-
Hyvä perjantai ja blogin auenneet arkistot
Tämä oli hyvä päivä sellaisella perusarjen mittapuulla. Olin aamuvuorossa, jotka ovat aina jotenkin hauskoja ja leppoisia. Uusi kuontalo tuntui ja näytti hyvältä. Kotimatkalla junassa kuuntelin Perjantain parhaat -podcastin uusimman jakson. Ihanaa, että suosikkipodcastini ilmestyy jälleen joka viikko! Kotona söin lounaaksi Kokkikartanon broileripastan rippeet ja eiliseltä jääneen salaatin ja menin päiväunille, sillä yöunet jäivät hädin tuskin viisituntisiksi. Heräsin päiväunilta, kun esikoinen tuli kotiin.
Kävin ottamassa nämä kuvat ja hain kuopuksen eskarista. Eskariryhmä oli ollut uimareissulla ja siitä oli laitettu kuvia ja videoita ryhmän instagram-tilille. Minusta tuo tili on todella kiva idea, ja ihanaa, että ryhmän aikuiset jaksavat sitä päivittää. On mukava päästä kärpäsenä kattoon katsomaan, miten pienen päivä on sujunut. Esikoinen kävi puolestaan rumputunnilla. Yksi asia, joka on leppoistanut arkea paljon tänä syksynä, on se, että lasten kaikki harrastukset ovat tässä lähialueella, joten illat eivät kulu kuskatessa. 9-vuotias kulkee itse omiin harrastuksiinsa ja nuoremman ainoa harrastus on tuossa viereisellä jalkapallokentällä.
Perjantain kunniaksi tehtiin tietysti pizzaa ja katsottiin Netflixiä. Ah, perjantaifiilis! Sitä ei himmennä edes se, että olen viikonloppuna illat töissä.
takki Makia
neuletakki Fjällräven
pipo Kari Traa
saappaat Ilse JacobsenHalusin vielä vinkata teille, että olen palauttanut näkyville blogin kaikki postaukset blogin alkuhämäristä vuodesta 2012 alkaen. Tuolta yläpalkin navigoinnista pääset selailemaan niitä. Taisi olla vuosi 2015, kun poistin näkyvistä suuren osan blogin vanhoista postauksista ja aloitin ikään kuin puhtaalta pöydältä. Yksi syy vanhojen postausten piilottamiseen oli se, että niissä oli paljon puuttuvia kuvia, rikkinäisiä linkkejä ja tekstin asettelun omituisuuksia blogialustojen vaihdosta johtuen. Viime kesänä kävin kuitenkin kaikki postaukset läpi ja korjasin suurimman osan ongelmista – nyt vanhojenkin juttujen pitäisi olla helposti luettavassa muodossa.
Blogin arkistot ovat varmasti tärkeimmät bloggaajalle itselleen, mutta ajattelin, että ehkä teistä lukijoistakin voisi olla hauska selailla niitä. Siellä ovat edustettuina päättömät asukuvat blogin anonyymeiltä ajoilta, uuden kodin etsintä ja sisustaminen sekä kuopuksen vauvavuodet. Kirjoitin nuorempana pitkään päiväkirjaa, mutta se loppui, kun muutin mieheni kanssa yhteen. Blogi on tietyllä tavalla korvannut päiväkirjan, vaikka tietysti on paljon mitä blogiin ei voi kirjoittaa. Siinä missä päiväkirjat olivat negatiivisten tunteiden tunkio, blogi on pikemminkin eräänlainen kiitollisuuspäiväkirja, joka muistuttaa kaikesta hyvästä ja kauniista. Olen iloinen, että nämä tekstit ja kuvat ovat olemassa.
Mukavaa syksyistä viikonloppua!
