-
Miten pyrin hallitsemaan stressiä
Tehdään heti alkuun selväksi, etten ole supernainen. Minulla on vielä paljon tekemistä ajankäytön ja stressinhallinnan suhteen. Aiemmin pidin itseäni ihmisenä, joka ei vähästä stressaannu, mutta nyt olen ruvennut epäilemään pitääkö se paikkansa. Kyllä minäkin ahdistun ja menen lukkoon, kun tekemistä on liikaa, ja viime vuosina vastuita ja velvollisuuksia on ollut enemmän kuin koskaan aiemmin – olkoonkin että ne ovat vapaaehtoisesti haalittuja. Tähän postaukseen päätin koota niitä tapoja, joilla yritän suitsia stressiä. Monet näistä ovat varmasti muualta tuttuja, mutta pieni kertaus ei ole meille arjen sähköjäniksille koskaan pahasta, vai mitä?
Ei, mikä ihana sana
Tärkein tapa eliminoida stressiä on tehdä vähemmän. Esimerkiksi tällä viikolla olen kieltäytynyt lehtijutusta, luennointikeikasta ja hyllyttänyt suunnitteilla olleen kirjaprojektin. Nuo kaikki olivat sellaisia asioita, joihin olisi ollut mukava sanoa kyllä. Mutta aika on rajallista, ja vaikka niille ehkä olisi löytynyt kalenterista tila, se kaikki olisi ollut pois ajasta, jota tarvitaan palautumiseen. Kieltäytymistä helpottaa sen oivaltaminen, että vaikka nyt sanonkin ei, se ei tarkoita ettenkö joskus jatkossa voisi sanoa kyllä. Uusia mahdollisuuksia tulee, ja niitä voi luoda myös itse.
Asia kerrallaan
Tämä on sitä elefantin syömistä pala palalta. Jos käytän taas opintojani esimerkkinä: kun pääsin sisään, en ajatellut, että alan tekemään kuusivuotista lisensiaatin tutkintoa, erikoistumisopinnoista puhumattakaan. Ajattelin, että menen syksyllä solubiologian kurssille. Sen jälkeen menin histologian kurssille. Ja niin edelleen. Tentti kerrallaan, pala kerrallaan. Jos minulla on edessä kiireinen päivä täynnä monenlaista ohjelmaa, otan ne vastaan siinä järjestyksessä kuin ne tulevat ja keskityn vain käsillä olevaan asiaan. Joskus päivä ei mene niin kuin on suunniteltu, mutta sama taktiikka pätee: hoida tärkeysjärjestyksessä ensimmäiset ja keskity käsillä olevaan.
Eristä ongelma
Joskus saattaa olla niin, että vaikka elämä on kiireistä ja palloja on ilmassa useita, varsinaista stressiä aiheuttaa lähinnä jokin yksittäinen tekijä. Se voi liittyä esimerkiksi ihmissuhteisiin, terveyteen tai talouteen. Jos tunnistat tällaisen tekijän, kannattaa keskittyä sen ratkaisemiseen tai lieventämiseen. Joskus ongelma ei ole ratkaistavissa, ainakaan heti. Silloinkin auttaa, että tiedostaa kyseisen asian olevan merkittävin stressilähde. Yritän eristää tällaiset ongelmat omaan lokeroonsa, jotta ne eivät peittäisi varjoonsa koko muuta elämää.
Tässä ja nyt
Joskus kun verisuoni tykyttää ohimolla ja maailma kaatuu päälle, kannattaa tehdä mini-interventio omaan ahdistukseensa. Muista hengittää. Siis oikeasti, nenän kautta syvään sisään – suun kautta hitaasti ulos. Tällä vanhalla ohjeella on ihan fysiologinen perustakin. Se aktivoi tahdosta riippumattoman hermoston sitä osaa, joka rentouttaa, alentaa sykettä, laskee verenpainetta ja tehostaa ruoansulatusta.
Minusta on esimerkiksi inhottavaa olla myöhässä, mutta minkäs teet, välillä niin käy. Kiire saa minut kiukkuiseksi, tiuskin lapsille eteisessä ja puin nyrkkiä liikenteessä. Mutta jos asialle ei enää voi tehdä mitään, niin goosfraba, hengitä sisään, hengitä ulos…
Uni, ravinto, liikunta, tässä järjestyksessä
Kenellekään ei tule varmasti uutisena, että stressin minimoimiseksi tulisi nukkua riittävästi, syödä terveellisesti ja harrastaa liikuntaa. Mutta näilläkin on tärkeysjärjestys. Laitan aina unen etusijalle, ja vasta kun se on kunnossa, voi murehtia ruokavalion koostumusta. Siinäkin kannattaa unohtaa turha hifistely. Päätös ryhtyä gluteenittomalle vegaaniravinnolle ei välttämättä lisää hyvinvointia, vaan tekee syömisestä hankalaa ja stressaavaa. Sen sijaan päätös syödä joka päivä aamiainen ja kaksi lautasmallin mukaista lämmintä ateriaa todennäköisesti lisää energiatasoja ja vähentää epäterveellisten välipalojen syöntiä.
Sama pätee liikuntaan. Itselläni ei ole pitkään aikaan ollut intoa tai motivaatiota käydä kuntosalilla, vaikka yhteen aikaan vannoin tavoitteellisen painoharjoittelun nimeen. Sen sijaan käyn silloin tällöin kävelylenkillä. Se ei ole ehkä terveyden kannalta hyödyllisintä, mutta se rentouttaa ja palauttaa, mikä riittää minulle juuri nyt.
