-
Asuntomessut uudistuksen tarpeessa?
Keskisuomalainen uutisoi tänään, että Jyväskylän asuntomessut ovat jäämässä kävijätavoitteestaan. Vaikka messujen viimeinen viikonloppu on yleensä vilkas ja parhaillaan meneillään oleva Messujen yö saa varmasti kävijälaskurin tikittämään, 150 000 messuvieraasta jäädään kauas. Syytä on haettu taantumasta ja hellesäästä, mutta tietysti on myös syytä tarkastella, olisiko messukonsepti uudistamisen tarpeessa. Tarvitsemmeko messuja joka vuosi? Kuinka monta kohdetta on riittävästi? Itse vierailisin mielelläni vähän pienemmällä tai väljemmin rakennetulla messualueella, jossa olisi huolellisesti ja ajan kanssa rakennettuja mielenkiintoisia kohteita. Uskon, että valtaosa vierailijoista on hakemassa messuilta viihdettä, elämyksiä ja inspiraatiota, eivät päättämässä tulevan pakettitalonsa toimittajaa.
Omaan kesäohjelmaani messut tulevat silti kuulumaan vielä lähivuosina. Ensi vuoden messut nimittäin järjestetään kotikaupungissani Vantaalla. Vähältä piti, ettemme itsekin hakeneet tonttia, olimmehan talokaupoilla aivan samoihin aikoihin, kun haku oli käynnissä. Rakennusprojektin rajallinen aika kuitenkin pelotti meitä: vain reilussa vuodessa talo täytyy rakentaa perustuksista viimeiseen pihakiveen asti. Ei valitettavasti meidän tyyliämme! Vantaan messualueella on jo monen talon runko pystyssä, ja on mielenkiintoista seurata, millaisia muotoja ne talven aikana saavat.
Vuonna 2016 messut ovat puolestaan mieheni vanhassa kotikaupungissa Seinäjoella, joten sielläkin tulee varmasti vierailtua. Noilta messuilta odotan erityisesti hienojen pohjalaislähtöisten sisustustuotteiden esiinmarssia.
Asuntomessuille ehtii siis vielä tänä viikonloppuna. Postauksen kuvat ovat kohteista 1) Passiivikivitalo Leija 2) Skammin talo 3) Passiivikivitalo Leija 4) Talo A 5) Kannustalon Lato.
Nyt otan lusikan kauniiseen käteen ja ryhdyn vastailemaan kommentteihinne!
16 kommenttia artikkeliin Asuntomessut uudistuksen tarpeessa? -
Yhden laukun nainen
Minulla ei ole kuin yksi käsilaukku. Niin on ollut lähes aina, jos vaippa- ja kesäkasseja ja pienempiä iltalaukkuja ei lasketa. Ajatus siitä, että naisella tulisi olla useampi laukku, joita vaihdellaan päivän ja mielialan mukaan, on ujuttautunut maailmaani vasta muutama vuosi sitten. Se kuulostaa minusta edelleen hirvittävän epäkäytännölliseltä. Kun lähden kotoa, tiedän että ainoassa laukussani on kaikki mitä tarvitsen. Jos joutuisin siirtelemään tavaroita laukusta toiseen, jotain jäisi varmasti rannalle ja kohta huomaisin seisovani kaupan kassalla ilman pankkikorttia tai pakkasessa ilman kännykän laturia.
Toisekseen en ole koskaan osannut innostua siitä trendistä, että kaikki paukut laitetaan käsilaukkuun ja asun loppuosa voi olla mitä vain. Minulle on tärkeää, että vaatekaapin palaset ovat laatunsa ja tyylinsä puolesta ikään kuin samalla viivalla ja aina on löytynyt jokin päivitystä kipeämmin vaativa osa, joka on ajanut laukun hankinnan edelle. Kun minullahan on jo laukku.
Käyttölaukkuni on vaihtunut parin, kolmen vuoden välein ja tällä erää kierrossa on Michael by Michael Korsin Hamilton, jonka olettekin blogissa moneen kertaan nähneet. Laukku on ollut käytössä lähes joka päivä kahden ja puolen vuoden ajan ja se on kilometreihinsä nähden varsin hyväkuntoinen. Tekstuuripintainen nahka antaa paljon anteeksi, eikä laukussa näy naarmuja tai lohkeamia. Parhaiten laukun käyttöikä paljastuu etuosan lukkodetaljista, josta nikkelöinti on paikoin kulunut pois.
