• Nainen ja teräase

    Vihdoinkin ne saapuivat! Hajotin edelliset pinsettini väärinkäyttämällä niitä työkaluna tehtävässä, johon niitä ei ollut suunniteltu. Samalla sain hyvän syyn hankkia kauan himoitsemani Tweezermanin pinsetit, joita mainostetaan maailman parhaiksi ja kaupan päälle luvataan elinikäinen teroitustakuu. Kuosejakin on mistä valita, mutta olin tylsä ja tilasin mustat.

    Tilasin nämä BeautyBaysta. Vasta jälkeenpäin tulin lukeneeksi keskustelupalstoilta, miten huonoja kokemuksia joillakin on kyseisestä nettikaupasta. Toimitus oli ilmainen, mutta kesti huomattavasti kauemmin kuin sivuilla mainitun 3-5 työpäivää. Kulmieni tilanne alkoi lähestyä – no, ei aivan Frida Kahloa, mutta sanotaanko että hälyttävää. Helpotus oli suuri, kun sain Tweezermanit käteeni ja ne toimivat kuin unelma.

    Tykkään nyppiä kulmat pinsettien tylpemmällä kulmalla. Karvat eivät tällä tavoin katkeile niin herkästi vaan tulevat ulos juurineen. Riittävän terävillä pinseteillä hyvän otteen saa tylpemmälläkin puolella.

    Viikonloppuna on tiedossa kampaajakäynti, pojan synttärivalmisteluja ja tietysti remonttityömaallakin pyöritään. Niin, sellainenkin ihana juttu tässä tapahtui, että minusta tuli täti <3


  • Sunnuntain aamupalapöydässä

    Meillä on ollut aamupalan suhteen taipumusta urautumiseen. Yleensä syömme yhtä ja samaa aamupalaa joka ikinen aamu 6-9 kuukauden ajan, kunnes kyllästymme totaalisesti ja siirrymme seuraavaan aamiaiseen. Kaurapuuron, paahtosämpylöiden ja munakkaan kautta on päädytty lautaselliseen pilkottuja hedelmiä. Tästäkin on ollut kierrossa useampi versio: alkuperäinen nautittiin kermavaahdon kanssa (kyllä, joka aamu!), välillä joukkoon on jauhettu rukiinjyviä, nykyään seurana on luomujogurttia.

    Niinpä tämänaamuinen ei poikkea merkittävästi siitä, mitä meillä arkiaamuisinkin syödään. Yleensä se, joka nousee ensimmäisenä, pilkkoo hedelmät nukkuvalle. Mies ei osoita kyllästymisen merkkejä nykyaamiaiseemme, mutta minua hedelmät ovat vähitellen alkaneet tympiä. Mitä seuraavaksi? Viherpirtelöitä kehutaan nyt kovasti, pitäisikö kokeilla sellaista?

    Aamiaispöytään kuuluisi itseoikeutetusti myös sanomalehti, mutta meille sellaista ei ole tullut enää vuosiin. Uutiset on saatu sähköisen median kautta. Tällä hetkellä meillä on kuitenkin Hesarin verkkolehden koetilaus, ja kyllä sitä kieltämättä lukee kätevästi tablettikoneen avulla. Kuvassa ruudulla on muuten Kuukausiliitteen juttu Pamela Druckermanin kirjasta Bringing up Bébé. Kirja kuulostaa lukemisen arvoiselta uhmaikään tulevan lapsen vanhemmalle.

    Sunnuntain kunniaksi tarjoillaan ”jälkiruoaksi” sydänkohtaus lautasella. Om nom.


  • Baby shower (not mine)

    Tämän päivän ohjelmaan kuuluivat eräät baby shower -kutsut, jonne vein lahjaksi kuvan Sophie-kirahvin. Sophie saa tietysti vielä jonkin aikaa odotella ensimmäisten pienten hampaiden hellää kosketusta. Vauvakutsut ovat ihan hauska idea muistaa tulevaa äitiä, vaikka minun puolestani saisi sitä isääkin muistaa. Vauvan tulo perheeseen taitaa olla ihan yhtä suuri mullistus molemmille vanhemmille. Joko vauvakutsuista on tullut käytäntö joka puolella Suomea – oletteko osallistuneet vauvakutsuille tai onko teille pidetty sellaiset?

