-
Liikkuva työhuoneeni

Puolisoni tietää, mistä tytöt tykkää: sain häneltä joululahjaksi läppärin. Tähän asti olemme jakaneet saman kannettavan, mistä on ajoittain aiheutunut, öhöm, logistisia ongelmia. Kuten näkyy, vannoutuneella omppulinjalla mennään. Pidin kovasti vanhan MacBookin kokovalkoisesta ilmeestä, mutta uudessa koneessa on ihan eri lailla tehoa ja tilaa kuva- ja videotiedostoille. Puhumattakaan siitä, että oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on tietokone, joka on varattu vain omaan käyttööni.
Yksi vuodenvaihteen tärkeä hankinta kotitoimistoon on tietysti kalenteri, jonka suhteen olen pitkään luottanut Moleskineen. Viime vuosina käytössä on ollut viikkoaukeamallinen, pystysarakkeinen malli. Nykyään tosin tuplamerkkaan menot myös puhelimen jaettuun kalenteriin, josta ne ovat miehenikin nähtävissä ja helpottavat siten arjen palapelin kokoamista. En kuitenkaan koe sähköisen kalenterin käyttämistä niin luontevaksi, että olisin valmis luopumaan paperiversiosta. Menot tuntuvat olevan järjestyksessä vasta, kun ne on merkitty viikkoaukeamalleen ja siitä yhdellä silmäyksellä nähtävissä. Kaikessa hiljaisuudessa tiedän silti, että paperikalenteri jää ennen pitkää historiaan, kun kalenterisovellukset kehittyvät. Se on tavallaan sääli. Olen vuodesta 1988 merkinnyt uskollisesti kaikki menoni kalenteriin aina soittotunteja, kesäleirejä ja biologian kokeita myöten. Kalenterit ovat edelleen tallessa ja jälkeenpäin olen voinut tarkistaa niistä monta tärkeää päivämäärää.


Kotitoimisto on toimistoa vaille valmis, sillä työt ja viihdesurffailut hoidetaan meillä edelleen ruokapöydän ääressä. Tarkoitus on kuitenkin sisustaa kodin kolmas makuuhuone työ- ja vierashuoneeksi. Matka pahvilaatikkojen täyttämästä varastosta inspiroivaksi työtilaksi on pitkä, siitä lisää huomenna…
5 kommenttia artikkeliin Liikkuva työhuoneeni -
Maanantain ilonaiheet
Se olis sit maanantai taas, muruset.
Maanantai, joka täällä päässä ei tunnu käynnistyvän millään. Viikonloppu meni oikein mukavasti synttärikutsujen, yövieraiden ja pitkien aamiaisten merkeissä. Ainoa harmi oli, etten menojen vuoksi päässyt osallistumaan M:n järjestämälle bloggaajabrunssille, josta olette kenties blogeista lukeneet.




Mutta tämä maanantai. Huono hiuspäivä. Metrien mittainen to-do-lista. Mistä repisin tehokkuutta? Auttaisikohan tsiljoonas kuppi teetä?

Nyt menen petaamaan sängyt, sitten lähden pojan kanssa ulos. On minulla paljon ilonaiheitakin ja odotettavaa tammikuiseen arkeen: loppuviikolla lähdetään koko perheen voimin käymään Keski-Suomessa. Ja haaveeni ihka omasta reissusta Pariisiin kuun vaihteessa näyttää toteutuvan!
Mitäs ilonaiheita siellä päässä keksitään maanantaista?
-
Lisbet e. leipoo


Otetaan purkki Danerolles-nimistä tuotetta. Tätä myydään ainakin Prismassa ja se löytyy viileähyllystä kakkujen ja muiden konditoriatuotteiden joukosta. Yhdestä purkista tulee kuusi pientä croissantia. Arvata saattaa, että mitään terveysruokaa tämä ei ole ja E-koodejakin löytyy tuoteselosteesta muutama. Mutta ehkä sen kestää, jos voisarvilla ei herkuttele ihan joka päivä.


Avaa taikinarulla varovasti ja irroita kolmiot toisistaan. Rullaa kolmiot löysästi voisarviksi. Halutessasi voit täyttää ne esimerkiksi juustoraasteella. Voitele kananmunalla ja paista 200 asteessa 12-15 minuuttia.

