suorituskeskeisessä maailmassa lennon myöhästyminen (kuvan lentoyhtiö ei liity tapaukseen) on yhtäkkiä lupa istua alas, juoda kuppi teetä ja syödä viikko sitten pahvirasiaan pakattu leipä. Saa kerrankin katsella rauhassa ympärilleen tai lukea naistenlehteä. Ja melkein on lupa tehdä heräteostoksia.
Pahoittelut hiljaisuudesta täällä blogin puolella. Kiirettähän on pitänyt. Yritän kuitenkin koko ajan tietoisesti hiljentää tahtia. Konkreettinen esimerkki: viime viikolla kieltäydyin eräästä työtilaisuudesta. Haluan tehdä hyvin ne asiat, jotka teen – en haalia enää mitään lisää.
6 kommenttia artikkeliin Don’t you just love airports? -
Kahdeksan asiaa
No nyt on tulppaaneja!
Sain Inanaalta haasteen, jossa pitää kertoa itsestään kahdeksan asiaa, joita lukijat eivät vielä tiedä. Sinänsä haaste ei ole vaikea, sillä en ole kertonut itsestäni vielä kovinkaan paljon.
Kokeillaanpa:
- Lapsuuden haaveammattini oli sisustusarkkitehti. Lama-aikana kuulin kuitenkin arkkitehtien suuresta työttömyydestä ja rationalistina heitin moiset epävarmat haaveet romukoppaan. Todisteeksi on selvinnyt muutamia pohjapiirroksia taloista sisustuksineen. Miltä kuulostaa kauttaaltaan pinkki makuuhuone ja kokonaan sähkönsinisellä sisustettu olohuone? Kaikissa suunnittelemissani taloissa oli myös 80-luvun villitys, talvipuutarha eli viherhuone.
- Olen vuorotyöläinen, joka ei juo kahvia.
- Jalkoihini ei saa koskea. Niitä ei saa hieroa, kutittaa, raapia eikä hivellä. Hrrr.
- En koskaan kaivannut äidiksi tuloa, mutta olen onnellinen, että olen äiti.
- Aloin lukea lifestyleblogeja marraskuussa 2010, kun eksyin All I Ever Wanted -blogiin etsiessäni tietoa vauvan flunssan hoidosta. Sitä ennen luin vain aiheeltaan tarkasti rajattuja blogeja, kuten liikunta- ja käsityöblogeja. Lifestyleblogit olivat mielestäni hajanaista hömppää.
- En harrastanut liikuntaa lapsuudessani. Kaiken liikuntaan liittyvän olen joutunut ”keksimään” itse aikuisiällä.
- Olen kömpelö. Kauniisti sanottuna minulla on heikko motoriikka. Esimerkiksi astioita rikkoutuu käsissäni säännöllisin väliajoin.
- Elämänohjeeni on: ”What would Audrey Hepburn do?”
Haaste taitaa olla jo kiertänyt useimmat seuraamani blogit, mutta jos haluat osallistua omassa blogissasi, haastan juuri sinut!
Huomenna olemme menossa ystävien häihin. En olekaan pitkään aikaan ollut häissä, vaikka vielä muutama vuosi sitten niitä oli ruuhkaksi asti. Pukeutumisesta oli vähällä nousta kriisi, kun netti- ja livekaupoista ei tuntunut löytyvän mitään kelvollista. (Ompelukseni ei siis todellakaan ole valmistumassa huomiseksi!) Lopulta kuitenkin päädyin kaivamaan kaapista vanhan koltun, joka on oikeastaan ihan hyvä. Muutamia asusteita päivitin, mikä onkin varmasti parempi sijoitus kuin hankkia jälleen yksi lähes kertakäyttöinen juhlamekko.
Viikonloppuna lisää häätunnelmista!
-
Pakkaspäivän pelastajat
Viikonloppu jatkuu rennolla linjalla. Päivän pakollinen ulkoilu supistui aivan minimiin hyytävässä pakkassäässä. Pojan mentyä päiväunille keitän kupin kuumaa kaakaota ja luen suosikkiblogejani Bloglovin’:in kautta.
Kaakaon joukkoon uiskenteli muutama vaahtokarkki. En tiedä, näyttääkö se kovin houkuttelevalta mutta voin taata, että maistuu kyllä hyvältä.
Toinen pakkaspäivän kumppani on Elizabeth Ardenin 8 Hour Lip Protectant. Huuleni ovat herkät rohtumaan etenkin pakkassäässä, siivotessa ja ommellessa (!), nuolen kai silloin huuliani normaalia tiheämmin. Olen käyttänyt tätä vasta pari viikkoa, mutta tuote vaikuttaa saamiensa ylistävien arvioiden mukaiselta. Itse pitäisin tätä ennen kaikkea suojatuotteena, en niinkään hoitavana huulirasvana.
Oletteko te uskaltaneet näyttää nenäänne ulkona tänään?
