-
Keittiön plussat ja miinukset
Blogini to-do-listalla on pitkään ollut keittiön kuvaaminen uudelleen. Aiempia kuvia löytyy keittiö-tunnisteen alta, mutta kokonaiskuvat on otettu 50-millisellä linssilläni, kun taas nykyään käyttämälläni 30-millisellä saa laajempia kuvia.Pidän keittiön ilmeestä ja erityisesti noista valkoisista kvartsitasoista, mutta paljon on myös sellaista, minkä olisin itse tehnyt toisin. Esimerkiksi tuo nurkka, johon sekä tiskikone että jätelaatikko avautuvat, ei ole kovin käytännöllinen – usein tiskikonetta täyttäessä haluaisi pitää myös roskiksen auki! Keittiö.netin laadussa on ollut toivomisen varaa ja asennuskin voisi olla huolellisempi, mutta näillä mennään. Toisaalta keittiössä on hyviäkin oivalluksia, esimerkiksi liesitason sijoittaminen saarekkeen nurkkaan eikä keskelle, kuten yleensä näkee tehtävän. Meillä tuo sijainti on toiminut erinomaisesti ja saarekkeesta vapautuu iso osa muulle työskentelylle.
Keittiöremonttia ei ole suunnitteilla, mutta pientä makeoveria olen pyöritellyt mielessäni. Lisäsimme kuvissa näkyvän rosterilevyn välitilaan melko pian taloon muutettuamme, sillä hanan takana oleva seinä tarvitsi jonkin suojan. Sen sijaan tuo keittimien taakse jäävä osa ei ole kovin roiskealtis ja mietin, ottaisinko teräslevyn kokonaan pois ja maalaisin seinän tummalla tehostevärillä. Tilaa olisi juuri ja juuri kapeille hyllyille, ripustuskoukuille tai jopa valaisimelle. Nyt kun seinä on tyhjä, se näyttää jotenkin ylimääräiseltä.
Altaan taakse jäävä välitila pitäisi silti suojata jollain. Mahdollisimman huomaamaton lasilevy on yksi vaihtoehto. Tai onkohan olemassa jotain kipsilevyseinälle tarkoitettua vedenkestävää pinnoitetta tähän tarkoitukseen?
Säilytystilaa keittiössä on mukavasti – ei ylenpalttisesti mutta riittävästi tarpeisiimme. Anoppilasta tulisi helposti kiikutettua kotiin vaikka mitä kaunista keramiikkaa, mutta onneksi kaappitilan rajallisuus pitää hamstraamisen kurissa.
Asiasta toiseen, blogimuuttooni on enää muutama päivä aikaa! Ensi maanantaina blogini löytyy uudesta osoitteesta http://lisbet-e.indiedays.com. Nyt alkaa jo vähän jännittää…
22 kommenttia artikkeliin Keittiön plussat ja miinukset -
Harharetkiä Instagramissa
Kun Instagram alkoi muutama vuosi sitten saada jalansijaa bloggaajien keskuudessa, olin lähinnä kauhuissani. Vastahan oltiin onnistuttu saamaan järjestelmäkamera jokaisen bloggaajan käteen – merkitsikö Insta rakeisine kännykkäkuvineen ja tunkkaisine filtereineen paluuta pokkariaikoihin? Ennen pitkää alkoi kuitenkin tuntua siltä, että tästä palvelusta ei kannattanut jäädä ulkopuolelle. Parin epäonnistuneen startin jälkeen pääsin vihdoin instailun makuun noin vuosi sitten kesällä.
