-
Vaatekaapin kevätsiivous tammikuussa
Päivän saavutus: järjestetty ja karsittu vaatekaappi. Tai ainakin oma kolmannekseni, joka on kuvissa näkyvillä. Keskikolmannes on miehen henkaritilaa ja vasemmanpuoleisessa kolmanneksessa on lankakorihyllyjä. Siellä säilytän neuleita, farkkuja ja sporttisempia vaatteita. Kengät ovat laatikoissaan pinossa vaatekaapin vasemmalla seinustalla; ei kovin kätevää, mutta kaivelen niitä esiin tarpeen mukaan. Alusvaatteet, sukat, t-paidat ja topit majailevat Malm-lipastossa makuuhuoneen seinustalla yhdessä korujen ja asusteiden kanssa. Esikoisen huoneen kaapistossa on joitain pitempiä henkarivaatteita, päällysvaatteet ovat eteisen kaapistossa ja muutama mekko on viikattu kausisäilöön; siinäpä vaatesäilytykseni kokonaisuudessaan.
Meillä on sekä valkoisia että puunvärisiä Ikean henkareita. Valkoiset olivat levinneet ympäri talon vaatekaappeja, mutta haalin ne kasaan omia vaatteitani varten. Järjestin pitemmät vaatteet ylärekille ja lyhemmät alas ja yritin vieläpä koodata ne värin mukaan, huomaatteko? Lopputulos miellyttää silmää ja vaatevaraston läpikäyminen kääntää katseen mukavasti kohti kevättä.
Kaiken kaikkiaan vaatevarastoni on edelleen varsin kompakti, vaikka pientä laajentumista on vuosien saatossa ollut havaittavissa. Suoritan säännöllisesti karsintaa mutta tässäkin olen tullut maltillisemmaksi. Vaatekaappiin on alkanut kertyä yhä enemmän sellaisia lempivaatteita, jotka eivät juuri nyt ole aktiivikäytössä, mutta joille otaksun vielä löytyvän joskus tarvetta.
Lähinnä halusin näin vuoden alkajaisiksi siivota vaatteiden joukosta äitiysvaatteet. Mahdun jo suureen osaan normaalivaatteistani, mutta niiden kaunis istuvuus onkin sitten eri asia. Kuten aiemmin kirjoittelin, tämän vuoden tavoitteita on raskaudesta palautuminen mutta toivottavasti myös muutamasta elintasokilosta luopuminen. Vaatekaapin tiukka editointi tässä vaiheessa ei tunnu hyvältä idealta, kun en vielä tiedä, mihin kokoni tulee lopulta asettumaan.
Myös jonkinlaista uudistumisen tarvetta on. Palaan töihin parin kuukauden päästä ja ruutuhommat tulevat edelleen olemaan osa työpalettiani. Sitä varten tarvitsen muutaman uuden, synnyttäneen äidin vartalolle armeliaan esiintymisvaatteen. Toisaalta kauniille arkivaatteillekin on tilausta: nyt kun saan olla vielä hetken kotona ja äitiyslökäpöksyt on siivottu pois kaapista, haluaisin nauttia tästä ajasta sopivan kokoisissa, ehjissä ja pliis, puhtaissa ja pukluttomissa vaatteissa!
Ei kommentteja artikkeliin Vaatekaapin kevätsiivous tammikuussa -
Pikkukarhu ja kadonneiden päiväunien metsästys
Hän kasvaa niin vauhdilla! Ennen vauvan syntymää hankin valmiiksi vain aivan pienimpiä vaatekokoja, käytännössä koon 56 vaatteita. Sen pienempiä en arvellut vauvan juuri ehtivän käyttää ja uusia vaatteita ajattelin hankkia vauvan kasvaessa. Jonkin verran isompia kokoja tuli äitiyspakkauksessa ja lahjoina, mutta nyt joululomalla on selvästi tullut ensimmäisen merkittävän päivityksen aika niin ulko- kuin sisävaatteissa. Koossa 56 hankittu Polarn O. Pyretin fleecehaalari on jäänyt pieneksi, koon 62 merinovillahaalari menee vielä. Uudeksi ulkohaalariksi hankin tämän POP:in pehmeän mutta tuulenpitävän nallehaalarin koossa 68 (sopivasti alennuksessa juuri nyt). Sillä pärjättäneen kylmän kauden yli. Äitiyspakkauksen talvihaalari on syysvauvallemme auttamatta liian suuri, mutta kylmimmillä pakkasilla sitä on käytetty vaunuissa nukkuessa.
