Kreikkalainen kesäateria, kuulumisia ja vähän ahdistustakin

Hei blogiystävät, sehän on jo heinäkuu. Tulin tahattomasti jääneeksi kesälomalle blogistakin juhannuksen korvilla, mutta nyt taas täällä. Viimeiseksi luonnokseksi blogiin jäivät nämä juhannuksen ruokakuvat. Suunnitelmieni mukaisesti pöydässä oli kreikkalaishenkistä tarjottavaa: karitsavartaita, tsatsikia, kirsikka-feta-couscous-salaatti, hummusta, viininlehtikääryleitä. Alkudrinkkeinä nautimme froséet ja jälkiruokana oli marjaisa pavlova. Resepti couscous-salaattiin löytyy postauksen lopusta.

Muuten juhannus sujui kisaillen, saunoen ja paljuillen. Miehen järjestämät juhannusolympialaiset olivat hauskat mutta muutamista uusista lajeista huolimatta edelleen kovin tarkkuus- ja heittolajipainotteiset. Ehdotin, että ensi vuonna yhdeksi lajiksi voitaisiin ottaa Hesarin sanalouhos, sillä verbaalisia taitoja painotetaan mökkiolympialaisissa ylipäätään aivan liian vähän! Oletteko tehneet näitä? Raivostuttavia ja koukuttavia samaan aikaan!

Juhannuksen jälkeen olemme keskittyneet puuhastelemaan kotona, sillä omakotitalossa riittää tekemistä. Mies näki ison vaivan parvekkeen ja takaterassin rimoituksen hionnassa ja maalaamisessa. Minä puolestani olen ahkeroinut muun muassa huoltamalla laatoituksia. Mutta välissä on ehditty uimarannalle ja jäätelölle, ja iltaisin katsottu Bond-leffoja ja jalkapalloa. Ensin olin vähällä kyllä luisua kunnon kesäahdistukseen tästä kotiosoitteessa oleilusta, mutta pientä itsetutkiskelua harjoitettuani pääsin siitä ylitse. Sillä mitä varten loma on jos ei vapaata lomailua? Mikä ihmeen hinku minulla on suorittaa kesää? Pitempään matkassa olleet lukijat muistavat hyvin, että minä ja kesäloma emme ole aina tulleet oikein toimeen, ja yksi merkittävä syy tälle on, että olen suorittanut kesää tai ainakin kokenut painetta suorittaa sitä. Joskus tuntuu, että rento kesätunnelma on saapunut luokseni vasta, kun loman ohjelmanumerot ovat ohitse ja loppukesästä olen uskaltautunut heittäytyä vain olemaan.

(Muutama pieni kesäreissu on kyllä suunnitelmissa, ja onhan siinä puolensa, ettei koko kesä mene laattasaumoja hinkatessa.)

Niin se resepti! Kirsikka-feta-couscoussalaatti on varma kaveri grillatun lihan kaveriksi, reseptin löysin aikonaan Hesarin ruokaosastosta. Ainesosien lista on melko pitkä, mutta älä oikaise – lopputulos palkitsee. Erityisen herkun tästä tekee se, että tuoreita kirsikoita on kaupoissa saatavilla vain suhteellisen lyhyen sesongin ajan kesä-heinäkuussa.

Kirsikka-feta-couscoussalaatti (HS 07/2015)

KUSKUS:

  • 2½ dl vettä
  • 2½ dl kuskusta
  • 1 rkl oliiviöljyä

SALAATTIIN:

  • 300 g kirsikoita
  • 200 g fetaa
  • ½ kurkkua
  • 6 retiisiä
  • 1 dl pinjansiemeniä
  • 1 ruukku rucolaa
  • 1 ruukku tuoretta lehtipersiljaa
  • ½ ruukkua tuoretta minttua

KASTIKE:

  • 4 rkl oliiviöljyä
  • ½ dl sitruunan mehua
  • 1 tl hunajaa
  • ½ tl suolaa
  •  mustapippuria myllystä

Mittaa vesi kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Ota pois liedeltä. Lisää kuskus ja oliiviöljy. Jätä hautumaan kannen alle noin 5 minuutiksi. Pöyhi kuskus sitten haarukalla irtonaiseksi ja laita kulhoon jäähtymään. Poista kirsikoista kivet. Murenna feta. Kuori kurkku, halkaise neljään lohkoon. Poista vetinen siemenosa. Kuutioi loput pieniksi kuutioiksi. Pese retiisit ja viipaloi ne ohuiksi viipaleiksi. Paahda pinjansiemeniä hetki kuivalla, kuumalla pannulla. Kaada työlaudalle jäähtymään. Lisää kirsikat, fetamurut, kurkku, retiisi ja pinjansiemenet jäähtyneen kuskusin joukkoon. Irrota rucolan lehdet, hienonna lehtipersilja ja minttu, ja sekoita salaattiin. Yhdistä kastikkeen ainekset pienessä kipossa: oliiviöljy, sitruunamehu, hunaja, suola ja mustapippuri. Sekoita kastike salaattiin.

Karitsavartaat ja tsatsikin tuplakurkulla tein edelleen kaupoista löytyvän Glorian ruoka & viinin Kreikka-erikoisnumeron resepteillä, joten en niitä nyt kirjoita tähän.

Sellaiset kesäterveiset täältä, kuullaan taas pian!

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, siviilissä osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Miten pyrin hallitsemaan stressiä

Tehdään heti alkuun selväksi, etten ole supernainen. Minulla on vielä paljon tekemistä ajankäytön ja stressinhallinnan suhteen. Aiemmin pidin itseäni ihmisenä, joka ei vähästä stressaannu, mutta nyt…

keskustele

2 kommentti(a)

  1. 7.2.24
    Leena said:

    Herkullisia juhannusruokia, silmänruokaa unohtamatta. Täälläkin oli juhannusvieraiden lähdettyä pieni kesäahdistus kun olin tietoisesti jättänyt väljän ohjelman lomalleni. Tulipa pestyä mattoja ja suunniteltua terassin maalaus. Lomareissu Kolille tytön kanssa piristi ihmeesti. Pienet kesäreissut ovat mainioita ja ehtii sitten nauttia kodistakin. Ihanaa lomaa, kuvat olivat taas erittäin onnistuneita.

    • 7.4.24
      lisbet said:

      Kiitos Leena 🙂 Minustakin lomassa saa olla sopivassa suhteessa kotihommia ja reissupäiviä. Oi että Koli kuulostaa ihanalta, en ole tainnut siellä käydäkään ainakaan tällä vuosituhannella!