Stressi voi olla hyvästä, kunhan se ei ole jatkuvaa
En varmaan saisi koskaan mitään aikaiseksi, jos minulla ei olisi deadlineja ja niihin liittyvää stressiä. Stressi on joskus hyvä motivaattori, joka yllyttää parempiin suorituksiin. Tärkeää on, ettei se ole jatkuvaa. Perhe ja lapset ovat tässä mielessä oikea onnenpotku, sillä niiden vuoksi minun on pakko välillä lopettaa työnteko ja ajatella muuta. Ja se pitäisi voida tehdä hyvällä omatunnolla.
Minulla on tosin sellainen huono tapa, etten osaa lomailla luvan kanssa. Esimerkkinä vaikkapa viime joululoma, jolloin minulla oli parin viikon tauko sekä töistä että opiskeluista. Olin kuitenkin etukäteen suunnitellut lukevani rästitenttiin, tekeväni useita blogipostauksia ja tämä tietysti sen ohessa, kun pojat olivat lomalla päiväkodista. Lopputulos oli, etten lukenut tenttiin ja postauksiakin julkaisin peräti yhden. Tekemättömät työt tykyttivät koko ajan takaraivossa, joten palauttavaa lomaa ei tullut vietettyä.
Osaisinkohan ensi kesänä olla viisaampi? Olen kaavaillut tekeväni kesällä opiskeluihin pakollisena kuuluvan tutkielman. Mutta kuinka todennäköistä onkaan, että se jäisi tekemättä ja tuntisin itseni alisuoriutujaksi. Viisasta olisi myös sopia itsensä kanssa etukäteen muutaman viikon blogilomasta, sillä sellainen tulee varmasti pidettyä joka tapauksessa.
Juuri nyt ei ole valittamista stressitasojen suhteen, sillä olen saanut olla kaksi päivää kotona ihan itsekseni. Kiitos siitä kuuluu ihanille isovanhemmille! Olen antanut itselleni luvan haahuilla, syönyt lähinnä avokadopastaa ja viettänyt Bachelor-maratonia. Illalla minulla ja Eppu Normaalilla oli myös aika kivat suomipop-jamit pianon äärellä. Mies palailee pian polttariviikonlopun vietosta ja minä puolestani lähden hakemaan pojat kotiin. Suloista, stressitöntä sunnuntaita sinne.
Suuret kiitokset kaikista kommenteistanne edelliseen postaukseen. Niitä on tullut iso liuta myös Instagramiin, Facebookiin ja muutama yhteydenotto sähköpostiinkin. Moni on kertonut omista opiskeluistaan tai haaveilevansa sellaisista. Vastaan niihin pian! Upeaa, jos postaukseni on innostanut jotakuta kaivamaan omat opiskeluhaaveensa naftaliinista ja ottamaan pieniä askelia eteenpäin.
6 kommenttia artikkeliin Miten pyrin hallitsemaan stressiä -
Uusilla urilla – lääkiksessä aikuisena
Mietin kuumeisesti aloituslausetta tälle postaukselle, mutta mieleen ei tule muuta kuin se hokema Monty Pythonin lentävästä sirkuksesta: ”And now for something completely different”. Sillä nyt mennään aika kauas sisustuskuvista ja päivän asuista. Opiskelen nimittäin tätä nykyä uutta alaa, toista vuotta lääketiedettä. Miten tähän on päädytty? Olenhan tällä hetkellä haaveammatissani. Mutta olen ollut siinä jo kohta neljätoista vuotta. Kun minusta tuli äiti, huomasin tarkastelevani työtäni uudesta näkökulmasta. Halusinko työni vievän minut pitkiksi illoiksi pois perheeni luota? Halusinko sen sitovan meidät pääkaupunkiseudulle? Jostain kumpusi vähitellen tarve avata uusia ovia. Ajatus lääketieteestä oli toki joskus käväissyt hajamielisesti aatoksissa, mutta toden teolla otin sen tarkasteluun vasta näiden uusien kysymysten myötä.
Oma lukunsa on tietysti itse pääsykoeprosessi. Ensimmäisen kerran pyörittelin hakumateriaaleja käsissäni syksyllä 2011, mutta aina tuli jotain: talokaupat ja niiden purku, kuopuksen odotus ja syntymä, uusi koti ja siihen liittyvät rakennusprojektit. Vasta alkuvuonna 2015 tähdet olivat siinä asennossa, että saatoin ottaa haun todella tavoitteekseni. Jos muistatte, samoihin aikoihin suljin myös blogini, ja nyt varmaan arvaattekin, että se johtui pääsykokeesta. Satsasin pääsykokeeseen sen, mikä elämäntilanteessani oli mahdollista ja onneksi se riitti: syksyllä 2015 aloitin opinnot Helsingissä.
Meneillään oleva opintojen kakkosvuosi on samalla ns. prekliinisten opintojen viimeinen vuosi. Preklinikka pitää sisällään pääasiassa teoriaopetusta ja paljon itseopiskelua, mausteena on muutamia kurssitöitä. Olemme käyneet läpi solutason kemiaa, genetiikkaa, anatomiaa, histologiaa sekä elinjärjestelmien toimintaa. Kolmosvuoden alussa siirrytään lääketieteen kandidaatteina kliiniseen opetukseen, joka tapahtuu pääosin sairaaloissa. Neljännen vuoden jälkeen on jo mahdollisuus tehdä rajoitetusti lääkärintyötä, mutta varsinaisiksi lääketieteen lisensiaateiksi valmistutaan vasta kuudentena vuonna.
