Joukosta eksynyt bloggaaja

Kastellessani sunnuntai-iltana istutuksia naapuri kiikutti minulle nipun romainesalaattia omasta penkistään, kiitos! Kuulemma viljelykset ovat tuottaneet satoa yli äyräiden. Lehdet päätyivät kreikkalaistyyppiseksi salaatiksi Kokkikartano-painotteisen lounaamme kylkeen. Itsekin haluaisin olla ihminen, jonka hoitelemista hyötyviljelmistä riittäisi jaeltavaa naapurustolle, mutta omilta tiluksiltani en ole vielä päässyt niittämään paria ruohosipulitupsua kummempaa.

Sen sijaan olen ihminen, joka ottaa valokuvan salaatista ja lataa sen internetiin. Lopulta kyse on siitä, mihin aikansa päättää käyttää. Ja kun minulla on aikaa, käytän sen esimerkiksi bloggaamiseen. En aina itsekään tiedä miksi. Kun blogituttavat ympäriltä lopettavat tai harventavat postaustahtiaan entisestään tai siirtyvät muihin kanaviin, tunnen itseni jonkilaiseksi muinaisjäänteeksi. Toisaalta tiedän kirjoittavani tätä blogia vähintään yhtä paljon itselleni kuin lukijoilleni. Pohdin usein, mikä olisi se kanava, johon kannattaisi keskittyä saadakseen ympärilleen yhteisön. Youtube houkuttelee ehkä eniten, mutta toistuvasti törmään siihen, että se on aivan liian työläs elämänvaiheeseeni. Kohdeyleisöni majailee pääasiassa Instagramissa ja siellä olen toki minäkin, mutta alati pelisääntöjään muuttava alusta enimmäkseen ahdistaa. Olisi hauska liittyä johonkin blogiyhteisöön, jossa olisi useita samanhenkisiä blogeja yhden sivuston alle koottuna – sellaisia oli ennen useita joko lehtitalojen alla tai erillisinä portaaleina mutta viime aikoina monet niistäkin ovat hiipuneet.

No niin, ennen kaikkea en halua olla ihminen, joka elää mennessä. Eteenpäin siis ja ehkäpä vastaus pohdintoihini kuoriutuu jossain vaiheessa esiin! Varmaa on vain se, että viiden vuoden päästä tämä somekenttä on taas aivan eri näköinen kuin nyt. Heittäkää toki kommenttia, jos teillä on ideoita, mihin suuntaan edetä.

Jotta teille lukijoille jäisi jotain kivaa tästä postauksesta käsiin, vinkkaan muutamasta kanavasta, jotka ovat viime aikoina tarjonneet eskapismia elämääni:

Youtube: TsuzuRisaKitchen in Paris :: Suloinen japanitar, pienen lapsen kotiäiti kuvaa ruoka- ja tyylipainotteisia videoita ja vlogeja elämästään Pariisissa. Videot ovat japaniksi mutta niissä on englanninkielinen tekstitys. Kanavan alkupuoli sisältää tekstittämättömiä ruoanlaittovideoita, joten kannattaa aloittaa katselu viimeaikaisista julkaisuista.

Blogi & Instagram: Stacie Flinner :: Jos saisin valita yhden ihmisen vaatekaapin itselleni, se olisi klassisen tyylikäs Stacie Flinner. Korona-aikaa edeltävät matkapostaukset ovat upeita! Amerikkalaiset tyyliblogit ovat usein päällekäyvän kaupallisia mutta tämä on virkistävä poikkeus (koska bloggaajalla mitä ilmeisimmin on varallisuutta muustakin takaa ja mahdollisuus olla valikoiva yhteistyökumppaniensa suhteen).

Podcast: Parhaat versiot :: Katri (of Tyylialkemisti fame) ja Elina ruotivat realitysarjoja, julkkikisia ja ennen kaikkea heidän esteettisiä hoitojaan ja operaatioitaan. Guilty pleasure mutta myös opettavaista kuunneltavaa, koska aihepiiri ihan pikkuisen kiinnostelee näin lääketieteellisestä näkökulmastakin.

