-
Pojista, äidistä ja lapsiluvusta
Välillä tekisi mieli kirjoittaa enemmänkin perheestä, vanhemmuudesta ja lapsistani, mutta toisaalta taas tuntuu, että se tarina ei ole enää minun kerrottavissani. Esikoinen, joka täyttää muutaman viikon päästä seitsemän, on jo niin itsenäinen tyyppi harrastuksineen, kavereineen ja kännyköineen, että pian hän varmaan alkaa kertoa sitä omin päin. Pikkuisen haluan kuitenkin vielä täällä jakaa. Talven aikana tuntuu tapahtuneen iso kehitysharppaus, lieneekö siitä kiittäminen ikää vai mainiota esikouluopetusta, mutta itse en ainakaan voi siitä ottaa kunniaa. Samalla on tullut tutuksi kuusivuotiaan uhma eli niin sanottu minimurrosikä, jonka olemassaolosta olin autuaan tietämätön. Noorat ovat kirjoittaneet välillä ärsyttävistä ”odotappas vain” -kommenteista, mutta tästä ehkä toivoisin saaneeni pienen ennakkovaroituksen!
Pikkuveli, joka siis täyttää kesällä neljä, kasvaa puolestaan onnellisena ja laiminlyötynä esikoisen varjossa, kuten nuorempien sisarusten kohtalo ilmeisen usein on. Häntä ei ole viety perhekerhoihin tai vauvamuskariin ja hampaiden puhkeamisetkin ovat jääneet kirjaamatta muistiin. Välillä käy vähän surku sitä, ettei hän voi saada samanlaista jakamatonta huomiota kuin esikoinen aikanaan, mutta toisaalta tämä vanhemmuuden kakkoskierros on tuntunut paljon luonnollisemmalta kuin se, että kävin aikanaan kerran viikossa soittamassa marakassia kahdeksankuisen poikani kanssa (ja puolesta).
Vaikka toisen lapsen synnyttyä koin olevani sataprosenttisen varma siitä, että perheemme lapsiluku on tässä, pakko se kai on tunnustaa, että viime talvena piti vielä kerran avata Pandoran lipas ja miettiä asia loppuun. Voi sanoa, että minulla oli hetken vauvakuume. Keksin sille näin jälkikäteen kolme syytä. Ensimmäinen oli se, että lasten kasvaessa arki oli alkanut helpottaa eikä jokainen päivä enää tuntunut silkalta selviytymiseltä. Toisekseen oli merkitystä sillä, että olin päässyt aloittamaan pitkään haaveilemani opinnot. Raskaus, vauvavuosi ja pikkulapsivaihe olivat pitkään olleet niiden tiellä, tai siltä minusta oli ainakin tuntunut. Nyt kun olin sisällä lääkiksessä, ajatus välivuodesta ei lainkaan haitannut. Kolmas syy on kaiketi puhtaasti hormonaalinen. Lähipiirin pienet vauvat tuntuivat vastustamattoman ihanilta ja oma, kolmevuotias vauva näytti niiden rinnalla omituisen isolta.
Ajatus kolmannesta lapsesta oli lämmin, pörröinen ja pehmeä – olisiko se kenties tyttö? Mieskin oli aina haaveillut isosta perheestä. Vauvahaaveilla oli hauska leikitellä, mutta pohjimmiltaan tiesin kuitenkin, mihin ratkaisuun päätyisin. Ei oikeasti, ei enää tässä iässä eikä tähän elämäntilanteeseen. Kolmas lapsi jakamassa vanhempien rajallisia resursseja ei tuntunut reilulta ratkaisulta poikiakaan kohtaan. Olen kuitenkin iloinen, että kävin tuon haavelaatikon reunalla ja tein selkeän ja tietoisen päätöksen asiasta. Se edellinen päätös oli tehty väsyneenä, rasittuneena ja vähän masentuneenakin.
[envira-gallery id=”5274″]
[envira-gallery id=”5278″]
Meillä ollaan jo isompia. Postauksen kuvat ovat vuoden vanhoja, otin ne viime keväänä Nokian jalkineiden IG-tiliä varten (kumpparit on siis saatu blogin kautta).
Tämä menee vähän henkilökohtaiseksi, mutta minua kiinnostaisi tietää, miten te muut olette päätyneet nykyiseen lapsilukuunne – oli se sitten nolla tai viisi. Saneliko sen luonto, elämäntilanne vai vain tunne siitä, että tämä on tarpeeksi ja näin on hyvä?
30 kommenttia artikkeliin Pojista, äidistä ja lapsiluvusta -
Perhe + opiskelu ja työssäkäynti x 2 – miten sen järjestämme?