Aluksi olin todellinen puristi ja postailin Instagramiin ainoastaan niitä rakeisia kännykkäkuvia. Luulin että kaikki muutkin tekevät niin. Minulta meni oikeasti aika kauan tajuta, että palveluun voi lisätä mitä tahansa kuvia, myös nättejä järkkäriotoksia. Järkkärikuvien lataaminen Instagramin kännykkäkuvavirtaan on vähän sama kuin yrittäisi remontoida 70-luvun talosta pelkän keittiön: kaikki muu alkaa näyttää sen rinnalla ihan tauhkalta. Lopulta olinkin viime kevättalvella siinä tilanteessa, että latasin Instaani pelkkiä järkkärikuvia, kuvavirta oli nätti kuin näkinkenkä muttei kertonut elämästäni oikeastaan mitään. Koko palvelun ideahan on postailla pieniä spontaaneja pilkahduksia päivästään, enkä minä ainakaan kanna järkkäriä mukanani kaiken aikaa, saati sitten siirrä kuvia kamerasta tietokoneelle ja odota, että ne päivittyvät vielä kännykän kuvavirtaan.
Nyt minusta kuitenkin tuntuu, että olen saamassa juonen päästä kiinni – vuoden harjoittelun jälkeen. Suurin syy on kännykän päivityksessä: iPhone 5S:n kamera on aivan eri luokkaa kuin vanhan nelosmallin. Huomaan zoomailevani ympäristöäni kunnon insta-addiktin tapaan: tuostakin saisi rajaamalla kivan kuvan ja tuosta sommitelman… On niitä pääasiassa blogia varten otettuja järkkärikuviakin edelleen joukossa, mutta tällä hetkellä pidän jonkinlaisena ihanteena sitä, ettei blogissa ja Instagramissa olisi kovin paljon päällekäistä materiaalia.
Bloggaajan näkökulmasta Instagram ei ole aivan ongelmaton media. Monilla on huikeita seuraajalukuja, mutta niitä ei noin vain muunneta kävijävirraksi blogiin, sillä Facebookin nykyään omistama palvelu on tahallaan jättänyt lisäämättä mahdollisuuden luoda suoria linkkejä verkkosivuille, kuten vaikkapa Twitterissä, Pinterestissä sekä Facebookissa itsessään on mahdollista. Välillä tuntuu, että bloggaaminen on aivan laskevan auringon juttu, kun kiinnostavin, tuorein ja helposti seurattavin materiaali löytyy Instagramista. Moni potentiaalinen tyyli- tai sisustusbloggaaja jättääkin blogin perustamatta ja siirtyy suoraan Instagramiin – se saattaa olla viisas siirto, sillä palvelun käyttäjämäärät ovat jatkuvassa kasvussa. Toisaalta kukaan ei tarkkaan tiedä, mitä on tulossa. Lienee päivänselvää, että palvelu tullaan jossain vaiheessa valjastamaan niin, että se tuottaa voittoa omistajilleen. Yhdysvaltojen päässä mainoskokeiluja on jo ollut muutamien valikoitujen brändien kanssa, ja ennen pitkää ne ilmestyvät myös suomalaisten kuvavirtoihin.
Tällä hetkellä Instagram on kuitenkin kuin Facebook vanhoina hyvinä aikoina: kavereidesi kaikki postaukset näkyvät, tykkäyksiä ja kommentteja voi jaella ilman miettimistä ja säätöjä. Erilaisia vipstaakeja on minimaalinen määrä. Tykkään! Lisbetin seikkailut Instagramissa löytyvät siis tililtä @lisbet_e.
Ihanaa, huomenna minulla on vihdoin aikaa kuvata rauhassa kotosalla! Kommenttejakin on vastausta vailla melkoinen liuta. Palataan siis pian, nyt ryömin muun perheen perässä peiton alle.