Naisen ainoaksi laukuksi Hamilton on ollut onnekas valinta. Konjakinväristä laukkua voi käyttää ympäri vuoden, kesäisinkin. Tilaa on tarpeeksi jopa läppärille, mutta laukku on silti riittävän kompakti. Hamiltonia voi pitää joko crossbodyna (tärkeää pienten lasten äidille) tai roikottaa käsivarressa. Sisäpuolen kangasvuorissa on riittävästi taskuja kaikelle helposti hukkuvalle sälälle.
Mutta.
Olisihan pieni laukkuvalikoima kiva. Jos olisin valmis avaamaan elämäni lisäksi myös lompakkoni uudelle laukkutulokkaalle, hankkisin varmaankin ketjuhihnaisen mustan laukun, joka olisi Hamiltonia pienempi ja sopisi myös iltakäyttöön. Metalliosien tulisi ehdottomasti olla hopeanväriset. Kulta vaikuttaa olevan pinnalla, sillä hopeahelaisia laukkuja on yllättävän vaikea löytää. Muutamaan yksilöön olen kuitenkin iskenyt silmäni.
Vasemmanpuoleisin Lumin laukku on yksinkertaisen kaunis mutta ehkä kuitenkin liian pieni tarkoitusperiäni varten. Rebecca Minkoffin Affair-laukusta sen sijaan löytyy yllättävästi kokoa ja olen jo muutaman kerran pyöritellyt sitä ostoskorissa. Nyt tuo detaljien paljous on alkanut arveluttaa. Suosikkini kolmikosta on Mulberryn Medium Lily, vaikka se tietysti kulkee omassa hintaluokassaan. Lily löytyy yhdeltä jos toiselta bloggaajalta, mikä hieman jarruttaa hankintaintoa – mutta toisaalta blogisuosio on kai nähtävä niin, että kyse todellakin on hyvästä hankinnasta.
Täytyy tunnustaa, että laukut eivät ole vahvin alueeni. Jos joku tietää kriteereihini sopivan yksilön, saa mielellään hihkaista kommenttiosastossa!
Monenko laukun naisia (tai miehiä) te olette?
-
Vinkit Artekin tuunaukseen
Kuvissa jo vilahdelleet mustat Artekin N65-lastentuolit ovat viimekeväinen tuunausprojekti. Ostin tuolit kevättalvella erittäin huonokuntoisina (ennen-kuvia ei tietenkään ole!) eräästä muuramelaisesta autotallista. Reippaasti sujuneen projektin salaisuus on se, että onnistuin ulkoistamaan tuunauksen vaiheet isälleni ja miehelleni, kiitos vain avusta!
Aluksi tuolit puretaan osiin ja merkataan samalla, mikä jalka ja selkänoja kuuluu mihinkin kohtaan. Alkuperäiset ruuvit ym. otetaan talteen ja käytetään myöhemmin kokoamiseen. Jos vanhat ruuvit ovat kovin huonokuntoiset, Artek myy pyynnöstä varaosia tuotteisiinsa. Vuosien varrella osiin on kuitenkin saattanut tulla muutoksia, joten alkuperäiset ovat aina parhaimmat.
Tällaista projektia ei kannata lähteä tekemään käsityönä tai edes tasohiomakoneella. Ensinnäkin siinä menee ikä ja terveys, toisekseen taivutettua puuta on vaikea hioa kotikonstein. Minä luovutin tuolit isälleni, joka hioi ne kansalaisopiston nauhahiomakoneella. Jos käteviä sukulaisia ei ole käytettävissä eivätkä omat rahkeet riitä puutyöpiiriin, voi tämän tapaisia töitä teettää edullisesti esimerkiksi työkeskuksissa.
Kaikkein kuluneimmat kohdat löytyvät yleensä istuimen reunasta ja jalkojen alaosasta. Näissäkin tuoleissa istuimen etureuna oli niin kulunut, että harkitsimme hetken istuinlevyn kääntämistä ylösalaisin, jolloin näkyville olisi saatu siisti reuna ja vanha kulunut osa olisi voitu kääntää piiloon alas taakse. Hiominen kuitenkin auttoi, eikä kääntötemppua tarvinnut tehdä. Reuna ei kuitenkaan ole samalla tavalla terävä kuin uusissa tuoleissa. Selkänojissa puolestaan oli suuria viiluvaurioita, jotka olisi ollut hankala saada piiloon kittaamalla. Kätevä isäni paikkasi ne uusilla koivuviilun palasilla. Lopputulos oli todella siisti ja maalauksen jälkeen paikkaviilua ei huomaa ollenkaan.
