Aattoilta ja blogisynttäri

Aattosuunnitelmat muuttuivat viime metreillä, kun en joutunutkaan olemaan koko iltaa töissä, vaan pääsin tekemään aikaisemman vuoron. Lisäksi perheeseen, johon meidän oli tarkoitus mennä viettämään iltaa, oli iskenyt mahatauti. Päädyimme siis viettämään rennon illan kotioloissa neljästään miehen pikkusiskon kanssa.

Tarjottavaakaan en ollut miettinyt etukäteen, mutta matkalla töistä kotiin ehdin juuri ja juuri hakemaan ainekset tortilloiden täytteeksi. Herkuttelimme siis tuoresalsalla, guacamolella, ranskankermalla ja kanapaistoksella.

Olimme kuvitelleet olevamme maailman parhaat vanhemmat ja hankkineet pari rakettia pojan iloksi, mutta vastaanotto oli laimea. Kaksivuotias ehdotteli jo muutaman laukauksen jälkeen, että raketit loppuivat nyt ja voitaisiin mennä sisälle. Muutenkin nukahtaminen osoittautui vaikeaksi kaiken jyskeen keskellä, vaikka normaalisti poika ei havahdu edes palohälyttimeen. Me loput sinnittelimme yli puolen yön katsomalla Yle Areenasta Napapiirin sankarit, joka löytyy sieltä muuten vielä kuuden päivän ajan. En ole kotimaisen elokuvan erityinen ystävä, mutta tämä oli sangen viihdyttävä, suosittelen.

Mainiota alkanutta vuotta teille kaikille! Vuoden ensimmäinen päivä on kannaltani sikälikin merkityksekäs, että aloitin bloggailun tasan vuosi sitten joululahjana itselleni. Monissa blogeissa näkee näin vuoden vaihtuessa koostepostauksia menneestä vuodesta. Oma vuoteni oli aika sirpaleinen ja sujui hyvin eri merkeissä kuin olin suunnitellut. Blogistakin tuli sen myötä erilainen kuin kuvittelin viime tammikuussa. Postaukset ovat sillisalaattia pukeutumisen, kosmetiikan, sisustamisen, matkailun ja perhe-elämän välimaastosta, mutta se kai kuuluu lifestyleblogissa asiaan. Nyt uudessa kodissa sisustuspostauksien määrä varmasti ainakin aluksi lisääntyy, mutten aio hylätä muitakaan lifestyle-aiheita. Onko siellä lukijapuolella jotain ajatuksia siitä, mitä haluaisitte blogissa nähdä?

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, siviilissä osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Miten pyrin hallitsemaan stressiä

Tehdään heti alkuun selväksi, etten ole supernainen. Minulla on vielä paljon tekemistä ajankäytön ja stressinhallinnan suhteen. Aiemmin pidin itseäni ihmisenä, joka ei vähästä stressaannu, mutta nyt…

keskustele

22 kommentti(a)

  1. 1.2.13

    No juurikin niitä sisustusjuttuja ja tietenkin kaikkea sitä normaalia kaunista, mitä blogissasi aina on! Lämpimät onnittelut 1-vuotiaalle blogille, on se ihana tajuta, miten äkkiä se aika on mennyt ja ihmetellä, miten sitä oikein tähänkin pisteeseen päätyi. 🙂

    Ihanaa vuoden alkua näin synttärimerkeissä! <3

    • 1.6.13
      lisbet said:

      Kiitos onnitteluista! Tässähän on ihan juhlakimara menossa:) Tosi nopeasti meni bloggailun ensimmäinen vuosi, kunpa aika vähän hidastuisi…

  2. 1.2.13
    Kerttu said:

    Ps. Tein oman postauksen niistä kysymistäsi sohvista 😉

  3. 1.2.13
    Lumo said:

    Hyvää uutta vuotta ja onnea yksivuotiaalle!

    Ystävien luona ammuttiin raketteja lasten iloksi, mutta kaikki lapsia myöten odottivat vain, että raketit loppuisivat ja päästäisiin kaatosateesta liukastelemaan sisään…

    Guacamolea oli meilläkin eilen. Ostin sunnuntaina edullisia avocadoja reilun satsin. Eilen kotiuduttuamme tarkastelin kaapin sisältöä ja tein sekalaisen illallislautasen, johon guacamolekin sopi hyvin.

    • 1.6.13
      lisbet said:

      Oli huvittavaa havaita marketissa, että (esikypsytetyt) avokadot olivat menneet lähes kaikki. Taisi aika monella olla guacamolea pöydässä.

  4. 1.2.13
    Maija said:

    Olen huomannut, että moni blogi on saanut alkunsa juuri vuoden vaihteessa. (Myös omani) Onnea ja pitkää ikää sinun blogillesi! 🙂

    • 1.6.13
      lisbet said:

      Samaa minäkin olen ollut havaitsevinani. Siispä onkin hauska nähdä, millaisia blogiuutuuksia alkuvuonna pullahtaa pintaan.

  5. 1.2.13
    -HEINIE- said:

    Onnea blogillesi sekä uuteen kotiin :). Löysin vasta blogiisi ja liityin heti lukijaksi. Teillä on niin kaunis koti :).

    • 1.6.13
      lisbet said:

      Mukava että löysit tänne ja tervetuloa lukemaan!

  6. 1.2.13
    Tickler said:

    Onnea blogisankarille! Sekasoppa on oikein hyvä, mutta kiva olisi nähdä teidän uudesta kodista sisustuksia ja tietenkin asukuvia.

    • 1.6.13
      lisbet said:

      Asukuvien suhteen mulla on jatkuva tsemppaamisen paikka! Ongelma on, että olen niin harvoin kotona kuvauskunnossa. SIINÄKIN olisi tsemppaamisen paikka.

  7. 1.2.13

    Onnea 1-vuotiaalle blogille:) Sisustuspostaukset kiinnostavat mutta niin moni muukin arkielämän juttu. Sillisalaatti on kiva, ei pääse pitkästymään:)

    • 1.6.13
      lisbet said:

      Ajattelen samoin. Jos pitäisin pelkkää sisustusblogia, olisi tämän talon nurkat kuitenkin aika pian kuvattu.

  8. 1.2.13
    Iisa said:

    Kaunis kattaus saa tavalliseenkin ruokaan hohtoa! Hyvää uutta vuotta!

    Ps. Hauskat myllyt 🙂

  9. 1.3.13
    Jonna said:

    Ihana blogi! Paljon onnea vuosipäivän johdosta ja ihanaa uutta vuotta. 🙂

  10. 1.4.13

    Onnea yksivuotiaalle ja kaikkea hyvää uuteen vuoteen! Tykkään blogistasi kovasti ja jään innolla odottamaan erityisesti uuden kodin sisustusjuttuja.

  11. 1.6.13
    R said:

    Itsetehty salsa on todella hyvää!! Nam. Btw, tämä uusi kotinne näyttää todella kauniilta. Olen pidempään jo lukenut blogiasi, mutta nyt vasta äänessä 🙂

    • 1.10.13
      lisbet said:

      Paljon parempaa kuin einessörsselit! Kiva, että olet täällä:)