Lomaan ja juhannukseen laskeutumista

Tänään olen ollut ensimmäistä päivää lomalla. Heti aamusta lähdin ruokakauppaan tekemään juhannuksen ostokset, mihin hujahtikin mukavat pari tuntia, huh! Poimin jo aiemmin lehtihyllystä Glorian ruoka & viinin Kreikka-teemanumeron ja päätin, että tänä vuonna juhannusmenumme tulee olemaan kreikkalaishenkinen. Juhannusta vietämme tuttuun tapaan kotioloissa. Vuosien varrella olemme kokeilleet erilaisia tapoja viettää keskikesän juhlaa aina kylpyläjuhannuksesta festareihin, mutta lopulta on kuitenkin tuntunut, että kaikkein mukavimmat oltavat pystymme luomaan omissa tutuissa nurkissa. Lämmitämme paljua, kisailemme perinteiset juhannusolympialaiset ja tietysti laitamme hyvää ruokaa.

Kovin paljon muuta ei tähän ensimmäiseen päivään oikeastaan mahtunut. Kesäkuun työputki, eilinen iltavuoro ja perheessä kiertänyt kesäflunssa, joka tuntuu saavuttaneen minutkin, ovat vielä painaneet menoa. Äsken kävin kuitenkin suihkussa ja tein huolelliset kuorinnat, jalkojen raspaukset sun muut. Nyt suunnitelmissa on Doven itseruskettavaa ja varpaankynsien lakkaus EM-jalkapallon äärellä.

Kuullaan pian, joko siellä on lähdettu juhannuksen viettoon?

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, siviilissä osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Miten pyrin hallitsemaan stressiä

Tehdään heti alkuun selväksi, etten ole supernainen. Minulla on vielä paljon tekemistä ajankäytön ja stressinhallinnan suhteen. Aiemmin pidin itseäni ihmisenä, joka ei vähästä stressaannu, mutta nyt…

keskustele