Voilà! Easy like Sunday morning!
-
Kirja-arvonnan voittaja

Taivas mikä työpaikka -kirjan arvonta on suoritettu: onnetar suosi Heidiä/Heazzz! Heidi, löysinkin jo sähköpostiosoitteen blogistasi ja laitoin sinulle viestiä. Kiitos kaikille osallistuneille! Jos kirja jäi kummitelemaan mieleen, sen voi helposti tilata vaikkapa kustantajan omasta kirjakaupasta.
-
Sohvamietteitä

Olohuoneessa kumisee tyhjyyttään. Ensimmäinen ja tärkein sisustushankintamme uuteen kotiin tulee todennäköisesti olemaan sohva. Tai kenties useampi pieni sohva. Olohuone on melko ”seinätön” tila, jonka yksi seinusta on lähes kokonaan ikkunaa, yksi avautuu keittiön ja ruokailutilan suuntaan ja yksi eteiseen ja portaikkoon. Parhaiten tilaan sopisi keskilattialle sijoittettavat pari pientä sohvaa tai kenties sohva ja nojatuoli. Tähän asti olemme päässeet miehen kanssa yhteisymmärrykseen. Sohvan malli ja väri ovat niinsanotusti neuvottelun alla…
Minä haluaisin siron ja kevyen näköisen sohvan, joka on selvästi irti lattiasta (alta mahtuu reilusti imuroimaan). Mies ehdottelee muhkeita löhösohvia leveine, kulmikkaine käsinojineen. Vahvaksi ehdokkaaksi on noussut eräänlainen kompromissi näiden välillä: Kasper Nymanin suunnittelema Moon-sohva, jollaisen näin Modernisti Kodikas -blogissa.
Entäs väri? Haluaisin vaalean, ehkäpä vaaleanharmaan. Miehen mielestä sohvan pitää olla tumma kontrastiksi muuten niin vaaleasävyisille pinnoille. Kontrastin suhteen olen samaa mieltä, eikä kokovalkoinen sisustus ole minunkaan ihanteeni. Itse toisin tummat sävyt kuitenkin mielummin mukaan vaikka sohvatyynyihin, maton väritykseen tai pienikokoisempiin huonekaluihin, kuten sohvapöytään. Hankalia tuollaiset aviomiehet, jotka haluavat osallistua sisustamiseen!

Mitä sanovat blogimaailman syvät rivit? Musta, vaalea, harmaa vai jokin ihan muu?

Psst! Vielä huomisen perjantain ajan ehdit osallistua kirja-arvontaan.
-
Maisema

Tänään olen ollut aamupäivän kaikessa rauhassa kotona. Mies lähti töihin ja vei pojan samalla hoitoon. Silitin pari lakanaa, vastailin blogin kommentteihin ja söin rauhallisen lounaan. Ruokapöydän ääressä voi katsella ulos lepikkoon ja pakettipellolle, mikä on kaupunkimaisemiin tottuneelle uutta ylellisyyttä – tai ehkä sittenkin kuin paluu nuoruuteen? Lapsuudenkotini ikkunasta avautui nimittäin samantapainen näkymä. Ihana ajatella kevään tuloa ja sitä, että pääsee näkemään tämän alueen vihreässä loistossaan.
Pitäisikö joulukuusi jo viedä pois? Olkoon, lähden joka tapauksessa tästä töihin itsekin.
-
Kuvia keittöstä

Otsikon mukaan mennään. Keittiö, kuten kaikki muutkin kiintokalusteet kodissamme, on alkuperäisten rakennuttajien suunnittelema ja valitsema. Kaapistot ovat Keittiö.netin Bianco-mallistoa, ja jos olen oikein ymmärtänyt, tasot ovat valkoista kvartsia. Ihan näin puhtoisen stailattua (jälkeenpäin ajatellen nuo tulppaanit ovat jo too much) ei keittiössä tietystikään arkisin ole, mutta avoin valkoinen tila motivoi pitämään ylimääräiset asiat poissa silmistä ja pinnat puhtaina.


Puuhasteltavaa on myös. Välitilaan ajattelimme ehkä hankkia lasilevyä maalatun seinäpinnan suojaksi. Asensimme sellaisen ensiasuntomme keittiöremontissa ja olin kovin tyytyväinen sen helppohoitoisuuteen. Tuumailin myös ulosvedettävän, puisen leikkuulaudan muuttamista toiseksi lusikkalaatikoksi, nyt kun niitä on vain yksi. Sokkelit pitää kiinnittää, ne ovat paikoillaan mutta irtonaiset!




Yläkaapit eivät ole selvästikään muodissa tämän hetken keittiösuunnittelussa. Ymmärrän kyllä, miksi. Tavaroiden säilyttäminen ulosvedettävissä laatikoissa, joista näkee hetkessä koko sisällön ja yltää haluamaansa, on niin helppoa verrattuna nurkkakaappien kanssa taisteluun. Pienessä tilassa on tietysti hyödynnettävä myös seinäpinta-ala, mutta jos neliöitä on, yläkaapiton keittiö antaa keveän vaikutelman. Tässäkään keittiössä ei varsinaisia yläkaappeja ole kuin nuo matalat kaapistot tiskipöydän yllä. Jääkappi-kodinkone-seinämältä löytyy lisää säilytystilaa harvemmin käytettäville esineille.
Nyt pitää mennä järjestelemään yläkertaa. Siellä ei ole ihan näin valmista…
-
Happy birthday to me

Juhlin synttäreitäni muutama päivä sitten. Lahjaksi itselleni laitoin jo ennen joulua Net-a-Porterista tilaukseen nämä Jimmy Choon Gilbert-avokkaat, joiden tarkkaavainen lukija tietää keikkuneen toivelistallani pitemmän aikaa. Viimeksi ne taisivat vilahtaa CPU-postauksessa. Viime keväänä ja kesänä kaipasin jatkuvasti tämän värisiä, neutraaleja korkkareita. Käyttömahdollisuudet vaihtelevat työ- ja juhla-asuista vähän rennompiin siviilitilaisuuksiinkin.