Siis jos kaikki menee aikataulun mukaan. Olen varautunut siihen, ettei aikuisopiskelijan polku ole välttämättä näin suoraviivainen, elämässä kun on aika monta muuttujaa. Jos tarve vaatii, jätän opinnot hetkeksi hyllylle. Harmi tosiaan, että lääkisopinnot ovat hyvin koulumaisia, eikä etenemistahtiin ole mahdollista vaikuttaa itse. Jos ei pysy vuosikurssinsa mukana, käytännössä ainoa vaihtoehto on jäädä opinnoista tauolle ja jatkaa vuoden päästä seuraavan kurssin mukana. Tätä toki tapahtuu: opiskelijat lähtevät vaihto-oppilaiksi, saavat lapsia, tekevät töitä tai pitävät välivuosia muista syistä. Kaiken kaikkiaan opiskelijoiden ikähaarukka on laajempi kuin saattaisi kuvitella. Vaikka tietysti valtaosa kurssilaisistani on parikymppisiä, mahtuu joukkoon monia uutta tutkintoa opiskelevia, perheellisiä ja päälle kolme- tai nelikymppisiä. Vanhimmat kurssikaverini kolkuttelevat itse asiassa jo viittäkymppiä.
[envira-gallery id=”4980″]
Kovin monelle en ole tähän mennessä opinnoistani kertonut. Lähipiirinkään ei siis kannata pahastua, jos kuulee uutiset vasta tässä ja nyt. Hakuaikeista huuteleminen ei tuntunut hyvältä ajatukselta ja sisäänpääsyn jälkeen päätin katsella rauhassa, miten opinnot lähtisivät käyntiin. Ehkä pelkäsin myös kritiikkiä. Jo ennen hakuprosessia kävin läpi kiivaan jaakobinpainin siitä, onko oikein, että haen lääkikseen. Miten opiskelu vaikuttaa perheeseeni? Onko reilua, että vien ehkä opiskelupaikan joltain nuoremmalta? Paljon on puhuttu myös lääkäripulasta – entä jos minun opintoni ovatkin tyhjä arpa, joka ei ikinä johda tutkintoon?
Juuri nyt tunnen kuitenkin tehneeni oikean ratkaisun. Työelämä on sellaisessa murroksessa, että aikuisopiskelija ei ole enää harvinaisuus. Yhä useampi meistä joutuu tulevaisuudessa vaihtamaan ammattia pariinkin otteeseen. Mitä lääkäripulaan tulee – no, lääkäreitä ylikoulutetaan tällä hetkellä sellaista vauhtia, ettei kenenkään työllistyminen ole tulevaisuudessa taattu. Keinoäly, joka tulee helpottamaan lääkärintyötä, tulee myös viemään osan lääkärien töistä. Suhtaudun siis opintoihini niin kuin olisin aloittanut jännittävän tutkimusmatkan, en niin kuin lopputulos olisi kiveen kaiverrettu.
Jännittävä tutkimusmatka on toki myös stressaava, kuten olette blogistakin saaneet välillä lukea. En suinkaan suhtaudu opiskeluun välinpitämättömästi, mutta on selvää etten voi aina antaa samanlaista panosta kuin perheettömät ja täyspäiväisesti opiskelevat kurssikaverini. Työ on edelleen tärkeä osa elämääni ja muilta osin illat ja viikonloput ovat perheaikaa. Päivät on siis käytettävä tehokkaasti! Toisaalta kuten alkuvuodesta kirjoittelin, välttelen stressiä viimeiseen saakka. Viime kädessä yritän aina laittaa asiat mittasuhteisiinsa, priorisoin ja menen ajoissa nukkumaan. Myös kiitollisuus auttaa, niin kulunut sana kuin se nykyään onkin. Aika moni asia on hyvin, en ole unohtanut sitä.
Opiskeluihin liittyvät asiat tulevat varmasti jatkossa vilahtelemaan täällä blogissa osana elämää mutta eivät hallitsemaan aihepiiriä. Jos jotakuta kuitenkin kiinnostaa lukea lisää aiheesta, Helsingissä viidettä vuotta opiskeleva Hanna-Kaisa on kirjoittanut hauskasti opiskeluistaan aina hakukeväästä lähtien. Lääkärileikit-blogia puolestaan kirjoittaa kanssani samalla vuosikurssilla opiskeleva äiti ja alanvaihtaja. Minun lienee nyt parempi paneutua jälleen endokrinologian saloihin, aurinkoista torstaita! Ja jos teillä on lääkisopinnoista jotain kysyttävää, vastaan mielelläni sen mitä tiedän.
-
Perusteellista pukeutumista
Tänään asupostauksessa ollaan perusvaatteiden äärellä. Aika usein omat vaateostokset pyörivät työkuvioiden ympärillä, joten välillä täytyy oikein muistuttaa itseään ostamaan sellaista hyvää perusvaatetta, jota voi käyttää vapaa-ajalla. Koostan arkiunivormuni lähes aina samalla kaavalla: pillifarkut (mieluiten mustat, ostan näitä sovittamatta Zarasta) sekä väljä, neutraalin värinen yläosa, esimerkiksi neule tai neuletakki, jonka alla on raitapaita. Univormuajattelu pelastaa vaatekriiseiltä ja säästää aikaa aamuisin.
Kuvien harmaa neule on perusvaatteiden kuningatar Filippa K:lta. Materiali on alpakan- ja lampaanvillan sekä polyamidin (35%) sekoitusta. Rypistin kyllä otsaani nähdessäni tuon keinokuitulisän tuoteselosteessa, mutta luotto Filippa K:n vaatteisiin ja erityisesti neuleisiin on niin kova, että ostin sen siitä huolimatta. Pelkästä polyamidista (eli toiselta nimeltään Nylonista) valmistettu neulepusero saa jo ajatuksenakin hien nousemaan pintaan, mutta tällaisessa löysässä ribbineuleessa polyamidi lisää villan kulutuksenkestävyyttä. Toisin sanoen keinokuitu estää neuletta reikiintymästä.
