• Arpapeliä vaateostoksilla

    IMG_6016

    Karla kirjoitti vaatteiden laadusta ja pyysi esittelemään kamalimman kuraostoksen, joka tielle on sattunut. Kiitos haasteesta Karla, taisit tietää, että kyse on lempiaiheestani!

    Tämä postaus olisi varmaan tehokkain, jos pystyisin osoittamaan huolestuttavan laatuvirheen jossain hintavassa merkkituotteessa. Yleensähän arvio vaatteen laadusta tehdään hintalapun perusteella. Ainakin kalliilta luksusasusteelta odotetaan pitkää käyttöikää. Jos taas rytkykaupan mekosta ratkeaa takasauma kolmannella käyttökerralla, harva jaksaa lähteä reklamoimaan. Mietin kovasti, löytyisikö minulta tällaista esimerkkiä. Erääseen vuosia sitten ostamaani takkiin (joka maksoi silloisen kuukausivuokrani verran) jouduin ompelemaan kaikki napit uudelleen, niin heikosti ne olivat kiinni. Kaapissa on myös tunnetun italialaisen vaatemerkin villaneuletakki, jonka materiaaliin en ole koskaan ollut oikein tyytyväinen: se pyrkii nyppyyntymään koristerypytyksen kohdalta, mutta on kyllä muualta kunnossa. Kumpainenkin vaate on silti edelleen käytössä – lienee merkki myös siitä, että kallista vaatetta viitsii vähän huoltaakin. Voisin sanoa, että yleisesti ottaen olen ollut ns. laatumerkkeihin tyytyväinen. Virheostoksia on tullut tehtyä, mutta niillä ei ole ollut tekemistä tuotteen laadun kanssa.

    Sitten tulee hintahaarukan toinen puoli: ketjuliikkeet. Suurin paheeni vaateostoksilla on Zara. Lähes joka kerta, kun kuljen liikkeen ohi, näyteikkunassa on jotain aivan vastustamatonta: ihasti leikattu raitatoppi laskeutuvasta kiinansilkistä, vadelmasorbetin värinen kevättakki tai pienillä eri kokoisilla paljeteilla kirjailtu minihame. Sanon itselleni, että käyn vain vähän katsomassa sitä sorbettitakkia, ja seuraavaksi olenkin jo sovituskopissa vaatekasan kanssa. Zara on myös se paikka, johon olen yleensä suunnannut paniikkiostoksille silloin, kun tarvitsen juhlamekon/lomavaatteita/päällystakin mahdollisimman huokeaan hintaan. Onneksi paniikkiostostelu on vanhemmiten huomattavasti vähentynyt, siitä harvoin seuraa mitään hyvää!

    Kaapista löytyivät esimerkiksi nämä Zarasta ostetut housut. Ihan kivat kivipestyt farkut? Paitsi että ostettaessa ne olivat täysin mustat. Materiaali on puuvilladenimiä, joka sisältää 3% elastaania. Väri lähti jo ensimmäisessä pesussa ja myöhemmin nämä ovat tietysti haalistuneet vielä vähän lisää. Huomaa myös materiaalin voimakas nyppyyntyminen sekä sivusaumasta revennyt taskun suu. Taitaa olla turha näitä enää säästellä…

    IMG_6021

    Vertailun ja tasapuolisuuden vuoksi esittelen kuitenkin toiset samana vuonna Zarasta ostetut mustat housut. Kangas on jonkin verran paksumpaa denimiä, joka sisältää tuoteselosteen mukaan 2% elastaania. Malli ja hinta on suunnilleen sama kuin edellisissä. Väri on pysynyt hyvänä useista pesuista huolimatta, farkkukangas on pitänyt muotonsa ja vaate on edelleen erittäin käyttökelpoinen.

    IMG_6028

    Tässä piilee ketjuliikkeiden ongelma kuluttajan kannalta. En väitä, että kaikki niissä myytävä olisi käyttökelvotonta roskaa. Välillä niistä löytää vaatteita, joiden hinta-laatusuhde on erinomainen. (Miten hinta on saatu niin alhaiseksi, on taas toisen blogipostauksen tarina.) Arviota laadusta on kuitenkin vaikea tai mahdoton tehdä ostohetkellä. Hyvät pukineet erottuvat joukosta käytön myötä, mutta siinä vaiheessa ketjuliikkeen rekissä onkin jo uudet rytkyt, jotka on tehty toisessa maassa, toisessa tehtaassa ja toisesta materiaalista.

    Haastan seuraavaksi Preferitan ja Maijan esittelemään kertakäyttövaatteeksi muodostuneen ostoksensa!