Ei kommentteja artikkeliin Hyvä perjantai ja blogin auenneet arkistot -
Hiusten teippituuhennus Long Bob -mitassa
Pitkään jahkailin, mutta nyt vihdoin tein sen ja otin hiuksiini teippituuhennuksen. Kun aloitan kertomaan ohuista hiuksistani, kuulen yleensä jonkinlaisia (kohteliaita) vastalauseita: ”Mutta eiväthän sinun hiuksesi ole ohuet!” Kyllä ne ovat. Kovalla työllä, kihartamisella, tupeeraamisella ja kuivashampoolla pystyn huijaamaan hetken, mutta arkisin näky on toisenlainen, kun hiukset ovat pesun jäljiltä muotoilematta ja perusponnarilla niskassa.
Molempien raskauksien jälkeen minulta on lähtenyt paljon hiuksia. Esikoisesta kuontalo vielä toipui, mutta kuopuksen jälkeen sulkasato ei tuntunut loppuvan ollenkaan. Nyt kun tuosta hetkestä on kulunut jo kuusi vuotta, olen myöntänyt, ettei kyse ole stressin tai hormonien aiheuttamista muutoksista, vaan kyseessä on yksi ikääntymisen iloista. Hiuksia lähtee paljon, mutta onneksi niitä vielä kasvaa myös tilalle. Hiusmalliin se on kuitenkin vaikuttanut niin, että nykyistä long bob -mittaa pitemmästä kuontalosta minun ei kannata haaveilla, enkä haaveilekaan. Tämä on juuri hyvä mitta, se tuntuu naiselliselta ja sitä pystyy vähän laittamaan, mutta toisaalta sen saa kätevästi kiinni tarvittaessa. Paksuutta olen kuitenkin toivonut lisää. Käytännössä en ole pitänyt hiuksia koskaan auki arkisin, koska hiukset ovat olleet lähinnä parina suortuvaisena klimppinä kaulalla.
Olen tietysti kuullut ne samat kauhutarinat hiuksia syövistä pidennyksistä kuin tekin. Entä kuinka paljon vaivaa teippien hoitamisesta ja huoltamisesta koituisi ja miltä ne tuntuisivat päässä? Myös ihmishiuksen eettisyys askarrutti. Lisäksi arvostan jonkinlaista luonnollisuutta ja välillä vastaan on tullut – öhöm – ei niin luonnollisia jatkeita. Kaikkein viimeksi haluaisin, että teipit näkyisivät omien hiusteni alta. (Olen siis valmis kertomaan avoimesti lisäkkeistä, mutta en halua että ne erottuvat.)
Molempien raskauksien jälkeen minulta on lähtenyt paljon hiuksia. Esikoisesta kuontalo vielä toipui, mutta kuopuksen jälkeen sulkasato ei tuntunut loppuvan ollenkaan.
Minulla on kuitenkin hyvä kampaaja, jolla olen käynyt jo kymmenen vuotta ja jolla on pitkä kokemus pidennyksistä ja jatkeista. Hänen mukaansa teipit ovat varsin hellävaraiset, kun taas esimerkiksi sinettejä hän ei minulle suositellut. Sain mukaani hyvät hoito-ohjeet, mutta ensimmäinen pesukerta on vielä edessä. Tähän asti elo teippien kanssa on sujunut hyvin, en tunne niitä päässäni ollenkaan ja nukkuessakaan ne eivät häiritse. Suunnitelmissa on pitää huoltoväli aika tiheänä, kun joka tapauksessa käyn kampaajalla kuuden viikon välein tyvivärissä. Koska kyseessä on tuuhennus, eikä tarkoitus ollut pidentää mittaa, minulla ei ole päässä kuin puntin verran teippejä ja niissäkin varsin kapeat teippikiinnitukset. Teippiosat on pystytty asentamaan aika alas ja ne jäävät hyvin päälle laskeutuvien hiusten peittoon.