Pääsiäinen tuli tänä vuonna ihan väärään aikaan. Paljon parempi ajankohta olisi ollut kolmisen viikkoa sitten. Nyt se sattui keskelle tenttiruuhkaa, miehen gradun deadlinea, blogijuttuja, miesflunssakierrettä ja mitä vielä. Minähän siis rakastan pääsiäistä ja pidän sitä paljon mukavampana juhlapyhänä kuin esimerkiksi joulua. Olisin halunnut viettää sitä asiaankuuluvalla hartaudella, mutta tänä vuonna pääsiäinen meni valitettavasti vähän kaiken ohessa.
Aina silloin tällöin joku varovasti kysyy, miten olemme järjestäneet perhe-elämämme. Sekä mies että minä opiskelemme, käymme töissä ja meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta, jotka eivät toivon mukaan ole kohtuuttoman laiminlyötyjä. Blogia kirjoitetaan ja tehdään erinäisiä koti- ja pihaprojekteja ja aina joskus välillä lomaillaankin.
No, ensinnäkin täytyy todeta, ettei kumpikaan meistä käy töissä täyspäiväisesti, vaan meillä on ollut mahdollisuus vähentää jonkin verran työtuntejamme. Olemme myös molemmat vuorotyöläisiä, mikä tarkoittaa, että välillä töitä paiskitaan pyhät, yöt ja viikonloput mutta vastineeksi opiskelijaelämä arkisin klo 9-15 välillä onnistuu kohtalaisen hyvin. Aikataulutettu vuorotyö on myös luonteeltaan sellaista, ettei sitä tarvitse merkittävissä määrin tehdä kotona työajan ulkopuolella.
[envira-gallery id=”5247″]
Toisekseen koen vahvasti, että meillä juuri molempien opiskelu mahdollistaa opiskelun. Toiselta osapuolelta vaaditaan paljon kärsivällisyyttä, venymistä ja (taloudellisen) vastuun kantamista, jos pariskunnasta toinen haluaa heittäytyä opiskelijaksi. Jaksaako toinen odottaa kaikki ne vuodet, jolloin kumppani istuu luennolla tai kirjastossa? Ymmärtääkö puoliso, miksi toinen haluaa opiskella ja kokeeko hän, että siitä on pitemmän päälle hyötyä? Meillä ei näistä asioista ole tarvinnut vääntää kättä, sillä kukapa tuntisi työssäkäyvän opiskelijan ilot ja surut paremmin kuin toinen samanlainen. Mieheni on juuri se, joka tsemppaa minua eteenpäin epätoivon hetkinä ja kannustaa menemään tenttiin, kun pakokauhuissani manailen, etten ole lukenut riittävästi.
Ja sitä paitsi – opiskelu on oikeastaan aika mukavaa ja vapaata puuhaa moneen muuhun asiaan verrattuna. Edes lääkisopiskelu ei oikeasti ole ympärivuorokautista rääkkiä, vaikka siitä usein sellaista kuvaa maalaillaan. Juuri tällä hetkellä itse asiassa toivon, että opiskelu ei loppuisi ikinä.
Tietysti myös järjestelyjä ja luopumista on vaadittu. Kumpikaan meistä ei vietä kovin aktiivista sosiaalista elämää – lähinnä sukuloimme ja tapaamme tuttavaperheitä silloin tällöin. Iltamenoja tai kalenteriin merkittyjä harrastuksia ei juurikaan ole. Perhe on vapaa-ajan prioriteetti numero yksi ja lasten päivähoitopäivät yritetään pitää niin lyhyinä kuin mahdollista. Lenkille pääsee, jos ottaa pyöräilevän jälkeläisen mukaansa, kuntosali vaatii jo suurempaa oveluutta.
Ennen kaikkea haluan korostaa, että siinä missä blogin kautta katseltuna kaikki saattaa näyttää helpolta ja ehkä täydelliseltäkin, jokainen onnistuminen on oikeasti vähän reunoilta röpelö. Läpäisty tentti tarkoittaa sitä, että kotona vallitsee kaaos. Huolellisesti kuvattu ja kirjoitettu blogipostaus on kirjoitettu aamuyön tunteina. Yritän viimeiseen asti vältellä stressiä, mutta aina välillä pinna palaa, ja kyllä meilläkin osataan huutaa! Välillä joutuu toteamaan, että ei yksinkertaisesti ehdi, ja sitten vain muokataan uusiksi sitä osaa aikataulusta, jota muokkaamaan pystyy.
[envira-gallery id=”5248″]
Postauksen kuvat? Otettu palmusunnuntaina. Kiitos Wildfood Polaricalle poropaistista ja mainiosta reseptistä! Kakun joku ehkä muistaakin, se on tietysti hääpäivän perinne.