  • Kesäselfie ja harmaat hiukset

    IMG_5875

    IMG_5886

    IMG_5979

    Shortsisäät saapuivat tänäkin vuonna aikaisin. Vuosi sitten kärvistelin valtavan mahani ja tukisukkien kanssa ja manailin aikaisia helteitä – tänä vuonna yritän ottaa menetetyn takaisin. Viikonlopun asuna on siis ollut shotseja ja sandaaleja. Kuvassa on Zaran toppi, Ann Taylorin shortsit ja Ancient Greek -sandaalit, jotka ostin toiveikkaasti jo viime talvena. Diorin aurinkolasit ovat oikeasti miehen, mutta lainailen niitä aina kun silmä välttää. Ei ole uskonut, vaikka olen ystävällisesti kertonut hänelle, että ne ovat naisten malli.

    Perjantaina kävin kampaajalla ja hiuksista otettiin taas useita senttejä. Samalla latvaa kevennettiin, jottei malli olisi niin jyrkän tasamittainen polkka. Hiuksia on ollut pakko lyhentää, sillä tämänkin raskauden jälkeen tukkaa on lähtenyt aivan valtavasti. Onneksi se myös näyttää kasvavan takaisin. Päänahassa on tuuhea kasvusto, joka on tällä hetkellä noin viiden sentin mittainen ja näyttää luonnossa hieman koomiselta.

    Viimeisen vuoden aikana minulle on ilmaantunut myös toinen hiusongelma: harmaat hiukset. Aluksi niitä oli vain muutama yksittäinen otsalla, nyt en enää edes viitsi laskea. Värjäysväliä on ollut pakko tihentää, jotta salaisuuteni ei paljastuisi (mitä nyt kerron sen täällä). Kampaajat ovat väittäneet kauniisti, että tummalla yksittäiset harmaat vain erottuvat helpommin. Itse taas olen miettinyt, onko esimerkiksi stressaavalla elämänvaiheella ollut vaikutuksensa. Vai onko tämä normaali aikataulu? Onko muilla kolmevitosilla havaintoja harmaista?


  • Koti kuvauskunnossa

    IMG_5744 IMG_5740 IMG_5733 IMG_5718 IMG_5731

    Tänään aamupäivällä koti oli hetken kuvauskunnossa. Pikkuveljeni, jonka rakkaus liikkuvaan kuvaan johtaa juurensa jo VHS-ajoilta, kävi vähän testailemassa sisäkuvausta Black Magic Cinema -kamerallaan. Tuloksia sessiosta saatatte nähdä täällä blogissa joskus. Tai ehkä tartun kameraan itse. Järkkärilläkin saa jo kivaa videokuvaa, ja sain veljeltä lainaan sellaisen kiskon, jolla kameraa voi liu’uttaa, niin että kuvaan tulee vähän eloa. Olen jo pitkään halunnut laittaa videoita blogiin ja välillä tehnytkin jotain harjoitelmia, en tosin mitään mitä olisin kehdannut julkaista. Ehkä tässäkin pätee se sääntö, että pitäisi vain aloittaa ennen kuin on valmis. Valitettavasti kysymys on myös ehtimisestä, sillä videoiden kuvaaminen ja editoiminen vie moninkertaisen ajan blogipostauksen naputtelemiseen nähden.

    Huh, miten kuuma päivä! Olen käynyt pihalla sotaa voikukkia vastaan ja tulin sisälle vähän vilvoittelemaan ja julkaisemaan tämän postauksen. Jos vielä saisi ruohon leikatuksi, ennen kuin Suomen peli alkaa.


  • Toiseksi paras vaihtoehto

    IMG_5691

    IMG_5700

    Myönnetään, viime talvena tuli aika paljon mietittyä sitä, mitä tuli tehtyä, kun muutimme tänne pimeään lähiöön. Kevään tullen ajatukset ovat kuitenkin taas kallistuneet omakotitaloasumisen puoleen eikä vähiten siksi, että terassille paistaa aamuaurinko. Olisihan se mahtavaa asua – kuten sanottu – järven rannalla kivenheiton päässä Stockalta, mutta todellisuuden asettamat reunaehdot huomioiden tämä saattaa olla toiseksi paras vaihtoehto.

    Mutta voihan piha! Tänä kesänä on jälleen edessä laaja muokkaustyö ja osittain joudutaan valitettavasti tekemään uusiksi jo kerran tehtyä, jotta saadaan kaadot kohdalleen ja rikkaruohoton kasvualusta nurmikolle. Minä lähdenkin tästä ruohonleikkuriostoksille ja kampaajalle ennen iltavuoroa. Mielessä on työnnettävä bensakäyttöinen perusmalli (ruohonleikkuriin) ja latvasta kevennetty polkka (hiuksiin).

    Hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua!