Lue myös: Hiustenpidennys Beaded Weft -tekniikalla
Mitä eettisyyteen tulee, nämä minulle laitetut tuuhennukset ovat ns. slaavitukkaa. Valmistajan mukaan hiukset on ostettu suoraan eurooppalaisilta luovuttajilta ja heille on maksettu asianmukainen korvaus. Tämän pitemmälle en alkuperää pystynyt jäljittämään. (Mielessä tietysti välähtää, että omien hiusten myynti ei varmaan ole kenenkään ylin haave, joten täysin viaton olo touhusta ei jää.)
Tuuhennokset siis käytetään useaan kertaan ja huoltokerroilla ne irrotetaan, puhdistetaan ja kiinnitetään uudelleen. Tällainen pehmeämpi hius ei välttämättä ole niin pitkäkestoista, mutta ainakin puoli vuotta pitäisi pärjätä samoilla karvoilla, ehkä vuosikin. Aika näyttää, haluanko pitää näitä jatkossakin, mutta ainakin nyt ensi päivinä olen ollut tuuhennukseen tyytyväinen. Olen pitänyt hiuksia paljon auki, mutta toisaalta ne saa myös ihanan paksulle ponnarille.
Aika näyttää, haluanko pitää näitä jatkossakin, mutta ainakin nyt ensi päivinä olen ollut tuuhennukseen tyytyväinen. Olen pitänyt hiuksia paljon auki, mutta toisaalta ne saa myös ihanan paksulle ponnarille.
Oikeastaan minulla oli tarkoitus kirjoittaa pitemmältikin ulkonäköasioista, kaikista saatavilla olevista apukeinoista sekä niiden tarpeellisuudesta. Nyt neljänkympin iässä asia on kummasti muuttunut ajankohtaiseksi. Tässä tuli jo kuitenkin sen verran asiaa, että jätän ne pohdinnat toiseen postaukseen.
Onko teillä kokemusta pidennyksistä tai tuuhennuksista? Positiivisia vai negatiivisia?
-
Samassa vaiheessa vuodenajan kanssa
Tunnustin jo aiemmin instagramissa, että opinnoista välivuodelle jäädessäni en uskonut itsekään, että oikeasti hidastaisin vauhtia. Minulla oli jo mielessä lista asioista, jotka halusin
suorittaasaada valmiiksi. Kyllä minulla edelleenkin on juttuja, jotka vaativat huomiotani tulevina kuukausina, mutta niiden määrä on vähentynyt huomattavasti. Arki on hidastunut kuin varkain. Ja nyt, kun ensimmäistä kertaa vuosiin tai jopa vuosikymmeniin olen saanut hidastaa syksyllä – tähän aikaan vuodestahan pitäisi perinteisesti kääriä hihat ja käydä innokkana uuden opiskelu- tai työvuoden kimppuun – se on tuntunut niin oikealta. Olen ollut samassa syklissä vaihtuvan vuodenajan kanssa.Kyllä minä palaan vielä Meilahteen. Mutta ensin taidan nauttia tästä vuodesta toden teolla.
Videolla pääset mukaan yhdelle päiväretkistäni ja sen jälkeen kokataan mielipiteet jakavaa syysherkkua, kaalilaatikkoa. Tein tällä reseptillä:
1 kg keräkaalia
1 dl vettä
400 – 500 g poron käristyslihaa pakastimesta
1 ½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
2 rkl meiramia
2-3 rkl fariinisokeria
1 dl puuroriisiä
2 dl ruokakermaa
6 dl maitoaPoro käristetään pannulla ja maustetaan suolalla, pippurilla ja meiramilla. Kaali suikaloidaan ja höyrytetään kokoon kannella peitetyssä kattilassa, jonka pohjalla on pieni määrä vettä. Sekoita joukkoon poro ja riisit. Kaada seos vuokaan (voit myös käyttää pataa sekä keittämiseen että paistamiseen, kuten tein videolla). Ripottele pinnalle fariinisokeri ja kaada päälle kerma ja maito. Paista 175 asteessa 1,5-2 tuntia. Vuoan voi peittää kannella tai foliolla paistamisen loppuvaiheessa. Tarjoa puolukkasurvoksen kanssa.
