-
Ilman kuivauskaappia

Yläkaapittomien keittiöiden myötä on menetetty on eräs suomalaisten keittiöiden erikoisuus, astiankuivauskaappi. Meilläkään ei sellaista ole. Aluksi ajattelin, etten pysty olemaan ilman, mutta yllättävän hyvin kuivauskaapittomuus on sujunut. Ylipäätään tiskaan käsin vain välttämättömät, kuten puuesineet ja paistinpannut, ja pistän tiskikoneeseen kaiken muun viinilaseja myöten. Muistelen sitä paitsi, että enimmäkseen kuivauskaappi taisi edellisissä kodeissa olla täynnä sinne unohtuneita muovirasioita, pulloja ja muuta roinaa.
Kun kuivauskaappia ei ole, kuivausliina on ahkerassa käytössä. Keittiöliina ja käsipyyhe piiloutuvat meillä tuollaiseen ulosvedettävään vaunuun, jossa ne saa myös ilmavasti kuivatettua.

Kaunisteen Sokeri-kuosinen pyyhe löytyi niinkin odottamattomasta paikasta kuin Prisman Eat & Joy -maatilatorilta. Olen ihaillut merkin tuotteita ja erityisesti näitä kauniita promokuvia jo aiemmin, mutta vasta kohtaaminen tavallisella kauppareissulla yllytti ostopäätökseen. Meille mahtuisi lisääkin kauniita keittiöpyyhkeitä, mistä mahdan löytää seuraavan?
17 kommenttia artikkeliin Ilman kuivauskaappia -
Lapsikuvaajan ensiaskeleet

En aloittanut blogia valokuvaamisen takia vaan aloitin valokuvaamisen blogin takia. Toisin sanoen valokuvaus ei aiemmin kiehtonut ollenkaan ja vain satunnaisesti räpsin kuvia pokkarilla. Johonkin on jo tultu niistä ajoista. Lähiaikoina kuvauskalustoni toivon mukaan täydentyy laajakulmaisemmalla kiinteän polttovälin objektiivilla, mikä tulee mahdollistamaan paremmat sisustuskuvat – siis sellaiset joihin oikeasti mahtuu muutakin kuin pöydän kulma ja vähän ikkunankarmia. Rungoksi vaihtui alkuvuodesta pikkuveljeltä ikuisuuslainaan saatu Canonin EOS 550D, joskin erot vanhaan 1100D-malliini ovat hiuksenhienoja. Kaukaisissa kamerahaaveissa siintelee Canonin Mark II -sarjalainen. 550D:n ja 5D:n väliin mahtuisi kyllä monta käypää mallia, mutta kerran alkuun päästyäni en haluaisi enää tyytyä toiseksi parhaaseen. Ajatuksia?
Pojan kolmevuotiskuvat otin itse talomme takana olevalla niityllä. Kodin katto häämöttääkin kuvattavan vasemmalla puolella. Kärsimättömän pikkumiehen ikuistaminen vaati melkoista näppäryyttä ja luulen, että kuvaan jatkossakin mielummin kiltisti paikallaan pysyviä sohvatyynyjä ja keramiikkaesineitä. Vastavaloisuudesta voi olla monta mieltä, mutta halusin kuvaan ehdottomasti tuon sädekehän pikku pellavahapsiin. Tämä pikku enkeli tosin kutsuu itseään nykyään ”mestariksi”.
-
Vielä hetki arkea