-
Spring Awakening & Mádaran suurale
Kaupallinen yhteistyö Asennemedian ja Mádaran kanssa
Kevään tullen muistan ihoni olemassaolon. Talvi kuluu ”pois silmistä, pois mielestä” -mentaliteetilla. Hilse vain pöllähtää, kun kiskaisen pillifarkut iltaisin jalasta ja luikin vällyjen väliin vilkaisematta peiliin. Jossain kevätpäiväntasauksen ja koulujen päättäjäispäivän välimaastossa herää kuitenkin ajatus siitä hetkestä, kun säät eivät enää salli pukeutua vain kädet ja kasvot paljastaen. Herääkö teillä? Kaikki meistä taitavat ainakin tietää sen tunteen, kun kesän ensimmäiset juhlat lähestyvät ja miettii kuumeisesti, vieläkö kehtaa ilmestyä paikalle sukkahousut jalassa vai olisiko kenties maksimekko läheisiä vähiten järkyttävä valinta.
Sain valita Mádaran ekosertifioidusta luonnonkosmetiikasta testiin muutamia tuotteita ja ensimmäinen valintani oli talvi-ihon pelastajaksi tyrniöljyuutetta sisältävä ravitseva vartalovoide. Kätevään pumppupulloon pakattu tuote on varsin täyteläistä ja vaatii huolellisen levityksen, mutta ihan kiva iho sieltä minunkin pillifarkkujeni lahkeista löytyi, kun se sai hieman huomiota osakseen! Voide soveltuu myös kuivien kyynär- ja kantapäiden pehmentämiseen. Kesän tullen vartalonhoitoon voi puolestaan käyttää kevyempää yrttistä kosteusemulsiota.
[envira-gallery id=”5219″]
Vartalonhoidon lisäksi valitsin puhdistustuotteita kasvoille. Aiemmassa Mádara-postauksessani pohdin ihonhoitoa neljänkympin lähestyessä, ja yksi oivalluksistani oli harvemmat ja hellävaraisemmat kuorinnat. Jonkinlaista kuorintaa ikääntyvä iho kuitenkin kaipaa kirkastamaan pintaa ja parantamaan kosteuttavien tuotteiden vaikutusta. Hyvän tuotteen löytäminen on ollut itselleni vaikeaa. Nykyään välttelen muovihelmiä sisältäviä kuorintoja niiden ympäristöhaittojen ja karkeuden vuoksi. Mádaralla on mielenkiintoinen Oil-to-Milk-kuorinta, joka sisältää mekaanisesti kuorivia, luonnossa hajoavia vahahelmiä. Tuote hierotaan kuivalle iholle vahamaisena öljynä ja kuorinta viimeistellään lisäämällä kasvoille kevyesti vettä, jolloin öljy muuttuu puhdistavaksi vaahdoksi. Hellävaraista mutta tehokasta!
Toinen valitsemani puhdistustuote on Mádaran misellivesi. Miselliveden ideahan on, että se poistaa meikin yhdellä pyyhkäisyllä, eikä tarvita erikseen silmämeikinpoistajaa, puhdistusemulsiota ja kasvovettä. Täyttä työmeikkiä en saa pelkällä misellivedellä lähtemään, mutta kevyen päivämeikin poistoon se kyllä soveltuu. 3-in-1-tuote on myös helppo pakata mukaan kesän reissuille. Kasvot on joka tapauksessa hyvä puhdistaa iltaisin, vaikkei olisi meikkiä käyttänytkään.
[envira-gallery id=”5221″]
Mádara on oiva esimerkki siitä, ettei luonnonkosmetiikan tarvitse olla poskettoman kallista ollakseen laadukasta ja ylellistä. Vielä edullisemmat ostokset tekee, jos on valmiina 10.4.-11.4.2017 välisenä yönä klo 00. Silloin alkaa 24 tuntia kestävä ale, jolloin kaikki tuotteet verkkokaupassa ovat -40%. Tämä jo perinteeksi muodostunut alennusmyynti on tyypillisesti tyhjentänyt verkkokaupan, joten kannattaa olla käsi näppäimellä ja ostoslista valmiina. (Niin, ja itse taidan tarvita myös herätyskellon!)
-
Jäähalliviikon päätteeksi
Jos seurasitte viikolla minua Insta Storiesissa, näitte että vietin suurimman osan ajasta Hartwall Areenalla seuraamassa taitoluistelun MM-kisoja. Meillä oli äitini kanssa hankittuna all event -paketti – taitoluistelun seuraaminen on yhteinen harrastuksemme ja muutaman kerran olemme käyneet kisareissuilla myös ulkomailla. Edellisestä MM-kisareissusta Nizzaan oli jo tosin ehtinyt vierähtää viisi vuotta. Nyt kun kisat tulivat näin lähelle, piti tietysti ottaa huippuluistelusta kaikki ilo irti.
Sellainen olo kuitenkin on, että luistelua on nyt nähty riittävästi vähäksi aikaa.