Ihanaa syyskuuta ja napatkaa auringonsäteet talteen talvea varten!
-
Pomodoro-tekniikka opiskelussa ja keskittymistä vaativassa työssä
Päivä aamuvuoron jälkeen kotona kuluu tällä kertaa pääasiassa kirjojen äärellä. Opiskelussa tai missä tahansa keskittymistä vaativassa työssä auttaa tomaattien eli pomodorojen kerääminen, oletko kokeillut? Lisäksi kerron, mistä pidän asuinpaikassani eniten.
-
Elokuu, auringonkukat ja YouTube-kanavan alku
-
Lappi ja Pohjois-Norja lasten kanssa autoillen
Nyt kun lentomatkailu on nostettu ilmastokeskustelun ytimeen, moni on suunnitellut viettävänsä kesäloman kotimaassa ja sen lähialueilla. Näin ainakin päättelin niistä viesteistä, joita sain teiltä viime viikon aikana, kun kiersimme Lappia ja Pohjois-Norjaa autoillen. Eihän automatka pohjoiseen mikään uusi idea ole – itsekin muistan lapsuudestani pari kaasukeittimen ja soputeltan tuoksuista reissua, joilla soitettin c-kasetilta Juice Leskisen Yölentoa (osaan vieläkin albumin kaikki sanat ulkoa). Jotain uutta nostetta arktisessa matkailussa kuitenkin on ja se näkyy kesällä erityisesti Norjan puolella.
Olimme viimeksi kaksi vuotta sitten automatkalla Lapissa ja tuolloin Norja jäi aikataulujen vuoksi näkemättä. Tällä kertaa ajoimme reittiä Vantaa-Oulu-Levi-Alta-Tromssa-Kilpisjärvi-Oulu-Vantaa. Kilometrejä kertyi viikon aikana 3 200 ja päivässä ajoimme 4-7 tuntia. Välissä pidettiin kyllä runsaasti taukoja, jotta takapenkin meno pysyisi aisoissa. Menomatkalla Hetassa tapasimme vanhan ystäväni Hannen, joka on karistanut etelän pölyt ainakin toistaiseksi jaloistaan ja ryhtynyt yrittäjäksi Lappiin. Hannelta saimme hyvät vinkit Altaan ja Tromssaan ja jaan teillekin parhaat palat tässä jutussa.
Halusimme säilyttää reissussa joustavuuden, emmekä olleet varanneet majoituksia etukäteen. Suomen puolella tämä toimii hyvin, sillä Pohjois-Suomen hotelleissa tuntuu olevan hyvin tilaa tähän aikaan vuodesta. Monissa paikoissa voi kuitenkin olla kesäsulkuja ja esimerkiksi kylpylöissä tehdään remontteja off-seasonina. Sen sijaan Norjan puolella on ruuhkaisempaa ja sekä Altan että Tromssan hotellit olivat lähes täynnä. Kaupunkien ulkopuolelta voi kuitenkin löytää kivan mökkimajoituksen. Altassa yövyimme viehättävässä Alten Lodgessa, josta Hanne oli meille vinkannut. Meillä oli tuollainen pienempi sivumökki, mutta koska tilukset olivat muuten tyhjät, pääsin nauttimaan aamuteet ison huvilan terassilla. Tämä paikka sijaitsee parinkymmenen minuutin ajomatkan päässsä keskustasta, ja ikkunoista aukeaa kauniit näkymät vuonolle.
Plan B:nä meillä oli mukana teltta ja yövyimme siinä kerran Kilpisjärvellä.