Vähän parempikuntoiset tuolit olisi voinut lakata ja jättää kauniisti puunvärille – näiden kohdalla se ei kuitenkaan ollut mahdollista. Koska meiltä löytyy raksan seurauksena kompressori, mies hoiti maalausprojektin ruiskumaalauksena. Ruiskulla saa todella kauniin ja tasaisen pinnan huonekaluihin, mutta maalin valinnassa kävi harmittava moka. Olin etukäteen hankkinut mattapintaiseksi kuivuvan huonekalumaalin, joka ei toiminut ruiskumaalauksessa ollenkaan. Tuolien pinta on nyt supermatta, lähes karkea. Toivon, että ne käytössä hieman siliävät. Jatkossa tiedän, että ruiskumaalausta varten maalia täytyy joko ohentaa tai mielummin ehkä valita tavallinen puolihimmeä laatu.
Pöytä näiden kaveriksi on vielä hakusessa, eikä sille oikein ole tällä hetkellä tilakaan, kuten lastenhuonepostauksessa kirjoitin. Kun aika on sopiva, pinnasängyn tilalle saattaa muuttaa Artekin puolipyöreä lasten pöytä – ja sitten taas tuunataan?
-
Elokuun onni
En muista, että olisin koskaan surrut heinäkuun vaihtumista elokuuksi. Tämän täytyy olla vuoden paras kuukausi. Alkukuusta lämpimiä iltoja, loppukuusta kaivellaan jo villapaitoja. Alennusmyyntien kaaos vaihtuu syysmallistojen huolelliseen esillepanoon. Koulu alkaa, harrastukset alkavat, työt alkavat, elämä alkaa. Olen ihan innoissani jopa sellaisesta asiasta kuin kirjastoauto! Huomasin nimittäin kesällä, että se pysähtyy tässä aivan lähellä. Auto oli heinäkuun tauolla, mutta palaa nyt lomalta. Lähellä pysähtyvä kirjastoauto on minulle lapsuuden haave. Yksi suosikkileikeistänikin oli kirjasto: aakkostin oman hyllyni kirjoja ja muiden piti tulla asioimaan. Pidin luonnollisesti tarkkaa lukua lainatuista teoksista. Olin lähikirjaston ahkera käyttäjä, mutta siellä vierailu ei ollut minusta läheskään yhtä jännittävää kuin mitä kirjastoautossa käynti olisi ollut.Ai että minusta olisi tullut hyvä kirjaston täti.
Eikä Lisbet olisi Lisbet, jos mielessä ei olisi tuhannen muutakin uutta projektia ja suunnitelmaa. Niiden suhteen haen kuitenkin malttia. Yritän tehdä muutaman asian kunnolla ja loppuun asti sekä olla itselleni lempeä sen kaiken muun suhteen, joka jää tekemättä. Ihanaa, väljää ja energistä elokuuta kaikille!
-
Tältä näytti ensimmäisessä kodissamme
MacBookini alkoi viikko sitten pitää surisevaa ääntä ja on ollut nyt huollossa, joten olen bloggaillut vanhalla läppärilläni. Sen iPhoto-kirjastosta löytyy yllättäviä aarteita: esimerkiksi nämä kuvat, jotka otin ensimmäisestä yhteisestä kodistamme myyntiä varten. Kyseessä oli 50-neliöinen kaksio omakotitalon yhteydessä. Paritalo on kai virallinen nimitys, mutta terassia ja autopaikkaa lukuunottamatta meillä ei ollut omaa pihaa.
Rakennuksella oli monimutkainen historia: se oli alkujaan ollut alueen kyläkauppa, mutta muutettu myöhemmin toimistokäyttöön. Siipi, jossa kotimme sijaitsi, oli rakennettu vasta 80-luvulla. Alunperin kyseessä oli ollut yksiö omalla sisäänkäynnillä ja myöhemmin siihen oli liitetty pari toimistohuonetta. Kyseessä oli toisin sanoen melkoinen pommi kivalla sijainnilla puutaloalueen keskellä. Teimme siihen täysremontin, muutimme huonejärjestystä ja rakensimme keittiön ja kylpyhuoneen uudelleen. Toki jos nyt saisin tuon saman kohteen käsiini, lopputulos olisi varmasti erilainen, mutta mukava pikkukoti siitä kaikesta huolimatta tuli ja viihdyimme siinä neljä vuotta aina esikoisen 1-vuotispäivään asti.