[envira-gallery id=”4912″]
[envira-gallery id=”4914″]
Minua on valistettu siitä, ettei nahkalaukun ja -kenkien tarvitse enää olla samaa sävyä, mutta vanhat opit istuvat tiukassa. Lupaan yrittää murtautua tälle vuosituhannelle ja päivittää tyylini. Nilkkurit ovat Ten Pointsin malli Josette. Näissä konjakinruskeissa nahka-asusteissa on se hyvä puoli, että ne tuovat pikkuisen väriä mustiin ja harmaisiin perusvaatekokonaisuuksiin. Esimerkiksi talvisin päällystakit ovat usein aika monotonisen sävyisiä, siihen on kiva yhdistää vaaleampaa ruskeaa. Toinen kätevä ominaisuus on, että värinsä puolesta ne soveltuvat käytettäväksi ympäri vuoden. Musta on asusteissa tietysti aina varma ja monikäyttöinen väri, mutta esimerkiksi kesällä musta nahkalaukku saattaa näyttää vähän raskaalta.
Muistatteko muuten, kun ostin tämän Tory Burchin laukun ja manailin, että suosikkini eivät koskaan tule alennukseen. No nyt laukku on verkkokaupassa puoleen hintaan (mustat ja ruskeat tosin menivät jo). Minusta tämä on ollut tosi hyvä ostos. Kuvioitu nahka on pysynyt käytössä moitteettomana. Jos yhden asian muuttaisin, vaihtaisin laukun läppää sulkevan magneetin vähän heikompaan. Nyt se on niin tehokas, että läppää joutuu aina pikkuisen taittamaan laukkua avatessa, mistä voi pitemmän päälle tulla jälkiä.
By Malene Birgerin villahuivi on jo yli kolmevuotias. Se on muuten edelleen siisti mutta reunoihin on tullut aika paljon langanvetoja, jotka tietysti näkyvät hyvin printtikuviossa. Minun tekisi mieli ostaa uusi tällainen, mutta sitä pitäisi varmaan käyttää ja säilyttää huolellisemmin. Seuraavaksi taitaa kuitenkin olla keväisempien juttujen vuoro, sillä tänäänhän on helmikuun ensimmäinen päivä – hyvä hetki siis ryhtyä miettimään seuraavaa sesonkia!
Mikä on sinun arkiunivormusi?
-
Ensimmäinen vuosi lifestyle-yrittäjänä
Verotoimisto muistutti muutama viikko sitten kirjeellään, että on aika tehdä tilit selväksi toiminimen viime vuoden verotuksen suhteen. Ajattelin, että samassa hengessä voisin kertoa täällä blogissakin, mikä oli ensimmäisen yrittäjävuoteni lopputulos. Olen kirjoittanut blogia vuodesta 2012, mutta vasta kuluneen vuoden aikana blogista on muodostunut merkittävä sivutyö. Tästä kaikesta on pitkälti kiittäminen Asennemediaa ja Ullaa, joka tarjosi minulle mahdollisuuden liittyä Asenteen bloggaajien joukkoon reilu vuosi sitten. (Huomasitteko muuten Asennemedian 2-vuotissynttärit viikonloppuna?)
Hatunnostona oikeille yrittäjille tunnustan, että olen kuitenkin ennen kaikkea palkansaaja. Yritystoiminta on minulle toiminimen kautta tehtävää lisätyötä. Silti, jo se tekee minusta ammatinharjoittajan. Minulla on ollut toiminimi jo useita vuosia, mutten ole aiemmin kuulunut kaupparekisteriin enkä ollut ALV-velvollinen. Vielä viime vuoden alussa epäroin toiminimen kanssa ja laskutin blogituloni laskutuspalvelun kautta. Tämä on hyvä tapa päästä alkuun, mutta pitemmän päälle suosittelen kaikille oman yrityksen perustamista. Kesään mennessä olin itsekin tullut siihen tulokseen, että blogin pyörittäminen kannattaa tehdä toiminimen kautta, vaikka siitä vähän ylimääräistä työtä aiheutuukin.
[envira-gallery id=”4890″]
Kulunut vuosi sisälsi niin hittejä kuin hutejakin. Bloggaajana suurin kompastuskiveni on onnahteleva päivitystahti. Sitä olisi helppo perustella työssäkäyvän perheenäidin kiireillä, mutta kyse on ollut jostain muustakin. Viime vuonna minulla kävi useaan otteeseen niin, että mahdollisuus bloggaamiseen ja luonnonvalo kuvaamiseen olivat käsillä, mutta postausta ei syntynyt. Olen ehkä asettanut julkaisemisen riman liian korkealle ja toisaalta vieraantunut sellaisesta bloggaamisesta, jossa ihan oikeasti kerron arkisista tekemisistäni ja kuulumisistani. Mutta kuten aiemmin vihjailinkin, siihen on nyt tulossa muutos.
Yksi huti tuli tehtyä loppuvuodesta yhteistöiden ajoituksen suhteen. Blogini yhteistyöt tulevat osin Asennemedian kautta, osin neuvottelen niistä itse. Minun tehtäväni on hallinnoida, että sponsoroitu ja sponsoroimaton sisältö esiintyvät blogissani sopivassa suhteessa. Tein kuitenkin virhearvioinnin omista voimavaroistani, ja kun vielä aikataulu petti muutaman toimituksen osalta, oli epäsuotuisa ketjureaktio valmis. Kaupallista sisältöä oli joulukuussa liikaa, mutta opinpahan läksyni ja olen niiden suhteen maltillisempi jatkossa.
Oli hittejäkin, kuten monia kivoja ja inspiroivia yhteistöitä. Hankin uuden kameran, jolla saan sellaista kuvaa ja videota kuin haluan. Ennen kaikkea olen kiitollinen siitä kaikesta, mitä olen oppinut ihan vain olemalla osallisena blogiyhteisössä. Tiedän nyt niin paljon enemmän työn hinnoittelusta, yhteistöiden sopimisesta ja alan pelisäännöistä kuin vuosi sitten. Toivottavasti edessä on yhtä suuri oppimisen vuosi!