Lienee makuasia, haluaako varata majoitukset etukäteen. Itse arvostan joustavuutta ja tällä reissulla se tulikin tarpeeseen. Olimme näet alun perin suunnitelleet kiertävämme reitin päinvastaiseen suuntaan, mutta koska alkuviikolla oli niin koleaa ja sateista, päätimme jättää Kilpisjärven loppuviikolle. Tämä osoittautui erinomaiseksi ratkaisuksi ja pääsimme kiipeämään Saanalle kirkkaassa ja lämpimässä säässä. Toisaalta Tromssassa majoituksen kanssa meni melkoiseksi säätämiseksi ja vaikka lopulta saimmekin ihan kivan hotellin keskustasta, olisi varauksen kanssa kannattanut olla aiemmin liikkeellä.
[stnsvn-col-row][stnsvn-col-3]
[/stnsvn-col-3][stnsvn-col-3]
[/stnsvn-col-3][stnsvn-col-3]
[/stnsvn-col-3][/stnsvn-col-row]Altassa kannattaa tutustua Alattion kalliokuviin, jotka on nimetty yhdeksi UNESCO:n maailmanperintökohteista. Kivikaiverruksia on oikeastaan hyvin laajalla alueella ja useassa kohteessa, mutta parhaiten esihistoriallisen kosketuksen saa Alattionvuonon maisemissa. Leveillä pitkospuilla kulkeva reitti soveltuu myös pienille lapsille ja rattailla kuljettavaksi.
Tromssaa kuvaillaan Pohjolan Pariisiksi, mutta itse vertaisin sitä pikemminkin rentoon ja merelliseen Amsterdamiin. On tosiaan hieman yllättävää, että kapeiden vuoristoteiden päässä on niinkin iso ja monipuolinen kaupunki. Rakennuskannassa on paljon vanhaa kalastajakaupungin tunnelmaa ja ostoskeskusten sijaan löytyy viehättäviä kivijalkaliikkeitä ja -ravintoloita. Pojat pitivät vierailusta Polaria-keskuksessa, jossa pääsee ihmettelemään paikassa asustavia hylkeitä ja arktista merielämää akvaarioissa (itselleni tuli vangituista hylkeistä hieman ahdistunut olo, olkoonkin että ne on alun perin pyydetty tutkimustarkoituksiin). Jos kaupungissa viihtyy pitempään, ehtii myös varata pikaveneristeilyn merelle tai matkustaa kaapelihissillä Storsteinen-vuoren huipulle.
Silti parasta olivat upeat maisemat, lumiset vuorenhuiput, vesiputoukset ja kirkasvetiset vuonot, joita en millään pysty vangitsemaan valokuviin. Kannattaa varata aikaa maisemien ihasteluun ja pysähtyä vaikka keittämään kahvit tienposkessa. Tie Altasta Tromssaan on aivan huikea, mutta myös matka Hetasta Altaan tarjoaa mielenkiintoisen poikkileikkauksen, jossa Suomen tunturitasanko vaihtuu Jäämerta lähestyttäessä jyrkkiin kanjoneihin. Tämän tien varresta Kautokeinosta löytyy Juhls Silver Gallery, jossa valmistetaan käsityönä upeita saamelaishenkisiä koruja.
Norjasta palasimme Suomeen Kilpisjärvelle, ja kuten todettu, pääsimme kiipeämään Saanalle upeassa säässä. Meillä meni patikointiin ylös ja alas reiluine taukoineen kolme ja puoli tuntia. Kohta 6-vuotias kuopus jaksoi myös kiivetä mukana, vaikka sitä aluksi vähän epäilinkin. Totta puhuen emme käyneet aivan huipulla, koska sehän on sellainen laakeampi alue, jossa tulee nyppylä toisensa jälkeen, mutta riittävän huipulla kuitenkin. Ja vaikkei aivan laella kävisikään, kannattaa ehdottomasti käydä patikoimassa tunturin rinteillä. Sinne näkyi olevan rakenteilla jopa graniittiset portaat ja puolessa välissä matkaa on trampoliini (!), jonka merkityksen ymmärtää sitten kun sinne pääsee. Reitti Saanalle lähtee Kilpisjärven retkeilykeskuksen luota ja tunturista palattua voi palkita itsensä retkeilykeskuksen lounaspöydässä.
