-
Makea ja kitkerä kaupunki
Tänään olen tehnyt pariisilaisia turistijuttuja. Pitkän aamiaisen jälkeen suuntasin Les Arts Décoratifs -museoon, jossa on paraikaa esillä upea läpileikkaus länsimaisen muodin historiasta 1700-luvulta 1900-luvun alkuun. Kuvaaminen oli valitettavasti kielletty, mutta näyttelyn verkkosivuilta löytyy muutamia lehdistökuvia.
Museovisiitin jälkeen kävelin läheiseen Angelinan teehuoneeseen. Jonoa ei ollut tänä helmikuisena iltapäivänä juuri ollenkaan, joten pääsin varsin nopeasti istumaan ja tilasin teen ja Mont Blanc -leivoksen. Oi, mikä herkku! Pari ensimmäistä suupalaa olivat taivaallisia. Leivoksessa on marenkipohja, kermavaahtotäyte ja paksu kuorrute, jonka koostumus jäi minulle mysteeriksi mutta joka muistuttaa etäisesti raakaa piparkakkutaikinaa. Itse asiassa Mont Blanc vei voiton Lisbetistä tällä erää, sillä loppuvaiheessa jouduin tunnustamaan sen olevan vähän liian imelää jopa minulle.
Teehuone oli tunnelmallinen, joskin melko meluisa, ja palvelu ystävällistä, joten kyllä tätä voi Pariisin-kävijälle suositella kahvilaelämyksenä. Ja alkuperäinen vinkki tuli siis Maijan upeasta In my ballerines -blogista, josta löytyy Pariisi-tunnisteella muitakin havaintoja kaupungista.
Jäin vielä pyörimään ja tekemään ikkunaostoksia Rue de Saint Honoren ja Rue Royalen kulmille. Tietysti kävin Laduréellakin ostamassa tuliaisia. Mont Blanc muistutti vielä tässä vaiheessa sen verran voimakkaasti olemassaolostaan, etten jaksanut kauheasti innostua makeasta, mutta silmiä hivelevän kauniin rasian vuoksi ostin itselleni iltapalaksi muutaman macaronin. Harmi vain, että Laduréen paperikassi toisessa ja kamera toisessa kädessä olet taskuvarkaille kuin kävelevä huutomerkki ja sormukset alkoivat välittömästi putoilla päästyäni liikkeestä ulos.
Komean kaupungin tai ainakin sen ensimmäisen kaupunginosan ovat ranskalaiset itselleen rakentaneet ja ympänneet sinne kaikenlaista kaunista ja tyylikästä. Harmikseni päivästä jäi kuitenkin vähän kitkerä maku suuhun, liekö johtunut lukuisista huijausyrityksistä vai mistä. En edes ole normaalisti neuroottinen omasta turvallisuudestani. Suurkaupungit saattavat kuitenkin olla epäystävällisiä paikkoja ja yksin matkustavana naisena tarkkailen pakostakin enemmän vastaantulijoiden aikeita. Oli joka tapauksessa helpotus päästä tänä iltana hotellille ja nostaa jalat seinää vasten. Huomenna onkin viimeinen päiväni täällä, mitenhän sen käyttäisi?
21 kommenttia artikkeliin Makea ja kitkerä kaupunki -
Vapaalla Pariisissa
Lento CDG:lle, juna keskustaan, lounas kahvilassa ja nyt olen mukavasti kotiutunut hotellille. Kuten näkyy, teekupponen on jo keitetty, joten ihan huonosti asiat eivät voi olla, vaikka sade välillä ropisee ikkunaan. Ensivaikutelma hotellista on positiivinen ja paikka ansaitsee myöhemmin aivan oman bloggauksensa. Ystäväni muistuttikin edellisen postauksen kommenteissa, että edelliskerralla Pariisissa 11 vuotta sitten (jestas, onko siitä tosiaan niin kauan?) olosuhteet eivät olleet kahdella opiskelijatytöllä aivan näin optimaaliset (mutta seura sitäkin parempaa).
