• Katsokaapa vaikka

    IMG_4413

    Koti on siivottu ja vieraita odotellaan. Viikko ei mennyt lasten sairastelujen vuoksi ihan suunnitelmien mukaan, ja haaveilemani suurempi kevätsiivous oli vain yksi niistä asioista, jotka jäivät tekemättä. Kevään lisääntyvä valo on paljastanut armottomasti likaiset ikkunat, sormenjäljet, nuhjuiset seinät ja leijailevan pölyn. Muutenkin minulla on sellainen olo, että koti repsottaa yhdestä jos toisesta kohtaa. Talohan on jo yli nelivuotias ja asumisen jäljet alkavat näkyä.  (lisää…)


  • Minne pupu muni

    IMG_4372 IMG_4404 IMG_4384
    IMG_4396 IMG_4378

    Toivottavasti teillä on ollut leppoisa palmusunnuntai. Me olemme nauttineet aurinkoisista ilmoista ja nukkuneet päiväunia. Askartelimme vitsoja ja kävimme virpomassa. Se oli ujolle viisivuotiaalle kamala paikka, mutta mitäpä sitä ei suklaan toivossa tekisi.

    Takana on hyvä viikko. Aurinko paistoi, hommat rullasivat ja saimme toivottaa veljeni perheeseen tervetulleeksi uuden pienen ihmisen. Ensi viikolla on aika paljon puuhaa tiedossa mutta onneksi myös pääsiäisvapaat häämöttävät nurkan takana.

    Ja pupuhan muni anopin veistokseen.


  • Työhuone laajakulmassa (ja Kirenan liukuovet)

    IMG_4324

    Vaikka vähän vierastankin myynti-ilmoitusfiilistä, joka kuviin tulee laajakulmaobjektiivilla, se on joskus tarpeen. Ykkösasia, jota lukijat sisustusblogeihin toivovat, ovat laajemmat kuvakulmat. Tässä siis blogihistorian ensimmäiset kuvat koko työhuoneesta. Se on kulkenut pitkän matkan muuttotavaroiden varastotilasta nykyiseen muotoonsa. Tällä viikolla huoneeseen asennettiin Kirenan Unique-liukuovet ja säilytysjärjestelmä jäi vihdoin piiloon. Ovien hankinnassa huomioitavia asioita olen pohtinut aiemmassa postauksessa.

    Työhuone on talon kolmas makuuhuone, ja sen kalustamisessa on täytynyt ottaa moni asia huomioon. Ensinnäkin halusimme sinne rauhallisen työpisteen. Toisaalta sen täytyy tarvittaessa toimia vierashuoneena. Kolmanneksi siellä on oltava säilytystilaa suurille tavaroille, kirjoille, levyille, kansioille ja sekalaiselle varastosälälle. Neljänneksi on otettava huomioon se, että jo reilun vuoden päästä meillä asuu koululainen, joka ei ehkä enää voi jakaa huonetta pikkuveljen kanssa. Siinä vaiheessa työhuone pitää olla muunnettavissa pienen pojan omaksi huoneeksi.

    Koska huone on pieni ja säilytysjärjestelmä lohkaisee siitä ison tilan, kalustus on niukkaa. Työpiste on Hayn Loop-pukkijaloilla oleva irrallinen pöytälevy ja helposti purettavissa vierassängyn tieltä. Parivuode ja työpiste eivät mahdu huoneeseen yhtä aikaa! Woodnotesin Avenue-matto oli alun perin meillä olohuoneessa, mutta sopii hyvin työhuoneen värimaailmaan ja mittasuhteisiin. Seinä oli musta jo valmiiksi, ja kun asensimme Artekin A330S-valaisimet nykyiseen paikkaansa työpöydän ylle, tulimme samalla määritelleeksi monta muutakin asiaa. Olisi ehkä kätevämpää, että työpiste olisi vastapäisellä seinällä, mutta siirtäminen olisi työlästä ja hienon mustan seinän idea menisi ihan hukkaan.