Palatakseni vielä lähimatkailuaiheeseen laskin vertailun vuoksi, että hiilidioksidipäästö nelivetoisella bensakäyttöisellä perheautollamme oli koko matkalta n. 640 kg, kun taas pelkät edestakaiset lennot Tromssaan koko perheelle olisivat tuottaneet n. 1 000 kg:n päästön (Finnairin päästölaskuri). Joidenkin lähteiden mukaan lentomatkojen päästö olisi voinut olla jopa 1 900 kg. Matkailun ilmastovaikutusten vertailu ei tietenkään ole näin suoraviivaista, mutta on mielenkiintoista tarkastella suuruusluokkaa. Koko perheen reissu New Yorkiin (josta niin ikään olen haaveillut) puolestaan tuottaisi Finnairin päästölaskurin mukaan 3 500 kg hiilidioksidia. Onneksi kotimassa ja sen ympärillä riittää paljon tutkimista ja Pohjois-Norjastakin jäi vielä näkemättä iso osa, kuten Finnmarkin alue Altasta itään, ja upeaa seutua ovat myös Lofootit Tromssan eteläpuolella. Ehkä sitten tulevina kesinä, tai mikä ettei myös talvina?
-
Kun katson ympärilleni
Vähän kotikuvia vaihteeksi. Tämä blogi oli joskus sisustusblogi, mutta kyseinen aihepiiri on on jäänyt selvästi vähemmälle viime vuosina. Mutta ehkä sille tulee vielä aikansa. Mielestäni on ihan ok, että blogin sisältö kuvastelee sitä, mikä omassa elämässä on juuri nyt pinnalla.
Alunperin väliaikaiseksi pysäkiksi tarkoitettu koti on muuttunut tärkeäksi tukikohdaksi elämässä, ja vaikka aina välillä laiskanpuoleisesti pyörittelemme rakentamista, mitään todellisia askelia sen eteen ei ole otettu. Ajankohtaisempaa on, että voisimme muuttaa pari seikkaa nykyisessä mieleisiksi ja pientä remonttitarvetta alkaakin jo olla. Talo on rakennettu vuonna 2011 ja me olemme viettäneet tässä kuusi ja puoli vuotta lapsiperheen elämää, joka pistää nurkat välillä koetukselle.
Keittiö lienee haaveista akuutein. Siitä on alusta asti näkynyt, ettei se ole kovin laadukas, vaikka ei tällainen seikka varmaan kuvissa välity. Ovet lonksuvat, sokkelit irvistelevät ja monesta kohtaa näkee, ettei asennusvaiheessa ole tehty kovin huolellista työtä. Tämä kaikki oli nähtävissä jo taloa ostaessa, mutta silloin olisi tuntunut kohtuuttomalta haaskuulta uusia lähes tuliterä keittiö. Nyt kun keittiöllä on ikää kahdeksan vuoden verran, voisin pitää remonttia edes jollain tavoin perusteltuna. Mies oli viime talvena jo pariin otteeseen purkamassa keittiötä, mutta toppuuttelin häntä ajatellen, että homma pitää miettiä ensin loppuun asti. Uusi keittiöhän on iso investointi ja vaikka kodinkoneet ovat vielä ihan passelit, pitäisi niistäkin osa uusia, jos vaikka haluaisi integroidut kylmälaitteet. Toisaalta meillä on jonkinlaista kokemusta siitä, että kivoja juttuja voi tehdä pienemmälläkin rahalla, jos on mahdollisuus tehdä itse ja vähän kikkailla materiaalien kanssa. Mutta kun lopulta tässä ei ole kyse vain keittiöstä.