    Ihanaa, että huomiseksi on tiedossa vihdoin lämpöisempää ja aurinkoisempaa säätä. Kun kerran vapaapäiväkin sattui sään kanssa yksiin, ajattelin aloittaa päivän valmistamalla herkkuaamiaisen ja ulkoilla mahdollisimman paljon.


  • Tossuja ja balleriinoja

    Pikku perheemme näkökulmasta tämä on ollut jännittävä viikko, sillä poika aloitti päivähoidossa. Onneksi kaikki on mennyt hyvin. Tähän asti olemme järjestäneet työt niin, että olemme voineet hoitaa lasta kotona, mutta nyt saadaan hoitopaikasta tervetullutta vetoapua. Uudet Robeezin tossut ovat tietenkin hoitopaikkaa varten. Näitä on jo kolmas pari menossa – miten nopeasti pienet jalat kasvavat! Ajattele, jos vielä itsekin pitäisi jatkuvasti uusia pieneksi jäävää garderobia…

    Pyörähdin pikaisesti Hullareillakin tänään. Ostin pojalle sadevaatteet ja itselleni Biothermin puhdistusmaidon. MK:n mustia balleriinoja pitelin käsissäni jonkin aikaa mutta en lopulta edes sovittanut. Vieressä oli jäljellä muutama pari väärän kokoisia ja värisiä eilen myyntiin tulleita Vagabondin balleriinoja, jotka näyttivät kutakuinkin täydellisiltä. Kesäksi pitäisi saada mustat perusbaltsut, ja vaikka olen pyöritellyt verkkokauppojen ostoskoreissa niin Repetton kuin Tory Burchinkin malleja, taidan budjettisyistä päätyä ostamaan Vagabondilta jonkun vastaavan perusmallin, joita Hullareillakin oli myynnissä. Vagabond on kyllä siinä mielessä luottomerkki, että voin ostaa kengät vaikka sovittamatta.


  • Ilmassa leijuu

    Pyrkimyksissäni olla pikkuisen enemmän high maintenance olen alkanut käyttää kaapissa lojuneita tuoksuja. Aiemmin yhdistin hajuveden vahvasti juhliin tai juhlimiseen. Esimerkiksi Salvador Dalin Lagunasta tulevat mieleen nuorempana vietetyt baari-illat, voih! Arkisin en ole puolestaan käyttänyt tuoksuja lainkaan, saippuat ja vartalovoiteetkin ovat olleet tuoksuttomia. Olen ajatellut, että tuoksut saattavat häiritä muita ihmisiä työpaikalla. Työskentelen enemmän tai vähemmän avokonttorissa, ja jos joku työtoveri on kotoa lähtiessä hajustanut runsaasti, saavat siitä nauttia kaikki muutkin.

    Pidän kuitenkin siitä huolitellusta tunteesta, joka hajuvedestä minulle tulee. Lähden usein kotoa meikittä ja hiukset hätäponnarilla, mutta tuoksun ehtii aina suihkaista.

    Chanelin Coco Mademoiselle EdP on tosin liian voimakasta arkeen. Käytän tätä vain silloin, kun on jotain isompaa juhlaa tiedossa. Kuten pullon sisällyksestä näkyy, niitä juhlia ei ole ollut kovin usein. Periaatteessa hajuvesi säilyy avattuna vain vuoden pari, ja tunnustan, että tämä on sen jo ohittanut…

    Nina Riccin Nina EdT on puolestaan ihanan hedelmäinen, vähän sitruksinen tuoksu, jota olen nyt uskaltautunut käyttämään arkisinkin. Ainakaan vielä työtoverit eivät ole kommentoineet, heh. Käytättekö te tuoksuja arkisin?