Tukisukkanainen on palannut Seinäjoelta, tänään kellotetaan rv 38+3. Ehkä on parempi jättää reissailut sikseen, kun Ilta-Huutokin muistutti lööpissään, että yli 70 vauvaa syntyi viime vuonna niin sanotusti tien päälle. Kameraan tallentui paljon kaikkea kaunista, mutta palaan blogissa näihin kuvasarjoihin joskus myöhemmin.
Arki jatkuu nyt yhtä touhukkaana kuin ennenkin. Mies pakertaa taloa ympäröivien terassilaudoitusten parissa, minä järkkäilen sisällä minkä jaksan. Yksi Pohjanmaan tuliaisista oli ihkaoikea kettuhäkki, johon pupulaisemme muuttivat näin kesäksi asumaan. Sen ja lähes valmiin saunaremontin myötä kodinhoitohuone vapautui jälleen alkuperäiseen tarkoitukseensa. Toinen tuliainen oli kuumailmapuhallin, jota aion näyttää toisen tuunattavana olevan pöydän kansilevyn paksulle lakkaukselle. Pöytäproggis on venynyt luvattoman pitkäksi! Olisi kiva saada ne oikeasti kuntoon ja olohuoneeseen ennen synnytystä.
Suunnilleen kaikkien muiden to-do-listan kohtien suhteen olen jo lakannut stressaamasta ja ryhtynyt sen sijaan pitämään it’s done -listaa. Kirjaan siihen päivän pienimmätkin saavutukset ja olo on paljon tuotteliaampi. Sen jälkeen kehtaa ottaa hetken helppoakin…
-
The first time we met w/ BEdesign




Koodin kesän toinen popup-vieras on turkulaislähtöinen BEdesign. Omaan mieleeni oli erityisesti yllä näkyvä Fan-jakkara. Viuhkamainen tuoli on sellaisenaan kaunis, mutta parhaiten kalusteen juju pääsee oikeuksiinsa, kun näitä asettaa pari-kolme peräkkäin kiemurtelevaksi käärmeeksi.
Harmi, etten saanut hyviä kuvia ikkunaan asetetusta akryylisestä Wave-pöydästä, jonka kohdalla en voinut välttyä ajattelemasta, että tässäpä kotimainen vastine esimerkiksi Kartellin tuotteille.
BEdesignille pisteet kotiin tuotteiden sataprosenttisesta suomalaisuudesta, vaikka sillä luonnollisesti on hintansa. Visiitin jälkeen jäin miettimään muutenkin, miten tämänkaltainen tuore design-tuotemerkki tuodaan markkinoille. Yhden yön ihmeet ovat alalla harvassa ja nekin, jotka sellaiselta vaikuttavat, ovat todellisuudessa saattaneet tehdä vuosikausia määrätietoista työtä messuilla, kilpailuissa, yhteistyöprojekteissa jne. ennen läpimurtoaan.
Bloginäkökulmasta katsottuna saattaa kiinnostavalla tavalla nähdä sisustusesineen yleistyvän räjähdysmäisesti. Yleensä tällainen tuote on myyvästi suunniteltu, helposti hankittavissa esimerkiksi verkkokaupasta ja hinnaltaan kilpailukykyinen: Anttilan Anno Pandora-matto, Hayn Loop-tuotteet, Vitran DSW-tuolit… Yksi hyvin stailattu kuva huippusuositussa sisustusblogissa saattaa riittää lumipalloefektin käynnistämiseen. Paljon yleisempää on kuitenkin, ettei lumipallon syntypaikkaa pysty kukaan paikantamaan, vaan seuraava ”must have” tuntuu ilmestyvän sisustuslehtiin, Pinterestin kuvavirtaan ja suosikkiblogeihin lähes samanaikaisesti. Ken tietää, mikä on seuraava?
Huomenna taas tukisukat jalkaan ja suunnaksi Seinäjoki! Nyt hyvää yötä.
-
Jo joutui armas aika

Amforan lehtilautasarvonta on suoritettu niiden määräaikaan jätettyjen kommenttien kesken, jossa oli pyydetyt yhteystiedot. Olipa mukava lueskella päättäjäiskuulumisianne, kiitos kaikista vastauksista. Random.org:in satunnaislukugeneraattori arpoi voittajaksi kommentin nro 18, eli Helunan, onneksi olkoon!
Onneksi olkoon myös kaikille tänä keväänä valmistuville ja hyvää päättäjäisviikonloppua! Viime hetken lahjavinkkinä tiedoksi, että lehtilautaset ovat nyt tarjouksessa Seinäjoen Amfora Shopissa ja verkkokaupassa. Jos haluat jatkossakin kuulla tuoreimmat uutiset Amfora Designin tuotteista ja tarjouksista, liity tykkääjäksi Facebookissa.
-
Saana ja Olli

