-
Kaikki ne asiat, jotka kesällä unohdin

Kaupallinen yhteistyö Asennemedian ja La Piazza Barberan kanssa
Oletko sinäkin jo löytänyt ei-sanan voiman? Sen sanan, joka puolustaa aikaasi ylimääräisiltä syöpöiltä? Itse olen viljellyt ei-sanaa jo ihan huolella viime vuodet ja kieltäytynyt kutsuista, projekteista, haastatteluista, työtarjouksista ja ihmissuhteistakin. On ollut vapauttavaa tajuta, että minun ei tarvitse osallistua kaikkeen ja että noin pääsääntöisesti en ole korvaamaton.
Nuorempana minulla oli tapana sanoa kyllä likipitäen aina, silloinkin kun ei olisi huvittanut. Ehkä taustalla oli pelko, että jos kieltäydyn, kukaan ei koskaan pyydä uudelleen. Vähän myöhemmin vastasin kyllä, koska ajattelin että kieltäytymällä jään jumittamaan paikalleni ja mukavuusalueelleni. Molemmat pelot ovat osoittautuneet pääasiassa aiheettomiksi. Tietyssä vaiheessa elämää on ihan hyvä pyrkiä eteenpäin ja laajentaa näköalojaan – varsinkin, jos energiaa riittää – mutta aina kannattaa pitää mielessä, että tilaisuuksia tulee todennäköisesti lisää. Se, että nyt sanon ei, ei vie pois mahdollisuutta sanoa joskus myöhemmin kyllä.
Ei-sanan suojista edessä oleva pimeä vuodenaikakin näyttää houkuttelevammalta. Kun kalenteri ei pursuile ääriään myöten, aikaa löytyy sille kuuluisaille olennaiselle. Illat vapautuvat rentoutumiselle ja yhdessäololle. Kävelylenkin jälkeen sytytetään takkatuli ja kynttilöitä, herkutellaan ja juodaan lasilliset punaviiniä. On ollut ihanaa yksi kerrallaan löytää ne asiat, jotka kesän aikana ehti melkein unohtaa. Olen taas ehtinyt soittaa vähän pianoakin! Nyt tilaisin vielä hieman sateen ropinaa ikkunaan, kiitos.





Jos punaviinin kohdalla kavahdit ajatusta päänsärystä, tässä tulee kuuma vinkki syysiltoihin. La Piazza Barbera on italialainen punaviini, joka eroaa muista viineistä alhaisemman tanniini- ja histamiinipitoisuutensa suhteen. Juuri tanniinit ja histamiinit saattavat olla syynä siihen, että monet saavat päänsä kipeäksi jo lasillisesta punaviiniä.
Itse kuvailisin viiniä kevyeksi ja helposti nautittavaksi, mutta mies löysi siitä myös vahvempia aromeja. Meillä on juotu paljon espanjalaisia viinejä, mutta pohjoisitalialainen barbera-rypäle lisätään ehdottomasti iloisten seurustelujuomien listalle. Piazza tarkoittaa toria tai aukiota, ja viinin nimi viittaakin italialaiseen apertivo-kulttuuriin, jossa alkuillasta tavataan ystäviä lasillisen äärellä pientä suolaista purtavaa nauttien. La Piazza Barberaa voit tilata maksutta lähimpään Alkon myymälääsi.

Kommenttiosasto on auki, mutta Valviran ohjeistuksen mukaan keskustelua alkoholista ei yhteistyöpostauksessa saa käydä.
2 kommenttia artikkeliin Kaikki ne asiat, jotka kesällä unohdin -
Päivitys täyskennoiseen kameraan ja mitä se merkitsee blogikuville (ja videoille!)