Eteinen oli pieni tuulikaappi, josta minulla ei ole kuvia. Heti sen jälkeen saavuttiinkin keittiö-ruokailutilaan. Valantin Ruutu-pöytä ja Arne Jacobsenin muurahaistuolit hankittiin tähän asuntoon. Sama Design by Frandsenin valaisin seuraa niinikään edelleen mukana. Pöytä mahtui juuri ja juuri tuohon syvennökseen, ja koska se oli asunnon ainoa pöytä, sen ääressä tehtiin ihan kaikenlaista. Edelleenkään en osaa mennä työhuoneeseen bloggaamaan, vaan kirjoitan aina ruokapöydän ääressä. Tuolit mätsättiin sopimaan tummaksi petsatun tammiparketin sävyyn. Missään myöhemmistä kodeistamme ei ole ollut saman väristä lattiaa, mutta olen siitä huolimatta ollut tuolien väriin tyytyväinen. Ne ovat vähän kuin onnekas sattuma. Nyt valitsisin varmaan ennalta-arvattavasti mustat tai valkoiset muurahaiset, ruskeat ovat kuitenkin tosi hienot.
Vaikka ratkaisuissa pyrittiin jonkinlaiseen ajattomuuteen, asunto kuvastaa hyvin vuotta 2007. Tumma parketti, korkeakiiltoiset kaapinovet, keittiön suuret metallivetimet ja pyöreä allas paljastavat remonttiajankohdan. Kylpyhuonee valmistui vasta seuraavana kesänä. Se oli yksi mielestäni remontin onnistuneimmista jutuista, vaikka vanhaa muokatessa olikin pakko tehdä kompromisseja joissain asioissa.
Ruokailutilasta matka jatkuu oleskeluhuoneeseen. Ikeaa löytyy paljon: iso Bestå-kaapisto jäi asuntoon myynnin mukana. Klippan-sohva kärrättiin kierrätyskeskukseen joitain vuosia sitten. Sen sijaan Muuramen TV-taso meiltä löytyy edelleen. Arvokkaat hankinnat seuraavat mukana, halvat jäävät.
Makuuhuoneeseen johtavat pariovet olivat miehen idea ja toivat asuntoon ripauksen vanhan kaupunkitalon tunnelmaa. Itse makuuhuone ei ollut suuren suuri, mutta kyllä sinne pinnasänky saatiin mahtumaan. Älkää kysykö noista taivaansinisistä seinistä. Lastun perusteella luulin valinneeni murretun harmaansinisen värin, mutta lopputulos olikin jotain ihan muuta.
Makuuhuoneessa oli jopa walk-in-closet. Vähännniinkuin. Mitään kellarikomeroja tai varastoja meillä ei ollut käytössämme, joten täällä asuminen oli ensimmäinen oppitunti tavaran karsimisesta vain oleelliseen.
Kuvat olen ottanut itse senaikaisilla taidoillani. Tuttava, jolta lainasin järjestelmäkameran, käski kuvata yläviistosta, koska tila kuulemma näyttää suuremmalta sillä tavoin. Laitoin kaikki valot päälle, sillä olin nähnyt että asuntoilmoituksissa oli tapana tehdä niin. Jälkikäsittelyllä kuvat on saatu muistuttamaan enemmän sitä tyyliä, jota blogissani nyt viljelen. Olen kuitenkin iloinen näistä, sillä tähän kotiin liittyy mukavia muistoja. Olisipa minulla vastaanvanlaisia kuvia muista aiemmista kodeistani!
-
Se oli viimeinen lomapäivä
Jos joku on ihmetellyt, eikö meiltä löydy lasten kirkuvan väristä tarpeistoa ollenkaan, niin tottahan toki löytyy – ylensä se on vain rajattu kuvien ulkopuolelle. Tässä tyylinäyte terassilta, jota koristaa lapsiklassikko, kalakuvioitu allas. Äitiystävällinen kokomusta versio löytyisi ilmeisesti Granitin valikoimista, vaikka tumma allas kannattaa varmaan sijoittaa jonnekin muualle kuin suoraan auringonpaisteeseen kuumenemisen vuoksi. Meidän paahteiselle terassillemme se istuisi huonosti. Tänään oli jälleen tukalan kuuma päivä ja keskipäivän hetket vietimmekin visusti jäähdytetyissä sisätiloissa sälekaihtimien takana.
