Aluksi iso kiitos kaikille kysymyksiä lähettäneille! Hieman jännitti, että jos kommenttilaatikko jääkin tyhjäksi, kestääkö hauras egoni sen, heh. Mutta kysymyksiä tulikin oikein mukavasti. Muutaman jätin pois – en siksi, etteivätkö ne olisi olleet hyviä kysymyksiä, mutta asioille on syynsä. Kun lähdin kirjoittamaan vastauksia, huomasin että tästä tuli aika pitkä, joten jaetaan postaus kahteen osaan.

Onko sinulla suunnitelmia erikoistua tulevaisuudessa?

Ei ole suunnitelmia. Tällä hetkellä tuntuu, että yleislääkärin työnkuva on sitä, mitä haluan tehdä ja pidän laaja-alaisuudesta. Toisekseen on otettava ikä ja muut realiteetit huomioon. Erikoistuminen tarkoittaisi 4-5 vuoden täyspäiväistä työskentelyä (+mahdolliset päivystykset siihen päälle) keskus- ja yliopistosairaalassa ja joustovaraa työelämässä olisi niukasti. Toisaalta en kuitenkaan pidä mahdottomana, että innostuisin erikoistumaan yleis- tai työterveyslääkäriksi joskus valmistumisen jälkeen. Aika näyttää.

Mikä on suhteesi muotiin ja vaatteisiin tällä hetkellä? Onko projekti ”kapselivaatekaappi” sinua tyydyttävällä mallilla? 🙂

Hauska kysymys! Blogin alkuvaiheissahan koottiin innokkaasti ns. kapselivaatekaappia. Tiettyjä hyviä perusteita noista ajoista on kantanut nykypukeutumiseeni, mutta kiinteästä kapselista hylkäsin jo hyvän aikaa sitten. Nykyään kokoan ”joka tilanteessa toimivaa vaatekaappia”, mikä onkin aikamoinen vaatimus ottaen huomioon Suomen vuodenajat ja kaksi erilaista työnkuvaani. Vaatekaappini on kuitenkin edelleen suhteellisen kompakti ja käytän samoja suosikkivaatteita uudelleen ja uudelleen. Tämä lienee peruja tiukimmilta opiskeluvuosilta, jolloin en ostanut itselleni juuri ollenkaan uusia vaatteita ja opin käyttämään tehokkaasti niitä, jotka minulla oli. Viime vuosina vaatteita on tullut hankittua taas enemmän – osittain myös sen vuoksi, että en ole enää saman kokoinen kuin kolmekymppisenä. Aina tuntuu, että vaatekaapista puuttuu jotain, mutta useimpien toiveiden kohdalla muistutan itseäni siitä, että tähänkin asti ollaan pärjätty hyvin sillä mitä on.

Minulla olisi oikeastaan pari postaustoivetta. Ensimmäinen on sitten kun saat lääkiksen pakettiin, olisi mukava kuulla pieni jälkikirjoitus koulusta sekä siitä, minkälaista työpalettia olet ajatellut (lähi)tulevaisuudessa pyörittää (sen verran, kun siitä haluat kertoa). Toinen liittyy kotiin, nyt kun kuopuskin on jo taaperoikäinen ja pojat isompia, onko talo tuntunut vielä sopivan tai riittävän kokoiselta ja mitä pohdintoja tähän liittyy.

Kiitos postaustoiveista! Varmasti sinä päivänä, kun paperit ovat kädessä, tulee jonkinlainen yhteenveto menneestä ja ajatuksia uran jatkosta. Ja tämä toinenkin postaustoive tulee varmasti esille jonkun ratkaisun muodossa lähivuosina. Q&A:n seuraavassa osassa tulee lisää pohdintoja asumisesta ja kodista.

Mikä ihme on jaksamisesi salaisuus?
Olen ennenkin ihmetellyt ja ihaillut miten ihmeessä jaksat niin paljon kaikkea.
Otatko aamuisin jotain salaista tehojuomaa?