Tuoreille yrittäjille suositellaan yleensä lämpimästi hyvän kirjanpitäjän hankkimista. Olen kuitenkin pihi tee-se-itse-nainen ja pidän kirjaa yrityksen tuloista ja menoista itse. Tilitapahtumia on minulla sen verran vähän, ettei tähän mene kohtuuttomasti aikaa. Sitä paitsi ajattelin, ettei kirjanpito olisi yhtään hullumpi taito opetella. Ammatinharjoittajalle tämä on muuttunut entistä helpommaksi lainsäädännön muutosten myötä. Yksinkertainen maksuperusteinen kirjanpito riittää eikä tilinpäätöstäkään tarvitse tehdä, kun yritys on riittävän pieni (kirjanpitolaki ja tarkemmat säädökset löytyvät mm. Finlexistä). Jollekin kirjanpitäjän palkkaaminen voi olla oikea päätös, mutta kannustan kaikkia miettimään sopivan ratkaisun itselleen ja pitämään mielessä, ettei kirjanpito ole rakettitiedettä.
Mistä päästäänkin siihen kiinnostavaan kysymykseen: kuinka paljon blogilla tienasi vuonna 2016? Sanotaan näin, että verotettavista tuloistani reilu 10% oli peräisin blogista, tässä siis mukaanluettuna sekä alkuvuoden laskutuspalvelun kautta saadut että loppuvuoden yritystoiminnan tulot. Ihan vielä ei siis kannata heittäytyä täyspäiväisesti ottamaan kuvia olohuoneesta, mutta toisaalta ihan mitättömästä asiastakaan ei ole kyse.
Määrittelen itseni lifestyle-yrittäjäksi, mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa? Tässä vaiheessa se kai tarkoittaa, että yritystoimintani on sellaista, että tekisin sitä joka tapauksessa, vaikken saisi pennin hyrrää. Varmasti monilla teistä lukijoistakin on sellainen harrastus tai taito, jonka voisi halutessaan muuttaa tulonlähteeksi. Eri asia sitten, haluaako niin tehdä. Usein kuulee sanottavan, että harrastuksen muuttaminen työksi veisi siitä kaiken ilon. Itse en koe, että blogityö olisi vienyt ilon bloggaamisesta, mutta se on totisesti tuonut siihen uusia, mielenkiintoisia ominaisuuksia.
Oletko sinä miettinyt sivutoimiseksi yrittäjäksi ryhtymistä? Mikä on kuuma liikeideasi?
-
Astiakaapin täydennyksiä
Uusia astioita ja keittiötarpeita tulee hankittua aika harvoin ja lähinnä tarpeeseen. Keittiön rajalliset säilytystilatkin ovat omiaan suitsimaan innokasta keräilyä. Viime syksyn aikana ja ennen joulua tuli kuitenkin tehtyä muutamia hankintoja, joita ajattelin koota näin yhteen postaukseen.
Suurin viimeaikainen ostos keittiöön on ollut pata, sillä sellaista meillä ei ole ollut lainkaan. Minulla oli lahjakortti Keittiöpuotiin, joten päätin investoida Staubin emaloituun valurautapaan. Laadukasta pataa voi käyttää sekä uunissa että liedellä ja sen luvataan olevan pitkäikäinen hankinta. Kansi on niin sanottu vesikansi, jonka voi täyttää kylmällä vedellä, kun pataa käytetään liedellä. Vesi pitää kannen viileänä, jolloin padan sisäpuolella ruoasta nouseva höyry tiivistyy vedeksi kantta vasten ja tippuu takaisin ruokaan. Näin padan sisältö ei pääse kuivumaan pitkässäkään haudutuksessa.
Harmi vain, että pelkkä padan hankkiminen ei näköjään riitä, vaan sitä pitäisi osata myös käyttää! Koska ainoa mieleeni tuleva pataruoka on karjalanpaisti, päätin hankkia inspiraatioksi Meri-Tuuli Lindströmin Pataruokaa-kirjan. Osa resepteistä on kyllä vähän liian eksoottisen oloisia omaan makuuni, mutta ainakin gulassia ja haudutettua hernerokkaa pitää talvisäillä kokeilla. Myös Uuden Kuun houkuttelevan näköinen resepti pataleivälle lähtee testaukseen. Onko teillä hyviä reseptejä pakkaspäivien pataruoiksi?
[envira-gallery id=”4858″]
Ennen joulua saimme ison täydennyksen Amforan astioita mieheni perheeltä. Meillä on ollut enimmäkseen sarjan valkoisia lautasia, mutta nyt pääsen kokeilemaan erilaisia kattauksia myös mustin aksentein. Anoppi toi lisäksi näytille uusia maalauskokeiluja Tri-jälkiruokakulhoista. Tuo astian sisäpuolella oleva raita on aina oma suosikkini. Se kertoo myös käsityöstä, sillä koneellisesti tuollainen olisi hankala toteuttaa.
[envira-gallery id=”4861″]
Kolmas hankinta ovat Iittalan (tai oikeastaan alunperin Nuutajärven) Aurora-sarjan punaviinilasit, joiden second hand -alkuperästä kirjoittelinkin jo ennen joulua. Silloin jäi kertomatta, että näitä nimenomaisia punaviinilaseja meillä ei ollut entuudestaan ollenkaan. Taustaksi: Aurora-sarjassa on ollut vuosien mittaan kahdenlaisia valko- ja punaviinilaseja. Jossain vaiheessa alkuperäisiä, 70-luvulla suunniteltuja valko- ja punaviinilaseja kai alettiin pitää tilavuudeltaan pieninä, sillä rinnalle tuotiin suuremmat valko- ja punaviinilasit, joita myytiin viininmaistaja-nimellä. Meidän häälahjaksi toivomamme lasit olivat alkuperäisiä pieniä valkoviinilaseja, ja punaviinilaseiksi toivoimme valkoviininmaistajalaseja. Muistelen logiikan mennen jotenkin niin, että punaviininmaistajalasi oli mielestämme liian suuri. Auroran alkuperäisiä punaviinilaseja puolestaan pidimme jotenkin omituisen muotoisina ja halusimme klassisemmat lasit.