[envira-gallery id=”5172″]
Jäähalliviikon jäljiltä kaikki muu onkin sitten tekemättä, ja tämä ilta menee rästihommissa ja ensi viikkoon valmistautuessa. Meillä on opiskeluissa meneillään tiukka mikrobiologian ja patologian jakso, joka valmistaa ensi syksyn kliinisiin opintoihin. Uusi jakso toi mukanaan muutoksia myös opetusmetodeissa ja ryhmäjaoissa, mikä on tuonut uutta potkua opiskeluihin. Toisaalta tässä vaiheessa lukuvuotta askel alkaa jo vähän painaa, ja lämmöllä ajattelen neljän viikon päässä siintävää kesälomaa. Tai siis, jatkanhan minä töissä vielä sen jälkeen, mutta lomalta se tuntuu, kun tarvitsee enää käydä vain töissä. Vähän tentittävää on tiedossa toukokuulle, mutta vaadittavat läsnäolot on kahdelta ensimmäiseltä vuodelta kuitattu. Hassua, että kohta voi jo tituleerata itseään lääketieteen kandidaatiksi! Aika menee hurjaa vauhtia…
[envira-gallery id=”5170″]
Nämä kuvat otin oikeastaan jo jokin aika sitten, kevään ensimmäisten trenssi-ilmojen koitettua. Olemme kaikki varmasti samaa mieltä siitä, että nyt huhtikuun alettua saisi olla jo vähän enemmän niitä kuuluisia balleriinakelejä. Tulevalla viikolla ajattelin luoda katseen kasvukauteen tämän vuoden pihasuunnitelmien merkeissä ja fiilistellä nurkan takana odottavaa pääsiäistä. Ihanaa keväistä viikkoa siis kaikille!
-
Rakkaudesta lentokenttiin
Rakastan lentokenttiä. Kaikkein eniten pidän niistä silloin, kun en ole itse lähdössä minnekään. Enkä oikeastaan tarkoita nyt suuria kansainvälisiä lentoasemia, joiden lähtöauloissa myydään luksusmerkkejä ja joiden kiitoteitä laajarunkoiset jetit kuluttavat. Tarkoitan pienempiä kenttiä, sellaisia joilla harrasteilmailu ja kaupallinen liikenne elävät sulassa sovussa.
Isä voi nyt pyyhkiä kahvit näppäimistöltään, sillä hän varmaan muistaa paremmin sen teinin, joka ei lainkaan riemastunut, kun kesälomareissuilla pysähdyttiin seuraamaan milloin minkäkin pikkukentän purjelentotoimintaa. Minun piti kulkea oma polkuni ilmailun pariin. Meteorologian opintojeni alussa päädyin töihin lentosääpalveluun, ja sen myötä ihastuin lentokenttään työpaikkana siinä määrin, että kävin lennonjohtajakurssin ja tein jonkin aikaa töitä ilmailualalla. Elämä on myöhemmin vienyt toiseen suuntaan ja lupakirjat ovat vanhentuneet, mutta ilmailualaa pidän edelleen silmällä. Työ lennonjohtotornissa oli mielenkiintoista, mutta pikkuisen jäi vaivaamaan se, ettei minulla ole lentolupakirjaa. Ehkä palaan tämän haaveen pariin vielä joskus.
Olemme alkuvuonna ottaneet tavaksi tehdä perheen kesken sunnuntairetkiä lähialueelle, käydä brunssilla, lounaalla tai ihan vain kahvilla jossain kivassa paikassa. Eilen suuntasimme Malmin kentälle, jonka Gate1-ravintola oli pitkästä aikaa viikonloppuna auki. Kentällä kävi kuhina moottoriurheilutapahtuman vuoksi, mutta myös muu väki näytti löytäneen tiensä paikalle. Toinen kiitotie oli auki, ja joku sinnikäs ultralentäjä treenasi läpilaskuja puuskaisessa sivutuulessa. Show & dinner – tai ainakin berliininmunkki – samassa paketissa!
[envira-gallery id=”5185″]
Jos ei ole kiinnostunut läpilaskuista, voi ihailla funkkislentoaseman arkkitehtuuria. Vuonna 1936 valmistunut päärakennus on täysin pyöreäpohjainen ja sen keskellä on kolmen kerroksen korkuinen tila, jota ylhäällä oleva ikkunarivi valaisee. Asema on säilynyt suhteellisen hyvin alkuperäisessä asussaan – olisi upeaa nähdä se viimeisen päälle restauroituna. Esimerkiksi rakennuksen ulkopinta on nyt levytetty kun kuvien mukaan se oli alunperin rapattu. Mistään museosta ei kuitenkaan ole kyse, sillä aseman liiketiloissa toimii ravintolan lisäksi useita yrityksiä, jotka tarjoavat mm. ilmailualan koulutusta ja palveluja.