Aluksi on tehtävä tunnustus: en ole erityisen kiinnostunut valokuvauksesta. En haaveile valokuvaajan työstä enkä jaksa käydä tuntikausien keskusteluja valokuvaustaiteen hienouksista. Sen sijaan minua kiinnostaa lopputulos, kauniit kuvat ja se mitä niillä voi tehdä: viihdyttää, herättää tunteita, kertoa tarinoita, markkinoida ja luoda brändejä. Alkumetreiltä asti olen pitänyt kuvia tärkeimpänä asiana blogissani ja käyttänyt aina järjestelmäkameraa. Varsinkin alussa valokuvaamisen opettelu oli lähinnä pakollinen paha, joka mahdollisti sen, että saatoin julkaista sellaista blogia kuin halusin. Toki nykyään jo nautin rauhallisesta valokuvaushetkestä mutta jos mietin, minkä blogipostauksen vaiheista olisin ensimmäisenä valmis ulkoistamaan taitavalle ammattilaiselle, se olisi kuvien ottaminen. Itse voisin tehdä suunnittelun, stailauksen, kuvien editoinnin, kirjoittamisen sekä blogipostauksen markkinoinnin.
Aloin haaveilemaan uudesta täyskennoisesta kamerasta jo vuosia sitten, mutta niin vain olen pärjännyt tähän päivään asti Canon D550 -järkkärilläni, joka on niinsanottu kroppikennoinen kamera. Täyskennoisen etuja on mm. kuvien parempi dynamiikka (kuvassa on käytettävissä suurempi valoisuusero), laajempi objektiivivalikoima ja pehmeämpi tausta käytettäessä suurta aukkoa esimerkiksi muotokuvauksessa. Usein myös ISO-ominaisuudet ovat paremmat, mikä tarkoittaa että kameralla saa käyttökelpoisia kuvia myös hämärissä kuvausolosuhteissa.
Sinänsä 550D on kyllä erinomainen kamera, ja sen käyttöikää lisäsi huomattavasti se, että siirryin editoimaan kuvia Lightroomilla vuoden 2015 alussa. Jos olet siis harkitsemassa vaihtoa kroppikennoisesta täyskennoiseen mutta et ole vielä perehtynyt kuvankäsittelyyn, suosittelen ensin kokeilemaan sitä. Itselläni on käytössä Adobe Creative Cloudin valokuvausjäsenyys, joka pitää sisällään Lightroomin ja Photoshopin käyttöoikeudet 12,39 euron kuukausihintaan.
Tietyissä asioissa ei kuitenkaan edes kuvankäsittely tehoa. Suurimmaksi osaksi ongelmat tulivat esiin, kun jouduin kuvaamaan kodin ulkopuolella vaihtelevissa olosuhteissa. Kotona jalustalta otetut sisustuskuvat mahdollistivat pitkät, jopa sekuntien mittaiset valotusajat (mikä on siis valokuvauksessa pieni ikuisuus) mutta jos kuvia piti räpsiä vaikkapa pressitilaisuudessa tai messuilla, en saanut kaipaamaani lopputulosta. Toisekseen olin alkanut kaivata parempia video-ominaisuuksia, ja tätä nälkää kasvattivat viime kesänä lainakalustolla kuvatut videot meiltä kotoa ja Lauran luota.
[envira-gallery id=”4423″]
Harkitsin kameravalintaa pitkään. Alun perin olin suunnitellut hankkivani Canonin 6D:n, joka on monen bloggaajan suosiossa, sillä se on täyskennoiseksi edullinen ja kompakti laite. Ajattelin myös, etten halua vaihtaa merkkiä. Toisaalta en ollut hankkinut Canoniin valtavaa objektiiviarsenaalia, joka olisi sitonut minut tiettyyn runkomerkkiin. Sigman 30 mm f1.4, jolla olen pääasiassa kuvannut, oli joka tapauksessa sopimaton täyden kennon kameraan. Niinpä aloin katselemaan vaihtoehtoja laajemmin, huomasin kiinnostuvani eniten Sonyn peilittömistä järjestelmäkameroista. Taustalla oli myös ajatus videokuvauksesta, ja elän edelleen siinä käsityksessä, että Sonyn video-ominaisuudet ovat edistyneemmät kuin vastaavan hintaisissa Canonin järjestelmäkameroissa. Monista toisilleen sukua olevista malleista valitsin lopulta α7S:n, jossa on mm. mahdollisuus kuvata korkearesoluutioista hidastettua videota ja josta löytyy myös 4K-videovalmius. Mallista on julkaistu jo paranneltu ii-versio, mutta budjetti ei valitettavasti venynyt siihen asti.
Sonyn etu on myös sen koko. Peilitön järjestelmäkamera on pieni ja kevyt, mikä on hyödyksi videokuvauksessa erityisesti vakaimia käytettäessä. Monella bloggaajalla on nykyään varsinaisen työkameran lisäksi laukussa kulkeva minijärkkäri, mutta itse uskon pärjääväni yhdellä kameralla. Ensimmäiseksi objektiivikseni valitsemani Zeiss Sonnar 35 mm f2.8 on niinikään todella kevyt, joten nykyinen yhdistelmä painaa itse asiassa vähemmän kuin aiempi 550D + 30 mm -kalustoni. Nyt huolenaiheeni onkin lähinnä, näytänkö uskottavalta kuvaajalta, kun kamerani on niin pieni!
[envira-gallery id=”4425″]
Loppuun vielä vertailut siitä, miten kuvan laajuus muuttuu sisustuskuvissa eri polttovälejä ja kennokokoa käytettäessä. Itse olen tällaisia kovasti kaipaillut, sillä olen kiinteäpolttovälisten objektiivien ystävä. Ensimmäinen kuva on otettu vanhalla kalustollani (kroppikennoinen + 30 mm) ja toinen uudella (täyskennoinen + 35 mm). Molemmissa on valintana ISO 100, joten kuvanlaadun erot eivät juurikaan tule esiin. Olen peruuttanut kuvan ottamista varten niin pitkälle kuin mahdollista, ja etualalla oleva kori on noin kolmen metrin päässä. Ihan mukavasti tulee lisäpinta-alaa kuvaan! Tietysti jatkossa olisi tarkoitus hankkia linssejä lisää, mutta jos voi valita vain yhden, tämä 35-millinen on hyvä yleisobjektiivi.
Minä ja uusi kamerani olemme vielä alkutaipaleella, mutta voin myöhemmin jakaa kokemuksiani. Olen joka tapauksessa todella innoissani ja ihan tuntuu, että kalustopäivityksen myötä blogini on vihdoin kasvanut aikuiseksi. Valoisia kuvauspäiviä alkaneeseen lokakuuhun teille kaikille!
-
Sitruunapuita ja sisustuspäivityksiä

Viikonlopun siivouspäivä houkutteli ottamaan muutaman kuvan olohuoneesta, vaikka näkymät ovat sinänsä ennallaan. Toivon, että saan kohtapuolin olohuoneessa tehtyä pienen sisustuspäivityksen, johon liittyy mm. aiemmassa postauksessa vilauttamani ryijy. Olkoon nämä siten olohuoneen ”before”-kuvat.