Matkalukemisena minulla on Walter Isaacsonin mainio elämänkerta Applen perustajasta Steve Jobsista. Aion istua pitkät pätkät kahviloissa kirjan kanssa. Ensin pitää kuitenkin katsoa läppäristä ja kartasta, mihin sitä nyt täällä pitikään mennä. Ja lakata kynnet. Ostin lentokentältä lähtiessäni Diorin kevätkokoelman Tutu-sävyn kynsilakan, joka pääsee heti käyttöön.
Joku siellä ruudun takana varmasti huudahtaa, että nyt pois sieltä hotellilta lojumasta ja kaupungille seikkailemaan. Hänelle voin tunnustaa, että periaatteessa minulle on melkein sama, olenko Kuopiossa vai Pariisissa. Pääasia on tällä reissulla on irtiotto arjesta oman ajan merkeissä. Ja jos saa valita, niin ehkä kuitenkin mielummin macaron-leivoksia kuin kalakukkoa. Tai miksei vaikka Mont Blanc Maijan hyvin ajoitetun vinkin mukaan!
-
À Paris
Huomenna starttaan aiempien uhkailujeni mukaan Pariisiin ihan yksin. Taka-ajatuksena tässä pikkureissussa on ”go before it’s too late” – toisin sanoen päätin mennä nyt kun kasvava vatsa tai vauva sylissä ei vielä rajoita. Yksin matkustamisessa on se hieno puoli, että saa tuntea olevansa ympäristöstään täysin irrallaan. Kaikki vastaantulijat ovat vieraita ja joka nurkan takaa paljastuu uusi, tuntematon maisema.
Viivyn reissussa kokonaiset kolme päivää, joiden sisältöä en ole sen kummemmin aikatauluttanut. Ajattelin tehdä sellaisia asioita, joihin harvemmin saa paneutua antaumuksella esimerkiksi perheen kanssa reissatessa: kierrellä kaupoissa, istua kahviloissa, katsella ihmisiä ja näyteikkunoita. Nähtävyyksistä en pahemmin piittaa, mutta puku- ja ompeluharrastukseni tueksi suunnittelen vierailevani ainakin Les Arts Décoratifs -museon tekstiiliosastolla.
Läppäri lähtee mukaan, joten kenties saatte kuulumisia jo reissun päältä.
Kiitos vielä onnitteluistanne edelliseen postaukseen! Olen lukenut niitä hölmö hymy naamalla 🙂
-
Odotus
housut & toppi H&M Mama
kaulakoru Lindex
nilkkurit UnisaSiinä se masu nyt on. Odotamme perheenlisäystä kesäkuussa, joten kutakuinkin puolivälissä ollaan. Vointi on tällä hetkellä mitä mainioin, mutta viime syksynä oli muutama aika väsynyt ja pahoinvoiva viikko, mikä näkyi täällä blogissakin postausten vähäisyytenä. Esikoista odottaessani minulla ei ollut juuri mitään ikäviä oireita, joten tämä oli nyt aivan uutta. Sen perusteella monet ovat veikkailleet meille tyttöä. Tulokkaan sukupuolta emme ole kuitenkaan selvittäneet.
Että olen noista vadelmanpunaisista äitiysfarkuista innoissani! Minulta jäi viime keväänä ja kesänä karkkiväristen housujen trendi aivan väliin. Onneksi voin nyt peesailla näissä joka tapauksessa melko kertakäyttöisiksi jäävissä pöksyissä.
-
K-sana ja k-haaveita
Red Valentinon mustavalkoinen jakku, Mulberryn Alexa nudevärissä, Theyskens Theoryn valkoinen Javda-nahkatakki, Dolce & Gabbanan raidallinen puuvillamekko, Zoe Karssenin Boy Scouts -collegepaita, Diorin Cherie Bow -kokoelman huuli- ja kynsikiilto, Tory Burchin kiiltonahkaballeriinat
Joko saa sanoa k-sanan? Onhan vielä tammikuu. Tässä silti sunnuntain myöhäisiltaan vähän haaveilua kevätkollaasin muodossa. Alennusmyynneistä en löytänyt tänä vuonna oikein mitään, vaan eksyin niin netti- kuin livekaupoissa ihailemaan uuden sesongin tuotteita. Ylläolevassa kollaasissa on mukana myös monia pitkäaikaisia haaveita, kuten valkoinen nahkatakki ja klassinen nahkalaukku keveän kesäisessä värissä. Tuo Red Valentinon jakku saataisi hyvin toimia työvaatteena, se on kivan graafinen ja tyttömäinen yhtä aikaa. Diorin meikkien Cherie Bow -kevätkokoelma oli taas täynnä kaikenlaisia herkullisia sävyjä.