  • Paperin ja puuvillan Duetto


    IMG_5396

    IMG_5393

    IMG_5391

    IMG_5388

    Olen vähän mattohullu sisustaja. Vaikka matto ei ole välttämättä sellainen pitkäikäinen sisustusesine, joka seuraa mukana kodista toiseen ja kenties seuraavalle sukupolvelle, on sillä valtava merkitys tilan tunnelman luojana. Minun on vaikea suunnitella muuta sisustusta, jos en tiedä, millainen matto huoneeseen tulee. Suosikkejani ovat erilaiset sileäpintaiset paperi- ja puuvillamatot, jotka tuntuvat miellyttävältä jalan alla ja jotka on helppo puhdistaa imuroimalla.

    Pistin Hanna Korvelan matot ensimmäistä kertaa merkille vuonna 2010 Kuopion asuntomessuilla, jossa niitä näkyi lähes joka kohteessa, onhan kyse savolaislähtöisestä tuotemerkistä. Tunnetuimpia lienevät Duetto-sarjan klassiset paperinarusta ja puuvillakuteesta valmistetut matot, mutta Korvela valmistaa mattoja myös villasta, silkistä ja synteettisistä kuiduista.

    Olohuoneessa oli aiemmin Woodnotesin 170 cm x 240 cm Avenue-paperinarumatto, jossa minua alkoi vähitellen häiritä se, että se oli hieman liian pieni tilaan nähden. Muuten pidin kyllä Avenuesta valtavasti ja hetken pyörittelin ajatusta, että hankkisin saman maton suuremmassa koossa. Katselin laajasti muitakin merkkejä, mutta yllättävän harva valmistaja tekee riittävän leveitä mattoja – esimerkiksi Formella suurin leveys on vain 160 cm. Lopulta päädyin vanhaan haaveeseeni Korvelan matosta ja olen kyllä lopputulemaan tyytyväinen. Uusi matto on Duetto4-malli koossa 200 cm x 300 cm ja rajaa olohuoneen mukavasti omaksi tilakseen. Suurempi ja paksumpi matto myös vähentää kaikua, jota korkeassa tilassa väkisinkin esiintyy.

    Mattoasioita pohtiessa on tullut vatvottua paljon mattojen kellertävän valkoisia sävyjä. Meillähän on tuollainen kylmänharmaa laminaattilattia, kun taas esimerkiksi villamattojen valkoinen on yleensä hyvin kellertävää ja samoin on monien puuvillamattojenkin laita. Korvelankaan puuvillakude ei ole puhtaan valkoista, ja kuvista käy hyvin ilmi lattian ja maton sävyero. Sanotaan kuitenkin näin, että se häiritsee vähemmän kuin kuvittelisi. Eiväthän nuo Ikean nahkasohvatkaan ole aivan puhtaan valkoiset. Luonnonvalkoinen on joka tapauksessa käytössä parempi valinta kuin puhdas valkoinen, jonka puhtaanapidosta muodostuisi helposti melkoinen painajainen.

    Avenue päätyi muuten työhuoneeseen, jonne se kokonsa ja värinsä puolesta hyvin sopii. Sen sijaan yläaula on edelleen mattoa vailla, joten mattokaupoilla pyöritään jatkossakin…


  • Olohuoneen kevennetty ilme

    IMG_5381

    IMG_5388

    IMG_5387

    IMG_5372

    Olohuone koki hiljattain muutoksen, kun saimme vihdoin sohvat yläkerran aulaan. Samalla TV-taso vempeleineen siirtyi ylös. Ajatuksena on, että yläkerrassa olisi arkisempi oleskelutila leikkimistä, TV:n katselua ja pelaamista varten ja alakerrassa seesteisempi olotila. Kuvitelmissani alakerran olohuone on paikka, jossa äiti voi lukea sisustuslehteä sohvalla ilman, että ensin tarvitsee raivata pois pikkuautojen ja leikkilentokoneiden armeijaa. Käytännössä lelut tuntuvat valuvan vähän kerrallaan valkoisille nahkasohville. Muutaman kerran viikossa hermostun, keräilen ne koriin ja kannan takaisin ylös.

    TV:n tilalla on nyt puinen taso, joka on peräisin mieheni taitavista käsistä. Sen päällä anopin keramiikkaveistos saa arvoisensa paikan. Toinen uusi tulokas huoneessa on Hanna Korvelan Duetto-matto, josta olin haaveillut jo pitkään. Tarkempaa juttua näistä molemmista tulossa myöhemmin omissa postauksissaan.