Tilasin koon 37,5. Olen kengännumeroltani melko puhdasverinen kolmeseiska, mutta päätin aloittaa sovittamisen puolta numeroa suuremmasta, kuten tämän merkin kohdalla suositellaan. Tilaamani koko osoittautui sopivaksi, eikä lipsu jalasta edes sukkiksia käyttäessä, joten se saa jäädä. Lestin leveyden puolesta minulle kelpaisi vähän isompikin, mutta niin on valitettavasti lähes kaikkien kenkämerkkien kohdalla.


Loppuun täysin päätön asukuva demonstroimaan, miltä kengät näyttävät jalassa. Pitäisi tosiaan panostaa enemmän asukuvaukseen = pitäisi esiintyä kotioloissakin kuvauskelpoisena. Uuden vuoden lupaus!
-
Ihan pihalla
Täällä on ollut vaihteeksi vähän aurinkoisempi päivä. Ulkoillessa yritin taas kerran hahmottaa tonttia lumen alta ja suunnitella ensi kesän pihatöitä. Ja autotallin rakentamista. Ja talon ulkomaalausta. Se on nimittäin osin keskeneräinen. Samalla tarjoutuu mahdollisuus vaihtaa väritystä. Tällä hetkellä puuosat on maalattu vaaleanharmaalla ja ovet ja ikkunanpielet ovat tummanharmaat. Lisäksi talossa on puunvärisiä rimoituksia, jotka näyttävät kestävän huonosti säiden armoilla olemista.

Itse olen ihastunut ajatukseen tummasta talosta, jossa kaikki puuosat olisi maalattu samalla tummanharmaalla kuin nykyiset ikkunanpielet. Harmaja Savoon -blogista löytyy hyvät kuvat siitä, mitä tarkoitan. Mies ei ole välittömästi ostanut ajatusta ja myönnän, että itsekin välillä epäilen. Tekeekö tumma väritys talosta liian jyrkästi ympäristöstään erottuvan? Erikoisen? Oudon? Alueen talokanta on kirjavaa ja monen vuosikymmenen aikana rakennettua, eikä kaava rajoita talon väritystä. Uudet talot on kuitenkin maalattu poikkeuksetta vaalein sävyin.
Toinen vahva ehdokas on valkeat puuosat, tummat ikkunanpielet -yhdistelmä. Esimerkiksi Moderni puutalo -blogissa on kauniisti toteutettu tällainen koti. Se olisi mielestäni ratkaisu varman päälle. Kyseinen värityshän on erittäin suosittu tällä hetkellä sekä puu- että kivitalorakentamisen puolella. Miinuspuoli on tiheä huoltoväli, sillä valkoinen alkaa nopeasti näyttää likaiselta.
Kolmas vaihtoehto on jatkaa nykyisellä värityksellä tai vain pienellä muunnoksella. Eihän vaaleanharmaassakaan ole varsinaisesti mitään vikaa. En vain ole väriin kovin ihastunut, se on kuin suoraan talopakettitoimittajan katalogista.
Kiersin ulkoillessa talon ja otin kuvia joka ilmansuunnasta. Tarkoitus on tehdä niiden avulla visualisointeja eri värityksistä. Mitä mieltä te olette? Kannattaako kukaan ajatusta hiilenharmaasta talosta?



On se vaan helppoa, kun on oma piha. Pojan voi pukea ensin ja tyrkätä ovesta pihalle puuhailemaan sillä aikaa, kun äitikin kiskoo talvitamineet päälle. Ei enää hikoilua eteisessä eikä raivareita rappukäytävässä! Ulkoilulla on nyt muukin tarkoitus on pienen miehen ylimääräisen energian polttaminen, sillä pihalla riittää aina jotain puuhasteltavaa – ensi kesänä sitä enemmän. Jonkinlainen pihasuunnitelma pitäisi varmaan saada aikaiseksi näin talvikuukausina. Ensikertalaisuudestani huolimatta en ajatellut palkata ammattilaista, vaan lähestyä asiaa lukemalla kirjoja sekä etsimällä inspiraatiota ja ratkaisuja valmiiksi toteutetuista kohteista. Minulla on tallella parin viime vuoden asuntomessukatalogit, joissa on mukana myös pihasuunnitelmat, ainakin niitä aion hyödyntää. Lisää lukuvinkkejä otetaan mielellään vastaan!