Sitruunapuu on viimekesäinen IKEA-tuliainen kavereilta. Kesän se sai viettää terassin kulmalla auringonpaisteessa ja vasta viikonloppuna kannoin sen sisälle. Puussa on monta sitruunanraakiletta ja edelleen muutama kukkakin. Olen aina haaveillut kunnon puusta olohuoneessa ja haluaisin kovasti onnistua tämän kanssa – siis pitää sen hengissä talven yli, ilman että se tiputtaisi lehtiään. Hoito-ohjeet ovat samantapaiset kuin oliivipuulla ja niiden mukaan sitruunapuun talvettaminen onnistuu parhaiten hyvin valoisassa mutta viileässä paikassa – lämpötilan pitäisi olla selvästi huoneenlämpöä alhaisempi. Olisikohan tuo meidän olohuoneen ikkunanurkka sopiva paikka? Siinä lämpötila on talvisin pikkuisen alhaisempi ja valoa saatavilla runsaasti. Ohjeet sanovat myös, että ruukku olisi hyvä eristää alapuolelta esimerkiksi styroxinpalalla, jotta se ei lämpene liikaa lattialämmityksestä.
Onko joku teistä onnistunut oliivi- tai sitruunapuun talvettamisessa? Täällä olisivat hyvät neuvot nyt tarpeen.
[envira-gallery id=”4404″]

Seuraavaksi kääräisenkin olohuoneen Hanna Korvela -maton rullalle ja lähden viemään sitä pesulareissulle. Kyseessä on kaksivuotiaan maton ensimmäinen vesipesu ja hieman jännittää, vaikka laadukkaasta tuotteesta onkin kyse. Kerron sitten, kuinka kävi!
-
Kurkistus junioreiden vaatesäilytykseen ja pyykkihuoltoon

Kaupallinen yhteistyö Asennemedian ja LV:n kanssa
Syksyn tullen on taas juostu vaatekaupoilla oikein urakalla. Enkä tarkoita sitä, että olisin hankkinut itselleni jotain kivaa – ei, äiti kulkee edellisvuotisissa, kun taas kasvavat nuoret miehet kaipaavat oikean kokoista ja ehjää päällepantavaa. Siinäpä tärkeimmät kriteerit. Kuusivuotias on tosin alkanut keksiä uusia kriteerejä, ja huomaan menettäneeni oikeuteni valita hänen vaatteensa. Äidin tuomat resorivyötäröiset farkut riisutaan salaa eteisessä ja t-paidoissa sopii olla lähinnä sarjakuvahahmojen kuvia. Ei puhettakaan siitä, että olisin saanut hänet pitämään söpöä kalakuvioista pipoa. Onneksi on vielä kolmevuotias, joka ei nirsoile vaatteiden suhteen, kunhan hänen ei tarvitse pukea niitä itse.
Kaupoilla juoksemisesta huolimatta pojilla ei ole koskaan ollut paljon vaatteita, sillä hävikki kulahtaneiden, rikkinäisten ja pieneksi jääneiden vaatteiden päässä on suuri. Molempien poikien vaatteet mahtuvat tällä hetkellä lastenhuoneen liukuovikomeron toiseen puolikkaaseen. Ylähyllyille jää vielä tilaa lelusäilytyksellekin. Tämä kaappi on syvyydeltään vain 35 cm, mutta Orthexin säilytyskorit mahtuvat hyllyille juuri ja juuri. Vaatesäilytys on toiveikkaasti järjestetty niin, että lapset pystyisivät hakemaan vaatteensa kaapista itse: pikkuveljen korit ovat alemmilla hyllyillä ja isoveljen ylemmillä. Kalsarit, sukat, paidat ja housut ovat omissa koreissaan, mutta kyllä se silti yleensä on äiti tai isä, joka vaatteet kiikuttaa puettaviksi.
[envira-gallery id=”4373″]
Kun vaatteita ei ole paljon, pesukone pyörii ahkerasti. Pesu on yksi vaatteita eniten kuluttavia asioita, joten olen yrittänyt tehdä pyykinpesutapoihin sellaisia muutoksia, joilla lastenvaatteetkin pysyisivät pitempään edustuskelpoisina. Ensinnäkin olen lakannut käyttämästä esipesuohjelmaa tavanomaisen pyykin yhteydessä, vaikka vuosikaudet tein niin lähes rutiininomaisesti. Päivän tai parin peruskäytössä ollut vaate ei tarvitse kahta pesua. Toisekseen olen ruvennut kiinnittämään huomiota käyttämäni pesuaineen määrään – ainetta tuli usein annosteltua silmämääräisesti reilut määrät. Teknokemian yhdistuksen pyykinpesuohjeiden mukaan liika pesuaine ei suinkaan tarkoita puhtaampaa lopputulosta, vaan vaarana on ylimääräisen saippuan kertyminen vaatteisiin ja pesukoneen rakenteisiin.
[envira-gallery id=”4375″]
Olen siirtynyt käyttämään lähes yksinomaan nestemäisiä pesuaineita, ja suosikkejani ovat LV:n kotimaiset hajusteettomat tuotteet. Pikkulasten pyykkiä varten LV on kehittänyt uuden, Pikkuväki-pyykinpesunesteen, joka tepsii erityisesti ruoka- ja maitotahroihin. LV:n Color-pyykinpesuneste puolestaan sopii hyvin koko perheen pyykinpesuun ja sisältää veteen irronneita väriaineita sitovan suoja-aineen. Koen nestemäisen pesuaineen helpommaksi ja siistimmäksi annostella kuin jauhemaisen. Kannattaa oikeasti katsoa ohje pakkauksen kyljestä ja tarkistaa, että omat annostelutottumukset ovat kohdallaan! Annostus on yleensä ilmoitettu kolmelle veden eri kovuusasteelle. Suomessa lähes kaikkialla veden laatu on pehmeää, mikä sallii pesuaineen pienimmän annostuksen. Tarvittaessa veden kovuuden voi tarkastaa oman paikkakunnan vesilaitokselta tai sen verkkosivuilta.
Laura pohti postauksessaan koneellisen kuivauksen tarpeellisuutta. Meillä on kuivuri ja se on ahkerassa käytössä jo ihan ajankäytöllisistä syistä – vaatteiden ripustelu narulle vie nimittäin käsittämättömästi aikaa! Mutta kyllä kuivuri myös kuluttaa tekstiilejä. Kolmas tapa, jolla yritän säästää vaatteita, on konekuivauksen vältteleminen ainakin tiettyjen vaatekappaleiden kohdalla. Lastenvaatteistakin noukin aina ne vähän paremmat ja uudemmat narulle kuivumaan.