Niin, haalaria on käytetty vaunuissa silloin, kun on sattunut nukuttamaan. Alkuun vauva nukkui vaunuissa helposti tuntien mittaisia unia; oikeastaan tarvitsi vain pukea ulkovaatteet päälle ja lykätä vaunut terassille, kun nukkumatti jo saapui. Sopivasti ristiäisten alla tämä riemu tuli päätökseen ja sen jälkeen parhaiten on nukuttu liikkuvissa vaunuissa. Yleensä ensimmäinen kiekaisu tulee vain minuutteja vaunujen pysähtymisen jälkeen. Sisälläkään vauva ei nuku päiväunia sen paremmin. Minulla ei ole mitään vaunulenkkejä vastaan, mutta olisi kätevää saada välillä päivisin kädet vapaaksi.
Reilu kuukausi sitten tuskastuin tilanteeseen toden teolla ja ryhdyin muistelemaan vaunuja hytkyttävää kapistusta, jonka olin nähnyt aikanaan lastentarvikekaupassa vaunumalleja tutkaillessa. Kävin hankkimassa sen saman tien. RockIt on siis paristoilla toimiva vaununkeinuttaja, joka kiinnitetään vaunun työntöaisaan. Minusta tämä on toiminut yllättävän hyvin. Mistään ihmeidentekijästä ei ole kyse, mutta usein vauva malttaa vielä jonkin aikaa jatkaa uniaan vaunuihin nukuttamisen jälkeen, kun keinuttimen napsauttaa päälle. Tänään sain vauvan takaterassille päiväunille lähes kahdeksi tunniksi, mikä on meillä ihan hyvä päiväunipätkä. Myös liikkeellä ollessa, esimerkiksi kaupoissa tai ravintoloissa keinutin rauhoittaa sitterissä istuvaa vauvaa.
En kyllä muista, että tällaisia vekottimia olisi ollut tarjolla edellisten vauvavuosien aikana kymmenkunta vuotta sitten, vai olenko väärässä?
-
Uuden blogivuoden kynnyksellä
Eilinen sujui kutakuinkin suunnitelmien mukaan paitsi ettemme lähteneet kaupunkiin, sillä ilotulitus oli tuulisen sään vuoksi peruttu. Vuoden vaihtuessa nukuttelin vauvaa sängyssä ja kuuntelin rakettien jyskettä välähdysten. Tällä kertaa näin, ensi vuonna jotenkin toisin.
Tammikuun ensimmäinen on myös blogini syntymäpäivä, joten tuntuu luontevalta hieman pohtia, mihin blogi on tänä vuonna menossa. Nyt tulee siis täyteen 11 vuotta ensimmäisestä postauksesta. Oikeastaan minulla on ollut jo muutaman vuoden ajan melko selvä visio siitä, millaista blogia haluan kirjoittaa. Haluaisin tämän olevan energinen, optimistinen ja inspiroiva hyvän mielen blogi. Haluaisin, että blogi päivittyisi tiheästi, jopa päivittäin, niin että sitä voisi seurata etenevänä tarinana tai päiväkirjana. Julkaisukynnyksen on pysyttävä matalana, vaikka juuri sinä päivänä ei olisi tapahtunut mitään merkittävää tai kameraan tarttunut täydellistä otosta. En halua kirjoittaa hakukoneoptimoituja tietopostauksia. Sen sijaan haluan kirjoittaa entistä dokumentaarisemmin, pakata kameran useammin mukaan ovesta ulos lähtiessäni ja ottaa teidät lukijat mukaan arkeeni.
Ongelma on, etten läheskään joka päivä ole energinen, optimistinen tai inspiroiva. Vaihtoehdoksi jää siis joko näytellä sellaista tai jättää päivän postaus tekemättä. Joskus toki apeampikin tunne blogissa voi olla paikallaan, mutta on monta syytä, miksen halua avautua täällä elämän eri sävyistä tai monimutkaisemmista ajatuksista, ja niistä ilmiselvin lienee se, että tämä on julkinen blogi. Olen kyllä pohtinut joskus työstäväni näitä ajatuskulkuja joko kaunokirjallisuuden keinoin tai sitten vain henkilökohtaisessa päiväkirjassa, mutta juuri nyt ei ole sen aika.
Onko blogi sitten vain kaunista näpertelyä? Sanoisin, että se on positiivisuuspäiväkirja, joka on osin suunnattu minulle itselleni. Minusta on hauska palata omiin postauksiini – kuin avaisi valokuva-albumin, jossa on kuvia lomista, syntymäpäivistä ja niistä hetkistä, kun tukka oli hyvin ja koti siisti.