Ehkä sellaista taikajuomaa, jota gallialaiset Asterixissa nauttivat? Haha. Tässä on varmaankin kysymys jonkinlaisesta väärinkäsityksestä, joka johtuu blogin kautta välittyvästä kapeasta kuvasta. Myös minusta kirjoitetut haastattelut ja lehtijutut kääntyvät aina jonkinlaiseksi CV:n esittelyksi, mitä itse inhoan. Väsymystä ja kaaosta löytyy siis välillä täälläkin, mutta blogissa en viitsi kovin paljon sellaista valitella.

Mitä ajattelet julkisuudesta? Vaikuttaako se elämääsi, että olet tunnettu henkilö?

En ole koskaan pitänyt itseäni julkkiksena, olen vain ajatellut, että teen julkista työtä. Olen ollut tv-töissä lähes koko aikuisikäni, joten en edes muista, millaista on olla varmuudella anonyymi. Tavallisessa arjessa julkisuuden vaikutukset ovat kuitenkin vähäiset. Harva minut tunnistaa tai jos tunnistaa, sanoo siitä mitään. Usein törmään siihen, että olen toisen osapuolen mielestä jostain tuttu, vanha työtoveri tai lapsen päiväkotikaverin äiti ehkä? Toisalta jos tunnistetaan ja joku avaa keskustelun työstäni, kohtaamiset ovat yleensä positiivisia. Olen silti asettanut rajoja julkisuudelleni: toimittajien yhteydenottoihin suhtaudun nykyään melko varauksella enkä enää ylläpidä Instagramia tai mitään muutakaan sometiliä omalla nimelläni.

Miten hoidatte parisuhdetta ruuhkavuosina?
Entä mitä äitinä ajattelet Suomen turvallisuustilanteesta, oletko huolissasi?

Niin sanottu parisuhdeaika on ollut vähissä oikeastaan siitä lähtien, kun vanhemmiksi tulimme viisitoista vuotta sitten. Isovanhemmilta on kyllä saatu hoitoapua vuosien mittaan, mutta se on yleensä mennyt vuorotyökuvioidemme järjestämiseen tai johonkin muuhun arjen pyöritykseen liittyvään asiaan. Parisuhdetta huolletaan perhe-elämän ohessa: lähdetään yhdessä vaunulenkille, istutaan sohvalla kainalokkain tai käydään lounaalla, kun lapset ovat päiväkodissa ja koulussa. Kysytään toiselta päivittäin, mitä kuuluu ja miten meni ja ollaan kärryillä toisen mielenliikkeistä.

En murehdi turvallisuustilannetta päivittäin, mutta olen realisti ja seuraan aiheeseen liittyviä uutisia. Olemme myös tehneet ne varautumistoimenpiteet, joita on kehotettu tekemään. Nimenomaan äitinä nousee kuitenkin pala kurkkuun, kun ajattelen lapsiani ja sitä, miten tilanne voisi pahimmillaan kehittyä.

Olen tykännyt sun blogista todella paljon, kiitos siitä!
Meinasin kuitenkin tukehtua aamupalaani, kun luin postauksesi jossa mainitsit tilanneesi jouluvalot Temusta. Mitä ajattelit tilatessasi ne? Miksi koit, että tarvitset valoja niin paljon, että se oikeuttaa kiinalaisesta krääsäkaupasta tilaamisen? Miten olet varmistunut siitä, että tuotteet on turvallisia käyttää? Vaikutat muuten niin laatutietoiselta ja harkitsevalta vaatteiden, asusteiden ja muiden sisustukseen liittyen juttujen kanssa niin tämä ei nyt oikein sovi ”imagoon”, joskin se ei nyt tietenkään ole vähäisin ongelma Temun kanssa.