[envira-gallery id=”4377″]Neljänneksi kannattaa poistaa vaikeat tahrat mahdollisimman pian, jotta niistä ei muodostu pysyviä. LV:n valikoimista löytyy myös tahranpoistojauhe, jonka tehon todistin viime kesänä eliminoimalla sillä esikoisen juhlapöksyjen polviin eräissä rippijuhlissa ilmestyneet ruoholäikät. Ai mikä voittajafiilis, kun housut tulivat pesusta virheettöminä, eivätkä tahranpoistoliuoksella käsitellyt kohdat olleet kuitenkaan haalistuneet. Tahranpoistoaine sai minusta heti uskollisen fanin, ja LV:n sivuilta voit lukea lisää syitä, miksi käyttäjät valitsivat LV:n.
Mitenkäs kuivuri- ja pesuainepolitiikka siellä: Kuivuri vai ei? Esipesun kanssa vai ilman? Entä millaista pesuainetta käytät?
-
Näin kuvattiin Lauran kotiesittelyvideo
Eräänä heinäkuisena lauantaina minä ja salainen kameramieheni saavuimme Etelä-Haagaan kuvaamaan Lauran kaunista kotia, joka monille varmasti tuttu Homevialaura-blogista. Olimme jo jonkin aikaa kaivanneet sopivaa harjoituskohdetta ja innostuimme heti, kun videon tekeminen tuli puheeksi Lauran kanssa. Homevialaura oli täydellinen kohde: kauniisti ja yhtenäisesti sisustettu asunto täynnä houkuttelevia yksityiskohtia. Videolle tallennettiin myös sisutuskoira sekä tyylikäs emäntä itse, sillä tarkoitus oli editoida materiaalista kaksi versiota, toinen blogin esittelyvideoksi ja toinen asunnon tulevaa myyntiä varten.
[envira-gallery id=”4336″]
Laura on videot jo julkaissut kanavissaan, minkä myötä on jonkin verran kyselty, minkälaista tekniikkaa kuvien takana piilee. Kalusto oli tätä projektia varten meillä lainassa. Kamera on Sonyn peilitön järjestelmäkamera, jossa oli 17-40 mm sekä 50 mm objektiivit. Näissä kuvissa vilahtaakin jalustojen varaan asennettu liukukisko, jolla saa aikaiseksi videolla esiintyvän tasaisen vaakaliikkeen. Käyttämämme kisko oli sähköinen automaattimalli, kun taas joissain aiemmissa videoissani olen käyttänyt kiskoa, jolla kameraa liu’utetaan itse, ja liike on saattanut vähän nykiä.
Suurin osa videon kuvista on kuitenkin kuvattu DJI Ronin-M-vakaimella, joka on aivan huippukätevä vehje! Kevyt käsissäpidettävä gimbaali toimii useimpien järjestelmäkameroiden kanssa ja tasoittaa kameran liikkeet niin, että kuvassa on tuo tasainen liukuva fiilis. Roninilla pystyy kuvaamaan nopeasti vaihtelevissa olosuhteissa ja liikuttelemaan kameraa pitkiäkin matkoja, kun taas kisko vaatii asettelua, säätöä ja verkkovirtaa toimiakseen. Olen sen verran ihastunut Ronin-M:ään, että harkitsen sen hankintaa itsekin…
Video on editoitu Final Cut Pro X -ohjelmalla. Kuvaushommissa hääri pääasiassa kameramieheni, kun taas editoinnista saatte syyttää minua. Jälkikäsittelyssä on säädetty raakatiedostona kuvatun videon värit ja tasoitettu liikkeen epätasaisuuksia. En ole täysin tyytyväinen tämän videon värikäsittelyyn, sillä editoidessa vasta opettelin Final Cutin käyttöä. Lauran blogivideossa värit ovat jo onnistuneemmat.
Minkäänlaista kuvaussuunnitelmaahan meillä ei ollut, vaan lopputulos on syntynyt leikkaa-liimaa-kokeile-periaatteella editointiohjelmassa. Se saattoi toimia tämänkokoisessa asunnossa ja lyhyessä videossa, jossa ei ole juonta. Pitempi tarinankerronta vaatisi parempaa valmistelua ja ehkä pienen storyboardinkin hahmottelemista, mutta otetaan askel kerrallaan ja opitaan tekemällä. Mahdollisia tulevia kuvauskeikkoja ajatellen parannettavaa jäi myös kuvien vakauden ja jälkivakautuksen puolella. Liikkeet saisivat olla vähän hitaampia ja rauhallisempia ja hidastettua kuvaamistakin voisi kokeilla. Itse ainakin videolta huomaa useita epäkohtia, mutta toivon tietysti, että kaikki katsojat eivät tarkastelee kuvaa yhtä kriittisesti.