Minulla ei ole vuosiin ollut paperista kalenteria, mutta kaimani Ihmemaassa puhutteli kovasti tämän Moleskinen kannessa. Ajattelin käyttää viikkoaukeamia yleiseen suunnitteluun, ajatusten hautomiseen, blogin ideointiin ja tavoitteiden kirjaamiseen. Blogitavoitteiden lisäksi haluan tänä vuonna saada lisensiaatin paperit ulos yliopistolta ja kuntoutua raskauden jäljiltä. Kodinkin suhteen on suunnitelmia, jotka vielä tarkentuvat. Tekemistä siis piisaa, mutta se, että yritän hampaat irvessä muuttaa itseäni joksikin mitä en ole, on jo nähty. Sen sijaan annan uuden vuoden tulla ja muuttaa minut sellaiseksi, kuin… no, se minut muuttaa.
Tervetuloa uuteen blogivuoteen kanssani!
-
Vuoden viimeinen päivä
Joulun kolmioreitti kahden mummolan kautta päättyi toissapäivänä kotimatkaan ja nyt olemme asettuneet jälleen taloksi. Joulu oli ihana, ja vuosi vuodelta sitä osaa enemmän arvostaa sitä, että on isovanhempia, joiden kanssa viettää pyhiä ja lomapäiviä. Mutta. Logistiikka kolmen lapsen sekä täyteen ahdetun auton ja suksiboksin kanssa ei ole siitä yksinkertaisimmasta päästä. Pienen vauvan hoito, ulkoilu ja nukuttaminen muiden nurkissa on aina vähän camping-meininkiä, joten oli kyllä mukava päästä omaan kotiin. Uuden vuoden aaton vietämme rauhallisesti perheen kesken. Vauva ja minä menemme joka tapauksessa nukkumaan ennen puolta yötä, joten emme olisi kovin hauskaa seuraa kenellekään. Tarkoitus on käydä ilta-ajelulla Helsingin puolella katsomassa iso ilotulitus ja kuumentaa sen jälkeen perinteinen uuden vuoden fonduepata.
Suurta vuosiyhteenvetoa en ole ehtinyt tehdä, mutta vuoden tärkein tapahtuma oli tietysti pienen tyttäremme syntymä. Vuosi sitten tähän aikaan epäilin jo raskautta ensimmäisten oireiden perusteella, mutta raskaustestin uskalsin tehdä vasta tammikuun alkupäivinä. Vääriä hälytyksiä oli ehtinyt olla edeltävän vuoden aikana useita. Vuosi menikin nopeasti vatsaa kasvatellessa ja kesän aikana jo vähän terveysmurheidenkin kanssa painiessa. Dramaattisen syntymäpäivän jälkeen olen nauttinut vanhempainvapaalla olemisesta täysin rinnoin (pun intended, vaikka osittaisimetyksellä mennäänkin).
En saanut joululahjaksi Kitchen Aidia mutta sen sijaan sain tämän kauniin Tammi Jewelleryn Ruusu-korusetin. Aiemmassa postauksessa kyselin, huomaako joku pienen muutoksen ulkonäössäni, ja ainakin Jessica tiesi oikean vastauksen: olen ottanut lävistykset korviin. Minulla ei tosiaan ole sellaisia aiemmin ollut. Idea lähti oikeastaan toukokuisista Anna-lehden kansikuvauksista. Stylisti Liisa Kokko oli hankkinut valikoiman ihania riippuvia korviksia, mutta kun hän ojensi ne minulle sovitettavaksi, jouduin tunnustamaan, ettei onnistu, reikiä ei ole. Lähetin avulla minulle kiikutettiin sitten pikapikaa klipsikorvakorut. Ne näyttivät kuvassa tosi kivalta ja päätin, että raskauden jälkeen hankin lävistykset ja alan käyttää korvakoruja, tosin en ehkä ihan noin blingblingejä kuin Annan kannessa.
Tammikuun puolivälin jälkeen voin ottaa harjoituskorvikset pois ja heti ensimmäiseksi aion sovittaa näitä ruusuja. Kolmen ruusun voi ajatella kuvastavan myös kolmea lastani; pojat epäilemättä ovat nuo korvissa kiipeilevät pikku ruusunnuput ja pikkusisko on suojassa äidin kaulalla, lähellä sydäntä.
Nyt lähetän teille kaikille hyvät uuden vuoden toivotukset täältä Vantaalta!