Tilasin valot Temusta, koska sen löytänyt riittävän leveitä ja korkeita valoverhoja muualta. Olisin voinut tilata valot myös esimerkiksi Amazonin tai Ebayn kautta, mutta joka tapauksessa olisin asioinut kiinalaisen tukkuliikkeen kanssa. Temuhan ei ole varsinaisesti kauppa, vaan alusta, jossa kiinalaiset tavarantoimittajat voivat myydä tuotteitaan. Samoista tehtaista tulevat myös monet kausivalot, joita myydään Suomessa suomenkieliseen pahvilaatikkoon pakattuna. On totta, että Temun kautta tilatuilla tuotteilla ei ole esimerkiksi CE-merkintää. Tilaamieni valojen tapauksessa mukana ei tullut muuntajaa, vaan led-sarja kiinnitettiin USB-liitännällä omaan muuntajaan, joka on turvallisuuden kannalta kriittisin osa. Itse valosarjassa on 5 V jännite, joka vastaa paristoista saatavaa virtaa. Näkisin turvallisuusriskit siis pieninä.

Kerroin ostaneeni valot Temusta, koska haluan olla avoin eikä minulla ole tarvetta kiillottaa sädekehää tai ylläpitää jotain tiettyä imagoa. Totesin asian neutraalisti, se ei ollut suositus eikä moite. Tämä oli ensimmäinen ostokseni Temun kautta, eikä minulla ole aikeita ryhtyä tilaamaan tavaraa sen kautta säännöllisesti. En myöskään ladannut Temun kännykkäapplikaatiota. Kiitos kysymyksestä ja toivottavasti viihdyt blogini parissa jatkossakin!

Voiko vanhoihin postauksiin lähettää kommentteja tai kysymyksiä? Joskus niistä heräisi juteltavaa, mutten oikein tiedä, voiko niihin vielä reagoida?

Voi toki, suurimmassa osassa vanhoista postauksista on kommentointi edelleen auki. Näen blogin hallintapaneelista kaikki uudet kommentit ja käyn niihin vastaamassa, vaikka joskus se saattaa kestää muutaman päivän.

Oletko koskaan harkinnut, että järjestäisit live-tapaamisen blogisi seuraajille?

Ei ole suoraan sanoen käynyt mielessäkään. Vaikkei sitä välttämättä työstäni ja harrastuksistani uskoisi, en erityisesti nauti huomion keskipisteenä olemisesta. Ainakaan siten, että minun pitäisi persoonallani jotenkin valovoimaisesti kannatella tilannetta – ajatuskin ahdistaa. Minulle riittää vallan mainiosti kohdata lukijoitani blogissa käytävän vuoropuhelun kautta.

Siinä kaikki tältä erää. Toinen osa Q&A:sta tulossa muutaman päivän kuluttua, kuullaan!

Se on taas perjantai. Pimeys on laskeutunut varhain, lunta tupruttaa ja perhe on kokoontunut työ- ja kouluviikon jälkeen viettämään pizzailtaa.

Vaikka minä laitankin suurimman osan perheen aterioista, pizza on miehen vastuualuetta.

Mies on ottanut käyttöönsä kesällä Käinby 1925 -merkin vajaputiikista ostamani esiliinan. Hänelle se sopiikin paremmin. Itselleni tarvitsisin sellaisen esiliinan, joka peittää myös rinnukset. Esimerkiksi *Lexingtonin farkkukankainen Icons-esiliina olisi ihana. Esiliina on aivan aliarvostettu vaatekappale. Minulla ainakin on taipumusta sotkea itseni keittiössä, joten essu pelastaa vaatteet monelta ylimääräiseltä pesukerralta tai jopa lopulliselta tuholta.

Nämä olivat nyt ne lyhyet terveiset, työviikon jäljiltä ei vain irtoa enempää. Nukkumaanmenoaika koittaa meillä kaikilla tänään varhain. Mukavaa alkanutta viikonloppua sinne ruutujen toiselle puolen!