Oli kyllä onni, että kuvauspäiväksi sattui noin mainio sää ja koti saatiin ikuistettua koko kesäisessä loistossaan. Idea alussa vilahtavasta raitiovaunusta tuli Lauralta, ja se vihjaa urbaanista ympäristöstä ja hyvistä kulkuyhteyksistä. Tiedoksenne siis, että tämä ihana 66 neliön asunto on nyt myynnissä – ilmoitukseen Oikotiellä pääsee tutustumaan tästä.
Kiitos vielä Lauralle, että saimme tulla kuvaamaan, ja onnea jo nyt tuleviin seikkailuihin!
-
Rento viikonloppu merellä toteutui vihdoinkin


Kaupallinen yhteistyö Tallink Silja Linen ja Asennemedian kanssa
Aurinkoisena perjantai-iltapäivänä starttasimme pienelle syyskesäiselle breikille Päivä Tukholmassa -risteilyn merkeissä. Matkaseurana minulla oli ystäväni Hanna ja meidän molempien 3-vuotiaat juniorit. Opiskeluaikoina ehdimme Hannan kanssa kerryttää yhdessä risteilykokemusta, mutta jo pitkään oli ollut puhetta lähteä laivalle lasten kanssa. Ihanaa, että reissu vihdoin toteutui! Edellisestä perhelomasta Siljalla oli itselläni ehtinyt vierähtää kaksi vuotta, joten olin innokas näkemään tämän vuoden alussa uudistetun Silja Serenaden. Tähtäimessä oli reissu, joka olisi mukava sekä lapsille että aikuisille: sellainen sopiva sekoitus pallomerta ja hyvää ruokaa, armotonta säästämistä Tax Freessa ja sopivan kokoisia ja mittaisia elämyksiä Tukholmassa.






Meidän 3-vee oli siis ollut laivalla tätä ennen kerran aikaisemmin, muttei tietystikään muistanut siitä mitään. Kaikki oli siis ihanan uutta siitä lähtien, että ”vene” on vähän niin kuin hotelli, josta löytyy niin hissejä kuin ravintoloita ja että alakerrassa on kauppa täynnä karkkia. Majoituimme Muumi-perhehytissä, joka on kuvitettu kauttaaltaan Tove ja Lars Janssonin alkuperäispiirroksin ja varustettu muulla asiaankuuluvalla rekvisiitalla. Hytin verhotkin ovat samalla tavalla raidalliset kuin Muumimamman esiliina! Ikkunasta oli hyvät näkymät alas promenaden vilinään, jota ihmeteltiin vielä hampaidenpesun jälkeenkin. Yö 11. kannella sujui kuitenkin rauhallisesti, ja taisimme kaikki nukkua sikeästi läpi yön.



Hanna on loistavaa matkaseuraa senkin vuoksi, että hän tekee aina etukäteen kotiläksynsä matkakohteen suhteen ja osasi tälläkin kertaa suositella sopivaa retkikohdetta. Päivä Tukholmassa -risteilyillä minua on aina vähän jännittänyt käytettävissä oleva rajallinen aika, ja niinpä aktiviteetit ovat rajoittuneet shoppailukierrokseen ja lounaaseen kaupungilla. Tosiasiassa siinä ehtii paljon muutakin. Esimerkiksi Junibacken, pohjoismaisen lastenkirjallisuuden klassikoihin perustuva sisäleikkipuisto, on helpon yhteyden päässä Siljan terminaalista. Me ajoimme yhden metrovälin Gärdetiltä Karlaplanille ja kävelimme siitä rattaiden kanssa alle kilometrin pätkän Djurgårdenin saarelle, jossa Junibackenkin sijaitsee. Myös turistibussit liikennöivät Värtanin satamasta Junibackenille.
Junibackenin tärkein nähtävyys oli Astrid Lindgrenin kirjoihin perustuva elämyksellinen Satujuna. Kuopus istui koko matkan sylissäni ja välillä miltei tärisi jännityksestä, mutta jälkeenpäin kysyttäessä Satujuna oli kuitenkin puiston paras juttu ja sinne olisi menty uudestaankin.
Puistossa vierähti aikaa pari tuntia (söimme myös lounasta paikan sirkukseksi lavastetussa ravintolassa), jonka jälkeen jäi vielä aikaa juoda päiväkahvit kaupungilla ja reilusti aikaa hankkiutua takaisin satamaan.