-
Joulupäivän ulkoilut retrovaunuin
Myöhäiset joulupäivän terveiset täältä Seinäjoelta. Vauhdikkaan aattopäivän jälkeen tänään on otettu rauhallisemmin, jatkettu joululahjojen availua, ulkoiltu ja tietysti syöty. Ihana sydäntalven aurinko käväisi juuri ja juuri metsänreunan yllä ja valaisi huurteisen maiseman. Onpa ollut upea joulu myös säiden puolesta!
Vaunulenkin menopelinä eivät tällä kertaa olleet Cybexit vaan vuosimallin 1977 Silver Cross -vaunut, joissa miehenikin on vauvana pötköttänyt ja jotka anoppi on uskollisesti säästänyt. Saman merkin vaunuissa on lykitty Britannian kuninkaallisen perheen jälkikasvua neljän sukupolven ajan, joten pieni prinsessamme oli arvoisessaan seurassa. Vaunut ovat kookkaat ja hyvin jousitetut ja niitä on kerrassaan juhlava työntää mutta mitenkähän vantaalaisäiti saisi nämä pakattua autoon lähtiessään harrastuskuskiksi tai ruokakauppaan?
Toivottavasti joulu on sielläkin sujunut mukavissa merkeissä!
-
Hyvää joulua
Aattoilta hämärtyy Mammalassa, jonne ajoimme eilen läpi talvisen tuiskun. Toivotan kaikille blogini lukijoille rauhallista joulua! Blogi ei kuitenkaan hiljene, vaan palaan pian joulu- ja välipäiväkuulumisin.
-
Pieniä muutoksia
Dagens: alennusmyynneistä ostettu Lexingtonin collariasu: Kimberly-huppari ja Jenna-housut. Sopiva oloasu joulun välipäiviä, leffojen katselua ja suklaan syöntiä varten! En ole vielä ehtinyt katsoa mitään jouluelokuvia (paitsi hmm, lasketaanko Die Hard?), mutta listalla on ainakin klassikoista joko The Holiday, Love Actually tai Bridget Jonesin päiväkirja ja sitten jokin Netflixin pumpulinpehmeistä romanttisista jouluelokuvista. Esimerkiksi Unohtumaton joulu näyttää oikein lupaavalta (Lindsay Lohan näyttelee perijätärtä, joka menettää muistinsa lasketteluonnettomuudessa, nyt on kunnollista). Lisäksi haluaisin tiedustella, miksi kukaan ei ole kertonut minulle, että Whitney Houstonista on tehty elokuva? Se tulee ensi-iltaan perjantaina. Pääsisinköhän sitä oikein teatteriin katsomaan?
Pieniä muutoksia: tarkemmin sanottuna kolme pientä muutosta. Ensimmäisen olette jo varmaan huomanneet – blogin lukemiseen ei enää tarvita salasanaa. Oli mukava nähdä, että parituhatta lukijaa jaksaa kiinnostua jutuistani sen verran, että oli valmis kirjautumaan sähköpostilistalle. Ajattelin kuitenkin salasanaa asettaessani, etten varmaankaan tule tekemään siitä pysyvää järjestelyä. Blogit ovat muutenkin surullisesti hiipuneet, joten haluan pitää omani lukemisen mahdollisimman helppona. Minulle tämä on edelleen ykköskanava, Instagramissa hengailen vain satunnaisesti ja tällä hetkellä minulla ei ole sitä edes kännykkään asennettuna.
Muut muutokset ovat ulkonäköjuttuja. Kävin eilen kampaajalla ja hiuksista otettiin pois loputkin tuuhennukset. Samalla mittaa napsaistiin pois monta senttiä. Aiemmista raskauksista tuttu synnytyksen jälkeinen sulkasato on alkanut, enkä halunnut rasittaa hiuspohjaa teipeillä enää yhtään. Olen kyllä tykännyt tuuhennuksista hurjasti enkä ole käytännössä ollut ilman niitä sitten syksyn 2019, mutta nyt täytyy hetken antaa päänahan levätä ja katsoa, kuinka paljon karvaa tällä kertaa tippuu.
Se kolmas muutos – ulkonäköjuttu – onkin vaikea huomata mutta näkyy kuvassa, jos oikein zoomailee. Kuka hoksaa?
-
Lapsuuden joululaatikot & jäähyväiset foliovuoille
Otimme eilen varaslähdön jouluruokiin ja pizzaperjantain sijaan paistoimme pienen kinkun. Tein kylkeen myös ensimmäiset versiot joululaatikoista. Teen aina porkkanalaatikon ja perunalaatikon lapsuudenkodista mukaan lähteneillä resepteillä. Porkkanalaatikkoon tulee mannaryynejä ja perunalaatikko puolestaan on imellettyä; lisäksi siihen tulee kardemummaa, sillä näin kuulemma mieheni mumma aina maustoi perunalaatikon.
