Marraskuu kotona, vaatekaapissa ja keittiössä – 12 suosikkia

Vaikka ihan vielä ei olekaan marraskuu, mielessäni vuodenaika on jo vaihtunut siihen, joka on syksyn ja talven välissä. (Viime aikoina olen pyöritellyt mielessäni ajatusta, että vuodenaikoja on oikeastaan enemmän kuin neljä, mutta palataan tuohon pohdintaan paremmalla ajalla.) Maisemaa verhosi tänään koko päivän sakea sumu, mikä teki kaikesta pehmeää ja lempeän oloista. Sitä olenkin kaivannut kiireisen syksyn vastapainoksi. Kovin paljon kuulumisia ei ole jaettavana, mutta kyllä te varmaan arvaatte: opintoja, töitä, päivystämistä. Luvattoman monta iltaa ja viikonloppua on mennyt sääkartoilla tai sairaalassa. Työkaveri kysyi, että kai sinä olet kotiäitikin välissä. Vastasin, että joo, välillä olen äiti, joka on kotona. Ehkä siinä on jokin sävyero?

Syksyn lempivaate on ollut tämä Samsøe & Samsøen pilkullinen mekko, jonka materiaali on kierrätettyä polyesteria. Malli on ihanan naisellinen ja vähän vintagehenkinen. Mekkoa voi käyttää myös ilman vyötärönauhaa, jolloin etuosa aukeaa rennon A-linjaiseksi. Minulla ei ole ollut juuri mitään vihreää vaatekaapissani, joten tämä väri on tuntunut sitäkin herkullisemmalta.

Allaolevassa kollaasissa on lisää meillä kotona ahkerassa käytössä olevia ajankohdan suosikkeja:

Kaste-esiliina, Lapuan kankuritWala-mekko, Samsoe & SamsoeMyhome-lyhty, K-Citymarket • *Norden-kokkiveitsi ja *vihannesveitsi, Fiskars • *La Cocotte -pata, StaubBambutarjotin, Søstrene Grene • *Waffle-keittiöpyyhkeet, HemtexHornbæck-kumisaappaat, Ilse JacobsenOpto-kulho, Amfora

Sumuisen päivän ruoka oli pehmeä kurpitsakeitto, joka syntyi hokkaidokurpitsasta paahtamalla ja soseuttamalla. Ihanassa Good Eatings -blogissa oli hyvä resepti. Illan hämärtyessä voi laittaa Spotifystä soimaan House of Philian Feelgood-soittolistan. Siinäpä vuodenajan 11. ja 12. suosikkiasia otsikon lupauksen mukaisesti. Marraskuu, tykkään susta.

Tähdellä (*) merkityt linkit ovat mainoslinkkejä. Jos ostat tuotteen linkin kautta, saan siitä pienen komission.

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, siviilissä osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Miten pyrin hallitsemaan stressiä

Tehdään heti alkuun selväksi, etten ole supernainen. Minulla on vielä paljon tekemistä ajankäytön ja stressinhallinnan suhteen. Aiemmin pidin itseäni ihmisenä, joka ei vähästä stressaannu, mutta nyt…

keskustele

4 kommentti(a)

  1. 10.28.21
    Tuttiritari said:

    Sun hiukset, täydelliset! 😍 What’s your secret?

    • 10.29.21
      lisbet said:

      😀 Tuuhennukset, kuivashampoo ja se että kampaus pysyy näin about 10 min?