Mitä keväisintä uutta viikkoa sinne!
-
Voiton puolella
Harva asia vetää terapeuttisuudessaan vertoja turhasta roinasta eroon hankkiutumiselle. Voin sanoa olevani lajitteluprojektissa jo voiton puolella, sillä nyt joka ikinen vanhasta kodista ja sen varastosta tuotu laatikko on käyty läpi ja niissä olleet tavarat ovat joko 1) saaneet paikkansa uudesta kodista, jos sellainen on ollut tarjota, 2) päätetty heittää pois tai myydä/lahjoittaa eteenpäin tai 3) nostalgiaa tai säästäväisyyttä ajatellen pakattu uudelleen varastointia varten.
Kirjoista noin kolmasosa sai lähteä. Pidän lukemisesta ja pidän kirjoista. Olen aina ajatellut myös, että kodissa esillä oleva kirjahylly on jonkinlainen sivistyneisyyden merkki. Mutta mitä pölyttyvät ja kellastuvat Kaari Utriot oikeastaan kertovat minusta? Äärimmillään kuvittelin, että heitän koko kertomakirjallisuuden menemään ja säilytän vain hyödyllisiä ja kauniita tietoteoksia. Nyt asenteeni ovat pehmentyneet hieman. Meillä voi olla kirjahylly ja kirjoja esillä, mutta minun ei tarvitse pitää kirjastoa. Kun saan kirjan luettua, mietin, haluanko vielä säilyttää sen. Karsin hyllyä säännöllisin väliajoin. Saattaa kuitenkin olla, että Kaari Utrio -kokoelmani päätyy divarin sijasta varastoon puhtaassa nostalgiamielessä.
CD:t ja DVD:t tulevat aikanaan kokemaan saman kohtelun. Niistä luopuminen on helpompaa, sillä formaatti on joka tapauksessa siirtymässä kokonaan digitaaliseen muotoon, kun taas kirjojen kohdalla paperiversio on edelleen miellyttävämpi.
Ompeluharrastukseni peruja oleva kangasvarasto sai käydä läpi suurimmat leikkaukset. Kaikenlaista silppua ja lakanaa sitä onkin tullut jemmattua, toisaalta joukossa oli myös runsaasti hintavia virheostoksia, joiden materiaali ei ole sitten soveltunutkaan aiottuun vaatteeseen. En ole oikein ehtinyt paneutua koko käsityöharrastukseen pojan syntymän jälkeen, mutta toiveikkaasti uskon vielä jonain päivänä toteuttavani mielessä muhineet ideat. Siinäkin tapauksessa näissä ylähyllyn kolmessa muovilaatikossa sekä muutamassa rullalla säilytettävässä silkkikankaassa on minulle ompelemista enemmän kuin tarpeeksi.
Heikoin kohtani lajitteluprojekteissa on aina ollut lopputuloksesta eroon hankkiutuminen. Vähäiset kokemukseni kirpputorimyynnistä eivät ole saaneet minua vakuuttuneeksi siitä, että se olisi siihen satsatun ajan ja vaivan väärti. Huutiksessa koen puolestaan hankalaksi tavaran virheiden kuvailemisen – onhan käytetyssä tavarassa aina vaikka mitä, mikä ei kuvassa näy ja josta ostaja voi nostaa mekkalan. Nyt myytävää kuitenkin olisi runsain mitoin ja toisaalta uuden kodin sisustamisessa olisi monta rahareikää. Kertokaa siis kokemattomalle vinkkejä kirpputorimyynnistä ja -paikoista pääkaupunkiseudulla! Vallilassa olen kerran ollut myymässä, ja se olisi varmaan ensisijainen valinta tälläkin kertaa.