Kuviin tallentui tänään aamuvuoron ja päiväunien jälkeinen teehetki ja pari alkuvuoden maamerkkiä: Lantliv-lehden tammikuun numero ja vuoden ensimmäinen runebergintorttu. Ruunari toimittaa vuodesta toiseen mutta Lantlivistä en ole ihan varma. Aikanaan lehti oli niin ihana ja ostin siitä jokaisen numeron. Nyt huomaan kuitenkin, miten toisteisia sen jutut ovat – käytännössä olisi varmaan ollut sama, jos olisin kaivanut esille jonkin aiemman tammikuun numeron. Kuvat ovat toki edelleen kauniita ja ruotsalaiskodit tyylikkäitä murrettuine sävymaailmoineen ja mittatilauskeittiöineen. Ehkä rouheimmat lantliv-haaveeni ovat jo karisseet matkan varrelle. Se, mistä kuitenkin pidän lehdessä edelleen, on sen tapa tarjoilla sisustusta, muotia, reseptejä ja muuta lifestyleä samoissa kansissa ilman että tarvitsee lukea yhtään henkilökuvaa julkkiksesta.

Ja erityisesti tammikuun numero, joka ilmeistyy heti joulun jälkeen, on raikkaine kansikuvineen erityinen sesongin vaihtumisen maamerkki. Sellainen, joka ostetaan jo huoltoaseman lehtihyllystä, kun ollaan paluumatkalla joulunvietosta. Viime vuoden loppuun mahtui tosin sellainenkin kummallisuus, ettei lehden joulukuun numeroa ilmestynyt Suomessa ollenkaan. Oliko Lehtipiste kenties aikeissa lopettaa sen jakelun vai mitä tapahtui?

Mutta sitten blogipostauksen otsikkoon: kysy mitä vain! Koska tässä näemmä muutenkin simuloidaan bloggaamista 2010-luvulla, ajattelin toteuttaa yhden tuon ajan klassikkopostauksista. Eli nyt teillä on tilaisuus kysyä anonyymisti kommenttiosastossa mitä tahansa olettekin minulta mahdollisesti halunneet kysyä, ja vastaan kysymyksiin kootusti tulevassa postauksessa. Kommentointi ei vaadi sähköpostiosoitteen eikä periaatteessa edes nimimerkin jättämistä. Ja kuten juoneen kuuluu, te kysytte mitä vain ja minä sitten vastaan mitä vain 🙂

Kysymyksiä voi jättää tämän viikon loppuun asti ja vastaukset julkaisen ensi viikon alussa.

Ulkona pakkaslumessa puhdistettu matto ja siivottu olohuone hetkeä ennen kuin taapero levitti lelut ympäriinsä, teini kuoriutui treenivaatteistaan divaanille ja sohvatyynyt mystisesti liukuivat lattialle.

Mitä te olette tehneet tänään loppiaisena? Täällä ei ole ollut erityisen merkityksellinen päivä. Pitäisi kai kehittää jonkinlainen loppiaisperinne, joka juhlavasti päättäisi joulunajan. Kuusen poisvienti ja yleinen siivouspäivä ei tunnu palvelevan tuota tarkoitusta. Toisaalta pidän siitä, kuinka vähitellen ollaan palaamassa arjen tuttuihin ja helpottaviin rutiineihin. Pojat ulkoilivat kavereidensa kanssa, mies oli töissä, illallisen (lämmittävä kanakeitto, johon laitoin kukkakaalin sijaan vihreää paprikaa) söimme kaikki yhdessä saman pöydän ääressä ja sitten saunoimme. Huomenna palaan itsekin töihin aamuvuoron merkeissä, koulu alkaa ja pieni menee päiväkotiin. Kiitos kouluruokailu, päivähoito ja järkevät nukkumaanmenoajat! Rytmit ovat meillä kaikilla olleet vähän mitä sattuu. Parhaiten rytmin sekoittamisessa on tieysti kunnostautunut puolen päivän paremmalle puolelle nukkunut teini, mutta myös taaperoa on ollut vaikea saada nukkumaan päiväunia. Silläkin on vaikutusta, että luovuimme lopullisesti tutista joululoman alkajaisiksi, minkä jälkeen taapero on muodostanut vieressä pötköttävästä äidistä uuden uniassosiaationsa. Toivon vain, että arjen rutiinit korjaavat tämänkin asian.