[envira-gallery id=”5187″]
Malmin kohtalosta on taitettu peistä vuosikaudet, mutta en usko, että viimeinen sana on vielä sanottu. Minun on vaikea kuvitella, että Helsingin kaupungin suunnitelmat voisivat toteutua sellaisenaan ja lentokentän toiminta päättyä. Malmin toiminnot ja kulttuuri eivät ole siirrettävissä minnekään muualle Suomessa, ja on vaarana, että ne yksinkertaisesti katoavat. Lentoasemarakennus on suojeltu, mutta sen kulttuurihistoriallinen arvo suppenee, jos kenttäalue sen ympärillä täytetään kerrostaloilla.
Kannattaa käydä itse katsomassa paikan päällä, mistä on kyse! Vinkkinä mukava tapa aloittaa viikonloppu: Gate1:n lauantaibrunssit alkavat pian pääsiäisen jälkeen, seuraa ravintolan päivityksiä Facebookissa.
-
Vastaus pikaiseen ja hehkuvaan arkilookiin
Kaupallinen yhteistyö Asennemedian ja Nivean kanssa
Työni suurinta luksusta on, että saan istua maskeeraajan tuoliin ennen ihmisten eteen astelemista. Sillä on kuitenkin kääntöpuolensa, tarkemmin sanottuna kolme kääntöpuolta: 1) joudun aina lähtemään töihin ilman meikkiä, 2) meikki on muodostunut mielessäni synonyymiksi paksulle pohjalle, raskaille rajauksille, kunnon varjostuksille poskilla ja luomilla, ja sen poistaminen illalla kestää kymmenen minuuttia. 3) Koska meikkaaminen on näin vaivalloista ja koska en rutiininomaisesti meikkaa edes töihin lähtiessä, en oikeastaan meikkaa tavallisina päivinä koskaan.
Ei minusta ruokakauppaa varten tarvitsekaan ehostaa, saati sitten roskien viemistä. Mutta nyt kun on tullut pyörittyä opiskelujen vuoksi ihmisten ilmoilla, olen yrittänyt tsempata arkimeikin kanssa. Pikameikiltäni haen luonnollista, tervettä hehkua sekä tietysti huoliteltua ulkonäköä, joka tuo itsellekin hyvän olon. Tärkeintä siinä on tasainen ihon väri ja tummien silmänalusten piilottaminen. Yhteistyö Nivean kanssa sattui hyvään ajankohtaan, sillä sain testiin heidän ihonhoitosarjansa sekä uuden Cellular Perfect Skin -sarjan tuotteita, jotka osoittautuivat korvaamattomiksi nopean meikin luomisessa. Minulle on aiemminkin vihjailtu, että vastaus pikaiseen ja hehkuvaan arkilookiin saattaa löytyä sävyttävien päivävoiteiden puolelta, mutta näköjään meille kovapäisimmille tuotteet pitää kantaa kotiovelle asti, jotta sanoma menee perille.
[envira-gallery id=”5132″]
Saanko esitellä: Nivean Cellular Perfect Skin -sarjan Skin Perfecting Fluid, jonka myötä sävyttävät päivävoiteet astuivat pysyvästi elämääni. Kun tätä pursottaa pumppupullosta, tuote on harmahtavaa geeliä, mutta iholle levitettäessä voide sulautuu kauniisti ihon sävyyn. Ainakin minun kalpeille talvikasvoilleni se antoi myös sopivasti lämmintä hohdetta – sellaista meren jäällä vietetystä aurinkoisesta päivästä peräisin olevan näköistä, tiedättehän. Toisaalta tuote sisältää myös merkittävimmän anti-age-hoidon, jonka kosmetiikka voi tarjota, eli kunnon UV-suojakertoimen päivittäiseen käyttöön. Aurinko nousee nyt päivä päivältä korkeammalle ja UV-säteilyn voimistuessa mm. maksaläiskät eli melasmat pyrkivät tummumaan. Maksaläiskiä vastaan taistelee myös Cellular Perfect Skin -tuotteiden sisältämä lumicinol-ainesosa (b-resorsinoli), joka pyrkii hillitsemään ihon melaniinia tuottavan tyrosinaasientsyymin toimintaa, jos se on liiaksi aktivoitunut. (Meren jäällä vietettyjä sunnuntaipäiviä varten kannattaa puolestaan suojautua Nivean Anti-Ageing Face Sun Creamilla, jossa on suojakerroin 30.)
[envira-gallery id=”5134″]
Cellular Perfect Skin -sarjan Eye Illuminator on puolestaan silmänympärysiholle tarkoitettu kevyt voide, jonka joukossa on valoa heijastavaa pigmenttiä. Pelkkä valokynä ilman muuta meikkiä tai meikkipohjaa saattaa luoda pöllömäisen vaikutelman, mutta tämä tuote sopii hyvin käytettäväksi niinäkin päivinä, jolloin meikki on kevyt.