Tältä näytti eilen avatussa Saana ja Olli -popupissa Sisustuksen koodissa. Suunnittelijaduon ekologisten hampputekstiilien taustoista voit lukea tarkemmin heidän kotisivuillaan. Omaan tietoisuuteeni nämä oivaltavat printit ovat saapuneet vasta tänä keväänä, mutta Saana Sipilä ja Olli Sallinen ovat suunnitelleet nimikkomerkilleen jo vuodesta 2008. Mielenkiintoista nähdä, millaisia kuoseja suunnittelijoiden mielikuvituksesta kumpuaa jatkossa. Popupista olisi voinut hankkia vaikka mitä kivaa, mutta olin jo etukäteen iskenyt silmäni Maailman synty -tyynyyn ja hyvältä se olkkarin sohvalla näyttääkin.




Koodissa avattiin eilen myös BEdesignin popup. Vaikka 50-millinen objektiivini taipui huonosti kalusteiden kuvaamiseen, joitain kuvia tiedossa huomenissa. Niin, ja Amfora-arvonnan voittaja myös!
-
Tänään Turussa

Miehen projekti vei meidät tänään Turkuun – tai mikäs minua sinne pakotti, se on vaan niin kiva kaupunki. Noudatin blogiperinteitä, joiden mukaan Turun visiittiin kuuluu ainakin lounas Tintåssa ja käynti Sisustuksen Koodissa. Koodissa olikin juuri tänään avattu Saana ja Ollin sekä BEdesignin pop-up-myymälät, joten pääsin tuoreeltaan ihastelemaan tuotteita.
Eilen Jyväskylä, tänään Turku. Vielä yhtenä kappaleena! Jos ihan rehellisiä ollaan, olen aika väsynyt. Kaksi päivää tukisukat jalassa tekee tehtävänsä. Huomenna lisää kuvia Koodin popupeista.
-
Saunaremontin loppusuora

Koska saunaremontin edelliset kuvat ovat huhtikuulta, ajattelin näyttää tämänhetkisen tilanteen. Vielä puuttuvat lauteiden etupaneloinnit ja ylälaude kokonaan. Se toteutetaan siirreltävinä, omilla jaloillaan seisovina penkkeinä/jakkaroina vähän niin kuin tässä kuvassa. Lisäksi pitäisi miettiä, millainen turvakaide kiukaan eteen tulee. Yksi vaihtoehto on Harvian oma pakettiratkaisu.
Saunassa on jo ehditty ottaa parit ensimmäiset löylyt pienellä remonttijakkaralla kyykistellen. Vaaleaa saunaa harkitseville ajattelin vinkata, että tämän värisillä lauteilla näkyy hyvin, jos saunojien jalkapohjissa on vähänkään isänmaata mukana. Puunvärinen tai tumma sauna on paljon armeliaampi. Kenties tämä oli kaikille lukijoista päivänselvää, mutta meille se tuli ensimmäisen saunomisen yhteydessä pienenä yllätyksenä… Jalkapesulle siis ennen saunaa, ettei tarvitse olla koko ajan kuuraamassa! Mökkisaunaksi en vaaleaa suosittelisi ollenkaan.

Joko siellä on käyty lauantaisaunassa vai onko jotain vauhdikkaampaa tiedossa?
-
Kun kotona on siistiä



Äitiyslomallakin voi näköjään saada perjantaifiilikset. Saattelin pojan tänään vanhempieni luo hoitoon ja edessä on muutama päivä lapsettoman elämää. Kotiin tultuani keräsin pois kaikki olohuoneessa lojuneet lelut ja raivosiivosin keittiössä. Ah. Ihanat isovanhemmat!