Uuden vuoden lupauksia en varsinaisesti tehnyt, siihen vuodenvaihde tuntuu aivan liian työläältä ajankohdalta. Mutta hyviä aikeita minulla on senkin edestä. Terveellisempi, kasvispitoisempi ruoka ja itsensä liikuttaminen ovat monen muun tapaan tapetilla tähän aikaan vuodesta. Loppuvuoden kiireet ja sairastelu johtivat siihen, etten ole pystynyt ylläpitämään edes tavanomaista kävelylenkkien rutiiniani. Ja vaikka sainkin syksyllä tehtyä muut puuttuvat opinnot lisensiaatin tutkinnostani, tutkielma odottaa edelleen suurelta osin kirjoittamistaan.

En kuitenkaan kaavaile mitään räjähtävää alkua tähän ensimmäiseen arkiviikkoon, vaan pikemminkin lempeää laskeutumista rutiineihin, joita pyrin hiomaan vähitellen toivottuun suuntaan.

Kyllä minulla kuitenkin yksi lupauksen tapainen on, mutta painin itseni kanssa, viitsinkö kirjoittaa siitä teille. Haluaisin nimittäin päivittää blogia tänä vuonna joka päivä. Se on oikeastaan ollut haaveeni blogin alusta alkaen, mutten ole koskaan yltänyt lähimaillekaan. Päivittäisessä bloggaamisessa on tietysti laskettava rimaa ja joskus tyydyttävä vain lyhyisiin terveisiin. En tiedä, onko se lukijoiden kannalta erityisen ystävällinen tapa blogata. Toisaalta muistan, miten blogien ollessa vielä pinnalla oli mukavaa, kun tiesin eräiden suosikkibloggaajieni julkaisevan uuden postauksen joka päivä, satoi tai paistoi. Ennen kaikkea tämä projekti on jotain, jonka haluan tehdä itselleni, ja dokumentoida yhden kokonaisen vuoden blogiin. Ja jos se ei onnistu, eipä siitä ole itseään tarvetta ruoskia.

Mukavaa alkanutta viikkoa ja kuullaan siis huomenna!

Tänään oli joulukuusen ulosviennin aika. Ehkä olisin voinut odottaa huomiseen loppiaiseen asti, mutta halusin samalla imuroida ja viedä tulevaksi yöksi myös olohuoneen villamaton ulos lumihankeen – pakkanen on täällä mukavasti kiristynyt illan mittaan. Kuusi oli muuten edelleen varsin hyvässä kunnossa eikä varistanut neulasia juuri lainkaan, joten painetaanpa tilauspaikka kuusihimaan.fi mieleen ensi vuotta ajatellen.

Pakkasin pois muitakin joulukoristeita, mutta suurin osa jouluvaloista saa olla vielä hetken paikoillaan. Riisun niitä vähitellen tammikuun mittaan. Helmikuussa pimeys on jo siinä määrin väistynyt, että ilman kausivalojakin pärjää. Odotan kyllä kovasti kirkkaita talvipäiviä ja oikean talven alkamista. Lumi täällä etelässä on tullut ja mennyt, hiihtämään, luistelemaan ja laskettelemaan ei ole vielä oikein päästy. Oikeastaan homma pitäisi taas aloittaa siitä, että laitan luistimet, hiihtimet, monot ja kypärät riviin ja katson, mikä sopii kenenkin jalkaan ja käteen ja päähän. Sitten lähden etsimään täydennyksiä tarpeen mukaan. Haluaisin hankkia itsellenikin uudet sukset murtomaahiihtoon, mutta todennäköisemmin tässä käy niin, että perin pojiltani jotkin pieniksi jääneet.

Odotan myös talvilomaamme Rukalla (mietin kyllä sitä Pyhää mutta päädyimme tuttuun ja turvalliseen), odotan pääsiäistä ja kyllä, odotan myös kevään tuloa! Hei hei, joulu, annoit tällä kertaa parastasi, mutta nyt olen valmis siirtymään eteenpäin.