    IMG_4333 IMG_4330

    Kuten näkyy, peiliovi kahdentaa ikkunan, mutta pystyn ehkä elämään asian kanssa.

    IMG_4337 IMG_4323 IMG_4327

    Työhuoneen kuollut nurkka on vielä valkea ja avoin. Vierassänky – tosiaan, se on viimeinen isompi asia, joka huoneesta puuttuu. Tällä hetkellä meillä on jemmassa vanhat parisänkymme runkopatjat seinustalle pinottuna, mutta vein ne kuvauksen ajaksi pois. Kaapista löytyy myös ilmatäytteinen vierassänky, mutta sillä en halua enää vieraitamme kiusata. Toisaalta olen haluton hankkimaan työhuoneeseen vuodesohvaa, joka todennäköisesti kävisi tarpeettomaksi siinä vaiheessa, kun koululainen muuttaa sinne. Rajoitteena on myös ikkunan ja oven välisen seinän leveys, joka on vain 190 cm. Esimerkiksi sivustavedettävät laverit ovat pituudeltaan kaksimetrisiä, eivätkä tuolle seinustalle mahdu. Luulen, että nyt olen bongannut mahdollisen pitkäikäisemmän ratkaisun, palataan siihen myöhemmin.

    IMG_4338

    Viimeisenä vinkkinä tämä Clas Ohlsonilta ostettu ovistoppari, joka suojelee liukuovien peilipintaa oven kolahduksilta. Stoppari on oikeastaan paino, jossa on liukueste pohjassa, eli sen voi helposti nostaa pois siivouksen (tai blogikuvien ottamisen) ajaksi. Lisäksi ovenkahvassa on varmistuksena tavanomainen kumistoppari.

    Mitäs tuumaatte työhuoneesta uusimmassa asussaan? Olisitko itse valinnut oviin peilipinnan vai jotain muuta?


  • Tehokkaan perjantain opit

    IMG_4352

    Tänä vuonna olen vihdoin ryhtynyt merkkaamaan kalenteristani työpäiviä blogille, sillä onhan tämä minulle nykyään myös sivutoimi. Yritän ottaa kuvia useampaan postaukseen kerralla ja kirjoitan tekstejä etukäteen. Olen viime aikoina muutenkin miettinyt paljon yrittämistä ja yrittäjän elämää. Vielä en oikein tohdi kutsua itseäni sellaiseksi. Toiminimenkin olen laittanut hyllylle ja laskutan blogin kautta tulevat pienet tulot laskutuspalvelun kautta. Yrittäjän vapaus ja vastuu kuitenkin kiehtovat minua ja näen itseni kellumassa hitaasti mutta varmasti sitä kohti.

    Aihe varmaan on monelle muullekin ajankohtainen, osittain omasta tahdosta, osittain pakon edessä. Vuosikymmen on tuonut uuden sanan käyttöömme: pakkoyrittäjyys. Perinteiset työpaikat ovat yhä harvemman etuoikeus, ja kuljemme taas kohti sellaista yhteiskuntaa, jossa pomo käy aamulla valitsemassa verkkoaidan takaa ne henkilöt, jotka saavat tänään tulla töihin. Toisaalta tulevaisuustutkija sanoo, että on onni että koneet tekevät tylsät työt; ihmiskunta voi ryhtyä tekemään jotain järkevämpää kuin ”näpertää lenkkareita”. Minua jännittää se, mihin olemme matkalla, mutta yritän pelata mukana.

    Kun ajattelemme yrittäjyyttä, ajattelemme tehokasta ajankäyttöä. Olen yrittänyt olla tehokas, jotta saisin enemmän aikaiseksi. Olen hallinnut aikaani kalenterilla ja Pomodoro-tekniikalla ja mitä näppärimmillä mobiilisovelluksilla. Olen kirjoittanut itselleni loputtomia työlistoja. Olen asettanut tavotteita ja niille aikarajoja. Juuri tänä perjantaina näen kuitenkin selvemmin sen, miten nykyajan blogiyrittäjän pitää toimia.