Uudistuksia on Siljalla tapahtunut muuten laivojen lisäksi myös rannalla. Värtanin satamassa liikennöidään vastikään avatusta avarasta ja valoisasta terminaalista, jonka arkkitehtuurissa silmä lepäsi Junibackenin väritulituksen jälkeen. Helsingin päässä joutuu rattaiden kanssa kulkeva vielä käyttämään hissejä laivaan noustessaan, mutta Tukholmassa lapsiperhettä ilahduttaa täysin esteetön kulku laivaan ja takaisin.



Laivassa leikit jatkuivat Siljalandissa. Leikkihuoneet ovat vanhemman näkökulmasta vähän kaksipiippuinen juttu. On mahtavaa, että lapsille on oma peuhapaikka, mutta toisaalta äidit ja isät eivät välttämättä haaveile viettävänsä viikonloppua pallomeren reunalla. Loistavana uudistuksena Silja Serenaden leikkitilat on nyt rakennettu viitoskannelle. Tilaa on paljon aiempaa enemmän ja leikkihuoneen yhteydessä on myös jäätelöbaari. Alemmalla kannella pallomeri on kuitenkin sopivasti poissa silmistä eikä esimerkiksi promenadella muistuttamassa pikkuisia koko ajan olemassaolostaan.
Leikkihuoneesta löytyy mm. kirjoja, piirrettyjä, kiipeilypaikkoja, piirustusnurkkaus ja Pleikkareita. Laivaan noustessa kannattaa napata talteen lapsiperheiden oma risteilyohjelma, sillä etenkin loma-aikoina laivalla on järjestetään perheen pienimmille paljon omaa hauskaa. Mekin pääsimme halailemaan Muumia, mutta luulen, että kaikkein parasta kolmevuotiaiden mielestä olivat merimaisemien seurailu, kannella juokseminen ja promenaden lasiseinäiset hissit.



Perjantaina illallistimme promenaden Happy Lobsterissa. Tiedoksi siltä varalta, että teilläkin on kolmevuotiaita jotka eivät syö hummeria, kaikissa laivan ravintoloissa on lapsille oma menu. Lapsiperheille suosittelen kuitenkin etukäteen pöytävarausta kuutoskannen Tavolàtaan, jossa olimme risteilyn toisena iltana. Siellä pikkuväki syö edullisesti omasta noutopöydästään sekä alkupalat, pääruoan ja jälkkärit, ja vanhemmatkin voivat nauttia illallista pitkän kaavan kautta. Päädyimme syömään myös sunnuntain aamiaisen samaisessa Tavolàtassa. Siellä tarjottavan erikoisaamiaisen hinta on pikkuisen buffetia korkeampi, mutta ympäristö rauhallisempi ja noutopöydät täynnä ihania herkkuja. Kahvi ja tee tarjoillaan pöytään ja kylkeen saa halutessaan lasin kuohuvaa.





Uudistunut Silja Serenade oli kaikin puolin mukava kokemus. Arvostan ylipäätään kaikkia paikkoja, joissa joku siivoaa ja kokkaa puolestani, mutta risteily tarjosi paljon enemmän. Kotona on leikitty laivan saapumista laituriin ja tietysti kyselty, koska seuraavan kerran lähdetään laivalle. Rento viikonloppu merellä katkaisee hetkeksi arjen rutiinit ja sopii hyvin vaikkapa syyslomakohteeksi. Kiitokset Siljalle mukavasta reissusta, Hannalle ja kummitytölle matkaseurasta ja kaikille teille jotka osallistuitte reissuumme jakamalla vinkkejä Silja Line Suomen instagramissa!

-
Syksyn ostoksia ja uusi harrastus

Ennen vanhaan (eli noin 2-3 vuotta sitten) blogeissa esiteltiin ahkerasti ostoksia. Sellaiset postaukset ovat käyneet vähiin, ehkä niitä pidetään hieman mauttomina ja kulutushysterian lietsomisena. Kerta kiellon päälle: tässä muutamia tämän syksyn kivoja löytöjä ja postauksen loppupuolella sitten vähän aineettomampikin löytö.- Lindexin raitapaita. Venepääntie ja vajaamittaiset hihat toimivat aina.
- Ropinan sateenvarjo. Olen se meteorologi, jolla ei ole koskaan sateenvarjoa mukana. Paitsi en enää! Tämä mustavalkoinen malli löytyi Prismasta.
- Moleskine (jep, taas.) Tällä kertaa repäisin ja ostin isomman mallin pisteruudukolla. Olen varma, että vielä jonain päivänä ostamani Moleskinet tekevät minusta tehokkaamman ja järjestelmällisemmän ihmisen.
- Pokkareita. Nämä osti mieheni, joka on kaikenlaisten elämänkertojen ja sukutarinoiden ystävä. Antti Blåfieldin Loistavat Erkot – Patruunat ja heidän päätoimittajansa kertoo Helsingin Sanomien loiston ajoista ja Pia Maria Montosen Valtakunnan miniä on puolestaan Brita Kekkosen omaelämänkerta. Kirjat tarjoavat kiehtovan katsauksen menneiden vuosikymmenien Suomeen ja yhteiskunnallisen eliitin elämään.
- Niken treenikengät. Tarkemmin sanottuna Metcon 2 Crossfit-jalkineet. Näissä on jopa sisäterällä pitoa lisäävä tekstuuri silppaamista varten. Ihan niin kuin minä joskus kiipeäisin köyttä ylös.
[envira-gallery id=”4222″]