-
Sisustus Tiheikön väen tyyliin
Viime päivien savottaa on ollut kellarilaatikoista paljastuneiden kirjavarantojen läpikäyminen. Siihen, mitä aion kirjoille tehdä ja tuleeko meille vielä kirjahyllyä, palaan joskus myöhemmin. Nyt haluan esitellä vain yhden joukosta löytyneen aarteen: Jill Barklemin Summer Story, eli suomeksi Tiheikön väki kesäpuuhissa. Tiheikön väki -kirjat kuuluvat lapsuuteni rakkaimpiin kirjamuistoihin – tarkemmin sanottuna sarjan ensimmäiset neljä kirjaa, jotka kertovat vuodenaikanimiensä mukaisesti kukin pienen tarinan yhdestä vuodenajasta. Satujen juonet ovat varsin yksinkertaisia ja pääroolissa onkin Barklemin upea, yksityiskohtainen kuvitus, joissa hiiriyhteisön elämä puron varressa on kuvattu ikään kuin se olisi voinut oikeasti olla olemassa. Muistaako joku muu nämä kirjat?
Katselin kirjojen kuvia mielelläni vielä teini-iässäkin ja ihailin runsasta, maalaistyylistä sisustusta, jossa yhtäkään hyllynpäällistä, pöydänkulmaa tai nurkkahirttä ei ollut jätetty paljaaksi. Samoihin aikoihin piirtelin talojen pohjapiirroksia ja haaveilin sisustussuunnittelijan urasta. Suosikkini oli juuri näiden kirjojen mukainen rönsyilevä tyyli. Muistaakseni yritin myös latoa oman huoneeni hyllyille ja tasoille vastaavia asetelmia. Huvittavaa, miten nyt olen päätynyt sisustamaan kotiani skandinaavisen minimalismin ihanteita noudattaen, voisiko suurempaa vastakohtaa olla?
(No, kyllä meillä minimalismin ihanteista huolimatta monesti näyttää ihan Tiheikön meiningiltä.)
Arkistoista paljastui myös tällainen printtikuva, jonka olen ostanut joskus kouluaikoina Forumin kauppakeskuksen Ideasta (noihin aikoihin Idea oli aivan omaa laatuaan Suomessa ja pakollinen pysähtymispaikka harvoilla Helsingin reissuilla). Vieläköhän siellä on Tiheikön väki -oheistavaraa kaupan? Ajattelin nimittäin, että nämä printit olisivat kehystettyinä kivoja vaikkapa lastenhuoneen seinälle ja toimisivat hauskana vastapainona sisustuksen pelkistetylle tyylille.
-
Katsoa vai eikö katsoa
Eräs listalla olleista hankinnoista löytyi viime viikolla Stockmannin alelaarista. Kyseessä on pieni, 19-tuumainen Samsungin tv raikkaan valkoisella värityksellä. Se saa paikkansa keittiön saarekkeen kulmalta ja tullaan myöhemmin sijoittamaan kääntyvään telineeseen, joten ruudun voi tarvittaessa kääntää joko keittiön tai ruokailutilan suuntaan. Isompi tv on edelleen viereisessä olohuoneessa, mutta se on tarkoitus siirtää aikanaan yläkerran oleskelutilaan.
Samoihin aikoihin ostoksen kanssa eräs perheellinen tuttavani kirjoitteli Facebookissa hankkiutuvansa eroon koko teeveestä. Tunsin välittömästi piston sydämessäni. Kyllä meilläkin videoiden katselu on välillä pikkumiehen mielestä vähän liian mukavaa puuhaa ja DVD-levyjä osataankin jo omatoimisesti sovitella soittimeen – mitä en kykene pitämään meriittinä 2-vuotialle.
Täysin telkkarittomaksi en pysty, vaikka sarjojen katsominen on jäänyt ihan jo senkin faktan takia, että ohjelmien seuraaminen samaan aikaan samalta kanavalta joka viikko tuntuu työläältä. Tarvittaessa paikkaan vajetta Areenan, Katsomon ja Ruutu.fi:n avulla (kotimainen reality on salainen paheeni). Varsinaisesta televisiosta meillä tapitetaan ahkerasti uutis- ja ajankohtaisohjelmia, 80-luvun elokuvien myöhäisillan uusintoja (miehen salainen pahe) sekä tietysti lastenohjelmia. Niinpä alakertaankin tv haluttiin. Onneksi se on sentään pieni ja sulautuu ympäristöönsä.