Remonteissa on tosiaan se pulma, että niillä on taipumus laajentua. Keittiöremontti kulkee käsi kädessä lattian uusimisen kanssa ja lattian uusiminen portaiden uusimisen kanssa. Vaalea laminaatti on toiminut ihan hyvin, mutta oma valintani olisi ollut ensisijaisesti jokin vaalea parketti. Mies on lisäksi sitä mieltä, että ainakin eteisen ja keittiön lattiat on laatoitettava, ja olen kallistumassa samalle kannalle. Parketti ei niissä pitemmän päälle kestäisi. Portaat ja niihin liittyvät yläaulan kaiteet ovat puolestaan jotenkin eripariset muun kodin kanssa ja niidenkin vaihtaminen kuuluu haavelistalle. Nykyään tuntuu olevan todella kauniita minimalistisia porrasmalleja (ja samalla pääsisi askelmien narinasta eroon!).
Ei ehkä ole syytä mennä asioiden edelle, kun pergolankin rakennus on vielä kesken. Sen runkopuut on sahattu ja maalattu ja ne odottavat autotallissa pellityksiä, jotka saamme juhannusviikolla. Sitten pitäisi vielä tilata rimaelementit, niissä voi kyllä olla aika pitkä toimitusaika, hm…
Mitä mieltä te olette? Onko alle kymmenvuotiaan kodin remontointi kerskakulutusta vai ennen pitkää edessä oleva välttämättömyys? Kannattaako tuunata nykyistä vai siirtyä rohkeasti rakentamaan uutta?
-
Armas aika
Lauantaiaamuna herättiin – noin viikonlopuksi – varhain ja käveltiin koululle laulamaan suvivirttä. Lähipiirissä ei vielä eletä lakkiais- ja valmistujaisjuhlavaihetta, joten loppupäivä otettiinkin sitten rennosti, kuten kesäloman alkuun kuuluu. Toisen luokan päättänyt esikoinen sai päättää ruokapaikan, joten päädyimme syömään Aleksis Kiven kadun kiinalaiseen, Ravintola Pekingiin. Paikan sisustus taitaa olla pojille se juttu! Meillä on siellä vakkariannokset: minulle kanaa cashewpähkinöillä, miehelle Kantonin kanaa ja pojille kahteen pekkaan kanaa kauden vihanneksilla (kauden vihannekset ovat aina samat riippumatta sesongista).
Illalla selailin antaumuksella somea, joka pullisteli kauniita ja komeita ylioppilaita, ysi- ja kymppirivejä sekä hymypatsaita ylpeiden vanhempien esittelemänä. Yritin iloita mukana, mutta joukkoon sekottui muitakin tunteita. Olen itsekin ollut se stipendiaatti ja kympin oppilas, jollaista varten koulu on kuin luotu, mutta elämä kahden vilkkaan pojan äitinä on antanut myös toisenlaista näkökulmaa asioihin. Mutta ei tästä sen enempää, suuret onnittelut kaikille valmistuneille ja koulumenestyksestään ansaitusti palkituille!
Maksimekkoni on ostettu jo aiemmin keväällä Espritiltä eräitä hääjuhlia varten. Yllätyin itsekin, miten monta kivaa mekkoa löysin silloin liikkeestä, vaikka kävelin sinne ikään kuin viimeisenä vaihtoehtona. Ehkä se johtui väripaletista, jos muistatte mitä kirjoitin lempiväreistäni muutama postaus sitten. Lopulta arvoin sovituskopissa kolmen kollaasiin kokoamani mekon välillä, mutta päädyin kuitenkin lyhyen kukallisen mekon sijasta maksimittaan, koska hääpäiväksi oli ennustettu aika viileää säätä (ja totta tosiaan, vihkihetkellä ulkona satoi lunta!). Erityisesti tuo tummansininen pitsihihainen yksilö jäi vielä mieleen kummittelemaan, sillä se olisi ympärivuotiseen käyttöön sopiva ja toimisi hyvin vaikka pikkujouluissa.