Treenikenkien moitteettomasta kunnosta voinee päätellä, ettei uusi harrastukseni ole ainakaan crossfit. Juuri voimaharjoittelua varten ne kyllä loppukesästä ostin. Olin jälleen kerran tekemässä paluuta gymille, mutta mitään ei tapahtunut. Aloin miettiä, miksi yritän aina uudestaan nimenomaan salitreeniä, vaikka puntille meneminen on muuttunut kerta kerralta vaikeammaksi, enkä ole sitten vuoden 2012 saanut treeni-intoa pidettyä yllä paria viikkoa pitempään. Olisiko aika kokeilla jotain muuta? Paras treeni on kuitenkin se treeni, joka tulee tehdyksi.
Yksi syy, miksi olen pitänyt punttia juuri oikeana lajina itselleni, on se ettei se ole sidottu mihinkään tiettyyn aikaan. Treenit olisi periaatteessa helppo ajoittaa esimerkiksi työvuorojen yhteyteen. Säännölliset viikkotunnit olen sen sijaan kokenut aikuisiällä hankalaksi, sillä töiden vuoksi en voi taata, että pystyn olemaan joka viikko tiettyyn aikaan tietyssä paikassa. Ja vaikka sattuisinkin itse olemaan vapaalla, mieheni saattaa olla töissä, eikä minulla ole lapsille hoitajaa.
Sitten tulin ajatelleeksi viime talven maanantai-iltoja, jolloin useimmiten kyyhötin tanssikoulun eteisessä esikoisen harjoitellessa street-tanssin kuvioita. Viereisessä tanssisalissa pidettiin samaan aikaan aikuisten latino show -alkeistuntia. Vaikka en voi sanoa olevani erityisen latino show (ehkä enemmän aikuisbalettityyppiä), päätin että tanssitunti olisi parempi sijoitus kuin eteisessä iPadin ääressä nyhjääminen. Niinpä olen tänä syksynä parhaani mukaan raivannut maanantai-illat vapaaksi ja aloittanut uuden harrastuksen! Nyt kun tanssikertoja on takana jo neljä, voi kai puhua jo säännöllisyydestä. Opettaja on huippuhyvä ja alkeisryhmässä saa olla rauhassa aloittelija ja H-U-O-N-O. Yritän olla tukahduttamatta alkuinnostusta ja ahnehtimatta liikaa, mutta kuopuksenkin vientiä tanssitunneille on jo suunniteltu…
Oletteko te aloittaneet uusia harrastuksia tänä syksynä? Mahtuuko muiden aikuisten arkeen säännöllisiä viikkomenoja?
-
Kahvittelun arvoisia juttuja

Kaupallinen yhteistyö Moccamasterin kanssa
Miehelläni on ollut aihetta juhlaan. Syntymäpäivät, kandityön palautus ja kesäloma ovat aina kahvittelun arvoisia juttuja. Harmi, että itse olen totaalisesti joutunut syksyn ja arjen imuun enkä ole juurikaan pystynyt jakamaan mieheni kesälomafiilistä. Olen kuitenkin oppinut, että juuri silloin kun on kiireisintä, on myös tärkeintä lohkaista se pala arjesta, jolloin ottaa esille häälahjaksi saadun pöytäliinan ja kysyy, mitä toiselle kuuluu.
[envira-gallery id=”4201″]
Mieheni ei tehnyt onnekkaita naimakauppoja leivontataitojen suhteen, mutta onneksi satun tietämään oikotien hänen sydämeensä. Täytekakut eivät uppoaisi, mutta suklainen Sacherkakku sen sijaan häviää viimeistä murusta myöten ja muistuttaa Wienin reissuilla vietetyistä mukavista hetkistä. Kyytipojaksi tarjoillaan tummapaahtoista kahvia ja kerma jätetään kakun kylkeen.
[envira-gallery id=”4203″]
[envira-gallery id=”4205″]Mies on meidän perheessä se, jolle kahvi maistuu. Sinänsä ihmettelen itsekin, miten en ole koskaan tullut aloittaneeksi kahvinjuontia, vaikka siihen on ollut monta hyvää tilaisuutta ja syytä – vuorotyö ei suinkaan niistä vähäisin. Mies on ottanut tavaksi jauhaa itse papunsa käsikäyttöisellä myllyllä, ja joinain aamuina siitä leviävä kahvintuoksu on lähes vastustamaton…