Nyt hankitut lasit ovat siis näitä alunperin hyljeksimiämme punaviinilaseja, eikä niiden koossa tai muodossa ole mielestäni enää mitään vikaa. Näin se mieli muuttuu.
Alla olevassa kuvassa vielä esimerkit meiltä löytyvistä Aurora-laseista: snapsilasi, valkoviinilasi, punaviinilasi sekä valkoviininmaistajalasi. Lisäksi sarjaan on kuulunut ainakin punaviininmaistaja-, likööri- ja kuohuviinilaseja, jälkiruokamaljoja sekä kynttilänjalkoja.
Suupuhalluksen ja käsityön merkit näkyvät sarjan tuotteissa, sillä lasit eivät ole aivan identtisiä. Esimerkiksi ylläolevassa kuvassa näkyy hyvin, miten punaviinilasien suun koossa, lasin muodossa ja jalan yksityiskohdissa on eroja. Iittala lopetti Auroran valmistuksen useita vuosia sitten. Valitettavasti arvelen sarjan kalliin valmistustavan koituneen sen kohtaloksi, kun Iittala on karsinut tuotannossa olevia sarjoja ja siirtänyt valmistusta ulkomaille.
Sivumennen mainitsinkin jo keittiön säilytystilat. Tiukkaa tekee, ja etenkin viinilaseille on hankala löytää tilaa. Täytyy kai katsoa keittiössä pieni konmari-henkinen kierros, jotta kaikelle löytyy paikka!
-
Kellokukkapaita johdattelee stressittömämpään vuoteen
Näin tammikuun tuiverruksiin sopii hyvin perinteinen tulppaanipostaus vai mitä! Meillä on palattu arkeen vasta tällä viikolla, mutta nyt huristellaan jo niin kuin joulua ei olisi välissä ollutkaan.
Blogeissa on tehty paljon vuosikatsauksia, summattu edellistä ja suunniteltu seuraavaa. Minun vuoteni 2016 ei ollut mitenkään huono. Elämä eteni monella rintamalla. Lapset ovat taas vuoden vanhempia ja itsenäisempiä. Saimme olla terveitä, eikä suuria menetyksiä tapahtunut. Kotiprojektia saatiin edistettyä mukavasti pihatöiden merkeissä. Aloin pyörittämään blogia ja muita sisällöntuotantoprojektejani oman yrityksen kautta ja opiskelin verotusta, kirjanpitoa ja kaikkea muuta jännittävää. Myös yks juttu on edistynyt vuoden verran – sellainen, josta en ole blogissa puhunut, mutta jonka ajattelin tuoda esiin nyt alkuvuodesta. (Tämän ainoan kerran pidätän itselläni oikeuden olla salaperäinen!)
[envira-gallery id=”4834″]
Oli vuodessa kuitenkin paljon raskasta. Töissä on menty vuoristorataa. Sosiaalinen elämäni on ollut hyvin vähäistä, jopa niin vähäistä että introverttikin alkaa tuntea itsensä yksinäiseksi. Työ, blogi, perhe ja se yks juttu ovat yhdistelmänä vaatineet veronsa. Olen ollut ajoittain hyvin stressaantunut, mutta onneksi on ollut myös kausia, jolloin olen saanut tilannetta tasattua. Periaatteessa koen, että kaikki mitä olen lautaselleni ottanut, on tehtävissä, mutta palojen yhteensovittaminen on joskus hankalaa. Pahinta on, etten tällä hetkellä oikein hahmota, mikä tulee olemaan lopputulos, enkä tarkkaan tiedä mihin olen menossa. Tiedän vain, etten haluaisi luopua mistään!
Alkuvuoteni merkittävin oivallus tuli Uudesta Muusasta, jossa Eeva Kolu vinkkasi kirjasta The Kaizen Way. Luin kirjan parissa päivässä ja mieli rentoutui välittömästi. Ihanaa, kun joku antoi luvan edetä pienin askelin, jopa niin mitättömin, etteivät ne tunnu edistävän asiaa ollenkaan. Juuri sitä kaipasin tähän vuodenvaihteeseen, joka oli musertaa minut suurilla suunnitelmillaan.
Kuvien silkkipusero on Rebecca Taylorilta, joka on yksi suosikkimerkeistäni. Kovin usein en näitä ihanuuksia raaski ostaa, mutta kevääseen johdatteleva kellokukkapaita sattuu olemaan juuri nyt alennuksessa, eikä hinta tullienkaan kanssa muodostu mahdottomaksi. Parasta tammikuussa on ehdottomasti se, että voi kääntää katseensa kohti aurinkoista kevättalvea ja sen takana häämöttävää kevättä. Sinne minä ainakin tiedän olevani menossa!
-
Nokkalan Majakka – uusi rantakahvila Espoossa
Hyviä välipäiviä! Vietimme joulun mieheni perheen seurassa kotona Vantaalla ja jatkoimme siitä vielä tapaninpäivänä kylpylään juhlistamaan anopin 60-vuotispäiviä. Eilen pääsin tapaamaan myös veljiäni, sillä olimme sopineet sisarusperheiden kesken lounastreffit Nokkalan Majakalle, joka on uusi rantakahvila Espoon Matinkylässä. Kirkas, leuto ja lähes keväinen ilma suosi Majakan avajaispäivää. Onpa ihanaa, että pääkaupunkiseudun rannat otetaan ihmisten käyttöön, sillä tälläkin tontilla merimaisemia olivat saaneet aiemmin ihailla vain talviteloilla olevat purjeveneet. Toisekseen arvostan sitä, että tällaisia palveluja rakennetaan muuallekin kuin ytimeen – tarvitsemme lisää lähiöravintoloita!