Koetteko te television tarpeelliseksi kotona?
-
Työhuone mietinnän alla
Nyt niitä työhuonepohdintoja. Yhdistetty työ- ja vierashuone tulee siis yhteen yläkerran kolmesta makuuhuoneesta. Tällä hetkellä tila toimii purkamattomien muuttolaatikoiden varastona. Olen oikeasti hieman pulassa kyseisten laatikoiden kanssa, sillä ihan kaikkea ei voi heittää menemäänkään. Ennen kuin autotallirakennus valmistuu, meillä ei ole kuitenkaan niille mitään erillistä varastotilaa.
No, mutta kuvitellaan, että saan sullottua ne lootat johonkin. Huoneeseen olisi tarkoitus saada työpöytä ja vierasvuoteeksi muuntuva sohva. Liukuovikaapisto sieltä jo löytyy, mutta säilytystilaa tarvitaan lisääkin. Yksi seinistä on maalattu mustaksi ja se saa jäädä – oikeastaan se inspiroi sijoittamaan työpöydän kyseiselle seinustalle. Aion nimittäin häpeämättömästi kopioida useammankin idean norjalaisen Stylizimo-bloggaaja Nina Holstin kotitoimistosta. Kotoisampi mutta yhtä inspiroiva tummaseinäinen työhuone-esimerkki löytyy Valkoisesta Harmajasta.
Ballografin Epoca Desk Set -mustekynä, Hayn Loop-pukkijalat, Artekin 330S, Ikean Alex-laatikosto pyörillä, BoConceptin Melo-vuodesohva, Keep Calm -juliste, Eamesin DAR-tuoli puujaloin, Svenskt Tennin Elefant-muistilappukuutio
Valkoinen, pukkijalkainen työpöytä ja pyörillä seisova Ikean Alex-laatikosto sopisivat erinomaisesti meillekin. Eamesin tuoli pöydän ääreen houkuttelisi, mutta katsotaan nyt. Pukkijalat voisivat olla Valkoisessa Harmajassakin nähdyt Hayn metallijalat.
Edellisen kodin eteiskäytävälle hankitut kaksi mattamustaa Artekin 330S-riippuvalaisinta voisi sijoittaa työpöydän ylle kohdevalaisimiksi. Hieman yllättäen niille ei ole nimittäin löytynyt muutakaan paikkaa tässä kodissa. Monissa tiloissa kun on jo valmiiksi kattoon upotetut lamput kohdevalaisimina, eivätkä 330S:t oikein sovellu yleisvalaisimiksi.
Mustalle seinälle ajattelin koota taulukollaasin. Mies toivoi joukkoon Keep Calm and Carry On -julistetta. Siinä on kuulemma hyvä sanoma, enkä voi olla kuin samaa mieltä, vaikka printti on jo lähes uuvuksiin asti nähty. Eräs toinenkin tunnettu julisteprintti on mielessä, mutta koska suunnittelen siitä puolisolleni nimipäivälahjaa, jääköön se vielä salaisuudeksi.
Vierassohva ei nyt aluksi kuulu päällimmäisiin hankintoihin, mutta esimerkiksi Innovation valmistaa sohvasarjaa, jonka mallit taittuvat hetkessä kohtalaisen mukavaksi vuoteeksi. Myös BoConceptin Melo on katseenkestävä ja helposti sängyksi muuntautuva sohva.
Linja huoneessa on graafisen mustavalkoinen, mikä johtuu ennen kaikkea siitä yhdestä seinästä! Työhuone tuntuu turvalliselta paikalta kokeilla tätä trendiä – koen nimittäin vahvasti, että graafinen mustavalkoisuus on nyt pinnalla oleva, nopeasti ikääntyvä muoti. Se miellyttää omaakin silmää nyt, mutta haluaisin tehdä pitkäkestoisia ja ajattomia sisustusvalintoja. Niinpä esimerkiksi makuuhuoneessamme ollut, tummaksi tapetoitu tehosteseinä maalattiin valkoiseksi, eikä sinne ole tarkoitus rakentaa voimakkaita kontrasteja. Näyttää muuten jopa siltä, että sohvavalinta on kallistumassa haaveilemani harmaan kantille…
