-
Voita Amforan Tri-lehtilautassetti

Ihanaa tämä päivä päivältä lisääntyvä vehreys – kuin suoraan Suvivirrestä! Toukokuun lopulla huomaa muistelevansa omia päättäjäispäiviään: sitä keltaista rimpsumekkoa, jonka sain pukea tokaluokan kevätjuhlaan; superhyvää jäätelöä, jota söin kävellessäni kotiin todistus kainalossa – siinä paperissa on edelleen tahrat muistona; liikutuksen kyyneleitä omissa lakkiaisissani. Saapa nähdä, millaisia päättäjäismuistoja muodostuu reilun viikon päästä, jolloin kaavailen vielä näin raskauden loppumetreillä uskaltautuvani Pohjanmaalle eräisiin tärkeisiin ylioppilasjuhliin.
Näissä merkeissä pyörähtää käyntiin myös Amforan sponsoroima arvonta, jossa voit voittaa kahdesta eri kokoisesta Tri-lehtilautasesta koostuvan setin. Lautasten materiaali on kaunista ja kestävää valkoista vitroposliinia.
Arvontaan osallistut kertomalla kommenttiosastossa oman päättäjäismuistosi. Arvonta on päättynyt. Jätäthän myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan nopeasti yhteyden voittajaan. Sähköpostiosoitetta ei tarvitse jättää kommenttiin, jos olet kirjautunut Bloggeriin ja yhteystietosi löytyvät profiilistasi.
Arvontaan voi osallistua ensi sunnuntaihin 26.5.2013 klo 23.59 asti.Giveaway open for people residing in Finland only, sorry!46 kommenttia artikkeliin Voita Amforan Tri-lehtilautassetti -
Woodnotes Avenue -matto

Tiedättekö, kuinka monilla sisustamisesta kiinnostuneilla on jokin tietty juttu, johon he ensimmäisenä kiinnittävät huomionsa esimerkiksi sisustuskuvia katsoessaan? Toiset näkevät ensiksi valaisimet, toiset suuntaavat katseensa ruokapöydän tuoleihin, kolmas on kiinnostunut verhoista. Minulla se taitaa olla matto. Matto jakaa suuret tilat pienempiin, määrittää sisustuksen värimaailman ja tuo huoneisiin lämpöä ja kodikkuutta. Huomaan suunnittelevani tiloja lähtien siitä, minkälainen matto sinne on tarkoitus laittaa. Ironista kyllä, mattoharrastukseni ei ole päässyt aiemmin pulpahtamaan pintaan, sillä asunnossa on nuohonnut ympäriinsä kaksi huonosti kasvatettua kania. Nykykodissa asuintilat ovat kuitenkin pupuvapaata aluetta, joten uutukainen Woodnotesin Avenue-paperinarumatto saa olla talttahampailta rauhassa.
Avenueta myydään eri kokoisina ja -värisinä sekä tilaustuotteena mittojen mukaan. Meillä matto on 170 cm x 240 cm harmaan ja kitin sävyissä.


Laajempia käyttökokemuksia ei ole jakaa kahden viikon perusteella. Matto täyttää kuitenkin tärkeimmän kriteerin, jonka sisustustekstiilille asetan: se on helppo pitää puhtaana. Pehmoiset nukkamatot ovat kyllä ihanan tuntuisia jalan alla, mutten voi olla ajattelematta, mitä kaikkea nukan juureen mahtaisi meidän taloudessamme pesiytyä. Paperinarumatto on myös varsin kevyt, kun taas jotkut suuret matot saattavat olla niin raskaita, ettei niitä jaksa siivotessa liikutella. Kudos on tiivistä ja vahvaa, mutta kanttaamattomien reunojen osalta käyttökestävyys lapsiperheessä vähän arveluttaa. Woodnotes valmistaa Avenuesta myös kantattua mallia, ja sellainen olisikin saattanut olla viisaampi hankinta. Oh well. Vien maton sitten hetkeksi varastoon, jos meno yltyy liian kovaksi.
Mattohaaveita olisi runsaasti lisää ja kotona paljon peittämätöntä lattiapinta-alaa niiden toteuttamiseen – mutta kaikki aikanaan, eikös vain?
-
Lauantaki-ilta

Täällä on aivan käsittämättömän hieno kesäilta, ukkoset seilaavat länsipuolelta ohi ja aurinko kuultaa kellertävänä pilvien läpi. Blogissa on ollut hiljaisempaa nettiyhteydessämme olleiden ongelmien vuoksi.
Toinen juttu, johon olen aikonut ottaa kantaa, ovat huhut siitä, että blogeja ei enää heinäkuusta alkaen voisi lukea Bloggerin kautta. Tämä ei ilmeisesti pidä paikkaansa, mutta sen sijaan Google Reader ollaan pistämässä lihoiksi. Henkilökohtaisesti en pidä Bloggeria kovin kätevänä tapana blogien seuraamieseen ja ajattelinkin jälleen vinkata, että blogeja voi kätevästi lukea esimerkiksi Bloglovin’:in kautta. Mikäli vierailet päivittäin yli viidessä blogissa, kirjautuminen kannattaa kyllä! Osoitteessa http://www.bloglovin.com/import/reader voit luoda käyttäjätunnukset ja siirtää kätevästi Bloggerin kautta lukemasi blogit Bloglovin’:in kautta luettavaksi. Bloglovin’:in lisäksi lisbet e. löytyy tietysti myös Blogilistalta, Facebookista ja Pinterestistä.
-
Amfora