  • Synttäreille

    Onpa taas pilvinen päivä! Tässä heleässä mekossa olen lähdössä rennoille nelikymppisille. Ehkä vähän ylipukeutuneena?

    mekko Tara Jarmon
    balleriinat Reed Krakoff
    rannekoru Unicef

    Balleriinat ovat nyt toista kertaa jalassa. En ole vielä laitattanut näihin niitä lisäpohjia. Ajattelin, että pidänkin ne ehkä tällaisina pehmoisina tossukoina, jotka on kiva ottaa mukaan mentäessä juhlimaan jonkun kotiin. Mielestäni juhlatyyliin kuuluvat jonkinlaiset kengät, mutta kaikki eivät varmaankaan riemuitse vieraiden piikkareista olohuoneensa parketilla.

    Nyt menen herättämään pojan päiväunilta, mukavaa lauantaita!


  • Sveitsiläisten lahja ihmiskunnalle

    Mikä päivä! Tähän ei auta kuin Mövenpickin Swiss Chocolate -jäätelö. Söimme tätä mieheni kanssa suoraan purkista yksillä ensimmäisistä treffeistämme… ja se oli minusta silloin aika pahaa, jotenkin tunkkaisen makuista. Vaikka makunystyräni ovat sittemmin tottuneet voimakkaan suklaajäätelön makuun, muutama nokare tätä herkkua riittää edelleen.

    Teekupin äärellä käsi hakeutuu kuin itsekseen selailemaan keltaista kuvastoa…

    Kuvastoshoppailu on hauskaa, mutta en ole lainkaan varma, ostanko Hullareilta mitään. Tiedä, menenkö edes paikan päälle. Ainakaan rattaiden kanssa sinne ei ole mitään asiaa. Kuvastossa oli kivan näköiset kellot MK:lta ja DKNY:ltä, Vagabondin balleriinat ja Burberryn kashmirneule (joka arvatenkin revitään käsistä). Biothermin ihonhoitotuotteitakin voisi jemmata. Ehkä yritän täsmäiskua jonain sopivana aamupäivänä?


  • Random pretty/pretty random

    Pää on nyt ihan tyhjä, joten tänään vain muutama viime kuukausina kameraan tallentunut otos.

    Ostoksia Helsingin Mikonkadulta.

    Men of my life come in two sizes.

    Musiikkimaustani en ota vastaan kommentteja.

    S:n 19-vuotislahja. S on tulossa viikonloppuna tälle suunnalle kyläilemään, jei!


  • Keskellä viikkoa, keskellä päivää

    Tämä on niitä hetkiä, joista olen haaveillut pitkin talvea. Istun lasitetulla parvekkeella läppärin ja naistenlehtien kanssa ja siemailen jääkylmää siideriä. Olkoonkin, että parveke on täynnä kaninkarvoja ja että läheiseltä työmaalta kuuluu koneiden jyske. Kun työajat ovat mitä sattuu, on omista vapaahetkistä nautittava silloin, kun ne osuvat kohdalle. Pääsiäinen meni töissä ja nyt olen taas muutaman päivän vapaalla.

    En ole koskaan tehnyt muuta kuin vuorotyötä. Toistaiseksi koen, että se sopii minulle, mutta kyllä iän karttuessa vajaaksi jääneet yöunet joskus painavat. Nykyään ei enää voi ottaa maratonpäiväuniakaan, kun jälkikasvu roikkuu hihassa. Välillä kadehdin ihmisiä, joilla on säännöllinen viikko- ja päivärytmi, mutta toisaalta minun ei tarvitse jonottaa aamuruuhkissa, miettiä koska voin käydä jossain virastossa ja ruokaostoksetkin hoituvat silloin, kun kaupassa on hiljaisinta.

    Pidin muuten kovasti viimeisimmästä Gloriasta, erityisesti editoriaali mustavalkoisesta pukeutumisesta osui ja upposi.

    Onko lukijoiden joukossa vuorotyöntekijöitä tai peräti oman aikansa herroja? Entäpä te, jotka teette siistiä virka-aikaa, miten sen koette?