Molemmat tuotteet on helppo levittää kasvoille sormin, mikä osaltaan nopeuttaa meikin tekoa. Jos haluaa peittävämmän pinnan, joukkoon voi sekoittaa vaikka pisaran meikkivoidetta, ja lopputulos on edelleen kuulas ja luonnollinen. Viime viikkojen arkimeikkirutiinissani olen esimerkiksi pyöräyttänyt Nivean Eye Illuminatoriin tilkan peitevoidetta, jotta saan ohuen silmänympärysihon alta kuultavat verisuonet peittoon – muutoin tuotteiden ihon väriä tasoittava vaikutus on täysin riittävä arkikäyttöön.
Oikeastaan aamun pikameikin teko alkaa jo edellisenä iltana, sillä se kaipaa alleen hoidettua ja kosteutettua ihoa. Poistan meikin ja käytän kasvovettä joka ilta, lisäksi kuorin kasvojen ihon muutaman kerran kuussa. Yöksi olen viime viikkoina levittänyt Cellular Perfect Skin -yöseerumia. Huomasin, että kun noin kuukausi sitten aloitin tämän kokeilujakson, ihollani oli pintakuivia kohtia, joihin päivävoiteen pigmentti pyrki tarttumaan. Nyt voide kuitenkin levittyy jo tasaisesti ja laitan sen pitkälti tehokkaan yöseerumin piikkiin. Myös yöseerumi on tehty ihon värisävyä tasoittavaksi.
Mitä muuta arkimeikkini sitten sisältää päivävoiteen ja silmänympärystuotteen lisäksi? Vain kulmat, ripset ja posket. Kulmat pyrin pitämään aina siisteinä ja muotoon nypittyinä ja pikameikissäni levitän niihin pikkuisen väriä siveltimellä ja puuterimaisella kulmavärillä. Taivutan ripset ja sivelen vedenkestävää maskaraa. Lopuksi laitan aivan pikkuisen punaa poskipäille. Meikin teko kestää kokonaisuudessaan 5-10 minuuttia. Myönnetään, että joinain aamuina sekin on liikaa mutta useimmiten sopiva rako kyllä löytyy! Nivean tuotteet jäivät mieleen hinta-laatusuhteeltaan erinomaisina ja helposti arkikäyttöön sujahtavina, joten joskus siis pieni päivitys meikkipussiin voi ratkaista ongelman.
Käytättekö te aikaa meikkaamiseen aamuisin? Onko siellä muita ”kaikki tai ei mitään” -meikkaussyndroomasta kärsiviä?
-
Kengät, jotka sopivat kaiken kanssa
Säännöllisin väliajoin sitä tiedustellaan, mutta minulla ei valitettavasti ole sisäpiirin tietoa kevään saapumisesta. Odotan kyllä lämpöisempiä päiviä yhtä innokkaasti kuin kuka tahansa suomalainen. Vaikka ulkona on vielä tuullut ja tuivertanut, olen tehnyt jo ensimmäisen keväisen hankinnan. Matelijakuosiset balleriinat ovat olleet hankintalistallani pitkään, sillä ne ovat mielestäni klassinen ja helposti yhdisteltävä asuste. Muistatteko kun valitin, että päähäni on jumiutunut ajatus siitä, että kenkien ja laukun tulee olla sävy sävyyn? Näillä voin kiertää mokoman jäykän säännön. Käärmekuosi sopii monenlaisten yksiväristen nahka-asusteiden kaveriksi. (Ja toisaalta sitä ei tulisi mieleenkään yhdistää samanlaiseen käärmekuosiseen laukkuun – ajatuskin hengästyttää.)
Jos tietää liian tarkkaan, mitä haluaa, etsintä saattaa kestää pitkään. Halusin, että käärmekengissäni olisi terävä kärki, joka pidentäisi jalan linjaa, muttei mitään ylimääräisiä rimpsuja tai logoja. Viime keväänä täydelliset yksilöt viimein luikertelivat vastaan ruotsalaisbloggari Angelica Aurellin Instagram-tilillä. Kenkien valmistajaksi paljastui tuore tukholmalaismerkki Heelow, joka nimensä mukaan on erikoistunut matalakorkoisiin kenkiin. Heelow’n tarina on saanut alkunsa morsius- ja juhlakengistä, mutta useimmat mallit sopivat hyvin myös arkeen. Harmi vain, että Angelican jaloissa näkemästäni koobrakuvioisesta Leonore-mallista kokoni oli jo myyty loppuun. Jäin kuitenkin kyttäämään Heelow’n valikoimia ja tänä keväänä odotus palkittiin, kun mallistossa oli boakuvioiset Sibylla-balleriinat.
