-
Myytti täydellisestä vaatekaapista
Kun olen kirjoittanut pukeutumisesta blogissani, punaisena lankana on ollut rakentaa sellaista vaatekaappia, joka olisi jossain määrin ikuinen. Olen myös ajatellut, että on olemassa sellainen maaginen kombinaatio vaatteita, jolla pärjää tilanteessa kuin tilanteessa – kun on kyseiset vaatekappaleet kaappiinsa hankkinut, ei tarvitse enää ikinä sählätä vaatekaupoissa, korkeintaan uusia joitain kuluneita vaatteita tai asusteita. Neljä vuotta sitten yritin koota 50 pukineen listan, joka olisi avain niin sanottuun täydelliseen vaatekaappin. Tuo postaus on mielestäni edelleen hauskaa luettavaa, vaikka mieli ja muoti ovat muuttuneet noista ajoista. Ja minä rakastan muotia, vaikka puhunkin ajattomuuden puolesta. Tänä keväänä esimerkiksi suuret kukkakuosit ovat saaneet sydämeni lepattamaan, vaikka epäilen, etteivät sellaiset tule päätymään vaatekaappiini tällä vuosikymmenellä.
Nykyään ajattelen, että listassa pitäytyminen on rasite, joka vie pukeutumisesta hauskuuden. Se voi johtaa osaltaan virheostoksiin, kun sitoutuu hankkimaan sellaisia yleisesti vaatekaapin kulmakivinä pidettyjä asusteita, jotka eivät sovi omaan makuun, elämäntilanteeseen tai vartalotyyppiin. Esimerkiksi itse en tullut ikinä käyttäneeksi superlaadukasta valkoista puuvillakauluspaitaa tai harmaata kapeaa tweedhametta, jotka hankin sen vuoksi, että sellaiset nyt täytyy hyvässä peruspuvustossa olla.
Toki kannatan edelleen suunnitelmallisuutta vaateostoksissa ja ostamista vain tarpeeseen. Paras opas, mitä aiheesta on viime vuosina kirjoitettu, on Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi. Kyseisestä kirjasta on peräisin myös se mullistava ajatus, että muodin harrastaminen on eri asia kuin shoppailun harrastaminen. Vastuullinen muodin harrastaja voi hyvin olla perillä trendien viimeisimmistä säntäilyistä, mutta hänen ei tarvitse hankkia niitä vaatekaappiinsa. Muotia voi harrastaa myös lukemalla lehtiä ja kirjoja, perehtymällä muodin historiaan, osallistumalla keskusteluun palstoilla tai blogeissa tai rakentamalla verkkokauppojen uutuuksista kollaaseja Polyvoressa. Omaksi voi sitten hankkia juuri ne eniten puhuttelevimmat, pitkäikäisimmät ja hauskimmat jutut.
Tuntuu, että muillakin bloggaajilla on ollut samansuuntaisia ajatuksia. Vaatekaapin kulmakivistä on puhuttu vähemmän ja omannäköisistä lempivaatteista enemmän. Onkohan tämä ikäsidonnainen juttu? Parikymppisenä työelämään päästyään sitä osti suunnilleen kaiken kivan, mitä eteen sattui. Kolmekymppisenä iski ostokrapula, kun vaatekomerossa oli 15 cocktailmekkoa eikä yhtään kunnollista neuletakkia. Nyt, neljänkympin lähestyessä sitä ajattelee taas rennommin pukeutumisen suhteen. Lieneekö kyse ikäkriisistä, sillä haluaisin pukeutua vähän nuorekkaammin ja sporttisemmin.
Muuten, Rinna Saramäeltä on tulossa loppuvuodesta uusi kirja siitä, miten tunnistaa laadukkaan vaatteen. Valitettavasti hintalappu ei aina kerro koko totuutta tämän suhteen. Odotan innolla Saramäen näkemyksiä, sillä laadukkaita vaatteitahan me haluamme kaikki tyylistä riippumatta.
6 kommenttia artikkeliin Myytti täydellisestä vaatekaapista -
Missä mitään kovin pahaa ei voi tapahtua
Kun huoli tulevaisuudesta nakersi keskiviikkopäivää, ostin itselleni kukkia. Olin etsiskellyt ranunculuksia lähitienoon kukkakaupoista turhaan jo monta viikkoa, joten tällä kertaa en ottanut riskejä. Marssin Stockan pääsisäänkäynnin yhteydessä olevaan kukkakioskiin ja maksoin sieltä löytyneistä leinikeistä tähtitieteelliseltä tuntuvan hinnan. Samalla reissulla kävin hivelemässä Tory Burchin käsilaukkuja ja Tara Jarmonin eteerisiä uutuuksia mutten taaskaan ostanut mitään. Kai te olette nähneet elokuvan Aamiainen Tiffanylla? Ollessaan ahdistunut Holly Golightly pakenee Tiffanyn jalokiviliikkeeseen ihailemaan koruja, joita hänellä ei ole varaa ostaa, sillä:
”It calms me down right away. The quietness and the proud look of it; nothing very bad could happen to you there.”