-
Raksaa ja rakkautta
Meillä on ollut vähän erilainen sunnuntai. Pojat lähtivät vierailulle isovanhempien luo ja me olemme miehen kanssa urakoineet autotallin ulkoverhouksen kanssa. Ulkoverhouksen myötä pihan ilme kohentuu huomattavasti, kun ei enää tarvitse tuijotella turkooseja tuulensuojalevyjä. Tilalle tulee samaa vaaleanharmaata vaakalaudoitusta, jota talossakin on. Ehkä voisin pian jakaa myös blogiin joitain kuvia autotallista, vaikkei kyse olekaan aivan sisustusblogien ydinalueesta…?Ihanaa tehdä itsekin välillä jotain konkreettista raksan eteen. Tähän asti minulle on langennut lähinnä lastenhoitajan ja sopankeittäjän rooli. En nyt kuitenkaan ole ihan kätönen mitä raksahommiin tulee: osaan minäkin tarpeen tullen sirkkelöidä tai heiluttaa vasaraa. Silti mieheni on ehdottomasti ollut tämän projektin aivot ja ihmettelen jatkuvasti, missä hän on oppinut rakentamaan autotalleja. Nämä päivät ovat myös pitkästä aikaa sellainen harvinainen hetki, jolloin teemme miehen kanssa jotain yhdessä, ihan kahdestaan. Toiset lähtisivät romanttiselle kaupunkilomalle – me rakennamme autotallia! Päivä toi vahvasti mieleen sen kesän, jolloin remontoimme yhdessä ensiasuntoamme. Tilasimme jopa raksaeväät samasta kiinalaisesta, jota suosimme tuolloin.
Kunpa muistaisimme aina arjessakin olla yhtä hyvä tiimi ja pitää mielessä, että työskentelemme saman päämäärän eteen.
-
Uusi matto yläaulaan
Arvanette varmaan, että yläkerran aulatila ei ole lempipaikkani talossa, sen verran harvoin se vilahtelee kuvissa. Tässä tilassa tullaan kutenkin syksyllä ja talvella oleskelemaan paljon, joten muutama sisustusteko on suunnitelmissa. Ensimmäinen on tietysti matto, lempijuttuni. Voisin spekuloida tässä erilaisilla saatavilla olevilla vaihtoehdoilla mutta tosiasiassa olen jo tehnyt päätöksen. Tilaukseen lähti Formen mustavalkoraidallinen Aino-puuvillamatto koossa 160 cm x 230 cm. Formella on muitakin hauskoja raitamattoja, mutta klassinen tasaraita ja ryhdikkäät mustat kanttaukset veivät voiton tällä kertaa.
Päätöstä vauhditti se, että matto on saatavilla myös valkaistulla kuteella tavanomaisemman luonnonvalkoisen sijaan. Kuten olen aiemminkin valitellut, lattialaminaatin kylmä sävy rajoittaa mattomahdollisuuksia, sillä kellertävät valkoiset sopivat huonosti yhteen sen kanssa.

Kuva: Forme
Yläaula on muuten vähän liian korkealentoinen nimitys paikalle, jossa on tarkoitus löhöillä, leikkiä ja katsoa TV:tä. Lapsuudenkodissani oli samanlainen ratkaisu yläkerrassa, ja sitä nimitettiin yksinkertaisesti telkkarihuoneeksi. En kuitenkaan haluaisi nimetä kokonaista huonetta television mukaan. Mikä teidän mielestä sopisi tilan nimeksi? -
Hittiainesta: Muovo for House
Tulin tehneeksi kauppareissulla heräteostoksen, kun mustat tulitikkutalot kiinnitivät huomioni. Lähemmin tarkasteltuna ne paljastuivat designduo Muovon S-ryhmän omalle House-merkille suunnitelemiksi tuotteiksi. Onni-sarjaan kuuluu myös samalla idealla toteutettu kori ja paperiteline, astioita sekä kodintekstiilejä. Väreistä löytyy trendikkäitä vaihtoehtoja, mutta valitsin klassisen mustan, jossa talon silhuetti ja eri kulmista tarkastellen vaihteleva viivakuvio pääsevät oikeuksiinsa. Talon muotoista lasilyhtyäkin hipelöin hetken aikaa, mutta päätin sitten, että haluan mielummin jonain päivänä sen aidon oikean, Normann Copenhagenin Lighthousen.