Laukun virkaa hääjuhlissa teki Ted Bakerin lompakko, joka on parin vuoden takaista mallistoa.
Kuvat ovat muuten jälleen hovikuvaajani, kohta 6-vuotiaan kuopuksen käsialaa. Mitä nyt muutama horisontti suoristettu ja rajaus korjattu julkaisua varten. Ensi syksynä meillä mennään siis kolmannelle luokalle ja esikouluun – päiväkotivuodet alkavat olla ohi. Tämä tuntuu hyvältä elämänvaiheelta, nyt kaipaan kovasti stop-nappulaa. Pelkään, että liian pian olen järjestämässä rippijuhlia tai jopa niitä valmistujaisia tai lakkiaisia!
-
Helatorstai Raaseporissa ja Tammisaaressa
Perhettäni on siunattu historiaintoilijalla, jonka mielestä esimerkiksi linnavuoret, rauniot ja kalliomaalaukset ovat mainioita retkikohteita. Jep, allekirjoittanut tässä. Itse asiassa opintorekisteristäni löytyy jopa muutama opintopiste arkeologian opintoja. Aina pronssikautisten hautaröykkiöiden (=kivikasa) ihailu ei ole herättänyt varauksetonta riemua, mutta tämän päivän retki upposi kohderyhmään. Raaseporin rauniolinna on yksi Suomen keskiaikaisista linnoista. Linna perustettiin 1300-luvulla ikään kuin vastapainoksi lahden toisella puolella kukoistavaa Rääveliä eli Tallinnaa vastaan, mutta kun seuraa yhä kapenevia teitä linnalle väljien maalaismaisemien halki, voi todeta että brändäys ei tainnut nyt ihan onnistua. Menestyvää keskusta ei syntynyt, mutta sellainen rakentui sitten vähän myöhemmin Helsinkiin.
Koska linna hylättiin niin varhaisessa vaiheessa, se on säilynyt melko lailla alkuperäisessä keskiaikaisessa asussaan, toisin kuin esimerkiksi Turun, Hämeen ja Savon linnat, joita on muokattu ja paranneltu pitkin vuosisatoja. Linna on kesäisin auki yleisölle ja sen ympärillä pyöritetään pienimuotoista matkailutoimintaa. Raunioiden sisällä saa tutkia ja temmeltää suhteellisen vapaasti, mistä meidän juniorit olivat ainakin innoissaan. Linnahan ei ole kovin suuri, joten se sopii pikaisenkin visiitin kohteeksi. Tiluksilta löytyy myös Linnanvoudin tupa, josta olisi saanut lounaaksi päivän risottoa 12 € hintaan, mutta päätimme jatkaa syömään Tammisaaren keskustaan.
”Raasepori perustettiin 1300-luvulla kilpailemaan Tallinnan kanssa, mutta nykymaisemista päätellen brändäys ei tainnut ihan onnistua.”
Tammisaaren vanha kaupunki puutaloineen, pihapiireineen ja merimaisemineen on ihana kesäkohde. Sataman tienoilla on useampi kivan näköinen ruokapaikka. Päädyimme syömään Höijersiin, jossa on kaunis puutarhamainen terassipiha ja listalla monipuolisesti bistrotyyppistä purtavaa. Kovin pitkään emme ehtineet kuitenkaan Tammisaaressa olla, sillä futistreenit odottivat kotipuolessa. Tänne suunnalle tulee varmasti vielä palattua kesän aikana, Mustioon (aiempi postaukseni), Fiskarsiin, ehkä Hankoonkin. Olisi kiva käydä myös Salon Mathildedalissa, jota on kovasti hehkutettu. Oletteko te ehtineet vierailla siellä?