Kauniilla säällä oli varmasti osuutensa siinä, että majakalla oli avajaispäivänä vilinää, mutta vielä puolenpäivän aikaan sai napattua pöydän isommallekin seurueelle. Istuimme ravintolan lasitetulla ja lämmitetyllä terassilla, jossa tarkeni mukavasti ilman päällysvaatteitakin. Myös vaunuilla pääsee helposti sisään kuten näkyy (vaunuissa uinuu pieni veljenpoikani).
[envira-gallery id=”4814″]
[envira-gallery id=”4812″]
[envira-gallery id=”4815″]
Lounaslistalta löytyy päivittäin kolme vaihtoehtoa. Vuohenjuustosalaatti oli hyvä valinta jouluruokien jatkoksi. Ainoastaan se jäi harmittamaan, ettei listalla ollut oikein mitään lapsille takuuvarmasti maistuvaa vaihtoehtoa. Kaikkien kolmivuotiaat kun nyt eivät syö haukikeittoa, tunnustan.
Majakan paras ominaisuus on sen kattoterassi, josta aukeaa upeat näkymät Espoon saaristoon. Ihan näinä päivinä kattoterassi ei välttämättä ole suosituin paikka, mutta voisin kuvitella, että jo pääsiäisen tai vapun aikoihin täällä käy vilinä.
Minulla oli tutustumiskierroksella erinomainen opas, nimittäin Majakan suunnitellut pikkuveljeni Jaakko. Projektin valmistumisen kunniaksi oli houkuteltava hänetkin kuvaan. Jos et vielä välipäivinä ehdi Nokkalaan, tästä linkistä pääset Jaakon askartelemalle virtuaalikierrokselle kahvilaan.
(Ja tästä pääset leikkimään Jaakon kissojen kanssa.)
Nokkalan Majakka
Nokkalanniemi 2, Espoo -
Kausivaloja puuttomalle pihalle
Kaupallinen yhteistyö Airamin kanssa
Olettehan ottaneet ilon irti päivästä, joka ainakin täällä etelässä oli tänään peräti minuutin pitempi kuin eilinen talvipäivänseisaus? Mitä, kuulenko vain vaimeata mutinaa?
Niin, eipä minuutti paljon lohduta kun on joka tapauksessa pimeää kuin mörön pyllyssä. Mutta valot lohduttavat. Märkä taajama tuntuu paljon kutsuvammalta, kun näen pihapuihin ja parvekekaiteisiin viritetyt tuikkuvalojen rivit. Toivoisin silti kyllä lunta! Valkea joulu jäi tänä vuonna tulematta etelään, mutta onneksi ehdin napata hangista ja valoista muutaman kuvan ennen kuin lauha sää vei kaiken.
Pihamme komein valoinstallaatio on tänä vuonna parvekkeen ja terassin rimoituksessa: siinä tuikkii kaksi Airamin Teno LED-valosarjaa. Alunperin olin ajatellut laittavani nämä viime kesänä istutettuihin omenapuihin, mutta tajusin viime tingassa, etteivät hennot vitsat vielä kestäisi sarjan tukevaa johtoa. Sen sijaan iäkkäämpi omenapuu saisi näistä komean valosateen ylleen, kasvua odotellessa…
Pihan korkeimmat istutukset ovat tällä hetkellä takapihan tuijat. Kätevin ja pensasta vähiten rasittava tapa ripotella valosade niiden ylle on latvasta vapaana roikkuvien valonauhojen sarja, kuten Airamin Rinkeli LED-latvasarja.
Haaveeni valaistusta puusta toteutui kuitenkin, sillä etupihalla seisoo Airamin kahden metrin korkuinen LED-puu. Tätä myydään itse asiassa kukkapuu-nimellä ja mukana tulee pieniä läpinäkyviä kukkia, joita voi kiinnittää valoihin. Minua miellyttää puu tässä yksinkertaisemmassa asussaan, mutta kukkiva puu saattaisi olla aika hauska esimerkiksi loppukesän juhlissa! Taaempana terassilla vilkkuu edellisvuonna ostamamme niinikään Airamin valmistama valopuu. Valokasvit ovat hyviä vaihtoehtoja tällaisille uusille pihoille, joiden istutukset ovat vielä kovin matalia. Airamin puussa on valmiina rei’itetty jalusta, jonka varassa se seisoo kyllä ilman tukeakin, mutta mies vielä pulttasi sen kiinni pihatöistä yli jääneeseen laattaan.
Vaikka LED-valojen tyypillinen paloaika on n. 10 000 h, kannattaa käyttöikää säästää sammuttamalla valot päiväksi (tai niiksi 5-6 tunniksi, jonka aurinko oletettavasti on horisontin yläpuolella, heh). Useimmissa Airamin ulkovalosarjoissa on onneksi reilusti ylimääräistä johtoa, jonka saa vedettyä rakennuksen vierelle asti. Valojen käyttö on kätevämpää, kun pistokkeet kytkee samaan ulko-olosuhteisiin sopivaan jatkojohtoon, joka toimii katkaisimella, tai käyttää ulkokäyttöön sopivaa ajastinta, joka sytyttää valot iltaisin.
Toivottavasti saataisiin pian kunnon lumipeite, vaikka tämän hetken ennusteiden mukaan sellaista on tänne etelään turha odottaa ainakaan ennen vuodenvaihdetta. Haluaisin kovasti napata pihasta pari kauniin talvista kuvaa valoineen päivineen. Onneksi kausivalojen aika jatkuu pitkälle talveen, ehkäpä lumipeitekin jossain vaiheessa ehättää mukaan talven iloihin.
-
Ratkenneita ja ratkaisemattomia kattauspulmia
Kaupallinen yhteistyö HAVI’Sin kanssa.