    Älä yritä olla tehokas. Jätä tilaa inspiroitumiselle. Seikkaile Pinterestissä, etsi ja löydä uusia kiinnostavia blogeja. Keskustele blogikollegoiden kanssa. Älä tee asioita kiireellä tai pakon kanssa äläkä päästä käsistäsi sellaista, mihin et itse ole tyytyväinen. Älä kilpaile vaan tee yhteistyötä.

    Ole sen sijaan rohkea. Sano kyllä. Kirjoita sähköposti, jota olet empinyt puoli vuotta. Usko itseesi ja siihen mitä teet.

    IMG_4363 IMG_4366

    Ehkä näitä periaatteita voivat soveltaa muutkin kuin bloggaajat? Mukavaa perjantaita!


  • Kauttaaltaan tapetoitu eteinen

    IMG_4314 IMG_4312
    IMG_4309 IMG_4320 IMG_4308 IMG_4310Reilu viikko sitten laitoimme miehen kanssa parisuhteemme testiin ja tapetoimme eteisen. Selvittiin, nyt kelpaa jatkaa kohti seitsemättä hääpäivää. Olihan projektia ehtitty pohjustaa jo vuoden verran. Tunnustan, että loppumetreillä olin jänistää tajutessani, että neljä nurkkaa, kolme ovi- ja ikkuna-aukkoa sekä kuvioiltaan kohdistettava tapetti ei ole aivan yksinkertainen yhdistelmä. Olin jo muuttamassa suunnitelmia ja laittamassa tapettia tehosteeksi yläkerran oleskelutilaan, mutta mies rohkaisi minua ja sanoi, että kyllä se eteisen seinään saadaan.

    Ei se kuitenkaan helppoa ollut, ja lopputulokseen mahtuu yksi kompromissinurkka, jossa kuviot eivät kohdistu koko matkalta seinien lievän kaltevuuden vuoksi. Borås-tapettien Arne Jacobsenin suunnittelema Ypsilon-printti ei myöskään ollut aivan mittatarkka, joten säätämistä riitti. Mutta hitsi vieköön, olen lopputulokseen todella tyytyväinen! Eteisestä tuli juuri sellainen kuin kuvittelinkin. Tapetti antaa huoneelle rajat ja jollain hassulla tavalla eteiskaappi tuntuu tilavammalta kuin aiemmin. (Näissä kuvissa tilavaikutelmaa laajentaa kameran objektiivi.)

    Aiemmissa blogipostauksissa on kommentoitu kuvion vilistävyyttä ja sitä, rasittaako se silmiä. En ehkä asentaisi tällaista printtiä esimerkiksi TV:n taustaseinälle, jossa se on pitkään näkökentässä. Eteiskomerossa migreenikohtauksen vaara on minimoitu, sillä se on paikka, jossa kukaan ei oleskele pitkään.

    Yläkerran oleskelutilan seinä jäi tämän projektin seurauksena kummittelemaan. Wallpapers by Scandinavian Designers -mallistosta löytyy monta muutakin suosikkia ja niistä jokin voisi päätyä yläkertaan. Voisiko olla, että jo vuoden päästä saamme sen aikaiseksi? Kodin laittaminen on kyllä tällä hetkellä poikkeuksellisen tehokasta, sillä tälle päivälle on lupailtu työhuoneen liukuovien toimitusta. Sitten olisi jo kaksi projektia alkuvuoden sisustussuunnitelmasta ruksattu!


