Kesäkandin juhannus

Enpä muista, että olisin vähään aikaan näin innokkaasti odottanut juhannusta. Mitään erityisiä suunnitelmia meillä ei ollut, ja juuri siksi odotinkin innolla kolmea ohjelmatonta vapaapäivää. Blogipäivitykset ovat laahanneet jäljessä, mutta kevään saldo oli siis lääkiksen neljännen vuoden viimeisten tenttien suoritus ja oikeudet toimia lääkärin sijaisena. Toukokuussa löysin vielä sopivan työpaikankin tästä läheltä ja nyt olen ollut siellä jo viisi viikkoa: ensimmäiset kolme viikkoa amanuenssina eli harjoittelijana opiskelijan roolissa ja kaksi viimeistä viikkoa LK Rintaniemenä. Muutamina iltoina olen lisäksi ollut säähommissa, joten välillä on tullut painettua pitkää päivää.

Mitä kertoisin kesätöistäni? Yksityiskohtiin en voi tietenkään mennä, mutta haluan kertoa, millainen kokemus on ensi kertaa lääkärinä työskentelevälle. Olen siis perusterveydenhuollossa 25-paikkaisella vuodeosastolla, jonka potilaista puolet on minun vastuullani. Hoitojaksot ovat pitkiä, ja kasvot ja elämäntarinat tulevat tutuiksi. Koska en ole vielä laillistettu lääkäri, minulla on seniori, jota konsultoin hoitopäätöksissä ja jolla on velvollisuus katsoa perääni. Lisäksi työ on yhteistyötä hoitajien, erikoisalojen konsulttilääkärien, fysioterapeuttien, puheterapeuttien, toimintaterapeuttien, ravitsemusterapeuttien ja sosiaalityöntekijöiden kanssa. (Varmasti unohdin tästä jonkin ammattikunnan.)

Totta puhuen olen ihan puhki. Vaikka sairaalan ovi sulkeutuukin iltapäivällä takanani, työasiat ovat seuranneet mukana vapaa-ajalle. Tutuksi on tullut kuvio, jossa herään aamuyöllä pohtimaan potilaitani, omia tekemisiäni ja sanomisiani, eivätkä ne aamuneljän tuomiot ole koskaan kovin mairittelevia itseäni kohtaan.

On turha kuvitella, että neljä vuotta lääketieteen opintoja antaisi valmiudet työskentelyyn lääkärinä. Ei antanut differentiaaliyhtälöiden pyörittely fysiikan laitoksellakaan aikanaan valmiuksia tehdä sääennusteita. Lääketieteen opiskelu on toki ollut jonkin verran käytännönläheisempää, mutta luokkahuoneen ongelmat ovat aina erilaisia kuin oikean elämän ongelmat. Tsemppaan itseäni ajattelemalla, että valmius työskennellä lääkärinä hankitaan työskentelemällä lääkärinä ja että nämä opiskelujen loppuvaiheen työpätkät ovat tärkeä osa kokonaisuutta.

Odotin juhannukselta ennen kaikkea pientä lepo- ja hengähdystaukoa ja ajatusten irtautumista sairaalaympäristöstä. Ei ole kenenkään etu, että uuvutan itseni ympärivuorokautisella lääketieteellisellä pohdinnalla. Näin juhannusviikonlopun loppua kohden olenkin jossain määrin onnistunut tavoitteessani, mutta tietysti sunnuntai-iltapäivän ajatukset jo karkailevat huomiseen työpäivään.

Kuten näkyy, olemme olleet kotiympyröissä, saunoneet, paljuilleet, syöneet. Juhannusta edeltävänä viikonloppuna kävimme ostamassa päivänvarjon ruokapöydän yläpuolelle, ja se onkin tässä paahteessa osoittautunut hyväksi hankinnaksi. Tarkoitus oli hankkia riittävän tukeva sekä ulkonäöltään miellyttävä varjo, ja Maskun poistomyynnistä löysimme tämän Sun Gardenin mallin. Aluksi epäilytti, olisiko tuo 3,75 metrin varjo liian iso sijaintiinsa, mutta hyvin se lopulta tuohon istuu.

Toivottavasti teillä on ollut rentouttava juhannus! Kuullaan.

keskustelu

  1. 24.7.2020
    Nimetön said:

    Hei,
    Noista ajoista, ensimmäisistä työpätkistä tässä ammatissa, on 20 vuotta. Muistan hyvin alun väsymyksen – ja ensimmäisten työvuosien sovittelun muuhun elämään. Pienten lasten äitinä vastuu potilaista ja päivystämisestä oli rankkaa. Aamuyön havahtuminen sanomisiin, pohdinta siitä olisiko pitänyt tehdä paremmin, huomata aiemmin, joko on riittävästi… Se ei taida koskaan täysin loppua mutta joitain mekanismeja on pakko opetella jotta työn ja vapaan pystyy jotenkin erottamaan. Onneksi teitä uusia kollegoita jo ”suojellaan”. Tutorointi tai työajan valvonta oli vielä lapsenkengissä kun aloitin, ja voi hyvänen aika niitä päivystyrupeamia joita kandina joutui tekemään. Onneksi tämä on muuttunut. Mutta haasteita tässä työssä riittää, uuden edessä ollaan jälleen ja samaistuin hyvin näihin kirjoituksiisi senkin vuoksi.
    Susanna

    • 12.9.2020
      lisbet said:

      Kiitos kommentista Susanna. Nämä kokeneempien kollegoiden viestit ovat olleet tärkeä tuki kuluneena kesänä. Ja varmaankin myös tulevina. Hieman murehdin sitä, pääseekö tässä työssä koskaan mukavuusalueelleen, mutta ehkä mukavuusalueenkin määritelmä muuttuu uuden ammatin myötä. Mitä olen kuullut, seniorointi ym. on tänään ihan toista kuin pari vuosikymmentä sitten, hui!