-
Veljekset (ja kuinka jossain vaiheessa helpottaa)
Auvoinen hetki. Veljekset leikkivät sovussa keskenään. Isoveli on niin tomera ja pikkuveli seuraa ihaillen kaikkia tämän tekemisiä. Pienikin on jo niin iso, ei enää mikään vauva! Kunpa aika pysähtyisi juuri tähän hetkeen, juuri nyt on hyvin.
Osa varmaan muistaa, että aina en ole kokenut oloa vanhempana näin auvoiseksi. Vuosi sitten syksyllä oli raskasta, oli ollut jo pitkään. Olin palannut jo alkuvuodesta töihin, mutta nuorempi oli edelleen kotihoidossa. Mies rakensi autotallia, opiskeli ja kävi töissä. Kirjoitin ajatuksiani silloin tällöin blogiinkin ja sain lukijoilta korvaamatonta tukea kommenttiosastossa. Moni kertoi myös samanlaisista tunteistaan ja kokemuksistaan. Aloitin tänä syksynä bloggaamisen puhtaalta pöydältä ja jätin näkyville lähinnä olennaisimpia sisustusjuttuja, mutta nostan nyt luettavaksi yhden tuolloin eniten keskustelua herättäneistä postauksista (jonka otsikossa on täysin syyttömän Eeva Kolun nimi).
Päätin tuolloin tekstini: ”Voisin vähä vähältä ryhtyä järjestämään elämääni niin, että pystyisin tekemään enemmän kaikkea mitä rakastan. Tästä voisi tehdä teemavuoden. Että ensi vuonna tähän aikaan minä pitäisin enemmän niistä asioista, joita päivittäin teen. Palaan asiaan.”
Mitään teemavuotta ei syntynyt, mutta kun nyt tarkastelen tilannettani, teen toden totta enemmän rakastamiani asioita. Ja niihin kuuluu myös lasteni kanssa olo. On vaikea sanoa, kuinka paljon se johtuu asioiden luontaisesta kehityksestä ja kuinka paljon se on omien tekojeni ja valintojeni ansiota. Moni asia on kuitenkin toisin kuin viime syksynä. Pojilla on hyvä päivähoitopaikka ja minulla elämässäni uusia, kiinnostavia asioita, aikaa itselleni ja myös enemmän energiaa olla äiti.
Nyt on nyt ja huomenna voi olla toisin. Kenties tulee uusia tilanteita, joissa elämä näyttää nurjan puolensa ja väsähdän. Silloin muistan, että se menee ohi. On tärkeä pitää itsestään huolta, jotta jaksaa pitää huolta muista. Lähetän tässä lämpimät terveiset kanssabloggaajilleni Netalle, Kirsille ja Kertulle, jotka ovat viime aikoina kirjoittaneet vauvavuoden rankoistakin hetkistä.
Nuorimmainen siirtyi muuten hiljattain pinnasängystä omaan, isojen poikien sänkyyn. Samalla vaihtui lastenhuoneen järjestys – siitä tulossa postausta pian. Vanhoja kuvia lastenhuoneesta voit katsoa täällä.
Mitä teille kuuluu tänään?
12 kommenttia artikkeliin Veljekset (ja kuinka jossain vaiheessa helpottaa) -
Video: ennen ensilunta
Videolla paluu parin päivän takaisiin tunnelmiin – kotona ja kuuraniityllä. Tiedättehän sen ihanan tunteen, kun tulee sisälle hyhmästä ja pakkasesta? Tällä kertaa en ole itse äänessä vaan taustalla soi Erik Satien melodia.
Katso myös aiemmat videopostaukseni.
-
Vaihtoehto pukkikuoseille
Vaikka tämän päivän paketti meni vielä eräälle synttärisankarille, on kääressä jo juhlan tunnelmaa. Joulupakettejakin kääriessä pidän eniten sellaisista lahjapapereista, jotka eivät suoranaisesti viittaa jouluun, mutta jotka myötäilevät sesongin tunnelmaa. Tämä Karton tähtikuosi on juuri sellainen. Minulla oli tätä paperia viime vuonnakin ja kun tänään näin sitä Prismassa, nappasin heti pari rullaa mukaani. Ei-niin-ilmiselvän joulupakettityylin salaisuus on kysyä itseltään kaksi kysymystä: ”Sopiikö tämä paperi kuusen alle?” ja ”voisinko käyttää tätä paperia myös muulloin kuin jouluna?” Esimerkiksi Granitilta löytyy kriteerit täyttävää paketointipaperia. Luulen kyllä, että muutama joulupaketeistani kääriytyy tänä vuonna myös Papershopin kauniisiin kuoseihin.
Kotoa löytyy aina sekä valkoista että mustaa mattapintaista sentin levyistä paketointinarua – näillä olen havainnut selviytyväni, oli kyseessä sitten kaverisynttärit, isänpäivälahja tai joulusesonki.
Suuri osa maasta sai lumipeitteen viime yönä. Tuliko siellä suunnalla paljon lunta? Meillä täällä Vantaallakin ripottelee tällä hetkellä hiukan, mutta eipä taida vielä nietoksiksi asti rittää.
-
Voiko marraskuusta inspiroitua?
Minä ja marraskuu olemme viime vuosina tulleet oikein hyvin toimeen keskenämme. Yksi syy on siinä, että marraskuu on tuonut hetkeksi rauhan kesän ja syksyn tehokkaiden raksapäivien jälkeen. Viikko-ohjelma pyörii tässä vaiheessa vuotta tutulla rutiinilla. Marraskuu on siten ollut lepäämisen aikaa. Olen nauttinut kosteasta ja leudosta ilmasta, ihaillut puiden lehdettömiä oksistoja ja huomannut, että marraskuusta voi inspiroitua ihan samalla lailla kuin muistakin vuodenajoista.
Eilen tulivat perille ne kirkkaat Grapponia-lasit, joista kirjoitin aiemmin. Yhdistin ne tässä kattauksessa marraskuun värittömyyteen ja pellavaliinan kauniiseen tekstuuriin. Tämä häälahjaksi saatu damastiliina on yksi äitini taidonnäytteistä. Pöytäliinoja pitäisi hankkia lisää, sillä niillä saa niin helposti vaihtelua ja juhlavuutta kattauksiin. Se myös piilottaa pöydän kolhut ja naarmut, joita lapsiperheessä väkisinkin tulee.
Kokoelmani tuoreimmat, nettihuutokaupasta ostetut Grapponiat ovat erinomaisessa kunnossa; ne olivat edelleen alkuperäispakkauksessaan ja Riihimäen lasin tarrat paikoillaan. Harmikseni ne ovat kuitenkin kuvioinniltaan jotenkin vaatimattomammat kuin aiemmin ostamani neodyymin väriset lasit. Nypyt ovat paljon matalampia ja siloisempia kuin toisissa laseissa eikä lopputulos ole yhtään niin kristallimainen. Varmaankin valmistusmenetelmissä on ollut variaatiota tuotantovuosien mittaan, mistäpä tämän olisi voinut tietää.
Jos vielä hankin lisää Grapponiaa, aion ostaa vain sellaisia yksilöitä, joissa on tuo selkeämpi ja terävämpi muotoilu – toisin sanoen ostettavia astioita pitää päästä hipelöimään paikan päällä. Helsingissä voin suositella Lönnrotinkadun länsipäässä sijaitsevaa Ret & vin -kauppaa, josta aiemmat lasini ostin ja jossa on erittäin ystävällinen ja asiantunteva palvelu. Pitääpä tiedustella liikkeen omistajalta, ovatko Grapponian laatuerot hänelle tuttuja…
-
Viherhuoneen paluu
12-vuotiaana haaveammattini oli sisustussuunnittelija. Piirsin talojen pohjapiirroksia, ja hulppeista huviloistani löytyi lähes aina myös talvipuutarha, jollaisen olin nähnyt Kotiliedessä esitellyssä talossa. Vieläkö muistatte, että talvipuutarha oli jonkinmoinen villitys 80- ja 90-lukujen taitteessa? Nykyään suositaan lasitettuja terasseja, joissa kesä saa jatkoaikaa, mutta talvipuutarhassa vallitsivat trooppiset olosuhteet ympäri vuoden. Sitten rakentamisen homeongelmiin ryhdyttiin kiinnittämään huomiota ja talvipuutarhat hävisivät vaivihkaa.
Viherkasvit ovat kuitenkin nousseet jälleen sisustamisen keskiöön, ja samalla talvipuutarhan 2000-luvun versio tekee paluuta. Viime kesänä se ponnahti pinnalle esimerkiksi asuntomessuilla Honkarakenteen Savukvartsi-kohteessa. Savukvartsin viherhuone oli mielenkiintoinen ratkaisu: rakennuksen keskellä sijaitseva korkea tila, joka sai luonnonvaloa kattoikkunoiden kautta. Minusta toteutus oli omaperäisyydessään ihastuttava ja herätti vanhan talvipuutarhahaaveeni eloon.
Messuilla viherhuone oli kalustettu aika niukasti, pääpaino oli tietysti viherkasveissa. Itse olisin yrittänyt stailauksella havainnollistaa, miten tilaa voi käyttää niin aamupalahuoneena kuin työskentelyyn.
Jos kotoa löytyisi tällainen tila pelkästään viherkasveja varten, ei kyllä voisi enää esittää mitään tekosyitä sille, ettei saa kasveja pysymään hengissä. (Onnistuin juuri tappamaan corokian eli kummituspuun. Miten voi tappaa puun, joka näyttää jo valmiiksi kuolleelta?)
-
When in doubt, put a star on it
Tänään oli taas sellainen päivä, että eniten ärsytti kaikki, eikä marraskuinen mitäänsanomaton ankeus auttanut asiaa. Siispä tuntui hyvältä kantaa kurpitsat kompostiin ja ripustaa ikkunaan tähtiä. Jemmassa on myös pullo sesongin Blossaa, jonka etiketissä lukee lupaavasti Earl Grey. Tänään voisi olla juuri sopiva ilta tarjota itselleen vuoden ensimmäiset glögit.
Kuvia ottaessani Ulpu-jänis hyppi seurakseni. Kerroin alkukesästä Instagramissa lemmikkimme kasvaimesta. Silloin emme tienneet, paljonko Ulpulla olisi aikaa – oletin, ettei kovin kauaa, ehkä kesän yli. No, väliaikatietona kaikille osanottonsa jättäneille, että jänö tuntuu olevan elämänsä kunnossa: syö, loikkii ja on jopa tavallista seurallisempi. Kasvain tuntuu edelleen pattina nisän alla mutta se ei ole minusta enää kasvanut. Ehkä se onkin hyvänlaatuinen? Eläinlääkärissä sanottiin, ettei pupujen kasvaimista kannata ottaa neulanäytteitä, koska tulos ei yleensä ole luotettava. Ulpuhan on jo kypsään ikään ehtinyt kanirouva, seitsenvuotias, ja on tähänastisen elämänsä ollut satumaisen terve. Siitä lienee kiittäminen epämääräistä sukupuuta, johon epäilen jossain vaiheessa sekoittuneen metsäjäniksen verta.
Hui, ilta pimenee jo!
-
Salaisuuksia blogini alkumetreiltä
Lisbet e. ei ollut ensimmäinen blogini. Ensimmäinen blogini oli englanninkielinen ja käsitteli pukuompelua. Kirjoitin sitä harvakseltaan 2006-2007. Silloin ei vielä oikein puhuttu bloggaamisesta, vaan kyseessä oli eräänlainen jatkuvasti päivittyvä sivu. Vuosina 2009-2011 yritin pariin otteeseen aloittaa blogia taitoluisteluharrastuksestani, mutta valitettavasti sekä blogi että harrastus jäivät perheen perustamisen jalkoihin – en ole tosin vielä haudannut haaveitani niiden suhteen. Lifestylepuolellakin aloitin pariin otteeseen: syksyllä 2010 aloitin blogin nimeltä Klo viisi ja loppukesästä 2011 yritin aloittaa blogia nimeltä Huvitus & valkea kuulas. Jälkimmäinen nimi oli varastettu Satu Marttilan runokokoelmalta. Myöhemmin tulin kuitenkin siihen tulokseen, että se oli liian maalaisromanttinen. Kumpikaan blogi ei elänyt bittiavaruudessa paria postausta pitemmälle. Pistin jo itseni vannomaan, että pysyisin poissa blogihommista, sillä aavistelin kyseessä olevan aikaavievä harrastus. Loppuvuodesta 2011 huomasin kuitenkin suunnitelevani blogipohjaa ja katselevani järjestelmäkameroita. Tammikuussa 2012 aloin vihdoin tosissani kirjoittaa.
”Introducing Liseliina” olisi saattanut olla hyvä ensimmäisen postauksen otsikko, mutta olisi varmaan epäuskottavaa esitellä itseään tuoreena tulokkaana neljättä blogivuotta.
Oli aivan mainiota, kun kesällä siivotessani löysin vanhan muistikirjan, johon olin aivoriiheillyt mahdollisia blogin nimiä. Loppumetreillä vaihtoehtoja oli kaksi: Introducing Liseliina ja Lisbet e. Onneksi valitsin jälkimmäisen. ”Introducing Liseliina” olisi saattanut olla hyvä ensimmäisen postauksen otsikko, mutta olisi varmaan epäuskottavaa esitellä itseään tuoreena tulokkaana neljättä blogivuotta.
Lisbet e. oli minusta hyvä nimi siksi, että halusin nimimerkkini ja blogin nimen olevan sama. Tuolloinhan tyyliblogeja kirjoitettiin vielä useimiten kasvottomana nimimerkin takaa. Nimi ei ole täysin tuulesta temmattu, vaan perustuu äitini minusta pienenä käyttämään lempinimeen Lisbet Ellu. Olette varmaan arvanneetkin, että e on toisen nimeni alkukirjain. Typografisista syistä olen kirjoittanut blogin nimen aina pienillä kirjaimilla – iso L ja E ovat visuaalisesti hankalia kirjaimia, uskotteko! En kuitenkaan loukkaannu, jos blogin nimi kirjoitetaan kieliopillisesti oikein isolla alkukirjaimella (pikku-e:stä sen sijaan pidän kiinni). Välillä mietin, onko hienostelua kutsua itseään Lisbetiksi, kun oikeasti on Lissu vaan. Toisaalta minulla ei ole koskaan ollut vakituista lempinimeä. Blogin muuttuttua varjellusta salaisuudesta julkiseksi harrastukseksi minua on välillä alettu kutsua Lisbetiksi ja olen ollut siitä salaa mielissäni.
Oikeastaan tämän postauksen tarkoitus oli kiittää muita bloggaajia ja teitä kaikkia lukijoita lämpimästä vastaanotosta aloitettuani taas bloggaamisen. Tiedän olleeni on/off-bloggaaja enkä voi tulevaisuudessakaan taata, ettenkö tekisi katoamistemppuja silloin tällöin. Yritän nyt kuitenkin vähän tiivistää postaustahtia. Kommenttiosastoon voitte kertoa, mikä mielestänne olisi ollut paras nimi blogilleni: Klo viisi, Huvitus & valkea kuulas, Introducing Liseliina, Lisbet e. vai joku muu, mikä?
Mukavaa isänpäivän iltaa!
-
Makuuhuoneen hämyiset nurkat
Makuuhuoneen perään on kyselty, joten rohkaistuin ottamaan muutaman kuvan, vaikka osa listoista on yhden jutun takia edelleen pois paikoiltaan. Ennen kokovalkoinen ja hieman pliisu huone sai siis loppukesästä uuden ilmeen, kun maalasin kolme seinää tummanharmaalla (Tikkurilan Mantteli M499). Myös neljännestä seinästä keskusteltiin, mutta näin syyspimeiden tultua olen ollut ihan tyytyväinen yhteen valoisampaan seinään.
Valkoisen Harmajan Suvi pohti äskettäin Snapchatin puolella saunatuvan maalaamista tummaksi ja suunnitteli maalavansa seinien lisäksi myös katon. Itselleni ei tullut makuuhuoneprojektissa mieleenkään katon maalaaminen, mutta kieltämättä efekti olisi makein, jos koko huone olisi samanvärinen. Ylipäätään tumma, harmahtava värimaailma on vyörymässä kovaa vauhtia sisustamiseen ja myös sisustuskuviin. Tasaisiksi ylivalotetut kuvat ovat väistymässä hämyisiä ja varjoisia nurkkia sisältävien kuvien tieltä. Jos teillä sattuu olemaan käsissänne Asun-lehden uusin numero, ymmärrätte viimeistään mitä tarkoitan. Mielestäni uusi trendi on tervetullut ja tuo kuviin kolmiulotteisuutta. Mikä parhainta, se on erittäin helppo toteuttaa marraskuisessa Suomessa!
Mutta takaisin makuuhuoneeseen. Päiväpeitosta on tullut silloin tällöin tiedusteluja. Se on Stockmannin Casa-mallistoa, ja olen elänyt siinä uskossa, ettei sitä enää myydä. Kiitos kuitenkin lukijalleni Sannalle tiedosta, että peitettä on saatavissa mm. Stockan verkkokaupasta! Pidän tuosta peitteestä tosi paljon. Koska se on käännettävä, sillä saa helposti vaihdettua huoneen ilmettä tummempaan tai vaaleampaan. Ainoa harmi on, että se on uuteen 180 cm leveään sänkyymme vähän liian kapea (huijasin näissä kuvissa asettamalla peiton epäsymmetrisesti). Helmalakanan tai runkoverhoilun kanssa se voisi kuitenkin edelleen mennä.
Uusin juttu makuuhuoneessa on lipasto. Myin pois kaksi vääränkokoista Ikean Malm-lipastoa ja ostin tilalle tämän matalan ja leveän. Myös yksi terassin tuoleista tuli talvisäilöön makuuhuoneeseen, sillä aina tarvitaan jokin paikka, johon puoliksi käytetyt t-paidat heitetään. Vaatteet kätkeytyvät liukuovien taakse parin neliön kokoiseen ”vaatehuoneeseen”. Mielenkiintoista muuten, miten ajatukset ja ihanteet vaatesäilytyksestä ovat lyhyessä ajassa muuttuneet. Kun muutimme tähän kotiin, tein diilin miehen kanssa, että makuuhuoneen vaatehuone tulee minun käytööni ja miehelle rakennetaan vaatesäilytys jonnekin muualle. Niin ei kuitenkaan koskaan käynyt ja hyvä niin. Karsimisen seurauksena minulla on nykyään niin vähän vaatteita, etteivät ne vie puoliakaan vaatehuoneen rekeistä. Silti aina löytyy jotain päällepantavaa – ei ehkä joka päivälle erilaista, mutta tuttuja ja hyväksi havaittuja arkiunivormuja kuitenkin.
-
Kaikkien aikojen joulu (ei paineita)
Oletteko nähneet sen Simpsonien jakson, jossa Martha Stewart ilmestyy Margelle unessa ja näyttää, miten täydellinen joulu luodaan: Wake up Marge, magical memories don’t make themselves! Tuossa ironisessa pätkässä piilee totuuden siemen. Vaikka käsitys hyvästä joulusta on tietysti henkilökohtainen, väitän että se, mikä on useimpien mielestä täydellinen joulu, on vaatinut joltain taholta suuren määrän suunnittelua, työtä ja järjestelyä. Minulle ajatus on ajankohtainen, sillä joulustamme on tulossa toisenlainen kuin koskaan ennen. Tähän asti olemme matkanneet vuorovuosin minun tai mieheni vanhempien luo – ja yleensä on vielä välipäivinä vierailtu sitten toisessakin paikassa. Tänä vuonna olemme kuitenkin tehneet jo hyvissä ajoin päätöksen viettää joulua omassa kodissa. Toivotamme tietysti vanhemmat ja muun lähisuvun tervetulleiksi juhlimaan kanssamme!
Niin, ei paineita mutta… ensimmäinen joulu omassa kodissa on tunteikas juttu perheelliselle. Siinä missä vielä kymmenisen vuotta sitten hössötys ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, huomaan nyt innostuvani talven taiasta vuosi vuodelta enemmän. Tosin tähän asti järjestelyjen mittakaava on ollut melko vaatimaton, kun itse juhlaa on aina lähdetty viettämään toisaalle ja olemme saaneet nauttia muiden kattamista valmiista pöydistä. Entä nyt – millaisen joulun haluan, kun sen avaimet ovat omissa käsissäni?
Mieleen on alkanut hiipiä kuva täydellisestä Martha Stewart meets Scandinavia -joulusta, johon kuuluvat sekä perinteiset että modernit jouluruoat, hohtavat syvät hanget, koti viimeisen päälle ojennuksessa ja nayttävästi koristeltuna sekä lapset tottakai suloisina ja hyväkäytöksisinä kuin pikku kerubit. Kolmenkymmennenkuuden joulun kokemus kehottaa kuitenkin asettamaan riman hieman alemmas. Tiedän voivani tinkiä ainakin siivouksen tasosta (en ole ikinä ymmärtänyt, miksi joulua ennen pitää kuurata kaikki hämärimmätkin nurkat) sekä ruoan ja leipomisen määrästä (mieluiten jo tapaninpäivänä jotain muuta kuin kinkkua ja laatikkoa). Mutta jotenkin spesiaalin haluaisin tästä joulusta tehdä, sellaisen pikkuisen taianomaisen, muistojen joulun.
Postauksen kuvat: House Doctor (1), H&M Home (2), Granit (3-5) ja Ikea (6).