    Minulle oli todella tärkeää, että TV saatiin pois alakerrasta. Se oli hyvä esimerkki siitä, miten väliaikaisratkaisut pyrkivät muodostumaan pysyviksi. TV-taso kannettiin muuttopäivänä olohuoneen seinustalle, eikä se liikahtanut siitä yli vuoteen, vaikka alusta asti oli selvää, että haluamme TV:n yläkertaan. Alakerrassa on sitä paitsi koko ajan ollut toinenkin TV keittiössä, mistä on aiheutunut kaikenlaista harmia – esimerkiksi se, että molemmat televisiot aukesivat yhtä aikaa kaukosäädintä käytettäessä.

    Nyt kun musta ruutu ja maton tummat raidat ovat poissa, olohuoneen ilme on keväisen keveä. Vai mitä tuumaatte? Onko ilme liiankin vaalea?


  • Lempivaatteen tunnusmerkit

    IMG_5611

    Kevääseen on kuulunut olennaisena osana paluu töihin ja siistimmän pukeutumisen pariin. Työasut pyrin pitämään aika mutkattomina: yksinkertaisia kokonaisuuksia eikä juurikaan asusteita. Tärkeää on, että vaate pysyy siistin näköisenä, vaikka joudun nököttämään se ylläni monta tuntia tietokoneen ääressä. Tässä Tory Burchin Augusta-topissa on monta sellaista elementtiä, jotka toistuvat lempivaatteissani: graafinen kuviointi, vajaamittaiset hihat, venepääntie sekä väljä mutta vartaloa myötäilevä malli. Parhaissa vaatteissa on myös jokin juju, ja tässä ne ovat hihojen kullanväriset vetoketjut. Farkut ovat Filippa K:n ja jalassa on Jimmy Choon nudet Gilbert-avokkaat. Näistä kuvista huomaan, että väriä saaneet jalkani eivät mätsää kenkiin enää yhtä hyvin kuin sukkahousukaudella…

    IMG_5662

    IMG_5671

    Yksi kevään parhaista lukukokemuksista on ollut Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi. Minusta tuntui kuin olisin löytänyt sielunkumppanin kirjaa lukiessani. Kirjaa on monissa blogeissa jo käsiteltykin, mutta ajattelin vielä kantaa oman korteni kekoon. Pukeutumisteemalla siis jatketaan lähipäivinä.


  • Voi kyllä!

    IMG_5517

    Ei minulla muuta, kuin että blogi on taas auki! Hieman uudella ilmeellä, uudella alustalla, mutta samalla linjalla.

    Vaikka elämä ei ole yhtään sen valmiimpi kuin viime tammikuussa ja mieluusti ottaisin vuorokauteen pari ylimääräistä tuntia, opetti blogitauko ainakin sen, että ihmisellä on oltava jokin oma harrastus. Tauolla tajusin myös, miten tärkeä on ollut se vertaisverkosto ja positiivinen ilmapiiri, johon saan yhteyden bloggaamisen kautta – siis te lukijat ja toiset bloggaajat.

    Olisin voinut venyttää uudelleen aloittamista pitempäänkin, ehkä hamaan ikuisuuteen. Yksi parhaimmista neuvoista tuli kuitenkin Kaisa Jaakkolan blogista: Aloita ennen kuin olet valmis. Täydellistä hetkeä on turha odottaa, sillä sitä tuskin koskaan tulee. Vain tekemällä oppii uusia asioita. Ja se vaatii ehkä muutaman epätäydellisen suorituksen. Blogia muuttaessani herkuttelin ajatuksella, että poistaisin kaikki aiemmat kirjoitukseni ja aloittaisin puhtaalta pöydältä. Päätin kuitenkin säästää arkistot, vaikka joukossa on paljon sellaista, joka herättää lähinnä myötähäpeän tunteita. Saapa nähdä, millä silmin katselen tämänpäiväisiä postauksiani viiden vuoden päästä.

    Tervetuloa siis kaikki uudet ja vanhat lukijat!


  • Blogi jatkaa toukokuussa!

    Otsikko sen tärkeimmän jo kertookin – tauko on tehnyt hyvää ja suunnittelen jo kovaa vauhtia blogin jatkoa. Sellainen pieni muutos on tulossa, että siirrän blogin pois täältä Blogger-palvelusta omalle WordPress-alustalle. Suurimmalle osalle teistä lukijoista se ei aiheuta toimenpiteitä: osoite on edelleen sama www.lisbet-e.com. Jos kuitenkin olet lukenut blogiani Bloggerissa eli olet kirjautunut sivuni lukijaksi blogin oikeassa reunassa olevan Lukijat-laatikon kautta, blogini päivitykset eivät enää jatkossa näy automaattisesti virrassasi. Kannattaa siis nyt lisätä blogini lukulistaan esim. Bloglovin’issa tai Blogilistalla.

    Palaan vielä lähempänä kertomaan blogin muutto- ja aloituspäivästä. Mukavaa pääsiäistä kaikille!

    (Postauksen kuvat ovat Instagram-tililtäni.)