Lääkäriopintojen loppusuoralla

Lääkiksen kuudes ja viimeinen vuosi alkoi tänään. Täällä Helsingissä L6 on varsin seminaaripainotteinen kokonaisuus, joka päättyy ennen joulua pidettävään kliiniseen lopputenttiin. Nopeimmat kurssitoverini saavat siis lisensiaatin paperinsa pian vuodenvaihteen jälkeen, mutta minun on vielä palautettava syventävien opintojen tutkielma, haalittava jostain 15 opintopistettä valinnaisia kursseja sekä tehtävä kaksi kuukautta amanuenssipalvelua ennen valmistumista. Tämän viikon tehtävälistalla on laatia niiden suhteen sotasuunnitelma ja olla yhteydessä oikeisiin henkilöihin, jotta kaikki tarvittava tulee tehdyksi ensi kesään mennessä. Tai syksyyn. Valmistumisellani ei ole deadlinea, mutta ennemmin on tietysti parempi kuin myöhemmin.

Koen silti, että oppimisen painopiste on jo siirtynyt työelämän puolelle. Olen tehnyt kesän aikana yleislääketieteen päivystysvuoroja vilkkaassa päivystyspisteessä ja lähtenyt jokaisesta vuorosta kotiin hieman aiempaa viisaampaana. Jatkan päivystystöitä opintojen ohella ja ajattelin tehdä myös amanuenssikuukauden akuuttilääketieteen saralla. En vakavissani suunnittele erikoistumista ainakaan nyt heti perusopintojen perään, mutta akuuttilääketieteessä on kieltämättä vetovoimaa. Kyseessä on Suomessa vielä melko nuori, päivystyslääketieteeseen keskittyvä erikoisala, joka on mukavasti näyttänyt laittavan panoksia koulutukseen – arvostan! Toinen nopeasti kiinnostavuusasteikolla noussut erikoisala on aivan toinen ääripää, nimittäin ihotaudit. Kiinnostus lähti oikeastaan siitä, kun olin vuosi sitten kesätöissä osastolla, jossa hoidettiin kroonisia haavoja, ja heti perään syksyllä oli ihotautien mainio kurssi. Lääketieteellisten ongelmien lisäksi myös ihotautien esteettinen puoli kiinnostaa.

Viimeisen lukuvuoden kynnyksellä sitä ihmettelee, miten tähän on tultu. Kaikki on mennyt niin nopeasti ja toisaalta niin hitaasti. Pääsykoeluvun ja viiden opiskeluvuoden (+ yhden välivuoden) aikana opiskelusta on tullut elämäntapa. Olen kyllä aivan valmis päästämään irti lukujärjestyksistä mutta eiköhän opiskelu tavalla tai toisella kulje kumppanina vielä pitkään.

Iltapäivän luento alkoikin jo, joten hei seuraavaan kertaan!

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Elämä on yhdistelmä uraa, opiskelua ja perhettä, jonka tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

nousussa nyt

seuraa blogia

arkisto

bloginostot

Avainsanat

keskustelu

  1. 20.8.2021
    Marja said:

    Hieman blogipostauksen aiheen ohi kysyn, mutta miten lapsiperhearki ja lääkisopinnot sinusta oli mahdollista sovittaa yhteen? Tämä olisi itsellä harkinnassa, mutta mietityttää aika. Haluaisin olla mahdollisimman paljon pienten lasteni kanssa nyt kun he ovat pieniä, niin ettei heille tulisi hirveän pitkiä päiviä hoidossa tai lasten isä ei olisi aina iltaisin hoitovastuussa. Mutta onko tämä mahdollista lääkisopintojen kanssa? Vai onko pakollisia luentoja niin paljon, että päivät ovan väistämättä pitkiä.

    • 21.8.2021
      lisbet said:

      Moi Marja! Verrattuna siihen, että kävisi täyspäiväisesti töissä, opiskelijan päivät ovat taatusti lyhyempiä. Varsinaisia ilta-aikaisia läsnäoloja on ollut koko lääkisaikana vain muutama, lähinnä joitain päivystysharjoitteluja. Ensimmäisen n. kahden vuoden aikana (ainakin täällä Helsingin yliopistossa) pakollisia opetuksia on viikossa vain muutama. Klinikassa kolmannesta vuodesta eteenpäin suurin osa opetuksesta on pakollista ja päivät vaihtelevasti 2-8 tunnin mittaisia + omatoiminen opiskelu siihen päälle. Moni lääkisopiskelija saa jälkikasvua opintojen aikana, eivätkä kaikki pidä edes välivuotta tämän vuoksi. On tietysti eri asia, jos aikoo käydä töissä opintojen ohella, kuten itse olen tehnyt. Silloin päiville tulee väistämättä mittaa.