Viisi remonttiaiheista suosikkia

Päässä jyllää valtava määrä ajatuksia liittyen kotiin, työhön, harrastuksiin ja kaikkiin tekemättömiin asioihin. Olen jo aiemmin paljastanut rakkauteni listoihin ja muistikirjoihin, joita käytän hallitsemaan päänsisäistä kaaosta. Välillä yritän siirtyä digitaaliseen muotoon ja kokeilen mm. Evernotea, mutta ei vain ole Moleskinen voittanutta.

Yksi kohta to do -listallani oli monelta taholta saamani haaste, jossa piti nimetä viisi suosikkiblogia, joilla on alle 200 lukijaa. Olen pahoillani, etten osaa tässä kertoa, keiltä kaikilta olen haasteen saanut (olisi kai pitänyt laatia lista siitäkin). Koska haaste on jo ehtinyt pyöriä blogeissa kierroksen jos toisenkin, otan omin luvin vähän erilaisen näkökulman ja nimeän viisi sellaista suosikkiani, jossa saneerataan vanhasta uutta, modernia asumusta. Talojen muodonmuutokset ovat kiehtovia!

  • Vastarintama :: Inspiroiva rintamamiestalon remontti. Alakerta on jo laitettu uuteen uskoon, yläkerran suunnitelmat ovat hyvässä vauhdissa.
  • Kaaoksesta kodiksi :: Kasarista uutta ja tyylikästä. Odotan erityisesti näkeväni walk through -vaatekomeron toteutuksen!
  • Koti vähitellen :: Thinking outside the box -remontti 70-luvun omakotitalossa. Katsokaa vaikka pohjapiirustusta.
  • Casa di Bella :: Perusteellista työtä 80-luvun paritalossa.
  • Muuntajan uusi aika :: Arkkitehtipariskunnan inspiroiva muutos- ja laajennustyö vanhassa muuntajarakennuksessa.

Entäpä oma kodinetsintäprojektimme? Jotain saattaa vihdoin olla tapahtumassa sillä saralla… Siitä kertovat tämän hetken lukemistot: remonttiblogit ja lehdet.

Jos tiedätte kiinnostavia remonttiblogeja, saa mielellään vinkata!

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, siviilissä osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty *tähdellä. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkisto

pinnalla juuri nyt

keskustele

4 kommenttia

  1. 3.6.12
    reetta v. said:

    Evernote ei kyllä ihan pärjää oikealle kalenterille. Mä olen nyt käyttänyt sitä lähinnä hyvien sitaattien ylöskirjaamiseen – siinä se on ihan mukava! 🙂

    • 3.8.12
      lisbet said:

      Sillä saa kyllä hyvin tekstin talteen:) Kalenterissa en ole vielä uskaltautunutkaan digitaaliselle puolelle. Pitäisi kyllä. Arjen järjestely miehen kanssa on joskus melkoista palapeliä, ja olisi hyvä, kun voisi online tarkistaa toisen ajantasaiset kalenterimerkinnät…

  2. 3.7.12
    Eirene said:

    Kivoja blogeja vinkkasit, täytyypä seurailla. 🙂 Oma vinkkini on parolanasema.blogspot.com, ei tosin noudata tuota modernia valkoista tyylisuuntaa vaan vanhaa kunnostetaan vanhan ehdoilla.

    • 3.8.12
      lisbet said:

      Oho, en ole hahmottanutkaan, että Parolan asema olisi myös remonttiblogi, pitääpä mennä selailemaan. Kiitos vinkistä!