Stockmannin tavaratalo on minulle paikka, jossa mitään kovin pahaa ei voi tapahtua. Ja toinen paikka on tämä blogi. Jos ottaa kuvan sohvatyynyistä ja ranunculuksista ja käsittelee kuvan Lightroomissa juuri oikealla tavalla, saattaa ajatella, että on oikeastaan aika onnekas saadessaan istua tuolla sohvalla.
Sellaista keskiviikkoiltapäivään, pieniä murheita mutta eteenpäin.
-
Mittatilausliukuovet: pieni osto-opas
Kävimme eilen laittamassa tilaukseen työhuoneen säilytysjärjestelmän eteen tulevat liukuovet. Toimitusaika on 3-4 viikkoa, joten ennen pääsiäistä päästään toivon mukaan asennushommiin. Tilausprosessi oli taas hyvä muistutus siitä, mitä kaikkea liukuovissa pitääkään ottaa huomioon, ja päätin kirjoittaa kokemuksiani tännekin.
Ovien määrä. Valmistajilla on yksittäisen oven leveyden suhteen tietyt minimi- ja maksimimitat. Liian kapea tai liian leveä ovi lepattaa epästabiilisti etenkin sillloin, jos siinä ei ole yhtään jakolistaa. Jos kaikki ovet ovat samanlevyisiä ja ovet asennetaan kahdelle kiskolle, parillinen määrä ovia mahdollistaa suurimman yhtenäisen oviaukon (esim. kaksi ovea: oviaukko on puolet kokonaisleveydestä; kolme ovea: oviaukko on yksi kolmasosa kokonaisleveysdestä; neljä ovea: oviaukko on puolet kokonaisleveydestä).
Materiaali. Etenkin tuotekuvissa valmistajat tuntuvat suosivan muita kuin peilipintaisia ratkaisuja. Makuuhuoneissa ja eteisissä suosituin malli taitaa kuitenkin olla edelleen peiliovi. Peilin puolesta puhuu sen tilaa avartava vaikutus ja mukautuminen huoneen vaihtuviin väreihin. Vaikka päätyisitkin maalaamaan seinät ja uudistamaan lattiapinnan, peilipinta heijastelee kulloinkin vallitsevaa sisustusta. Niin, ja onhan sillä sellainenkin kätevä ominaisuus, että siitä näkee ennen uloslähtöä, onko tukka hyvin ja onko muistanut laittaa housut jalkaan. Toisaalta peili on hieman tylsä materiaali, jonka valitessaan menettää mahdollisuuden käyttää ovia sisustuselementtinä. Ja mikäli huoneessa on epäjärjestystä, peilipinta kaksinkertaistaa rojun määrän! Suosittu valinta onkin laittaa vain osaan ovista peilipinta. Jakolistalliset ovet eivät ole omia suosikkejani, mutta lista tekee ovesta tukevamman ja mahdollistaa erilaisten pintojen yhdistelyn.
Myös sillä on iso merkitys, onko ovi kiiltävä vai mattapintainen. Korkeakiiltoinen ovi käyttäyttyy etenkin ikkunoiden ja valonlähteiden lähellä lähes peilin tavoin, kun taas matta ovi on paljon eleettömämpi.
Mitat. Yleensä valmistajille ei tarvitse ilmoitaa kuin asennusaukon korkeus ja leveys sekä ovien määrä, joista valmistaja laskee ovien mitat huomioiden riittävän limityksen. Asennusaukko kannattaa mitata useasta kohtaa, ainakin molemmista sivureunoista sekä ylä- ja alareunasta, sillä niissä saattaa olla pientä heittoa. Ylä- ja alakiskot voi olla mahdollista tilata eri mittaisina, mikäli ylä- ja alareunan leveydessä on eroa ja haluaa millilleen istuvat kiskot. Korkeussuunnassa on yleensä valmiiksi liikkumavaraa ja ovien alareunan korkeutta lattiasta on mahdollista säätää hieman suuntaan tai toiseen. Reunimmaiseksi tarkoitetun oven voi myös asentaa huomaamattomasti hieman kallelleen niin, että se istuu tiiviisti asennusaukkoon, vaikka aukon reuna ei olisikaan täydellisen pystysuora.