Vaikka minulla on tällä viikolla ihan mukavasti aikaa jouluvalmisteluihin, olen saanut aikaan melkoisen joulustressin. Kuljen ympäri taloa multitaskaten: katson, ovatko porkkanat jo kypsiä, vaihdan lakanan mankeliin, käyn tarkistamssa pienen kuumepotilaan tilaa yläkerrassa, tuon samalla paketointitarvikkeet alakertaan – ja sitten kierros alkaa taas alusta. En ole pitänyt itseäni minään perfektionististressaajana, mutta kenties olen ollut väärässä. Ainakin joulu tuo tämän piirteen toistuvasti pintaan.
Oman jännityksensä jouluvalmisteluihin tuo se, että tänä vuonna saamme isännöidä kolmen sukupolven joulujuhlaa kotonamme. Ei paineita, mutta silti ajattelen, että jos joku on valmis luopumaan jouluna oman kotinsa rauhasta, tarjolla täytyy olla jotain pikkuisen spesiaalia – niin ihanista jouluista olemme saaneet nauttia muiden luona! Meillä tarjolle laitetaan perinteisiä jouluherkkuja sekä tietysti kaunis kattaus. Ihan ensimmäiseksi piti tarkistaa, onhan meillä varmasti riittävästi astioita ja aterimia kahden ruokalajin kattaukseen koko väelle. Keramiikkapuoli on hyvin hoidossa, kiitos Amforan astioiden, mutta lasien ja aterimien suhteen piti lähteä erikseen ostoksille. Häälahjaksi saaduista Iittalan Aurora-laseista osa on kokenut julman kohtalon, ja koska sarjan valmistus on lopetettu muutama vuosi sitten, piti täydennystä etsiä second hand -puolelta. Onneksi lähistöltä löytyi myyjä, jolla oli reilu setti punaviinilaseja myynnissä. Aterimien suhteen sen sijaan tuli vesiperä. Meillä on päivittäisessä käytössä niinikään häälahjaksi toivottuja Villeroy & Bochin Sereno-aterimia. Iät ja ajat tehtävälistalla on ollut hankkia näihin myös alkuruoka-aterimet. Nyt kun asia tuli ajankohtaiseksi, törmäsimme seinään: Stockmannilla sarjaa ei ole enää valikoimissa ja V&B:n Unioninkadun liikkeessäkin nämä ovat tilaustavaraa, joiden toimitusaika on 2-3 viikkoa. Tänä jouluna mennään siis eripariaterimilla, mutta ei anneta sen häiritä juhlatunnelmaa.
Kynttilöiden ja lautasliinojen suhteen ei sen sijaan tule olemaan ongelmaa, sillä olen syksystä asti tiennyt että joulupöytään katetaan uuden HAVI’S-sarjan tuotteita. Brändin takana on kynttilöistään ja kertatuotteistaan tuttu kotimainen Havi. Ihastuin sarjan metallin ja pehmeän roosan sävyihin heti ne nähtyäni, sillä niistä muistui vahvasti mieleen muutaman vuoden takaiset Havin 185. juhlavuoden tuotteet, joihin sain tutustua blogiyhteistyön kautta. Valitsin silloin kattaukseen kuparinvärisiä kynttilöitä ja Punos-lautasliinoja. Muistan tuumineeni, kuinka hienoa on, että perinteikäs valmistaja on halukas tuomaan mallistoonsa uusia tuulia. Kertakäyttötuotteethan ovat paras paikka pysyä trendien viimeisimmällä aallonharjalla! Koen, että noissa juhlavuoden tuotteissa kytenyt idea on HAVI’Sin myötä viety loppuun asti, ja tuloksena on ihanan yhtenäinen kokonaisuus. Tulevan vuoden kevät/kesä-mallistossa HAVI’S tulee laajentumaan myös kosmetiikkaan ja sisustustekstiileihin – näistä kuullaan varmasti pian vuodenvaihteen jälkeen.
[envira-gallery id=”4762″]
Näiden kuvien roosan ja kuparin sävyt ovat sopivat hyvin talvisiin kattauksiin, mutta joulupöytään kaavailin erityisesti korkeita valkoisia kruunukynttilöitä sekä tukevasta airlaid-materiaalista valmistettuja valkokultaisia Fasetti-liinoja, joiden koko on reilu 40 cm x 40 cm. Kankaisetkin lautasliinat ovat ihania, mutta kun ruokailijoita on paljon ja pöytää katetaan vähän väliä, on helpompi turvautua kertakäyttöservetteihin.
[envira-gallery id=”4764″]
Sarjaan kuuluu myös tuoksukynttilöitä. ”Remember Summer” -tuikut tuovat menneen kesän muistoja tai valavat toivoa tulevan kesän iloista katsantokannasta riippuen. Lisäksi löytyy erilaisia lasilyhtyyn valettuja tuoksukynttilöitä, jotka eivät (onneksi) täytä elintasokynttilän* määritelmää ainakaan hinnan osalta, sillä se jää alle kymmenen euron.
* ) Elintasokynttilä = 50 euroa tai enemmän maksava tuoksukynttilä, joka näyttää hyvältä blogikuvissa.
[envira-gallery id=”4766″]
Toivottavasti siellä joulukiireet alkavat vähitellen helpottaa. Hassua sinänsä, että tiedän hyvin kuinka tarpeettomalta kaikki tämä stressaaminen tuntuu heti aattoiltana, mutta koen sen silti hyvinkin tarpeelliseksi juuri nyt. Ehkä tämä on minun jouluperinteeni…? Tänä iltana ajattelin kuitenkin kaataa itselleni ison kupin glögiä ja pitää pienet paketointitalkoot. Katse on joka tapauksessa suunnattava nyt kohti kynttilänliekkiä eikä noita liukkaita iljanteita!