  • Emmy hoitaa käytettyjen vaatteiden verkkokaupan puolestasi

    Yhteistyössä Emmy Clothing Companyn kanssa

    IMG_4291

    Kun jokin aika sitten kirjoitin omasta Konmari-kokemuksestani, jätin käsittelemättä erään tärkeän aiheen: kuinka hankkiutua eroon tavaroista, joista on päättänyt luopua? Kaatopaikalle kippaaminen ei ole nykyihmiselle enää vaihtoehto. Joillekin kapistuksille löytyy ehkä käyttöä lähipiiristä. Sen lisäksi olen vienyt tavaroita kierrätyskeskuksiin ja joitain isompia juttuja olen myynyt netin huutokaupoissa. Vaatteet ovat oma lukunsa, sillä vaatekaappia läpikäydessä saattaa vapautua huomattava määrä tarpeettomaksi käyneitä mutta edelleen hyväkuntoisia vaatteita. Lapsiperheessä vaatevarastot ovat joka tapauksessa jatkuvan kierrätyksen alaisena, kun juniorit kasvavat ulos hihoista ja lahkeista.

    IMG_3688

    Laatumerkeillä on jälleenmyyntiarvoa, ja jos myytävää löytyy vaatekaapista paljon, saattaa hyppysissä pyöriä vaikkapa Jimmy Choo -korkkarien veroinen summa. Myytävien vaatteiden nostaminen vaatekaapista myyntilaatikkoon on projektin helpoin osuus – ja siihen se yleensä tyssääkin! Olen huomannut, että myytäväksi tarkoitetut vaatteet saattavat pyöriä nurkissani kuukausia tai pahimmassa tapauksessa jopa vuosia, kunnes lopulta kärrään ne kyllästyneenä keräykseen.

    IMG_3647
    IMG_3664

    Välillä olen ryhdistäytynyt ja listannut laatikon päällimmäisiä myytäväksi. Nettihuutokaupoissa vaatteet menevät omien kokemusteni mukaan melko huonosti kaupaksi. Jossain vaiheessa testasin myös Facebookin kirppisryhmiä, mutta tuskastuin niiden av/yv/jono-kulttuuriin, noutoihin ja noutamatta jättämisiin, treffien sopimisiin ja postituksiin. Vaatteiden kuvaamiseen, tekstien kirjoittamiseen ja myyntiprosessiin meni niin paljon aikaa, etten kokenut touhua vaivan arvoiseksi. Minussa ei ole myöskään ole riittävästi kauppiashenkeä seistäkseni kirpputoripöydän takana ja itsepalvelukirppikset kuulostivat nekin liian työläiltä.

    IMG_4293

    Arvatkaa, kuinka iloinen olin kuullessani Emmy-verkkokaupasta! Vihdoinkin palvelu, joka ottaa vastaan kirppislaatikkoni ja hoitaa homman puolestani kuitenkin niin, että kohtuullinen osa myyntituotosta jää itselleni. Emmyn toiminnan perustana on antaa käytetyille merkkivaatteille uusi elämä mahdollisimman helposti ja palvelu toimii avaimet käteen -periaatteella. Myyjän osalta tehtäväksi jää ehjien ja puhtaiden vaatteiden lähettäminen Emmyyn. Sitä varten voi tilata myyntikassin, jonka käsittelykulut vähennetään myöhemmin myyntituotosta. Emmy hoitaa kaiken muun: vaatteiden valokuvaamisen, tietojen kirjaamisen, hinnoittelun sekä tietysti itse myyntiprosessin postituksineen. Parhaan tuoton saa lähettämällä myytäväksi tuotteita, joilla on kohtalaisen suuri jälleenmyyntiarvo – siis vähintään joitain kymppejä. Itse koen myyntiprovisiot reiluiksi palvelussa, jossa näin moni työläs vaihe on hoidettu puolestani.