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, siviilissä osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Miten pyrin hallitsemaan stressiä

Tehdään heti alkuun selväksi, etten ole supernainen. Minulla on vielä paljon tekemistä ajankäytön ja stressinhallinnan suhteen. Aiemmin pidin itseäni ihmisenä, joka ei vähästä stressaannu, mutta nyt…

keskustele

8 kommentti(a)

  1. 7.7.21
    Jaana said:

    Minä olen huomannut saman ilmiön, eli perinteiset blogit katoavat. Jäljellä olevat ovat täynnä kaupallista yhteistyötä (lue ärsyttäviä mainoksia). Sinun blogi tuo juuri tuota kaivattua, sujuvaa tekstiä kera kauniiden kuvien. Sisältö vaihtelee sopivasti. Jatka siis samaan malliin, jotta kaikki hyvät aikuisten blogit eivät katoaisi.
    Kiitos sinulle tästä mielenkiintoisesta ja visuaalisesti kauniista blogista.

    • 7.13.21
      lisbet said:

      Kiitos Jaana! Ylipäätään mukava saada kannustavaa kommenttia täällä internetin tyhjiössä. Blogissa käy edelleen tuhansia lukijoita kuussa mutta joskus on vaikea hahmottaa, keitä nämä lukijat ovat ja kuinka sitoutuneesti he blogia lukevat. Sillisalaattisisältö varmasti on ja pysyy, olen todennut että tiukka aiheen rajaus ei sovi minulle.

  2. 7.9.21
    Iiris said:

    Itseäni puhuttelee hyvin kirjoitettu teksti, olipa aihe lähes mikä tahansa. Sinun tekstisi heijastelevat elämääsi aidon oloisesti. Olet kirjoittanut rehellisesti tuntemuksistasi lasten pikkulapsiaikana. Sittemmin on kuvioihin tullut uuden alan opiskelu. Välillä esittelet sisustusratkaisuja, joskus vaatehankintoja. Koskaan blogiisi kirjautuessaan ei tiedä, mitä tulee vastaan, ja se onkin mukavaa. Pidän myös siitä, ettei täällä ole mainoksia. Saamme lukea ajatuksiasi, mikä alkaa tänä päivänä olla yhä harvinaisempaa blogimaailmassa. Blogisi on sinun ja meidän lukijoidesi kohtauspaikka. Pieni jaettu hetki erilaisten ihmisten kesken. Sellaiseksi tämän koen. Ei minulla ole toiveita, mihin suuntaan tätä kehittäisit. Kirjoita siitä, minkä koet milloinkin itsellesi ajankohtaiseksi tai tärkeäksi. Sellaisesta syntyy aitoa tekstiä ja aitoja kohtaamisia.

    • 7.13.21
      lisbet said:

      Kuulostaa siltä, että olet lukenut blogia jo pitemmän aikaa. Aiheet ovat tosiaan eläneet elämänvaiheiden mukana. Kiva kuulla, että vaihteleva sisältö miellyttää, nythän tuntuu olevan trendinä tiettyyn aiheeseen profiloituminen – ja onhan se varsin perusteltua, jos aikoo kirjoittaa lukijoitaan hyödyttävää blogia. Mutta mun blogin ei ole koskaan ollut tarkoitus olla hyödyllinen. Hyvin kuvattu, että blogi on pikemminkin kohtauspaikka. Kiitos ihanasta kommentista!

  3. 7.11.21
    Hilla said:

    Kannustan Youtube videoiden tekemiseen. Itse huomaan, että minä enemmän vuosia kertyy, sitä enemmän siirryn Youtubeen blogeista.

    • 7.13.21
      lisbet said:

      Itsekin löydän nykyään kiinnostavimmat seurattavat tubesta. Harmi, että aikuisille tarkoitettua suomenkielistä (lifetyle-) sisältöä on vähän. Haluatko kertoa, mitä itse seuraat? Sekin epäilyttää, ovatko mun potentiaaliset seuraajat Youtubessa. Ehkä pitäisi vaihtaa kieli englanniksi, mutta siihen en taida pystyä!

      • 7.19.21
        Hilla said:

        Minäkään en oikein löydä aikuisten lifestyle sisältöä suomeksi. Mielellään seuraisin. Itse seuraan youtubesta lähinnä harrastuksiin liittyviä kanavia ja vaihtelevia englanninkielisiä lifestyle sisältöjä, mutta mitään aivan koukuttavaa ja mukanaan pitävää kanavaa ei sillä saralla ole vielä löytynyt.