Tuotteet ovat todella hauskoja ja S-ryhmän jakeluketjun ansiosta helposti saatavilla. Hinta on House-tuotteiden tapaan edullinen, mutta kannattaa kyllä ostohetkellä tarkastaa, että talossa on kaikki pinnat tallella, oikean mittaisia ja kiinni hitsattuna sekä tuikkukuppi suunnilleen pohjalevyn keskellä.
Onkohan tässä seuraava kotoisa sisustushitti Anttilan Anno-malliston tapaan?Ps. Metallilyhtyjä ei saa jättää palamaan puisen tason päälle kuten kuvassa!
-
Lisbet e. & Indiedays
Perjantain uutinen blogini osalta on, että syyskuun alussa Lisbet e. siirtyy Indiedays-portaaliin. Whoa! Odotan innolla ja ehkä vähän hermostuneenakin portaalibloggaamisen uusia haasteita. Indiedays on siinä mielessä tuttu yhteistyökumppani, että ennen keväiselle blogitauolle jäämistäni olin osa Inspiration-blogien verkostoa. Indiedaysin sivuilta löytyy myös uutinen aiheesta ja kuvaukset muista portaaliin syksyn myötä muuttavista uusista blogeista, käykääpä lukaisemassa.
Tässä kohdassa on kai tapana vakuuttaa lukijoille, ettei mikään tule muuttumaan ja että blogini säilyy aivan samanlaisena kuin ennenkin, alusta vain vaihtuu. Minä en voi enkä halua sitoutua tällaiseen lupaukseen. Blogini tulee aivan varmasti muuttumaan, oli alustana blogiportaali tai ei. Ensinnäkin fokus vaihtuu sen mukaan, mikä omassa elämässäni on pinnalla juuri nyt. Toisekseen portaali mahdollistaa blogini kehittymisen, lukijakunnan laajentumisen ja ehkä vähitellen myös sen, mistä olen alusta asti haaveillut: että voisin kirjoittaa blogia sivutyönäni. Bittiviidakossa on mahdollista taivaltaa yksinkin, mutta osana yhteisöä asiat sujuvat usein helpommin. Toivon lämpimästi, että seuraatte blogini mukana vaihtuvista osoitteista huolimatta!
Sitten ne käytännön asiat. Tästä domainista tulee luonnollisesti olemaan edelleenohjaus uuteen osoitteeseen, mutta kannattaa muuton jälkeen käydä päivittämässä kirjanmerkit kuntoon. Mikäli seuraat minua Bloglovin’issa, Blogilistalla tai Facebookissa, saat postaukseni (tai Facebookin tapauksessa ainakin osan niistä) edelleen syötteeseesi. Tiedotan muutosta vielä lähempänä täällä blogissa.
Hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua uudet ja vanhat lukijat!
-
Ihanampia aamuja
Aamuni ovat aika monenmoisia. On aamuja, jolloin herätyskello soi 03.45, pomppaan ylös, puen vaatteet, harjaan hampaat ja painelen ovesta ulos mahdollisimman vähin äänin. Töissä on onneksi tarjolla aamupalaa ja ammattitaitoinen maskeeraaja. Jonkin verran on myös niitä normaalien ihmisten aamuja, jolloin yritän lyhyessä ajassa saada kotona ruokituksi, puetuksi ja puunatuksi sekä itseni että jälkikasvun, kiikutan esikoisen päiväkotiin ja riennän pysäyttämään bussin ennen kuin se karauttaa pysäkiltä tiehensä. Jos taas olen menossa töihin vasta illaksi – kuten tänään – aamu saattaa olla hyvinkin väljä ja rento. Tästä aamusta teki erityisen leppoisan se, että IKEA tarjoili aamupalan kotiovelle uuden kuvastonsa lanseerauksen merkeissä.