    Emmy ei ole ainoastaan myyntipaikka vaan myös loistava ostospaikka niille, jotka eivät jaksa kahlata läpi kirppareita tai heilutella kyynärpäitä Facebookin myyntiryhmissä. Myynnissä olevat vaatteet ovat valikoitujen laatumerkkien tuotteita. Siinä missä nettikirppikseltä ostetuilla tuotteilla on korkeintaan perävalotakuu, Emmyssä kaikilla myyntiartikkeleilla on 14 vuorokauden palautusoikeus. Myynnissä on tuhansia naisten ja lasten vaatteita, ja lähiaikoina Emmy on ottamassa valikoimiinsa myös miesten vaatteet. Kattavan hakutoiminnon avulla voi helposti hakea tietyn merkkisiä tuotteita tai asettaa rajoitukset koolle, värille tai sesongille näin muutamia esimerkkejä mainitakseni. Ominaisuus on kätevä esimerkiksi lastenvaatteita hankkiessa, ja naistenvaatepuoleltakin löytyi heti jotain kiinnostavaa.

    IMG_4306

    Onko siellä muita innokkaita vaatekaappien kevätsiivoajia? Kiinnostaako tällainen palvelu sinua?


  • IKEA:n Viktigt-mallistosta kesäpihalle?

    PH132723

    Viime vuonna lanseeratun SINNERLIG-malliston huuma on hädin tuskin laantunut, kun IKEA tuo markkinoille toisen luonnonmukaisen ja vähäeleisen sarjan. VIKTIGT-malliston pressikuvat ovat jälleen henkeäsalpaavan kaunista työtä. Mallisto on tehty yhteistyössä Ingegerd Råmanin kanssa. Professorin taiteilijajuuret ovat lasissa ja keramiikassa, mutta tuotteissa on myös huonekaluja, valaisimia ja sisustustavaroita.

    PH132760
    PH132715 PH132782

    PH132758 PH132751

    Itse olen iskenyt silmäni mallistossa istuimiin. Vaikkei terassista ole vielä ladottu ensimmäistäkään kiveä, olen jo miettinyt, millainen oleskeluryhmä sille tulee. Minua miellyttäisi neliskulmaisia polyrottinkisohvia keveämpi rakenne, ja nämä VIKTIGT-malliston istuimet vaikuttavat tutustumisen arvoisilta. Ylemmän kuvan sohvan materiali on lakattua rottinkia, mutta alempi on paperinaurua, jonka soveltumisesta ulkokäyttöön en aivan varma. Molemmissa istuimissa on teräsrunko.

    PH132724

    PH132720

    Mallisto tulee myyntiin 6.5.2016.


  • Pikkujuttuja

    IMG_4125

    IMG_4118

    IMG_4119

    Voin vain kuvitella, miltä kokonaisen talon rakentaneista tuntuu, kun vihdoin pääsee paneutumaan sisutuksen yksityiskohtiin. Huonejako, pintamateriaalit, ikkunat, valaistus ja kiintokalusteet ovat kaikki merkityksellisiä asioita sisustuksen kannalta mutta lopulta arki on kuitenkin yksityiskohdissa. Meidän ei tarvinnut rakentaa taloa alusta asti, mutta silti vasta nyt tuntuu, että olen pääsemässä vaiheeseen, jossa voi miettiä detaljeja. Ja se on kaikkein paras vaihe – ihan niin kuin Janica juuri kirjoitti päättyneestä remontistaan.

    Detaljit ovat tässä tapauksessa enimmäkseen käyttöesineitä. Tavaroiden taivaaseen ovat liihottaneet viime syksyn jälkeen ainakin suola- ja pippurimyllyt (rikki!), talouspaperirullateline (kuopus käytti vasarana) sekä rikkakihveli ja -harja (kului käyttökelvottomaksi työmaalla ja lopulta särkyi). Näiden tilalle olen hankkinut omaa sisustusmakua miellyttäviä esineitä, kuten Menun Bottle-myllyt, Hayn Porter-talouspaperitelineen ja Annon jo blogi-ikoniksi muodostuneen harjasetin. Seuraavaksi uusimista vaativat takkavälineet. Tällä hetkellä meillä on talon alkuperäisiltä rakennuttajilta peruja oleva Clasun takkavälinesetti, joka on tulossa teknisen käyttöikänsä päähän. Onko teillä vinkkejä skandikotiin sopivista takkaseteistä? Unelmayksilö saisi seistä ilman tukea ja olla sellainen, ettei lattialle varise työkaluista tuhkaa. Viime kesän asuntomessuilla törmäsin näyttelyhallissa ainakin yhteen kivaan mutten harmikseni muista valmistajan nimeä.