Vaikka en kahvinkeittoon siis osallistu, olen kuitenkin valinnut keittimemme. Moccamaster on itse asiassa syntymäpäivälahja miehelleni, tasan kaksi vuotta sitten ostettu. Väri on ”Metallic White” joka sopii hyvin valkoisen keittiön tasoille, ja esillä keitin saa ollakin, sitä ei piilotella kaappiin. Ostohetkellä harkitsin myös ”Polished Silver” -väriä, joka olisi ollut askeleen retrohenkisempi. Myös Metallic Editionin kuparinvärinen Moccamaster on aika herkullisen näköinen.
Ostaessani keitintä aprikoin hieman, onko se vaikea pitää puhtaana. Huoli on kuitenkin ollut turha, sillä emaloitu metalli on superhelppo pyyhkäistä kahviroiskeista ja irtonaiset osat voi pestä erikseen. Sen verran opin kuitenkin taustoittaessani tätä blogikirjoitusta, että mustia muoviosia ei suositella laitettavaksi astianpesukoneeseen (juuri niin olemme tehneet kahden vuoden ajan), vaan pesu harjalla ja tiskiaineella on soveliaampi. Eivät muoviosat toisaalta ole miksikään toiminnastamme vielä menneet. Sekin lohduttaa, että Moccamasterin klassikkokeittimeen saa varaosia suunnilleen niin kauan kuin kahvinjuonti sivilisaatiossamme jatkuu.
Ja jatkuuhan se, vaikka terassikahvit taisivat jäädä vuoden viimeiseksi.
-
Pala nostatti taas raksakuumeen

Viikko on ollut sen verran vilkas, että Habitare on jäämässä harmittavasti väliin. Paikan päällä olleet ovat kehuneet tapahtumaa onnistuneeksi ja messuilla on esitelty monia mielenkiintoisia juttuja ja lanseerattu tyylikkäitä uutuustuotteita. Tällä kertaa huomioni on kuitenkin vienyt sisustustuotteiden sijaan kokonainen talo: Designtalon uusi moduulitalo Pala, jonka takana on Huttunen-Lipasti-Pakkanen arkkitehtien Pekka Pakkanen. Pala pienille kaupunkitonteille suunniteltu moduulisarja, josta voi koota itselleen sopivan kokonaisuuden I:n, L:n tai U:n muotoon. Ajatuksena on myös, että taloa voi laajentaa moduuli moduulilta: nuoripari voi ostaa ensiasunnokseen yhden moduulin ja lisätä siihen makuuhuoneita tai saunaosaston perheen (ja varallisuuden) kasvaessa.
Konsepti ei ole uusi, vaan moduulikotimarkkinoilla on muitakin. Esimerkiksi Mammuttihirsi lanseerasi kesän asuntomessuilla Olokoto-konseptin, jossa kodin voi koota 25 neliön kokoisista palasista. Sekä Palaa että Olokotoa voi laajentaa paitsi sivuille myös ylöspäin liittämällä moduulit päällekkäin.

Ehkä muistatte, että täällä on aika ajoin ollut ilmassa raksakuumetta. Viimeksi kirjoitin ajatuksiani aiheesta kesällä. Silloin totesin, että mahdollinen rakentamisprojekti lykkääntyy vuosien päähän mm. siitä syystä, ettemme tiedä, mihin haluamme asettua asumaan. Toinen este on, että haaveemme ovat kalliita ja työläitä. Olemme itse asettaneet rakentamisen riman niin korkealle, että koko touhu on vaarassa jäädäkin vain haaveeksi.
Nykyinen kotimme on muuten sekin Designtalon käsialaa, monessa mielessä aika perinteinen nykyaikainen pakettitalo. Nämä modernin atriumtalon kuvat saivat minut näkemään sekä tutun brändin että elämäntilanteemme aivan uudessa valossa. Entä jos rakentaisimme talon, joka ei välttämättä olisikaan tarkoitettu elämäntyöksi ja loppusijoituspaikaksi – talon, joka olisi jokseenkin samaa kaliiperia kuin nykyisemme mutta pikkuisen enemmän omannäköinen? Se saisi olla valmistalo. Sitä ei tarvitsisi rakentaa omin kätösin – Designtalokin tarjoaa Palaa muuttovalmiina. Se voitaisiin rakentaa lähelle nykyistä kotiamme. Voisimme asua siinä kaksi vuotta tai kaksikymmentä vuotta tai siihen asti kunnes pojat kantavat meidät palvelutaloon.

Jos rakennusprojekti sattuisi etenemään haaveilun asteelta eteenpäin, katselisimme talotoimittajia varmasti laajemmin, ja lopulliseen valintaan vaikuttaisivat tietysti sekä tontti että budjetti. Mutta miksei tuleva kotimme voisi olla tässä, ken tietää? Näissä mallinnuksissa kohde ainakin näyttäytyy houkuttelevana. Livenä Pala-moduulia pääsee ihastelemaan vielä viikonlopun ajan Habitare-messuilla Designtalon osastolla. Instagramissa kuvia löytyy ainakin tageilla #designtalo ja #palatalo.
Kuvat: Designtalo