Varmaankin yleisin blogini kommenttiboksissa esiintyvä tiedustelu on: ”Mistä tuo teekuppi/kulho/kynttilänjalka/jne. on hankittu?” Vastaus kuuluu, että kaikki tuotteet ovat kotimaisen Amforan valmistamia. Ajattelin nyt valottaa hieman tarkemmin, mistä näissä kauniissa esineissä on kyse.
Amforan käyttökeramiikka ja sisustustuotteet valmistetaan pieninä sarjoina Seinäjoella mieheni vanhempien perheyrityksessä. Tuotannossa näkyy pitkä kokemus ja jotkin tuotteet, kuten näissäkin kuvissa kynttiläpurkkina esiintyvä yrttiruukku, ovat olleet valmistuksessa kolme vuosikymmentä. Myös uusia tuotteita ja osia luodaan koko ajan, hauskana esimerkkinä tänä keväänä myyntiin tullut välipohja kyseiseen ruukkuun. Pitääkin testata tuota pian!
Tuotteiden suunnittelusta vastaa anoppini Päivi Rintaniemi. Teollisen muotoilun lisäksi Päivi on kulkenut pitkän tien myös taiteilijana, jonka käsissä syntyy herkkiä mutta vahvoja keramiikkaveistoksia. Tänään lähetänkin Seinäjoelle erityiset onnittelut, sillä kansainvälinen muotoilun huippupalkinto Premio Faenza on juuri myönnetty Päiville. Kyse on Euroviisuvoiton vertaisesta harvinaisuudesta, sillä edellisen kerran pääpalkinto on tullut Suomeen vuonna 1968, jolloin sen sai Arabian taiteilija Hilkka-Liisa Ahola.



Esineet tämän päivän kuvissa ovat valkoinen oksamaljakko, kahden litran vetoinen Tri-kaadin sekä aiemmin mainittu yrttiruukku, joka muuten on tällä hetkellä alennuksessa Amforan verkkokaupassa.
-
Melkein kahden äiti

Tiedän, olen oikein kevään airut kokomustissani. Pukeutumispuolella mukavudenhalu on jo aikaa sitten ohittanut tyyliseikat. Ihailen kyllä kovasti esimerkiksi Karlaa, joka on asukuvista päätellen kyennyt säilyttämään tyylinsä raskauden loppumetreille asti. Samoin Emilia postaili aivan ihania asukokonaisuuksia odotuksensa viime päiviin saakka. Täällä kaapista kaivetaan, mitä päälle mahtuu, sillä olenhan minä lyhyeen varteeni nähden aika valtava.
Viime viikkoina on tullut muisteltua esikoisen vauvavuotta ja arvuuteltua, mitä tällä kertaa mahtaa olla edessä. Ensimmäisen kohdalla vauva-aika ei ollut sieltä helpoimmasta päästä mutta ei varmasti vaikeimmastakaan. Meillä ei huudettu vatsavaivoja yöt läpeensä tai sairasteltu korvatulehduskierteitä. Ei meillä tosin istuttu sitterissäkään, viihdytty vaunuissa, vietetty laatuaikaa leikkimatolla tai ylipäätään nukuttu. Pahimmillaan touhu oli kolmekuisesta seitsenkuiseksi, jolloin unet nautittiin pääasiassa puolen tunnin tai tunnin jaksoissa.
Niille, jotka paraikaa painivat saman ongelman kanssa, minulla ei valitettavasti ole tarjota neuvoja. Meillä auttoi ainoastaan aika. Kahdeksan kuukauden iässä yöt alkoivat vähitellen parantua ja poika huoli myös tuttia. Yksivuotiaaksi mennessä yöt olivat rauhoittuneet selvästi ja vanhempien unia katkoi enää muutama satunnainen reissu yössä kaivamaan kadonnut tutti takaisin omistajalleen. Pakko myös tunnustaa – niin paljon kuin imetystä kannatankin – että yöunien parantuminen sattui yksiin imetyksen lopettamisen kanssa.
Mitä valveillaoloaikaan tulee, raskaimpina hetkinä diagnosoin jälkeläisen ”suuritarpeiseksi”. Kuitenkin viime vuosina, kun olemme pojan kanssa saaneet kunnolla tutustua toisiimme, olen tullut siihen tulokseen, että hän on ollut oma johdonmukainen itsensä alusta alkaen: vilkas, seurallinen ja omapäinen.