Ostoksessa osui kaikki kohdalleen. Ensinnäkin tuote saapui nopeasti: tein tilauksen keskiviikkona ja paketti oli noudettavissa postista jo perjantaina. Kengät saapuivat kauniisti laatikkoonsa pakattuina ja päällimmäisenä oli käsinkirjoitettu kiitoskortti, josta tuli tunne, että olen jonkin salaisen shoppailuseuran jäsen. Kengät olivat ihanat ja juuri samanlaiset kuin kuvissa. Normaali kokoni 37 istui hyvin. Kritiikkiä annan ainoastaan siitä, että ruotsin ulkopuolelta tilattaessa maksuvaihtoehtona oli pelkkä PayPal ja että mahdollisen palautuksen kulut maksaa tilaaja. Kenkien herkkiin nahkapohjiin kannattaa myös laitattaa puolipohjalliset, mikäli niitä aikoo käyttää muuallakin kuin sisätiloissa.
Pakkaan balleriinat vielä haikein mielin laatikkoonsa odottamaan kuivia kevätsäitä. Hauska seurata, mihin Heelow’n tie johtaa ja pystyykö se haastamaan kilpailijansa. Naapurimaassa matalien kenkien markkinarakoon on nimittäin iskenyt myös Blondinbella-blogista tutun Isabella Löwengripin Flattered. Taidan itse olla kuitenkin enemmän Heelow-tyttö, jos näistä kahdesta pitää valita.
-
Pihan kivityöt ja valaistus – mitä opin tästä talvesta?
Kaupallinen yhteistyö Airam Electric Oy:n kanssa
Talvisäät ovat tulleet ja menneet tänä vuonna, mutta yhteen asiaan olen ollut tyytyväinen kelistä riippumatta, nimittäin pihamme kivitöistä ja valaistuksesta. Vaikka ulkona on vielä paljon tekemistä ja istuttamista, olen iloinen, että panostimme viime kesänä noihin kahteen tärkeään perusasiaan. Kun on pari talvea kolannut sepelipihaa, osaa arvostaa kiveyksellä sujuvasti liukuvaa lumikolaa. Pihavalot ovat puolestaan osoittaneet sekä hyödyllisyytensä että mielialaa kohottavan vaikutuksensa talven synkimpinä kaamospäivinä.
Tärkein oppi onkin, että näissä kahdessa ei sovi pihistellä. Puutarha kukkii kolme tai neljä kuukautta, mutta sitä, mikä jää varsien lakastuttua, katsellaan loput ajasta. Kivien ja valojen kumppaniksi sopivat ikivihreät istutukset, joita haluan pihallemme ehdottomasti lisää.
[envira-gallery id=”5079″]
Sain napattua pari kuvaa yhteistyökumppanini Airamin Ludvika-polarivalaisimista eräänä kauniin lumisena iltana. Aiemmissa postauksissa olen jo kirjoittanut valaisimien asentamisesta ja pihavalaistuksen suunnittelusta. Käpyvalaisimet ovat toimineet hyvin vaihtelevissa olosuhteissa, eikä niihin ole kerääntynyt lunta kovallakaan pyryllä. Valoa on pihalla ollut riittävästi, vaikka sitä yläpihan istutusaltaaseen asennettua pollaria olen pikkuisen jäänyt kaipaamaan. Vinkkinä siis, että rakennusvaiheessa kaapelia kannattaa vetää mielummin liian paljon kuin liian vähän – se ei haittaa, jos jokin kaapelointi päätetään jättää käyttämättä. Nykyään myös kausivalot ovat pihoilla keskeisessä asemassa, mikä kannattaa pitää mielessä ulkopistokkeita sijoitellessa.
Kylläpä muuten tuleekin ikävä samettisia kesäiltoja, kun katsoo allaolevaa kuvaparia!
[envira-gallery id=”5075″]
Kivipuolella olen ollut eniten huolissani siitä, tuliko laitettua liian paljon kiveä. Toisaalta en keksi, olisiko pihaa voinut toteuttaa toisinkaan. Yläpiha ja autotalli vaativat riittävän suuren tilan autojen kääntämiseen. Sitä paitsi kun talvet ovat nykyään mitä ovat ja maa on ollut mustana useaan otteeseen, isot kivialueet ovat osoittautuneet hyviksi leikkialueiksi. Pohjatyöt tehtiin perusteellisesti ja kiveys näyttää selvinneen hyvin ensimmäisestä talvestaan. Tässä postauksessa olen kertonut tarkemmin pihan kivitöistä ja materiaaleista.
Laaja kivialue vaatii aina viemäröintiä sekä kesäisten rankkasateiden että talven sulamisvesien vuoksi. Meillä on pihalla neljä poistovesiviemäriä: kaksi yläpihan isolla kivialueella ja kaksi alapihan terassialueella. Olisi ehkä kannattanut tehdä vielä viideskin sisääntulon kiveykselle, sillä siihen on pyrkinyt muodostumaan jäistä polannetta. Yläpiha on pääsääntöisesti ollut paremmassa kunnossa, mutta kyllä siinäkin on välillä liukasteltu. Odotan kovasti, että kaupunki toteuttaisi suunnitelmansa kadun rakentamisesta ja viemäröinnistä ja vedet siltä puolelta lakkaisivat valumasta pihaamme!