Koen tarvetta selitellä kuvan kirjaa: Tim Ferrissin 4 tunnin työviikko on hätäostos matkalukemiseksi lentokentältä, kun olin ennen juhannusta lähdössä pienelle työreissulle. Tiesin kirjan bestseller-maineeltaan ja siinä hötäkässä ajattelin, etteivät kirjan aiemmin ostaneet yli miljoona ihmistä voi olla väärässä ja että ehkä Ferriss tosiaan on löytänyt viisasten kiven. Kirjassa on muutamia käteviä vinkkejä ajankäytön tehostamiseen, tosin sellaisia, jotka ovat huonosti sovellettavissa päivätyöhöni. Pohjimmiltaan en kuitenkaan löydä Ferrissin kanssa yhteistä säveltä, ja lukeminen onkin jäänyt hajamielisen selailun tasolle. Hänen ajatuksensa perustuvat siihen, että työnteko on jotain kauhean ikävää, jota elämässä tulisi tehdä mahdollisimman vähän. Huh! Huomenna kesälomani on loppu ja palaan töihin, eikä harmita yhtään.
Siinä poistetussa ja uudelleen julkaistussa kirjoituksessa on muuten hyvää luettavaa kommenttiosastossa. En ole vielä kaikkiin ehtinyt vastaamaan, mutta yritän ehtiä pian.
-
Modernisti 1980
Yksi Jyväskylän asuntomessujen kauneimmista kohteista oli mielestäni Matti ja Suvi Heikkisen rakennuttama Lakka Kivitalo, jota kuvaillaan esitteissä selkeälinjaiseksi ja ajattomaksi. Noilla adjektiiveilla ei hiihdetä kovin kauas metsään ja kohde onkin kaunis ja toimiva lapsiperheen koti. Kiinnostukseni heräsi, kun näin ennakkokuvissa kohteen ikkunat, niiden puiset kehykset ja umpinaiset vanerikantiset tuuletusluukut sekä oleskelutilojen mäntypaneloidun katon. Tuulahdus tuli vuosikymmenien takaa lapsuudenkodistani, jossa vanhempani edelleen asuvat. Tuo vuonna 1980 valmistunut talo voisi olla mäntypuusisustamisen pyhiinvaelluskohde. Sieltä löytyy mäntypaneloitu katto ja mäntylankkuinen lattia sekä tietenkin mäntypuiset ikkunoiden ja ovien karmit umpinaisine vaneriluukkuineen. Eteisaula on kokonaan paneloitu männyllä, mäntyä on komeroiden ovissa, keittiön kaapeissa ja huonekaluissa. Moni muukin ikäiseni on varttunut kellastuvan puun keskellä, mistä johtunee se, ettei mänty ole ollut rakentajapolven suosiossa viime vuosina.
Vaalea puu on sen sijaan ollut salonkikelpoinen sisustusmateriaali jo muutaman vuoden ajan. Heikkisen talossa yritin haistella, olisiko kotimainen mänty uusi sisustamisen trendi. Kenties, mäntypaneloitua kattoa näkyi messuilla nimittäin muissakin kohteissa.
Onko kohde Heikkinen onnistunut ajattomuuden haasteessa? Se on kaunis ja harmoninen kokonaisuus, jonka osat sopivat hyvin yhteen. Pienissä määrin käytetty puu tuo sisustukseen lämpöä ja kodikkuutta. Itse olen tullut siihen johtopäätökseen, ettei mitään ajattomuutta ole olemassakaan. Tyylilajien vaihtuessa tietynlainen laatta tai keittiö tai kengän malli on aina jäljitettävissä valmistushetkeensä. Toiset tyylit kestävät aikaa paremmin kuin toiset. Se, että kokonaisuus on alun alkaen yhtenäinen ja kauniisti tehty, auttaa paljon tulevina vuosikymmeninä.
Yllä oleva kuva ei ole Heikkisen talosta vaan vanhempieni kotoa. Vielä muutamia vuosia sitten suunnittelin innokkaasti mielessäni remontteja, joilla talo olisi voitu modernisoida. Nyttemmin näen lapsuudenkotini johdonmukaisena kokonaisuutena omalta vuosikymmeneltään. Sen huonejärjestystä ei ole tarpeen lähteä muuttelemaan tai paneeleita valkolakkaamaan nykytyylien mukaisesti, vaikka toki tietyt tekniset ja rakenteelliset uudistukset ovat vuosien saatossa paikallaan.
Onko lukijoissa muita kasarilapsia, joilla on vahva tunneside mäntypuuhun?
Edit 27.7.: Deko-lehden mukaan talon ikkunoiden ja ovien karmit ovat tammea. Ilmeisesti katossa on kuitenkin käytetty mäntyä.