Näissä odottavissa merkeissä jälleen: hyvää äitienpäivää.
-
Takaterassilla

Päivän saavutus on parin pellavakaitaliinan silittäminen ja levittäminen ajan (sekä pupun) hampaan nakertaman terassin pöydän suojaksi. Uudet terassikalusteet siintävät mielessä, mutta tulevat tuskin vielä tänä kesänä ostettaviksi. Tuoreimmassa Dekossa on muuten kattava koonti katseenkestävistä ulkokalusteista, suosittelen tutustumaan, jos suunnittelet sellaisten hankintaa. Oma suosikkini on tällä hetkellä Hayn Hee-tuoli. Rautalankatuolien kaveriksi olisi kiva sellainen oikein jykevä puinen pöytä. Terassiahan tämän talon ympärillä on vaikka kuinka, laudoitettua ja osin rakennuttajilta kesken jäänyttä. Suurin ja aurinkoisin terassialue on valitettavasti myös pihan suojattomin kohta, eikä tielle ole vielä mitään näköestettä. Jonkinlainen pergola sillä kulmalla saattaisi vähän blokata näkymää…
Nämä kuvat ovat puolestaan aamuauringon puoleiselta takaterassilta. Takapiha on paljon etupihaa suojaisampi paikka, sillä se rajautuu luonnontilassa olevaan viheralueeseen. Takaterassilla on myös grilli ja suora käynti keittiöön, kätevää.


Takapihalla jopa vähän vihertää. Orastavan nurmen lisäksi voikukat valtaavat huolestuttavasti alaa.


Lauantaipäiväni jatkuu kaivatun rentoilun ja vapulta jääneen siman parissa. Mukavaa viikonloppua!
-
Äitiyslomalla

Eilen oli kevään viimeinen työpäivä. Äitiysloma ei alkanut yhtään liian aikaisin, enkä muista viime kerrasta, että olisin ollut näin… puhki. Mutta silloin saikin työpäivän ulkopuolella levätä, milloin huvitti. Tuleva viikonloppu taitaa mennä ihan vain toipuessa, vaikka kaikenlaisia projekteja onkin mielessä. Yksi projekti nytkähti eteenpäin, kun kävin hamstraamassa Prismasta kuvassa etualalla näkyviä lasipurnukoita. Suunnitelma on, että ruokakaapin kuiva-aineet muuttavat niihin asumaan.
Kunpa silti malttaisin myös levätä ja olla ahdistumatta kaiken keskeneräisyydestä. On silkka mahdottomuus, että saisin kaiken haluamani valmiiksi ennen synnytystä, joka puolestaan voi olla edessä ensi yönä tai vasta juhannuksena. Jatkuuhan se elämä lapsen tulon jälkeenkin, taas vain hieman erilaisena. Enjoy the journey vai miten se menee.
Hitsin hormonit!
-
Juhlittiin




Meillä oli viikonloppuna 3-vuotissynttärit. Voivatko synttärijuhlat mennä pieleen? No eivät. Ei vaikka yksi kauppakasseista unohtuu viikonlopuksi autoon, emäntä heittää hiivan epähuomiossa roskiin ja vieraille tarjotaan uusia perunoita, joita ei ole muistettu keittää. Grilliruoka oli maukasta, lähikaupasta haettiin puuttuvat täydennykset ja niitä munkkeja ei kaivannut kukaan.
Mutta tällä viikolla otan iisimmin. Eipä ole enää aamukammassakaan kuin molemmat piikit jäljellä!
-
Olohuoneen puumerkintöjä

Elämä sujuu täällä vauhdikkaissa merkeissä ja ilmassa on pientä loppukirin makua. Perjantain ratoksi postaan vilauksen olohuoneen tulokkaasta, Woodnotesin Avenue-matosta, joka hankittiin mistäs muualtakaan kuin Hullujen Päivien tarjouksesta. Maton valkoiset, harmaat ja mustat raidat istuvat hyvin laminaattilattian vaaleanharmaisiin sävyihin ja sitovat myös etualalla näkyvän Colmio Grasshopper -kiikkutuolin raheineen osaksi olohuoneen kokonaisuutta.
Toinen tuunauksen alla olevista olkkarin pöydistä on tuotu sisälle mallailtavaksi. Pöydät eivät millään valmistu viikonlopun synttärihulinoihin, mutta saanpahan lisäaikaa miettiä, mitä näille oikein tehdään. Lakkakerroksen alta paljastunut koivupuu on nimittäin niin kaunis, että tekisi mieli jättää se esiin, puhumattakaan siitä, kuinka kauniisti se sointuu heinäsirkkakiikun puuosiin. Toisaalta koivu kellastuu ajan myötä uudelleen. Entä asennanko alemman pöytälevyn takaisin paikoilleen? Madalletaanko pöytiä ja kuinka paljon? Urani huonekalusuunnittelussa on alkanut yskähdellen, help!
