Pieniä huomionosoituksia

Yhteistyössä Asennemedian ja Castello-juustojen kanssa.

IMG_3483

Juusto on surkean leipurin pelastusrengas. Monestakohan nyyttäriperiaatteella järjestetystä sosiaalisesta riennosta olen luovinut läpi tarjoutumalla tuomaan piirakan tai kakun sijaan juustolautasen? Juustotarjottimeen törmäävät säännöllisesti myös vieraamme. Yleensä tarjoan kaverina hedelmiä, pähkinöitä, oliiveja, erilaisia keksejä tai hilloja. Juustonhan kanssa voi syödä melkein mitä vain. Lähestyvän ystävänpäivän merkeissä lähdin etsimään uutta makuparia Castello Creamy White -valkohomejuustolle ja päätin kokeilla liittoa suklaan kanssa. Idean juustotäytteisistä konvehdeista nappasin täältä, mutta testikierroksen jälkeen vaihdoin maitosuklaan tummaan suklaaseen.

IMG_3484
IMG_3494
IMG_3476

Makutuomariksi rekrytoin sen kaikkein tärkeimmän eli puolisoni. Tänäkään vuonna meille ei ole tiedossa romanttista kahdenkeskistä ystävänpäiväillallista, mutta varastamme sen sijaan pieniä yhteisiä hetkiä kelloon katsomatta. Vuorotyöt pitävät meidät joskus pitkiäkin aikoja eri tahoilla – toisaalta ne tarjoavat yllättäviä ikkunoita arjen keskellä. Olemme esimerkiksi ottaneet tavaksi lähteä yhdessä lounaalle, jos työt ovat molemmilla osuneet niin, että olemme yhtä aikaa kotona ja pojat ovat hoidossa.

Se, että osoittaa välittävänsä toisesta, on pienissä hetkissä ja teoissa. Ei kolmen ruokalajin illallisessa, vaan kesken ahkeroinnin tarjoillussa teekupissa ja suklaakonvehdissa, aamuyöstä keittiön pöydälle kirjoitetussa lappusessa tai valmiiksi silitetyssä kauluspaidassa.

IMG_3498

Konvehdit syntyivät näin:

Pyörittele huoneenlämmössä pehmenneestä Castello Creamy White -juustosta palloja, jotka ovat läpimitaltaan 2-3 cm. Voit kokeilla täytteeksi myös Creamy White -juuston tryffelillä maustettua versiota. Nosta pallot hetkeksi jääkaappiin kovettumaan ennen kuorruttamista.

Sulata tumma suklaa vesihauteessa. Dippaa juustopallot sulaneessa suklaassa. Huom. kasta, älä upota. Itse käytin dippauksessa fonduehaarukkaa, mutta mikä tahansa kapea haarukka sopii. Pyörittele hetki palloa haarukan päässä niin että suklaa leviää tasaisesti joka puolelle. Ripottele konvehdin päälle pähkinärouhetta. Voit tukea haarukan pystyyn esim. tyhjään maitopurkkiin tehtyyn reikään jähmettymisen ajaksi. Kylmässä suklaa jähmettyy nopeammin. Tarjoa raikkaiden mansikoiden kanssa!

Lisää uusia tapoja herkutella juustoilla löydät Castellon omalta Instagram-tilitä: @castellosuomi.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *