-
Oivalluksia ihonhoidosta neljänkympin lähestyessä

Kaupallinen yhteistyö Mádaran ja Asennemedian kanssa
Nyt kun nokka on taas kohti viileämpiä säitä ja sen myötä kuivempaa sisäilmaa, täytyy ihonhoitorutiini laittaa kuntoon. Viime vuosina iho on päässyt talvisin välillä aika kuivaksi, erityisesti poskien ja leuan alue on tuntunut karkealta. Kuivumista ei ainakaan helpota töissä siveltävä voimakas meikki ja sen työläs puhdistaminen. Iho-ongelmat ovat kuitenkin poikineet myös oivalluksia siitä, mitä olen tehnyt väärin ihonhoidossa ja mihin asioihin tulisi vuosien edetessä kiinnittää enemmän huomiota.
Vähennä kuorintaa tai kuori hellävaraisemmin
Kuorintavoiteissa suosikkejani olivat pitkään karkeat rakeita sisältävät voiteet, siis juuri ne mikrohelmelliset tuotteet, jotka nyt halutaan kieltää maailmanlaajuisesti haitallisten ympäristövaikutusten vuoksi. Koin, etten saanut ihoa riittävän heleäksi ilman rakeiden raapivaa efektiä, ja tulin varmasti kaltoinkohdelleeksi poskipäideni ohutta ihoa viikottaisilla kuorinnoillani. Sittemmin olen siirtynyt hellävaraisempiin, kemiallisiin kuorintoihin ja vähentänyt kuorintakertoja korkeintaan muutamaan kuukaudessa.
Päivitä ihonhoitotuotteet ja kosteuta kunnolla
Ylipäätään olen tajunnut, etteivät iholleni tällä vuosikymmenellä ilmestyneet kuivat alueet johdukaan kuorinnan tehottomuudesta vaan kunnon kosteutuksen puutteesta. Olin käyttänyt samoja kasvovoiteita parikymppisestä lähtien tajuamatta, etteivät ohuet geelimäiset koostumukset enää toimi. Edelleenkin pyrin valitsemaan mahdollisimman kevyitä ja nopeasti imeytyviä tuotteita, mutta olen hyväksynyt sen tosiseikan, että anti-age-tuotteet ovat käyneet ajankohtaisiksi. Päiväkäyttöön sain Mádaralta testiin Time Miracle-sarjan Age Defence -päivävoiteen ja Wrinkle Smoothing -silmänympärysvoiteen. Näiden koostumus on ihanan nopeasti imeytyvä – mutta kuitenkin riittävän kosteuttava – ja tuoksu kutsuvan raikas.

Kasvovesi on ystävä
Tunnustan, että aika pitkään pidin kasvovettä, no, vetenä. Vasta viime vuosina olen alkanut arvostaa sen osuutta kasvojen puhdistuksessa. Hyvä kasvovesi vie iholta pois viimeisetkin meikin ja puhdistustuotteen rippeet ja palauttaa ihon pH:n normaaliin tilaansa eli hieman happamaksi. Käytin pitkään hyvin hellävaraisia kasvovesiä, ja ehkä juuri siksi käsitykseni tuotteen tarpeellisuudesta on niin vaatimaton. Kun tulin kokeilleeksi voimakkaampaa, ripauksen alkoholia sisältävää kasvovettä, tajusin mistä oikeasti oli kyse! Iho kirkastui, suuret huokoset puhdistuivat. Mádaralta valitsin testiin tämän normaalille ja sekaiholle tarkoitetun tasapainottavan kasvoveden mutta taidan kokeilla vielä rasvoittuvalle iholle tarkoitettua kirkastavaa kasvovettä, jossa on tuo mainitsemani ripaus alkoholia. Kaapista voisi löytyä molempia laatuja, sillä jatkuvasti käytettynä alkoholi saattaa kuivattaa ihoa.


Ja nyt seuraa ilouutinen luonnonkosmetiikan ystäville. Mádaran verkkokaupassa on ensi tiistaina tuntuva alennusmyynti, jolloin kaikki tuotteet ovat 24 h ajan 40% alennuksessa (poislukien setit ja 12,5 ml kokoiset matkatuotteet). Ale siis alkaa 12.-13. syyskuuta välisenä yönä klo 00.00 ja päättyy 13. syyskuuta klo 24:00. Yli 70 € tilauksiin liitetään lisäksi lahjana SOS Hydra -kasvonaamio (arvo 34,40 €). Toimitus on yli 50 € tilauksissa ilmainen. Nyt on hyvä hetki täydentää varastoja tai tutustua uusiin tuotteisiin edulliseen hintaan, etenkin jos sinunkin ihonhoitorutiinisi kaipaa päivitykstä tälle vuosikymmenelle!
Ei kommentteja artikkeliin Oivalluksia ihonhoidosta neljänkympin lähestyessä -
Sofian raikkaasti sisustettu soluhuone

On se aika vuodesta, jolloin aloitellaan opiskeluja ja sisustetaan ensiasuntoja. Blogini lukijat taitavat olla enimmäkseen soluasumisvaiheen jo ohittanutta väkeä, mutta ehkäpä siellä ruutujen takana on tänä syksynä kannettu sukulaislasten tai oman jälkikasvun muuttolaatikoita ja mietitty miten uusi koti laitetaan kodikkaaksi ja toimivaksi.
Sain kuvata tätä juttua varten Sofian raikkaan opiskelija-asunnon. Jutuissani usein vilahteleva Sofia on siis mieheni sisko ja ehkä vähän minunkin nykyään. Tämä soluhuone on hieno esimerkki siitä, miten kodista voi tehdä omannäköisen ilman rajatonta budjettia ja suuriin puitteisiin kajoamatta. Esimerkiksi monet huoneen kalusteista ovat second hand -löytöjä tuttavilta. Pienen kodin tunnelma on harmoninen, kun väripaletti on rajoitettu eikä tavaraa ole liikaa. Sofia itse sanoo, että värimaailma on peräisin työpöydällä olevasta Ork Postersin Los Angeles-julisteesta. Se oli ensimmäisiä asioita, jonka hän hankki uuteen kotiinsa.




Opiskelijan asumisratkaisuissa pääsee harvemmin valikoimaan lattiamateriaalejaan tai maalaamaan seiniä mieleisekseen. Monissa opiskelija-asunnoissa on rajattu myös mahdollisuutta porata reikiä seinään, ja taulut toivotaan ripustettaviksi seiniin kiinnitettyihin listoihin. Sofian huoneessa taulut ja peilit nojailevat rennosti seiniin. Sängyn yläpuolella oleva maailmankartta on sisustustarra, joka on helppo irroittaa jälkiä jättämättä. Punertava lattiamateriaali puolestaan raikastuu huoneen mustavalkoisesta sisustuksesta, mutta lämpöisiä puunsävyjä löytyy myös yöpöydästä ja työpöydän tuolista.
Kirjahyllyä täällä ei ole. Kirjat ja opiskelumateriaalit piiloutuvat yhteen huoneeseen kiinteästi asennetuista komeroista, mutta vastineeksi osa vaatteista saa olla esillä rekille ripustettuna.





Usein soluhuoneiden valaistus perustuu yhteen keskellä huonetta roikkuvaan kattovalaisimeen. Sofia on kiertänyt bulkkiratkaisun kiinnittämällä kattopistokkeeseen valosarjan ja kytkemällä valosarjaan himmentimen, jolla valon voimakkuutta voi säätää. Sängyn Sofia teki liittämällä toisesta kalusteesta irroittamansa pyörät runkopatjaan. Näin sänky siirtyy helposti joko huoneen seinustalle tai jalkopää kohti keskilattiaa, kuten näissä kuvissa.

Aika kiva koti, vai mitä pidätte? Itse taidan pistää erityisesti valosarjaidean korvan taakse. Ja tuon ihanan polkupyörän, tahdon samanlaisen!
-
Yrittäjätarinan ensiaskelia ja elokuvavinkki

Netflix taitaa vakoilla verkkoliikennettäni, sillä se tarjosi minulle viime viikonloppuna katsottavaksi elokuvaa The Intern. Tarinassa palloteltiin monia itseäni tällä hetkellä askarruttavia aiheita yrittämisestä ja startupkulttuurista uran ja perheen yhdistämiseen. Jules Ostin (Anne Hathaway) on päättäväinen nuori nainen, vaimo ja äiti, joka on tullut perustaneeksi menestyvän muodin verkkokaupan ja About the Fit on räjähdysmäisesti kasvanut 200 henkilöä työllistäväksi startupiksi. (Miten tämä on päässyt tapahtumaan verkon saturoituneilla muotimarkkinoilla, jää pimentoon. About the Fitin valttikortteja ovat ilmeisesti mahdollisuus tilata täydellisen istuvia vaatteita sekä ennennäkemätön mahdollisuus zoomata tuotteiden kuvia verkossa, heh.) Paratiisissa on kuitenkin varjoja, sillä Jules yrittää revetä johtajana joka suuntaan, vaikka parisuhdettakin pitäisi hoitaa ja viettää aikaa tyttären kanssa.
Etenkin elokuvan alussa nautin kovasti hahmojen esittelystä ja asetelmasta, jossa nainen oli pomo ilman että häntä esitetään Miranda Priestly -tyyppisenä narttuna, joka on edennyt johtajaksi ainoastaan kovan ja maskuliinisen luonteensa ansiosta. Loppupuolella tarinankerronta alkoi valitettavasti käydä katsojalle vaivaannuttavaksi ja epäuskottavaksi. Kaunita kuvia jaksoi kuitenkin katsoa elokuvan loppuun asti. Suurinta antia oli verkkokaupan tehdasmiljööseen saneerattu avokonttori, josta tämänkin postauksen kuvat ovat. Trendikkään sisustuksen ja Macbookien seasta voi bongata blogityylin helmiä, kuten Hans Wegnerin Wishbone-tuolit, raikkaita raitamattoja ja designvalaisimia.



Vaikka oma yrittäjätarinani on kaukana näistä hulppeista interiööreistä, olen ottanut pieniä askelia eteenpäin toiminimen, kirjanpidon ja yhteistyökuvioiden kanssa. Ylipäätään olen miettinyt yrittäjyyttä enemmän kuin koskaan aiemmin ja itselleni ominaisella tavalla uppoutunut hakemaan tietoa ja inspiraatiota vähän joka puolelta: kirjoista, podcasteista, blogeista. Tämä on minulle aivan uusi näkökulma, sillä vielä muutama vuosi sitten näin yrittäjyyden lähinnä kauhuskenaariona. Perhetaustani on tukevasti virkamiesperheessä ja lama-ajan lapsena kuulin tarinoita konkursseista ja velkavankeuksista – positiiviset esimerkit yrittäjyydestä puuttuivat. Työelämän muutokset ovat kuitenkin viime vuosina lykkineet minuakin itseni työllistämisen suuntaan, enkä ole muutoksesta pahoillani. Toisaalta olen onnellisessa asemassa siksi, että minulla on mahdollisuus käydä töissä ja samanaikaisesti ottaa askelia yrittäjänä.
Muutos tuntuu olevan ajankohtaista lähipiirini naisilla ja monella se näkyy uskaltautumisena sivubisneksiin. Yksi on ostanut osuuden olutravintolasta, toinen ryhtynyt koruyrittäjäksi. Oma lukunsa ovat bloggaajat, jotka tuntuvat olevan valtaisan tuottoisaa porukkaa kirjaprojekteineen ja stailauspalveluineen. Inspiraatio löytyy siis aivan läheltä, sitä ei tarvitse etsiä elokuvista.


Palataan vielä sisustusnäkökulmaan: Julesin perheen koti Brooklynissä vetää pinterestmäisyydessään vertoja jopa aiempien kuvien hipsteritoimistolle. Vai mitä sanotte tästä keittiöstä? Ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja Nancy Meyers onkin tunnettu elokuviensa kauniista interiööreistä.
Mukavaa ja inspiroivaa keskiviikkopäivää teille näiden ajatusten myötä!
Kuvat: Warner Bros. Pictures
-
Pihavalaistuksen suunnittelu – tunnelmaa ja toimivuutta

Yhteistyössä Airam Electric Oy:n kanssa
Harvoin olen odottanut pimeitä iltoja yhtä innokkaasti kuin tänä vuonna. Ulkona on nyt ihan eri meininki kuin vuosi sitten syksyllä, jolloin piha oli musta, rapainen kasa. Kesällä yhteistyön merkeissä asennetut Airamin Ludvika-pollarivalaisimet pääsevät oikeuksiinsa sinertävissä illoissa ja harva asia vetää vertoja sille tunteelle, kun valaistu piha tervehtii minua saapuessani iltavuorosta kotiin. En aina ole malttanut mennä heti sisälle, vaan olen jäänyt ulos kiertelemään ja tarkastelemaan kaikkea sitä, mitä tänä kesänä saatiin pihalla aikaiseksi.
Pihavalaistuksen suunnittelu on yksi palkitsevimpia asioita rakentamisessa. Meillä lähtökohtana toimi ammattilaisella teettämämme pihasuunnitelma, mutta monet lopulliset ratkaisut teimme kuitenkin itse. Tärkeintä oli varmistaa turvallinen kulku ja valaista pihan kauniita yksityiskohtia. Yläpihan parkkialuetta reunustaa kolme pylväsvalaisinta, joiden valossa auton operointi sujuu Lisbetiltäkin. Yksikään valaisimista ei seiso suoraan nurmialueeseen upotettuna, vaan ne on sijoitettu istutusten, kivien ja muiden katseenvangitsijoiden yhteyteen. Myös ruohonleikkuu helpottuu, kun nurmea ei tarvitse trimmata pollareiden ympäriltä.
Itse rakennusten valaiseminen ei ollut meille tärkeää – toisin voisi olla, jos talossa olisi kauniita arkkitehtoonisia yksityiskohtia. Tässä kodissa pidän ajatuksesta, että talo on kuin sisältä valaistu lyhty. Sekä autotallin että talon seinissä on useita valaisimia, joihin pihan valaistus aiempina vuosina perustui, mutta tänä vuonna emme ole sytyttäneet niitä vielä kertaakaan. Jotkut niistä ovat käyneet tarpeettomiksi ja taidamme poistaa osan kokonaan. Pollareiden ja seinävalaisimien lisäksi pihalla on muuriin upotettuja, alas suunnattuja valoja portaita ja sisäänkulkua valaisemassa.
Pihaa valaistaessa kannattaa kuitenkin pitää mielessä, ettei tontin joka nurkan tarvitse olla valaistu. Kaunis valaistus syntyy kontrasteista, joten kannattaa jättää myös pimeämpiä kohtia. Kehottaisin myös harkitsemaan, kannattaako useita valaisimia sijoittaa riviin, vaikka suunnitteluvaiheessa sellainen ratkaisu saattaa kuulostaakin houkuttelevalta. Erilleen ja vaiheleville korkeuksille sijoitetut valonlähteet ovat usein mielenkiintoisempi ratkaisu.
Meille oli tärkeää, ettei pylväsvalaisimista synny ylimääräistä valosaastetta. Käpyvalaisin suuntaa valon epäsuorasti alaspäin ja valaisee kulun muttei yläilmoja. Airamin Ludvikassa valaisimen yläpinta on täysin umpinainen, mikä estää valon vuotamista taivaalle. Myös valaisimien sijaintia rakennuksen ikkunoihin nähden kannattaa pohtia. Kohtelias ottaa huomioon naapuritkin ahtailla kaupunkitonteilla. Makuuhuoneen ikkunan edessä kiiluva yövalo ei ole kenenkään mieleen. Toisaalta meillä tämä alemman kuvan kivi-valaisin-yhdistelmä näkyy kauniisti keittiön ja ruokailutilan kapeasta korkeasta ikkunasta. Se hetki, kun hämäräkytkin sytyttää valot illalla, tuntuu aina hitusen juhlavalta.


Valon värilläkin voi vaikuttaa pihan tunnelmaan. Pihavalaisimissamme on puhtaan valkoiset (4000 K) LED-polttimot, mikä korostaa modernia vaikutelmaa. Väri ei kuitenkaan ole yhtään kelmeä tai sinertävä. Vanhemman talon yhteyteen valitsisin kuitenkin lämpimämmän sävyiset pihavalot. Mielenkiintoista päästä näkemään, miltä valkoinen valo näyttää talvella lumihangen kanssa!

Tällainen on siis pihan syysasu. Aiemmassa postauksessa pääsee katsomaan Ludvika-valaisimia päivänvalossa. Valaistuksessa minua jäi harmittamaan oikeastaan vain se, ettei yläpihan istutusaltaaseen tullut pollaria, muuten olen ollut todella tyytyväinen. Miltä teistä pihalla näyttää? Kommenteissa saa myös jakaa omat vinkkinsä pihavalaistuksen suunnitteluun ja toteutukseen!
-
Eteinen pienin hankinnoin syyskuntoon

Nyt kun päällystakit ja kurakelit alkavat olla taas ajankohtaisia, piti eteiseen tehdä pari päivitystä. Tuulikaappiin on jo pitempään ollut tarkoitus hankkia kevytrakenteinen naulakko vieraita varten ja mikä ettei vähän omiksi tarpeiksikin. Erityisesti poikien kamppeille oli hyvä saada jonkin nopea ripustuspaikka, sillä niiden paikka tuntuu muuten olevan lattialla… Naulakko on Elloksen Vox-pystynaulakko, johon hankin takkeja varten Nomess Copenhagenin henkarit. Huokeasta hinnastaan huolimatta naulakko on tukevaa tekoa – ainoa, joka minua siinä vähän tökkii, on puuosien kiiltävä lakkaus. Viitseliäs voisi hioa puuosat ja käsitellä ne uudestaan vaikkapa vahaamalla tai mustaksi maalaamalla.
[envira-gallery id=”4025″]

Eteistä järkkäillessä tuli käytyä läpi myös kaappien sisältöä. Erityisesti jalkinepuolelta löytyi paljon kierrätettävää ja nyt on kenkäkaapissakin taas väljempää. Ikean Ställ-kenkäkaappi on ollut hyvä hankinta. On mukava tulla kotiin, kun eteisessä ei tervehdi kenkämeri – edellyttäen että kaikki ottavat tavaksi nostaa kengät kaappiin käytön jälkeen.
Alkukesästä heitin eteisessä olleen kauhtuneen kuramaton pois ja tila sai olla koko kesän ilman mattoa. Tuulikaapin lattiamateriaali on kiiltävää kivilaattaa, joka on kyllä komean näköinen mutta varsin epäkäytännöllinen. Märkänä se on todella liukas ja lumisin kengin sisälle tepasteleva saa varoa askeliaan! Tulevia säitä ajatellen hankin K-Raudasta laatan peitoksi samaa kuramattoa, jota meillä oli aiemminkin, nyt vain vaaleammassa värissä ja koko lattian peitoksi. Kuvia laattalattiasta löytyy aiemmasta eteispostauksesta.
[envira-gallery id=”4032″]
Naulakko, matto ja henkarit olivat sisustushankintojen edullisimmasta päästä, mutta eteinen sai niiden myötä kivan käytännöllisen päivityksen. Toivotaan kuitenkin, etteivät kurakelit iske ihan heti!
-
Ensimmäinen istutusallas: havuja & kunttaa

Alkukesästä meillä oli hyvä vaihde päällä pihatöiden suhteen. Kiveykset saatiin valmiiksi heti keväällä. Pian paikkasimme ja kylvimme uutta nurmea, ja pihavalaisimetkin asennettiin jo ennen juhannusta. Myös tämä ensimmäinen istutusallas valmistui samoihin aikoihin. Sen jälkeen on ollut hiljaisempaa, mutta jospa nyt loppukesästä otettaisiin toinen spurtti. Takapihalla on meneillään paljun asennus- ja verhoiluprojekti, josta lisää myöhemmin – nyt ajattelin näyttää, mitä yläpihan istutusaltaaseen laitettiin.
[envira-gallery id=”3998″]
Helppohoitoisessa altassa on erilaisia havuja sekä kunttaa eli metsänpohjaa. Olen pitkään ihaillut kauniita luonnontilaisia pihoja, joissa nurmi on kokonaan tai osittain korvattu kuntalla. Vaikka kokonainen kunttapiha ei taajamaympäristöön oikein sopinut, oli mukavaa että haave toteutui edes tämän pienen istutuksen muodossa.
Altaan havut ovat kääpiövuorimäntyä ja kääpiökatajaa, joiden seurana on kaksi pilarikatajaa sekä tarhakataja. Lisäksi altaassa on graniittilohkareita, jotka löytyivät kaivettaessa pohjia etupihan isolle kiveykselle. Kokonaisuus on tietysti vielä aika vaatimaton, mutta allas saa muotoa vuosien myötä, kun havut kasvavat. Ainakin kääpiövuorimännyt tuntuvat venähtäneen paljon jo ensimmäisenä kesänään. Tulikohan istutettua ne liian tiheään? Kuntta tulee jäämään matalammaksi alueeksi istutusten väliin.
Kuntan kohdalla suurimmaksi ongelmaksi muodostui se, että näin pienelle erälle ei löytynyt toimittajaa. Lopulta kaupat tehtiin VRJ pihakaupan kanssa ja noudimme itse rekkarahdin terminaalista. Tästäkin 10 neliömetrin erästä meillä jäi pari neliötä yli, ja laitoimme ne takapihalla olevien tuijien viereen. Meidän pieni metsänpohja-alallamme kasvaa mustikkaa, puolukka, variksenmarjaa, kanervaa ja rahkasammalta. Saumojen kohdilta kasvusto on kärsinyt eniten, mutta onneksi sopivasti sateinen kesä on edesauttanut kuntan toipumista. Toivottavasti se selviää ensimmäisestä eteläsuomalaisesta talvestaan!


Istuttamattomat kohdat on peitetty Kekkilän mustalla koristekatteella.
[envira-gallery id=”4004″]
Talon edustalle on tämän lisäksi suunniteltu toinenkin istutusalue, mutta sen laitoimme nurmelle ja päätimme jättää työt seuraavaan kesään. Sen sijaan tarkoitus on vielä istuttaa pihalle pari lehtipuuta. Mietinnässä on vaahteraa, kirsikkaa, ehkä omenapuukin. Kuulemma loppukesä ja syksy ovat tähän hyvää aikaa, mikä lohduttaa mattimyöhäistä!
-
Työvaatteita lempimerkeiltä

Yksi yleisimmistä kysymyksistä työtäni koskien on, hankinko säälähetyksissä käyttämäni vaatteet itse. Kyllä, ja tämä on sekä hauskaa että stressaavaa. Kuinka helppoa olisikaan, jos ammattilainen olisi järjestänyt minulle töihin rekillisen sopivia vaatteita! Toisaalta pidän siitä, että kontrolli pukeutumiseni suhteen on itselläni. Koska hankin työvaatteeni itse, haluan niiden olevan sellaisia, joita voin käyttää siviilissäkin. Ostan siis harvoin vain ”työvaatteita”. Toisaalta kun olen ostoksilla, mietin lähes aina työpukeutumista. Suurinta luksusta onkin se, kun annan itselleni luvan ostaa jotain sellaista, jota en tule käyttämään töissä.
Työuran alussa pukeutuminen tuotti eniten päänvaivaa, ja matkan varrelle on osunut lukuisia nolostuttavia huteja. Viime vuosina olen kuitenkin löytänyt tyylin, joka sekä toimii ruudussa että täsmää henkilökohtaiseen makuuni. Hankinnoissa panostan mielummin laatuun kuin määrään ja voin hyvin käyttää samoja vaatteita vuosikaudet. Tämä on varmaan asia, joka jakaa mielipiteitä. Toisten mielestä ruutukasvon pukeutumisessa pitäisi olla paljon variaatiota ja vaihtelua; itse haluan elää niin kuin opetan ja näyttää, että määrä ei ole kaiken mittari.

Hyvän esiintymisvaatteen tärkein ominaisuus on istuvuus ja se että se näyttää hyvältä joka kulmasta. Tämä sulkee osaltani pois suurimman osan kaupoissa myytävistä jakuista, sillä harva malli istuu lyhytselkäiselle ja pienipoviselle naiselle. Myös monissa mekoissa selän lyhyys tulee vastaan. Kovin kireissä vaatteissa en tunne oloani mukavaksi, vaan hyvä vaate myötäilee vartaloa väljästi olematta kuitenkaan telttamainen.
Lähetysten välissä istun tietokoneen äärellä, joten vaate ei saa olla helposti rypistyvää sorttia. Värit ja kuositkin ovat rajoitetut. Täysin musta tai valkoinen ei toimi ruudussa, ja raitojen ja pienten kuvioiden kanssa täytyy olla tarkkana, sillä ne saattavat aiheuttaa kuvassa epämiellyttävää ”vilinää”. Koska sääkartta on itsessään aika kirjava tausta, käytän mieluiten leikkauksiltaan selkeitä, yksivärisiä vaatteita. No, mukaan mahtuu toki aina poikkeus!
Tämä hiljattain hankkimani Tara Jarmonin pusero täyttää suurimman osan hyvän esiintymisvaatteen kriteereistä. Sovittelin tätä jo viime keväänä, mutten raaskinut ostaa sitä silloin. Nyt kun rekissä oli jäljellä enää oma kokoni, tuli hetki toimia. Puseron materiaali on asetaatti-polyesterikreppiä ja loistava esimerkki siitä, että joskus keinokuitu hakkaa luonnonmateriaalit. Jos pusero olisi silkkiä, se olisi hankala pestä ja todennäköisesti rypistyisi helposti. Tämän voi puolestaan pistää pesukoneeseen (testattu jo kerran), ja koska kreppikankaan sisäpuoli on satiinisidosta, se pysyy oikoisena. Jos haluat nähdä, miten vaate toimii ruudussa, voit kurkata vaikka tämän lyhyen pätkän IG-tililtämme.


Toinen vaatehankinta syksylle olivat nämä vajaamittaiset Filippa K:n housut. Leveälahkeiseen culottes-muotiin en ole vielä uskaltanut hypätä mukaan, mutta nämä klassisen mallin housut ovat monivuotinen hankinta. Materiaali on ohutta villaa. Korkkarit puolestaan ovat Jimmy Choon Gilbertit ja kaulakoru Swarovskin. Tosin tunnustan, että kun kengät eivät näy kuvassa, olen viime aikoina laiskistunut ja käyttänyt töissäkin lähinnä ballerinoja.
Puhuinko muuten äsken ihan hepreaa asetaateista, krepeistä ja satiinisidoksista? Ompeluharrastajana ne ovat käyneet minulle tutuiksi, mutta olisiko niissä aihetta postaukseen: miten kannattaa vaatekaupoilla katsella materiaaleja?
-
Introverttiäidin kesäloma

Elokuu, mikä ihana sana. Erityisen merkitykselliseltä tuntuu, että elokuun ensimmäinen päivä on maanantai. Kesä on ollut tavallaan ihana, mutta minulle heinäkuussa oli omat tutut ongelmansa. Rutiinien ja oman tilan puute ovat asioita, joita siedän huonosti, ollaan sitten kuinka lomalla hyvänsä. Tosin tänä vuonna ongelmat esiintyivät aiempaa pienemmässä mittakaavassa, ja toivon että lapsille jäi mukava fiilis kesälomastaan.
Aallonpohjana sen sijaan pidän kesää 2014. Pojat olivat silloin 1- ja 4-vuotiaita. Mies teki rakennustöitä aamusta iltaan, ja kaikki vastuu koti- ja perhe-elämän pyörittämisestä oli minulla. Siitä huolimatta koin huonoa omatuntoa, etten voinut auttaa miestäni työmaalla. Kaikkein pahin aika oli heinäkuu, jolloin esikoisen hoitopaikka oli suljettuna ja jolloin itse pidin kesälomaa. Kun kotoa ei päässyt hengähtämään edes työpaikalle, tilanne kärjistyi päivä päivältä. Silloin oli hetkiä, jolloin itkin salaa ahdistustani ja uupumustani.
Tiedän, etteivät kaikki ymmärrä tätä. Mikäs siinä on ollessa, lasten kanssa rennosti kesää viettäessä? Lounaan voi korjata jätskiannoksella, eivätkä pienet lapset kaipaa ihmeellisiä viihdytyksiä osakseen. Tehtävään liittyi kuitenkin eräänlainen päivystysominaisuus. En voinut suinkaan livetä poikien kanssa kotoa joka päivä rannalle, vaan minun piti pysytellä autotallityömaan lähellä siltä varulta, että ylimääräistä käsiparia tarvittaisiin pitelemään laudan päätä tai rautakaupasta pitäisi kipaista jotain. Työmies oli ruokittava, tiskikone tyhjennettävä ja pyykkikonetta pyöritettävä. Ja koko ajan helmoissa pyörivät pojat, joista nuorempi ei osannut vielä edes kävellä. Tässä astuvat kuvioihin myös introverttiluonteeni haasteet. En kestä, jos en saa välillä viettää aikaa yksin omia projektejani edistäen. En nauti siitä, että joudun koko ajan olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Ahdistun, kiristyn, masennun enkä taatusti ole hyvä äiti.
En syytä miestäni – hän raatoi (ja raataa joskus vieläkin) työmaalla epäinhimillisiä päiviä. Hänen ansiostaan pihassa seisoo kotimaista laatutyötä oleva kaksipaikkainen lämmin autotalli. Ja totta kai hänenkin kesäänsä on kuulunut myös kotitöitä, eipä niitä pääse lapsiperheessä kukaan pakenemaan.
Olemme onneksi viisastuneet noista ajoista. Viime vuonna annoimme pihatöiden olla ja käytimme yhteisen kesälomamme perheen parissa matkustellen. Ja vaikka tänä vuonna meillä ei ollutkaan yhteistä kesälomaa, olemme tilaisuuden tullen tehneet pieniä reissuja ja kolunneet kotimaan kesähuvituksia. Parhaiten lomailu tosiaan onnistuu, kun lähdemme jonnekin. Jos jäämme kotipihaan, päivä muuttuu helposti työnteoksi, sillä keskeneräisiä projekteja riittää aina.
Jos joku siellä ruudun takana haluaa tutustua sisäiseen introverttiinsä tai ymmärtää paremmin läheistään, suosittelen Pauliina Vanhatalon kirjaa Keskivaikea vuosi. Kirjailija kertoo siinä lempeästi ja humoristisesti omasta masennuksestaan, johon myötavaikutti introverttiluonteen ja hyväksi mielletyn äitiyden välinen ristiriita. Minun oli helppo samaistua Vanhatalon kokemuksiin, niin monia yhtäläisyyksiä löysin välillämme. Hän jopa kirjoittaa auki oman raksakesäni 2014 tuntemukset:
Olin kiinni, sidottu, epämukavasti vastuussa elämän ja työn ylläpitämisestä ja toisten tarpeiden kuulostelemisesta. Mihinkään ei voinut syventyä pidemmäksi aikaa vaan täytyi olla valpas, jalkeilla, joustava, odottaa käsi ovenkahvalla seuraavaa toimitettavaa asiaa. – – Olisin urakoinut vaikka kuinka, raatanut itseni talomme vuoksi näännyksiin, kun vain olisin saanut olla yksin ja uppoutua johonkin, mihin tahansa, mutta pöydän kattaminen, tiskikoneen täyttäminen, loputtomat rutiinit ja lasten kysymykset olivat tehdä minusta selvää. (Pauliina Vanhatalo, Keskivaikea vuosi)


Heinäkuu on myös kuukausi, jolloin teen säälimätöntä tiliä itseni kanssa menneen vuoden tapahtumista ja asetan korkeita odotuksia seuraavaa syksyä ajatellen. Olen siis helpottunut senkin vuoksi, että tilitykset on tehty, korkeat tavoitteet asetettu ja voin kaikessa rauhassa ryhtyä alisuoriutumaan niiden kanssa. Syyskuuhun mennessä elämä on yleensä löytänyt oman uomansa. Joten eiköhän käydä hommiin!
-
Mistä bloggaajien pöydässä puhutaan