Sivuhuomautus: kävin tätä juttua varten läpi lukuisien valmistajien katalogeja ja tulin siihen johtopäätökseen, että tuotekuvien ottaminen on toden totta taitolaji. Tämän postauksen kuvat ovat ylhäältä alas lukien 1) Kvik 2) Elfa 3) Elfa 4) Kvik 5) Kirena.
Mitä meille sitten tilattiin? Loppumetreillä arvoimme valmistajista lähinnä Elfan ja Kirenan kesken. Elfasta meillä oli hyviä kokemuksia aiemman kodin remontista, jossa asennettiin liukuovet sekä eteiseen että vaatehuoneeseen. Elfan tietyt mallit ovat myös suhteellisen edullisia mittatilausoviksi. Kirenan puolesta puhui se, että sekä eteisessä että makuuhuoneessa on jo Kirenan ovet ja näihin lopulta päädyimme. Kohta tätä valintaa ei enää tarvitsekaan tehdä, sillä Elfa ja Kirena ovat hiljattain yhdistyneet ja myös mallistoihin on tiedossa tämän myötä muutoksia.
Työhuoneeseen olisi ollut hauska valita jotkut värimaailmaan sopivat näyttävät ovet mutta käytännöllisempi puoleni vei jälleen voiton. En nimittäin usko mustan seinän jäävän ikuisesti mustaksi ja lattioiden uusiminenkin on aihe, jota taloudessamme säännöllisesti pallotellaan. Työhuoneeseen tulee näin ollen samanlaiset peilipintaiset ja mattahopeakehyksiset Unique-ovet kuin makuuhuoneessa. Valinta on johdonmukainen ja turvallinen mutta kompromissi. Olen jo etukäteen hieman huolissani siitä, näyttääkö peiliovi hölmöltä, kun se joudutaan asentamaan aivan ikkunan viereen – visuaalisesti ikkunasta tulee siis tuplaikkuna. Kurkkaa vaikkapa Lauran pohdinnat liukuovista – he päätyivät puolestaan vaihtamaan eteisen peilipinnat valkoisiin oviin.
Pääasia, että ovet on nyt tilattu. Mahtavaa saada työhuone vihdoinkin valmiiksi!
-
Luminen ystävänpäivä

Sunnuntaipäivä käynnistyi mukavissa merkeissä, sillä ystävänpäivän kunniaksi anoppi oli kutsunut perheen naiset Ekbergille brunssille. En selvästikään ole vielä oikea bloggaaja, sillä brunssista ei ole kuvan kuvaa. Sen sijaan tarjoilen teille kuvia vantaalaisesta perheenäidistä luonnollisessa olotilassaan myöhemmin iltapäivällä: toppatakki päällä ja Crocsit jalassa. Modströmin Gone-untuvaparka on viimetalvinen ostos, mutta samaa mallia näkyy olleen verkkokaupoissa tänäkin vuonna: ainakin Zalandolla ja Booztilla (ja nyt osa väreistä alessa). Olen pitänyt takista ja sen kapeasta mallista tosi paljon, eikä tänäkään talvena ole juuri muita päällysvaatteita tullut käytettyä.

Huivi on By Malene Birgerin, pipo Peak Performancen, housut Zarasta ja kengät tosiaan Crocsin Duck Bootsit. Pitäisi kai sanoa, että olen saanut ne blogin kautta, mutta itse asiassa nämä ovat uudet itse ostamani yksilöt. Blogilahjana saadut vaihtuivat viime talvena poikani tanssikoulun eteisessä kolme numeroa pienempiin eivätkä koskaan palanneet takaisin. Varmaankin se kasvava teini, joka lähti kotiin minun kengissäni, oli tyytyväinen kun varpaille oli taas tilaa. Minä puolestani jouduin suorittamaan kotimatkan siniset kenkien suojamuovitossut sukkien päälle vedettynä.
Lupasin teille jälleen tyylipostauksia; en ole nyt ihan varma, oliko tässä postauksessa tyyliä mutta pukeutumista siinä ainakin käsiteltiin. Jatkossa nähtäneen muutakin kuin meidän takapihaa. Jalusta ja kaukolaukaisin ottavat edelleen parempia kuvia kuin mieheni, mutta kyllä se niin taitaa olla, että tätä päivää olevat asukuvat vaativat kaverin kuvaajaksi. Onneksi perheen naisista löytyy myös taitavia kamerankäyttäjiä! Kyllä, tarkoitan sinua, S. Koskas mennään asukuvatreffeille?
-
Pieniä huomionosoituksia
Yhteistyössä Asennemedian ja Castello-juustojen kanssa.
Juusto on surkean leipurin pelastusrengas. Monestakohan nyyttäriperiaatteella järjestetystä sosiaalisesta riennosta olen luovinut läpi tarjoutumalla tuomaan piirakan tai kakun sijaan juustolautasen? Juustotarjottimeen törmäävät säännöllisesti myös vieraamme. Yleensä tarjoan kaverina hedelmiä, pähkinöitä, oliiveja, erilaisia keksejä tai hilloja. Juustonhan kanssa voi syödä melkein mitä vain. Lähestyvän ystävänpäivän merkeissä lähdin etsimään uutta makuparia Castello Creamy White -valkohomejuustolle ja päätin kokeilla liittoa suklaan kanssa. Idean juustotäytteisistä konvehdeista nappasin täältä, mutta testikierroksen jälkeen vaihdoin maitosuklaan tummaan suklaaseen.
Makutuomariksi rekrytoin sen kaikkein tärkeimmän eli puolisoni. Tänäkään vuonna meille ei ole tiedossa romanttista kahdenkeskistä ystävänpäiväillallista, mutta varastamme sen sijaan pieniä yhteisiä hetkiä kelloon katsomatta. Vuorotyöt pitävät meidät joskus pitkiäkin aikoja eri tahoilla – toisaalta ne tarjoavat yllättäviä ikkunoita arjen keskellä. Olemme esimerkiksi ottaneet tavaksi lähteä yhdessä lounaalle, jos työt ovat molemmilla osuneet niin, että olemme yhtä aikaa kotona ja pojat ovat hoidossa.
Se, että osoittaa välittävänsä toisesta, on pienissä hetkissä ja teoissa. Ei kolmen ruokalajin illallisessa, vaan kesken ahkeroinnin tarjoillussa teekupissa ja suklaakonvehdissa, aamuyöstä keittiön pöydälle kirjoitetussa lappusessa tai valmiiksi silitetyssä kauluspaidassa.
Konvehdit syntyivät näin:
Pyörittele huoneenlämmössä pehmenneestä Castello Creamy White -juustosta palloja, jotka ovat läpimitaltaan 2-3 cm. Voit kokeilla täytteeksi myös Creamy White -juuston tryffelillä maustettua versiota. Nosta pallot hetkeksi jääkaappiin kovettumaan ennen kuorruttamista.
Sulata tumma suklaa vesihauteessa. Dippaa juustopallot sulaneessa suklaassa. Huom. kasta, älä upota. Itse käytin dippauksessa fonduehaarukkaa, mutta mikä tahansa kapea haarukka sopii. Pyörittele hetki palloa haarukan päässä niin että suklaa leviää tasaisesti joka puolelle. Ripottele konvehdin päälle pähkinärouhetta. Voit tukea haarukan pystyyn esim. tyhjään maitopurkkiin tehtyyn reikään jähmettymisen ajaksi. Kylmässä suklaa jähmettyy nopeammin. Tarjoa raikkaiden mansikoiden kanssa!
Lisää uusia tapoja herkutella juustoilla löydät Castellon omalta Instagram-tilitä: @castellosuomi.
-
Eka kerta
Tiedättehän ne bloggaajat. Ne vaan juo päivät pitkät kuohujuomaa kera macaron-leivosten ja juoksee kaiken maailman brunsseilla käsilaukut heiluen. Illalla blogista voi lukea pohdinnat siitä, lähtisikö Balille vai Pariisiin ja voiko valkoisia farkkuja käyttää talvella.
Kaiken maailman brunssit ovat olleet tähän asti bloggaamisestani kaukana. Kirjoittaminen ja kuvaaminen on ollut yksin nykertämistä ja blogikollegoita olen tavannut lähinnä virtuaalisesti. Vaikka olen aiemmin ollut mukana portaalissa, olen tehokkaasti onnistunut välttämään kaikki blogeihin liittyvät sosiaaliset kokoontumiset: palkintogaalat, brändi-illat tai pr-toimistojen perjantaikuohuvat. Iltariennoista on ollut helpointa kieltäytyä, koska joudun työni puolesta joka tapauksessa olemaan paljon iltoja pois kotoa. Rimakauhu osallistua johonkin lifestylebloggaajien kokoontumisajoista on kasvanut vuosien mittaan. Olen kuitenkin oikeasti aika introvertti. Bloggaamisesta ja sosiaalisesta mediasta pidän juuri siksi, että siinä saan itse valita, koska olen seurallinen ja koska laitan läppärin kiinni.
Mutta nyt se on tehty; olen ollut mukana blogitapahtumassa. Kutsusta kieltäytyminen ei tällä kertaa ollut vaihtoehto, olihan kyse Asennemedian 1-vuotissynttäreistä ja mahdollisuudesta päästä ensi kertaa tapaamaan uusia blogikollegoitani. Oli sen verran kiva brunssi, että saatan uskaltautua blogitreffeille tulevaisuudessakin. Kotimatkalla mietin, että olenpa onnekas, kun saan olla mukana näin mahtavassa ja energisessä yhteisössä. Yritänpä ammentaa heidän energiastaan ja asenteestaan vähän itsellenikin.
Tämä taideteos on Say it with a cakesta.
Viime lauantaina Roba Loungessa kokoontuivat siis Laura, Laura, Noora, Henriikka, Juulia, Viena, Ulla, yours truly, Anne, Tuulia ja Aino. Tässä välissä ehtikin vierähtää aika hullu viikko, joka piti minut tehokkaasti pois blogin äärestä. Edelliseen postaukseeni tuli runsaasti kommentteja (vastaan niihin pian!) ja olen tässä viikon varrella miettinyt paljon blogini suuntaa. Olitte mielipiteissänne melko yksimielisiä, joten laajempaa lifestylenäkökulmaa on tiedossa.
Upeat kuvat otti Sami Jämsén.
-
Pinks from the Past
Se tulee joka vuosi tähän aikaan. Pinkki hiipii talven monotonisuuteen, sisustustyynyihin, kukkiin ja asusteisiin vihjailemaan kevään lähestymisestä. Tein sukelluksen kuva-arkistoihini ja poimin joitain julkaisemattomia tai vanhan blogin puolella olleita kuvia, joissa näkyy Lisbetin romanttinen, pinkimpi puoli. Tule pian, kevät!
Tiedättekö, mitä minulla on ikävä kevään lisäksi? Vanhaa blogiani, sitä jonka aloitin 2012. Kirjoitin ensimmäisenä vuonna paljon pukeutumisesta, kosmetiikasta ja matkailusta – osittain juuri siksi, että silloin elämääni mahtui paljon enemmän näitä iloja. Kun ostimme talon ja kuopus syntyi, blogin painopiste siirtyi vahvasti sisustusasioihin. Eikä siinä mitään pahaa, kirjoitan ja kuvaan sisustusjuttuja oikein mielelläni. Viisas neuvo kuitenkin kuuluu, että pitäisi kirjoittaa sellaista blogia, jota itse haluaisi lukea. Kaikista suosikeimmat suosikkiblogini ovat sellaisia, jotka käsittelevät lifestyleaiheita monipuolisesti. Toisaalta toinen viisas neuvo kuuluu, että bloggaajan tulisi valita oma nichensä ja pysyä tiukasti siinä. Aihepiirien heittely edestakaisin kuulemma hämmentää ja karkoittaa lukijat. Siispä sisustusblogit sisutusblogeina, muotiblogit muotiblogeina ja ruokablogit ruokablogeina?
Oikeastaan olen jo tehnyt päätökseni blogin aihepiireistä. Siksi olen varjellut syksystä asti tuota yläpalkissa näkyvää Tyyli & pukeutuminen -kategoriaa, joka on tällä hetkellä typötyhjä mutta saa siis jatkossa täytettä. Haluaisin silti kuulla teidän mielipiteitänne siitä, kumpi on parempi: tiukasti yhden aihepiirin blogi vai eri elämänalueita syleilevä lifestylekuvaus?
-
Taidetta tilassa ja kotona
Taide esitellään meille yleensä gallerioissa keskellä suuria vaaleita pintoja, mutta kotioloissa teokset on harvoin sijoiteltu tällä tavoin. Siksi minusta Gumbostrand Konst & Formin Taidetta tilassa -näyttelyn idea oli hieno; perinteisten galleriaseinien lisäksi näyttelyyn on stailattu huonekokonaisuuksia, joissa Kirsi Valantin kauniit kalusteet yhdistyvät Samuli Alosen, Mona Hoelin, Janne Laineen, Maija Mattilan, Päivi Rintaniemen, Jukka Tuomisen ja Jenni Vakkilaisen teoksiin. Näihissä keskiviikkona ottamissani kuvissa ei ole muuten mukana vielä mattoja, mutta avajaisiin ne onneksi jo ehtivät!
Valantin Venla-sohvan ottaisin mielelläni meille, Taika-sarjan sohvapöydässä on samoin klassikon aineksia. Valantin tuotteiden yksi parhaita puolia on se, että monet niistä saa teetettyä omin mitoin: niinpä esimerkiksi kuvan sohvapöydästä syntyy mittoja vaihtelemalla sopiva kaluste ruokapöydäksi tai työhuoneeseen.
Valantin Lähellä-senkki on saanut seurakseen Jukka Tuomisen tummia sävyjä, Janne Laineen pinottavia töitä sekä Amforan Rondo-vaasin. Näyttelyn valaisimet ovat Doctor Designilta.
Päivillä on näyttelyssä sekä suuria, fysiikan lakeja uhmaavia veistoksia että pienempiä töitä. Haurailta näyttävät pallot ovat muuten oikeasti aika kestäviä, sen ovat neljä pojanpoikaa ja yksi kömpelö miniä testanneet.
Konst & Formissa on samaan aikaan myös Caj Bremerin näyttely ”Unimaailmani”, joka on saanut inspiraationsa taiteilijan viimekeväisen auringonpimennyksen aikaan ottamista kuvista. Nämäkin unenomaiset teokset sopisivat monenlaiseen kotiin, moderniin ja perinteiseen.
Tässä kokonaisuudessa onkin tuo aiemmin mainittu Taika-ruokapöytä sekä herttaisesti nimettyjä Kaveri- ja Ystävä-tuoleja. Mona Hoelin ja Jenni Vakkilaisen teoksissa hehkuvat ihanat keväiset värit. Vaikka omaan kotiini en ehkä haluaisi juuri näitä sävyjä, ovat työt aiheiltaan ja tekniikaltaan juuri sellaisia, joita havittelen olohuoneen suurelle seinälle.
Janne Laineen lasityöt olivat yksi suosikeistani näyttelyssä. Moni, joka miettii hankkivansa taidetta kotiinsa, ajattelee nimenomaan seinälle ripustettavaa taulua. Sijoittelun ja materiaalin kanssa kannattaa kuitenkin olla avarakatseinen, sillä vaihtoehtoja on.
Taidetta tilassa on auki Gumbostrand Konst & Formissa 27.3.2016 saakka.
-
Helsingistä itään
Keskiviikkopäivän pakkasauringossa käänsin auton nokan itään kohti Sipoota ja Gumbostrand Konst & Formia. Syy visiitilleni oli tänään perjantaina avautunut ryhmänäyttely Taidetta tilassa, joka varmasti kiinnostaa jokaista kodinsisustajaa. Näyttelyssä taiteilijoiden työt tuodaan esille Kirsi Valantin sisustamissa kodinomaisissa miljöissä, jolloin katsoja voi helpommin kuvitella teokset myös osaksi omaa kotiaan.
En ollut aiemmin liikkunut tällä suunnalla, mutta ihastuin heti rauhalliseen pikkutiehen, joka kiemurteli ensin lumisen metsän halki ja kulki sen jälkeen tovin meren rannassa. Gumbostrand Konst & Form on inspiroiva kokonaisuus, joka sijaitsee vanhassa Hartwall Oy:n tehdasmiljöössä. Vertailukohta löytyy Fiskarsin suunnalta, mutta nyt lähdetäänkin Helsingistä itään, eikä ajomatkakaan ole kuin kolmasosan siitä mitä Raaseporiin. Paikka tarjoaa vaihtuvien taide-elämysten lisäksi viihtyisiä hetkiä bistron puolella ja shopin, joka on täynnä skandinaavisia design-ihanuuksia.
Tänne täytyy palata uudelleen ajan kanssa. Kenties tulemme jonain sunnuntaina brunssille (joka on kuulemma niin suosittu, että pöytä kannattaa varata etukäteen).
Kirjoitan ajatuksiani näyttelystä toisessa postauksessa – tässä kuitenkin pientä esimakua keskiviikon kuvasaldosta. Moni varmaan blogin perusteella tunnistaakin pöydällä ja tasolla olevat veistokset, jotka ovat anoppini Päivi Rintaniemen teoksia.
Mukavaa viikonloppua – onko Gumbostrand teille tuttu paikka?














