[envira-gallery id=”5077″]
Betonikiviin voi hyvin yhdistellä luonnonkiveä. Keräsimme kaivamisen yhteydessä paljastuneita isompia lohkareita istutusaltaisiin ja pienempiä kiviä täytteiksi reuna-alueille. Punainen graniitti on parhaimmillaan märillä talvisäillä.
Onko siellä suunniteltu tulevan kesän pihapuuhia? Täällä kädet jo syyhyävät päästäkseen uuden kasvukauden kimppuun. Vihertöiden lisäksi pitäisi mm. viimeistellä paljun kehikko ja roskakatos ja myös pergola otetaan mahdollisesti projektiksi. Tule pian, kesä!
-
Verhot moderniin kotiin
[envira-gallery id=”5035″]
Joulua ennen tekemässäni Vallila-yhteistyössä vihjailin, että kotimme saattaa saada kohta ensimmäiset verhonsa. Vielä tänne muuttaessamme ajattelin, ettei meille ikinä tule sellaisia. Toisaalta en keksinyt, minkälaiset verhot moderniin kotiin ja tuollaisiin suuriin lattianrajaan ulottuviin ikkunoihin edes sopisivat. Verhoja on kuitenkin taas alkanut näkyä osana modernin kodin sisustusta, esimerkiksi täyspitkiä, läpikuultavia verhokankaita, jotka peittävät hotelityyliin koko seinustan. Pienen kypsyttelyn jälkeen sellaiset ovat alkaneet tuntua luonnolliselta valinnalta meillekin. Näkemykseni mukaan verhojen tulee olla kuitenkin irti lattiasta. Paljon näkee ihania, ylipitkänä valuvia kankaita, mutta lapsiperheessä pidän niitä lähinnä liankerääjinä ja tilaisuuttaan odottavana katastrofina, sillä joku varmasti tallaa helman päälle ja repäisee koko komeuden irti katosta.
[envira-gallery id=”5031″]
Inspiraatiokuvat: 1, 3 Vadain 2) Ellos 4, 5) Kinnasand
Kodissamme on paljon ikkunapinta-alaa, mutta varsinaiselle näkösuojalle ei ole tarvetta, sillä kaikissa ikkunoissa on sälekaihtimet. Ennen kaikkea haluaisin verhot tuomaan lämpöä sisustukseen, parantamaan akustiikkaa ja antamaan viimeistellyn vaikutelman. Nyt aluksi ajattelin verhoja ruokailutilan ikkunaseinälle, mutta myös yläkerran aulatilassa olisi vastaavanlainen paikka, ja ehkä makuuhuoneessakin. Olohuoneen suurelle ikkunaseinälle en sen sijaan osaa edelleenkään kuvitella verhoja.
Eniten päänvaivaa on aiheuttanut verhokiskon päättäminen. Tulisiko se sijoittaa kattoon, katonrajaan, ikkunan yläreunaan vai jonnekin näiden välimaastoon? Esimerkkejä löytyy puolin ja toisin. Olen kuitenkin kallistumassa kattoon sijoitettavaan kiskoon. Ikkunan yläpuolelle verhojen väliin jäävä paljas seinä on ehkä vähän hassun näköinen, mutta ikkunan yläreunaan asettuva verhokisko taas tekisi huoneesta matalamman oloisen. Kattokisko on myös kaikkein huomaamattomin ratkaisu.
Materiaaleista kiinnostaa eniten pellava, vaikka se onkin helposti rypistyvää sorttia. Myös ohut villa olisi ylellinen ja eleetön materiaali – hinta vain karkaa silloin helposti käsistä. Värin puolesta haen lämmintä neutraalia, joka sopii yhteen mm. ruokapöydän ruskeiden tuolien kanssa. Sävy saa olla vaalea, mutta ihan luonnonvalkoinen sen ei tarvitse olla. Alakuvassa on Eurokankaasta kotisovitukseen hakemiani tilauskankaiden värimalleja. Vasemmalla on Airshown 100% pellavaa ja oikealla Ginger-pellavaa, jossa on puolet polyesteriä rypistymistä estämässä. Luulen kuitenkin löytäneeni sopivan sävyn täyspellavan puolelta. Ompelutyön teen itse, se on osa tämän projektin hauskuutta. Minulla ei ole kauheasti kokemusta verho-ompelusta, joten täytyy vähän tutustua rypytysnauhoihin ja laskosmalleihin, mutta esimerkiksi tuon ylempänä olevan korituolikuvan tuplalaskokset ovat minusta kauniit.
Minkälaiset verhot teidän mielestänne ruokailutilaan sopisivat vai olisiko parempi olla ilman? Sopivatko verhot moderniin kotiin?