Viime kesänä asuntomessut olivat ihan naapurissa ja tänäkin vuonna ne tuntuvat läheisiltä, sillä Seinäjoki on mieheni kotikaupunki. Pruukinrannan rakentajien joukossa on monia tuttuja nimiä, ja kun torstaina pääsin tutustumaan messujen tarjontaan, kävi mielessä että olisimmehan mekin voineet. No, emme oikeasti. Meistä ei olisi sellaiseen rutistukseen, mitä messurakentajilta vaaditaan. Mutta pienen raksakuumeen messut kyllä jättivät kytemään. Ajankohta alkaa taas olla sellainen, että uudesta uskaltaa haaveilla. Oma koti on ollut monta vuotta ihan palasina, mutta nyt kun pihakin alkaa olla säädyllisessä kunnossa, on iltapäivisin terassilla istuessa aloitettu lauseita entä jos ja minne sitten?

Minulle messuilla oli kolme kohokohtaa: Päivi Rintaniemen Big Hug -veistoksen näkeminen paikoillaan valmiina ja kiillotettuna (katso täältä videot veistoksen valmistumisesta), vierailu arkkitehti Teemu Hirvilammin piirtämässä messutalo Koskelassa (josta tämän postauksen kaikki kuvat ovat) sekä iltapäivän bloggaajatreffit. Saavuin niihin vähän jälkijunassa mutta ehdin näkemään monia tuttuja kasvoja, terveisiä vain kaikille!
Mistä bloggaajien pöydässä sitten puhuttiin? Ainakin kävi ilmi, että raksakuumetta on ilmassa myös muilla. Oli mukava jakaa ajatuksia aiheesta, mutta se jäi myös askarruttamaan. Miksi sellaiset ihmiset, jotka tuntuvat jo nyt asuvan unelmakodeissa, haaveilevat uuden rakentamisesta? Syynä ei ole nykyisen kodin ahtaus tai muutto toiselle paikkakunnalle eikä rikastumisestakaan voi talokaupoilla oikein haaveilla, sillä rakkaudella rakennettujen omien kotien työtunteja ja materiaalien hintoja tuskin koskaan saa markkinoilta takaisin.
Jos nyt otan ruodittavaksi itseni – miksi oikein haluan rakentaa talon? Vaikka nykyinen ei ole itse suunnittelemamme ja rakentamamme, se on sopivan kokoinen, viihtyisä, hyvällä sijainnilla ja nyt vielä kaiken lisäksi valmis. Jos puuhastella haluaa, riittää tuleville vuosille monia pieniä projekteja. Asumisesta on kuitenkin pikavauhtia tullut itseilmaisun muoto, ja mitä julkisempaa asuminen on (bloggaajat!) sitä vaativampia olemme sen suhteen, että koti heijastelee sitä mitä arvostamme ja mitä haluamme olla. Mutta onko todella kaiken vaivan arvoista ruoskia perheemme irti nykyisestä siksi, että pakettitalomme ikkunoiden ympärillä on rumat kellertävät listat?
Toisaalta – suurimmalla osalla uudelleenrakentajista ei ole sisustusblogia, ja he ovat silti nähneet vaivaa unelmakotinsa eteen. Kyse täytyy siis olla jostain muustakin kuin imagonkohotuskampanjasta. Suurin tekijä lienee rakkaus lajiin, kauniisiin tiloihin ja siihen, miten hyvältä tuntuu tulla kotiin. Ja ehkä mielessä on jokin pieni upgreidaus edelliseen nähden. Jos bloggaajien pöytää on uskominen, kyse on yleensä tontista. Haaveillaan yksityisyydestä (keskustan palvelujen läheisyydessä tottakai) ja kenties veden äärellä asumisesta. Nykyisestä ollaan valmiita luopumaan vain jos tarjolla on todellinen jättipotti.

Meidän tapauksessamme rakentamispohdintoihin on vielä se käytännön syy, ettemme ole lainkaan varmoja, onko loppusijoituspaikkamme täällä Vantaalla tai pääkaupunkiseudulla ylipäätään. Muuttopohdinnat ovat kuitenkin ajankohtaisia vasta muutaman vuoden päästä. Laitan siis pelimerkkini likoon sen vaihtoehdon puolesta, että nykyisessä viihdytään, kunnes tulevaisuudensuunnitelmat tarkentuvat.





Postauksen kuvat: Sofia Rintaniemi.




