Lentämisen hillitty charmi

Kai te katsoitte eilen illalla Ylellä alkanutta sarjaa Pan Am? Jos jäi väliin, Areenasta näkee ensimmäisen jakson vielä kahden viikon ajan. Olin vartonut pitkään tämän alkamista enkä pettynyt. Vihdoinkin sarja, jota voi oikein odottaa joka viikko! Tarina sijoittuu 60-luvulle lentämisen kulta-aikaan ja kertoo pääasiassa neljän lentoemännän seikkailuista Atlantin yllä ja sellaisissa amerikkalaisittain eksoottisissa kohteissa kuin Lontoo, Rooma ja Pariisi.

Ensimmäinen jakso oli herkullinen sekoitus Sinkkuelämää, Mad Meniä ja vakoilujännäriä ja kaikesta laskelmoinnistaan huolimatta (häistään karkaavia morsiamia ja asun vaihtoja taksin takapenkillä, anyone?) vei minua ihan 1-0.

viitta Romwe, lakki Diesel, olkalaukku Milly, bleiseri Miu Miu, hame Tara Jarmon, huivi Pucci, riipus ja korvakorut Tiffany & Co, passin suojakannet Smythson, matkalaukun osoitetagi Reed Krakoff, hansikkaat Mulberry, korkkarit Rupert Sanderson

Lentämisen glamour voi olla mennyttä – tai sitten vain lennän väärässä luokassa – mutta sallin itselleni pienen haaveiluhetken kokoamalla kollaasin lentoemäntätyylistä. Mielikuvituslentoyhtiöni pakottaa henkilökuntansa pitämään kiusallista lippahattua osana työasua mutta vastapainoksi kaulaan saa kietaista Puccin silkkihuivin. Matkoilta on ostettu hillittyjä Tiffanyn hopeakoruja ja matkalaukun osoitetagi mätsää tietenkin passin suojakansiin.

Jos ette vielä saaneet kylliksenne lentoemäntätyylistä, käykää tutustumassa Cliff Muskietin kokoelmaan, joka käsittää 1103 erilaista lentoyhtiön univormua.

P.S. Terveiset teille oikeille ammattilaisille, jotka huolehditte meidän matkustajien turvallisuudesta ja viihtyvyydestä lennolla.

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, siviilissä osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Avainsanat

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Modernin maalaistyylin jäljillä

Aiemmassa postauksessa kerroin, että klassinen mutta kuitenkin moderni maalaistyyli on alkanut viehättää viime vuosina yhä enemmän. Sain Lauralta postaustoiveen kertoa vähän tarkemmin, minkälaista tyyliä sillä…

keskustele

16 kommentti(a)

  1. 4.9.12
    Lumo said:

    Kyllä lentämisessä tuntui olevan ennen enemmän hohtoa. En nauti lentämisestä, se on vain siirtymistä paikasta toiseen. Pari kertaa olen päässyt mannertenvälisellä lennolla bisnekseen, se on ollut selvästi loistokkaampaa tai ainakin mukavampaa olla ahdettuna tutustuin. Harvinaista tuuria kuitenkin…

    Pan amin univormutkit olivat tyylikkäämmät kuin monet nykyasuista. Eivät ehkä niin mukavat päällä, mutta hyvän näköiset.

    • 4.10.12
      lisbet said:

      Minäkin sain kerran upgreidauksen bisnekseen ja oli se vaan hienoa, vaikka pelkästä Euroopan sisäisestä lennosta olis kyse. Jonain päivänä hemmottelen vielä itseäni ihka oikeilla ykkösluokan lipuilla jonnekin valtamerten taa…

  2. 4.9.12
    Anonymous said:

    Harmi, että tätä tehtiin vain tämä yksi kausi!

    • 4.10.12
      lisbet said:

      Niinhän ne väittävät! Lopullinen päätös kai uupuu vielä?

  3. 4.9.12
    Anonymous said:

    Kyllä vaan! Ihan vaatetuksen takia katson koko sarjan.

    60-lukuun hurahtanut Marie

    • 4.10.12
      lisbet said:

      Silloin kyllä osattiin pukeutua!

  4. 4.9.12
    M said:

    Hauska postaus, kiitos!

  5. 4.9.12
    Norppa said:

    Ihana postaus! Ja kollaasi on upea, kylläpä kelpaisi olla moisessa virkapuvussa! Mä aion ilman muuta seurata tätä sarjaa, se on visuaalisesti aivan mieletön. 🙂

    • 4.10.12
      lisbet said:

      Kiitti:) Kyllä, pelkkää silmänruokaa alusta loppuun.

  6. 4.9.12
    caelia said:

    Kiitos vinkistä – täytyy käydä areenasta katsomassa!

  7. 4.10.12
    Vuokko said:

    Ai ei tuu toista kautta?? Harmi, sillä eilinen jakso vaikutti tosi hyvältä! Ihanat uniformut ja eipä tuommoista tunnelmaa enää lentokentillä näy 🙂

    • 4.10.12
      lisbet said:

      Ei niin, harmi – vaikka Finnairin uudet virkapuvut ovat minusta aika kivat!