Ikean kuvasto lienee Suomen luetuin sisustusjulkaisu. Tämän vuoden painopiste on makuu- ja kylpyhuoneissa. Lanseeraustilaisuuden webcastin mukaan nämä huoneet saattavat monesti olla kodin laiminlyödyimmät tilat. Nyökyttelin. Erityisesti makuuhuoneemme kaipaisi kohennusta, sillä nyt siellä ei ole varsinaista sisustusta, ainoastaan ne välttämättömät kalusteet, jotka sinne muuton yhteydessä on kannettu. Toivottavasti ensi talvena meillä on mahdollisuus panostaa uuteen sänkyyn ja kunnolliseen vaate- ja asustesäilytykseen molemmille. Kamalintahan aamuissa on kiire, jota pahentaa se, etteivät tavarat ole siellä missä niiden pitäisi olla.
Ihana aamu ei välttämättä merkitse kaikille PAX-kaapistoja tai GODMORGON-säilytyslokerikkoja. Joillekin se merkitsee rauhassa nautittua aamupalaa, toisille raikkaan aurinkoista ilmaa. Mitä se sinulle merkitsee? Ikea kutsuu jakamaan oman aamuhetkensä sosiaalisessa mediassa tunnisteella #ihanaaamu.
-
Sesongin kukat
Tässä meidän lähellämme ei ole oikein mitään kukkakauppaa, mutta nappaan silloin tällöin kukkia mukaan ruokakaupasta. Monissa marketeissa on nykyään aika mukava valikoima, toki sesongin mukaan vaihtuva. Tänään tarjolla oli vakioruusujen lisäksi kahta syyskesän suosikkia, liljoja ja ruukkuistutettuja pallokrysanteemeja. Ostin liljat juhlistaakseni viikonloppusiivouksen jäljiltä puhdasta kotia ja paluuta rutiineihin. Ajatus oli sijoittaa ne olohuoneen pöydälle, jossa ne voisivat kaveerata pinkin tyynyn kanssa, mutta eihän niitä tietenkään voinut siihen jättää uteliaiden pikku sormien armoille. Liljat päätyivät siis ruokapöydälle.
Krysanteemit jäivät vielä terassille odottamaan loppusijoitusta ja katselemaan huomista autotallin lattiavalua. Pitäkää peukkuja!
-
Terassiin upotettu hiekkalaatikko
Pojat leikkivät ulkona ollessaan pääasiassa taloa ympäröivällä terassilla. Meillä ei ole pihassa vielä keinuja tai edes sitä pahamaineista trampoliinia, mutta hiekkalaatikko löytyy. Kun ostimme talon, terassi oli vielä kesken, ja siinä oli kaksi patolevyllä vuorattua ja hiekalla täytettyä laatikkoa. Meille ei täysin selvinnyt, mitä tarkoitusta varten ne oli rakennettu, mutta päätimme jättää ne paikoilleen lasten leikkipaikaksi. Laatikoihin tehtiin reunat ja askarreltiin kannet, joista toinen näkyy kuvissa sivuun työnnettynä. Iltaisin pihalelut voi nakella hiekkikseen ja piilottaa kannen alle. Myös Ulpu-kani viettää ajoittain laatuaikaa täällä ja kaivelee hiekkaan syviä luolia.
Toinen hiekkalaatikko sijaitsee samalla kohdalla seinän vieressä. Ensi kesänä ajattelin istuttaa siihen pienen hyötypuutarhan, yrttejä, salaatteja, retiisejä… Harmittaa, etten hoksannut sitä jo tänä kesänä! Kun toinenkin laatikko poikien kasvaessa jää tarpeettomaksi, viljelytilaa vapautuu lisää, ellei laatikoiden kohtia sitten laudoiteta umpeen.
Joo, kuvissa ollaan ilman hattuja ulkona. En jaksa aina olla niin tarkka näistä asioista. Oli ihanan lämmin ja pilvinen ilta!





