-
Manikyyri
Huh, mikä viikko takana. Voisinpa sanoa, että ensi viikolla helpottaa, mutta todennäköisesti ihan yhtä haipakkaa tulee pitämään. Tämä viikonloppu siis vain ollaan ja keräillään voimia. Tänä iltana ajattelin pitkästä aikaa tehdä itselleni manikyyrin.
Aika usein sorrun lyhentämään kynsiäni saksilla. Ylipäätään pidän kynnet mieluiten melko lyhyinä ja suorakärkisinä. Tapa juontaa varmaankin ajoilta, jolloin soitin aktiivisesti pianoa ja lyhyet kynnet olivat välttämättömyys. Piano on jäänyt, mutta lyhyet kynnet pysyvät. Ja jos miettii, mitä kaikkea tämäkin perheenäiti käsillään tekee, pitkät kynnet olisivat edelleenkin vain tiellä.
Hiljattain hankin Trindin lasiviilan kynsien lyhentämiseen ja muotoiluun. Olen ollut siihen todella tyytyväinen. Tänä iltana heiluttelen siis saksien sijasta viilaa. Ehkä saan aikaiseksi ottaa kuviakin lopputuloksesta ennen kuin lakka lohkeilee, mikä siis tapahtuu vähintään kahden päivän kuluessa…
Olen saanut monia kivoja haasteita kanssabloggaajilta, kiitos! Yritän vastata niihin mahdollisimman pian.
-
Oscar ja minä ompelemme
Olen miettinyt kovasti, mikä olisi sellainen aihe, josta voisin kokemuksen syvällä rintaäänellä blogissani kertoa. Siis lifestyle-aihe, josta minulla olisi sen verran asiantuntemusta, että voisin jopa antaa hyödyllisiä neuvoja lukijoille. Kyllähän minä laitan ruokaa, seuraan muotia, meikkaan ja sisustan kotia, mutta missään näistä en ole erityisen hyvä.
Yhteen alaan olen kuitenkin melko perehtynyt. Olen harrastanut pukuompelua lukioajoista asti. Alun perin harrastus lähti käytännön tarpeesta saada itselle sopivia juhlavaatteita. Vuosien varrella olen huomannut nauttivani suuresti huolellisesta ja aikaa vievästä käsityöstä. Inspiroidun kauniista ja laadukkaista kankaista. Lempipuuhaani oli istua sohvalla katselemassa historiallisia pukudraamoja ja viimeistelemässä käsinompeluna puvun saumanvaroja, joita kukaan muu ei koskaan näkisi.
Mainitsinko jo, että ompeleminen vie aikaa?
Siinäpä tärkein syy sille, että olen viimeksi ommellut itselleni jotain keväällä 2010. Olin viimeisilläni raskaana ja menossa iltapukujuhliin, joten luonnollisesti minun täytyi tehdä itselleni iltapuku, johon mahtuisimme molemmat.
On jo korkea aika palata tämän harrastuksen pariin. Suunnitelmissa on polvimittainen asu, jota voisin käyttää vaikka häissä tai juhlissa, joissa koodina on tumma puku. Inspiraatiota olen ammentanut Oscar de la Rentan Fifth Avenue -tyylistä:
kuvat: Style.com/Oscar de la Renta
Myös tämä net-a-porterissa parhaillaan myynnissä oleva Oscar de la Rentan malli on ollut inspiraation lähteenä. Puvun mittasuhteet ovat täydelliset; rakastan tuota tulppaaninmallista alaosaa. Päällimmäinen kerros on kultalangalla kirjailtua organzaa ja alla on paksumpi silkkikangas.
kuvat: net-a-porter.comKankaat tähän pukuun on jo tilattu. Alla olevassa kuvassa etualalla on hennon vaaleanpunaista silkkiorganzaa, josta on tarkoitus tulla puvun päällimäinen kerros. Organza on siis melko jäykkää, läpikuultavaa kangasta. Taaempana näkyy silkkisibeliiniä, joka on kuteeltaan eräänlaista toimikasta. Siitä tulee puvun alempi kerros. Kankaat eivät ole aivan tarkalleen saman värisiä, mutta sillä ei ole merkitystä, sillä vain organza jää lopputuloksesssa näkyviin.
Vuorikankaaksi on ohutta kiinansilkkiä. Mikäli jotakuta lukijaani kiinnostaa, kaikki kankaat on tilattu NY Fashion Center Fabricsista. Vaikka kankaista joutuu Yhdysvalloista toimitettaessa maksamaan tullin, tulee tilaaminen silti edullisemmaksi kuin vastaavien materiaalien hankkiminen kotimaisista erikoisliikkeistä.