-
Mielipiteet messukodeista feat. Kerttu
Kuvittele, että kodissasi olisi avoimien ovien päivä. Kadulta sisään ja takaovesta ulos lappaisi sisään ihmisiä, perheitä, pariskuntia, toimittajia ja lastenvaunuja. Kuuntelisit heidän kommentoivan kotiasi ja vertaavan sitä omiin mieltymyksiinsä ja käsityksiinsä siitä, millainen ihmisasumuksen tulee olla. Omalla kohdallani näkisin tilanteen painajaismaisena, vaikka sisustusblogia kirjoitankin. Te blogin lukijat olette minulle osoitetuissa kommenteissanne kovin kohteliaita, kun taas messutalossa vieraillessa ei välttämättä tule ajatelleeksi, että talon tuleva asukas saattaa olla kuuloetäisyydellä. Tämän asetelman hulvatonta antia voit seurata yhden Jyväskylän asuntomessujen kiinnostavimman kohteen Talo Luckin blogista. Heidi Luck päivittää blogia jokaisen messupäivän päätteeksi ja jakaa myös messuvieraiden mieleenpainuvimmat kommentit.Talo Luck saa ihmiset lausumaan mielipiteensä ääneen, enkä minäkään ole poikkeus. Olin etukäteen valmistautunut rakastumaan päätä pahkaa Talo Luckiin. Olin myyty kuullessani atriumtalosta, joka on musta ulkoa ja valkoinen sisältä. Arkkitehtikuvat näyttivät upeilta. Mielessäni olin jo sisustanut talon itselleni tuttuun tapaan, jota kutsun mielessäni skandinaaviseksi blogityyliksi. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan. Ensimmäiset kuvat Talo Luckin retrohenkisyyttä, kierrätysaatetta ja space agea yhdistelevästä sisustuksesta olivat siksi jopa pienoinen järkytys.
Tänään paikan päällä kaikki kuitenkin loksahti kohdalleen. Talo Luck on juuri sellainen kuin sen pitääkin olla, omistajiensa hengentuote, ja inspiroiva elämys meille muille. Edelleen ottaisin sen mustavalkoisen atriummuodon kodikseni koska vain.
Minulla oli messuilla muuten loistavaa seuraa – Modernisti kodikas -blogista tuttu Kerttu, taitava toiminnan nainen, jonka maailmanvalloitus ei tule pysähtymään Keski-Suomen maakunnan rajalle. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta, kun tapasin ihan kasvotusten jonkun blogitutun, ja oli todella mukavaa päästä vaihtamaan ajatuksia yhteisestä harrastuksesta – ja muustakin. Kuten Kerttu jo kirjoittikin, blogista on saanut yllättävän hyvin todellisuutta vastaavan kuvan ihmisestä. Seuralaiseni oli juuri se lämmin ja sosiaalinen persoona, jollaisena olen häntä blogitekstien perusteella pitänyt. Hauska oli myös huomata, että kun perusesittelyt on jo hoidettu bloggaamalla, keskustelu voi lähteä liikkeelle kuin pitempäänkin toisensa tunteneilla kaveruksilla.
Messuista kirjoitan lisää lähipäivinä, mutta pian pääsen myös tutuille kulmilleni kuvailemaan, kun junailemme huomenna takaisin kotiin. Loma loppuu mutta kesä jatkuu, näinhän?
-
Yksi jäähtyvä ilta
Helteiset hetket vanhempieni luona Keski-Suomessa jatkuvat. Päivät menevät niin lasten ehdoilla, ettei blogille juuri jää aikaa. Jäähtyvässä illassa ehdin nauttia lasin chardonnayta, lakata varpaankynnet ja merkata huomista varten kohteet, jotka haluan asuntomessuilla nähdä. Ai että muuten tuollainen Louis Poulsenin Artichoke-valaisin olisi herkullinen lisä kotiin – hintansa vuoksi kuitenkin pelkkä sisustushaave tällä hetkellä.
Saapumisiltanani julkaisin tekstin, jonka poistin seuraavana aamuna. Yön aikana rationaalisempi minä – se, joka ajattelee mitä sinä oikein siinä ruikutat – sai vallan. Ilmeisesti tekstiä oli kuitenkin jääty kaipaamaan. Joten tässä se jälleen on, olkaa hyvä. Mitään ihmeellistä se ei sisällä, ehkä kuitenkin muutaman ajatuksen sisustuskuvia syvemmältä.