    IMG_4127

    IMG_4123

    Viimeisin sisustusyksityskohta on Arki Designin takkatikkurasia Ivana Helsingin kuosilla. Se löytyi eilen Prismasta muutamalla eurolla. Mukavaa torstaipäivää murut!

    Balmuirin keittiöpyyhe saatu blogin kautta.


  • Meren sävyjä pääsiäiskattaukseen

    IMG_4063

    Pääkaupunkiseudun tämänpäiväinen räntäsade enteilee kevättä ja parin viikon päässä häämöttää toinen tärkeä keväinen etappi, pääsiäinen. Tehän jo muistattekin, että kyse on suosikkijuhlapyhästäni. Tänä vuonna meille on tulossa pääsiäisvieraaksi sama tuttavaperhe kuin kolme vuotta sitten. Kylläpä tähän väliin on mahtunut paljon tapahtumia! Opiskelua, työtä, ehkä myös jonkinlainen kasvaminen. Odotin tuolloin kuopustamme, josta emme tienneet edes sukupuolta – nyt tuosta pikkumiehestä on kasvanut perheemme täysivaltainen jäsen. Kotikin on muuttunut ja täydentynyt paljon, vaikka valmiiksi sitä voi tuskin kutsua koskaan.

    Kaivoin arkistoista esiin postauksen pääsiäiseltä 2013. Taidanpa tänäkin vuonna kokeilla pupujen väsäämistä lautasliinoista! Vanhoja kuvia katsellessa muistan myös hyvän valokuvausneuvon, jonka sain vierailtamme tuolloin: kuvaa pienemmällä aukolla. Tuohon aikaan blogikuvissa oli muotia hyvin suurella aukolla kuvaaminen: näin saatiin haluttu valoisa ilme ja osa kuvasta jäi epätarkan pehmäksi. Nykyään kuvaan lähes kaikki blogikuvat jalustalta pienellä aukolla ja pitkällä valotusajalla. Suurta aukkoa käytän joskus lähikuvia ottaessa tehokeinona. Näissä kattauskuvissa on käytetty vuoroin eri kokoista aukkoa, huomaatko eron?

    IMG_4070 IMG_4061 IMG_4083 IMG_4077

    Pääsiäishenkisen inspiraatiokattauksen keskipisteenä ovat tapettisuikaleen päälle asetellut kukat ja kynttilät. Kannattaa joskus kokeilla sidotun kimpun jakamista useaan maljakkoon, vaikutelma on runsas ja keveä yhtä aikaa. Kattauksen lasitavara on Iittalasta ja aterimet Villeroy & Bochin. Amforan keramiikasta valitsin kattaukseen Opto-lautaset, isot Tri-lehtilautaset sekä Tri-mukit. Lisäksi mukana on Rondo-maljakko, Opto Dot-kaadin ja tuikkukynttilänjalkoja.

    IMG_4069

    IMG_4093

    Balmuirin* kauniiden pellavalautasliinojen uusi seagrass-sävy sointuu hyvin tapetin sävyyn. Tapettisuikaleen sijasta kattauksessa voi käyttää myös tukevaa lahjapaperia. Kuvissa näkyvä pala jäi yli viime viikonlopun tapetointiepisodista – kyllä, eteinen on vihdoin tapetoitu ja todisteita on tulossa pian!

    *Balmuirin lautasliinat saatu blogin kautta.