Työn seuraava vaihe on sukeltaa kellarikomeroon ja kaivaa esiin laatikko, jossa säilytän vanhoja kaavojani. Uskoisin, että morsiuspukuni kaavoista voin pienin muutoksin luoda kaavat tätä pukua varten. Kuitenkaan ei kannata aivan hengitystä pidätellen odottaa, koska esittelen valmiin tuotoksen. Kuten sanottu, ompeleminen vie aikaa ja sehän on nykyään kortilla. Lupaan kuitenkin postailla tänne blogiin edistymisestäni…
-
Vaalipäivä
Lähdössä nimeämään juuri sen oikean ehdokkaan tasavallan presidentiksi. Keeppi on joululahja anopilta; ihanaa silkin ja villan sekoitetta. Loput asusta onkin peräisin Zaran alennusmyynneistä.
Kädessä on Nominationin nahkainen ranneke. Mies toi meille molemmille tällaiset samanlaiset. How liikkis is that? Omani on tosin liian suuri (taitaa olla miesten mallia), joten sitä pitää vielä lyhentää.
Hyvää sunnuntaita ja ensimmäistä vaalipäivää kaikille lukijoille!
-
Kiinni/auki
Tänään on tullut mietittyä paljon blogin kirjoittamista ja sitä, kuinka paljon haluan ja pystyn antamaan itsestäni. Olen nyt bloggaillut huimat kolme viikkoa. Alusta asti on kuitenkin ollut selvää, että tämä on julkinen blogi, jossa käsittelen omaa elämäntyyliäni. Olkoonkin, että saan huolellisesti valita ja rajata aiheeni.
On ihanaa luoda jotain, olkoon se sitten vaikka blogi, jossa on kuvia ja tekstiä. Muuten arki supistuu liian pieneksi kehäksi ja suorittamiseksi, jossa samat asiat aloitetaan joka päivä alusta eikä mitään näkyvää tunnu jäävän jäljelle. Kertokaa silti, minua kokeneemmat bloggaajat, millaista on kirjoittaa omista asioistaan osittain näkymättömille lukijoille? Mihin vedätte yksityisyyden rajan?
-
Vaatekaapin kuraattori
Vaatekaapin julma kuraattori on karsinut joukosta ylimääräisiä väriläiskiä. Jäljellä on pääasiassa mustaa, harmaata, valkoista, hentoa pinkkiä ja puuterin sävyjä. Ehkä joskus keväämmällä joukkoon hiipii lisää värejä.
Voi kuinka odotankaan sitä päivää, kun pääsen suunnittelemaan vaatesäilytystä uuteen kotiin. Unelmissa siintää tietysti walk-in vaatehuone kaikkine tykötarpeineen. Todellisuudessa en usko hetkeäkään, että tulevasta asunnostamme liikenisi ylimääräistä huonetta vain minun vaatesäilytystäni varten. Sen sijaan muutaman metrin levyinen kaistale Ikean Pax-vaatekomeroa tai vastaavaa järjestelmää saattaa hyvinkin irrota. Sekin olisi enemmän kuin hetkeen on ollut käytössä.
Lohdutukseksi olen hankkinut nuo valkoiset henkarit ja heittänyt menemään vanhat eripariset kokoelmaerät. Uskomatonta, miten pieni muutos voi piristää vaatekomeron ilmettä. Tunnen melkein olevani Adalminan vaatehuoneessa…
-
Väliaikaisesti kotona
Kodin sisustuksen tyylilaji on tällä hetkellä ankara minimalismi. Asumme lievästi väliaikaisessa ratkaisussa, mikä tarkoittaa, että seinille ei ole ripustettu tauluja, mitään sisustushankintoja ei ole tehty tätä asuntoa ajatellen ja että suuri osa irtaimesta omaisuudesta on kellarikomeron pahvilaatikoissa. Väliaikaisuutta on kestänyt siitä lähtien, kun myimme edellisen, pieneksi jääneen kotimme.
Tuleva koti – missä se sitten liekään – on mielessä joka päivä. Vielä sitä oikeaa ei ole tullut kohdalle. Olemme yhtä aikaa nirsoja ja avoimia kaikille vaihtoehdoille: katseltu on niin kerrostaloasuntoja kuin omakotitalojakin. On mietitty vuokraamista, rakentamista, remontointia ja valmiin ostamista. Pääasia, että uusi koti olisi tarkoituksenmukainen ja siellä olisi riittävät tilat sekä ihmisille että tavaroille. Seuraavassa kodissa pidän huolen siitä, että minkään esineen ensisijainen säilytyspaikka ei ole lattialla.
(Ei koske keinuhevosta.)
Asuntorintamalla on pientä kuhinaa meneillään, mutten viitsi kertoa niistä täällä blogissa, ennen kuin kaikki on oikeasti varmaa. Vääriä hälytyksiä on matkan varrella tullut jo niin paljon, innostumisia, pettymyksiä ja tympääntymistäkin. Ehkä tässä ennen kesää kuitenkin tiedetään tarkemmin, minne ollaan matkalla.