Päätin myös, että tämä joulu on se, kun olen riittävän aikuinen hankkiakseni kunnon uunivuoat joululaatikoille foliovuokien sijaan. Kaapit ovat kyllä muuten täynnä Amfora-sarjan kaunista keramiikkaa, mutta keraamisia uunivuokia meillä ei ole ollut. Halusin sarjan, jota voin täydentää ajan mittaan, ja päädyin hankkimaan ikonisen *Pillivuyt’n Toulouse-vuoat. Ranskalaismerkin kätevästi pinottavat astiat kestävät suuriakin lämpötilan vaihteluita ja niissä voi nostaa joululaatikot vaikka suoraan pakastimesta uuniin lämpenemään (perunalaatikko kannattaa pakastaa raakana). Toulouse-sarja sisältää useita eri kokoisia ja muotoisia tarjoiluastioita; minulla on kaksi *18 cm x 31 cm kokoista vuokaa, jotka mahtuvat tavanomaisen uunin samalle tasolle rinnakkain.
Porkkanalaatikko
2 kg porkkanoita
3 dl kermaa
1,5 dl mannasuurimoita
2 dl porkkanoiden keitinlientä
2 tl suolaa
muskottipähkinääKeitä porkkanat kypsiksi ja soseuta ne. Lisää porkkanasoseeseen kerma, mannasuurimot ja keitinlientä. Mausta suolalla ja muskottipähkinällä. Tee laatikon pinnalle lusikan kärjellä painellen koristekuviointi. Kypsennä laatikko 150-asteisen uunin keskitasolla noin 1,5 tuntia.
Imelletty perunalaatikko
2 kg jauhoisia perunoita esim. Puikula
50-100 g voita
3-4 rkl vehnäjauhoja
7-10 dl maitoa
3 tl suolaa
2 tl kardemummaaPese perunat ja keitä ne kuorineen ilman suolaa kypsiksi. Kaada vedet pois ja anna kosteuden haihtua perunoiden pinnalta pois. Kuori perunat kattilaan ja survo soseeksi. Sekoita välillä voikimpaleita mukaan. Sekoita joukkoon pari lusikallista vehnäjauhoja ja nosta kattila kannella peitettynä imeltymään 50-asteiseen uuniin. Sekoita muutaman tunnin kuluttua joukkoon pari lusikallista lisää vehnäjauhoja. Imellytys kestää ainakin 4-5 tuntia – yleensä napsautan uunin pois päältä ja annan soseen seistä siellä imeltymässä yön yli. Perunasose on ilmeltynyt, kun sose on pehmeää ja hieman kiiltävää.
Lisää imeltyneeseen soseeseen maitoa, niin että siitä tulee löysähköä puuroa. Mausta suolalla ja kardemummalla. Paista 150-asteisen uunin keskitasolla noin 3 tuntia.
Joulustressistä puhuttaessa nostetaan usein tikun nokkaan se, kuinka helppoa on oikaista ostamalla valmiit laatikot työläiden itse tehtyjen sijaan. Minusta laatikot ovat kuitenkin sieltä jouluruokien helpoimmasta ja edullisimmasta päästä; ainakin tuo porkkanalaatikon resepti on aivan pomminvarma ja jos haluaa vähän oikaista, voi porkkanatkin ostaa valmiiksi soseutettuina. Lanttulaatikkoa en sen sijaan ole koskaan tehnyt itse, mutta anopilta olen saanut vinkin tuunata kaupan lanttulaatikkoa kermalla ennen lämmitystä uunissa.
Hyvää viimeisen adventin viikonloppua! Minä menen adventiksi ruuhkaiseen päivystykseen töihin, mutta sen jälkeen alkaa laskeutuminen kohti jouluisempia tunnelmia.
-
Kolmekuinen hymytyttömme
Meidän pieni on jo kolmekuinen.
Otin tänään vauvasta kuvia kiitoskortteja varten ja sain julkaistavaa tänne blogiinkin. Viime päivinä ei ole oikein tullut kameraan tartuttua. Lumityöt, jouluvalmistelut ja ihan vain arki ovat pitäneet kiireisenä ja luonnonvalossa kuvaamisen aika on luvattoman lyhyt. Mutta ei hätää, viikon päästä päivä jo pitenee!
Vauvakin on ollut hieman levottomampi. Päiväunet jäävät lyhyiksi ja yölläkin heräillään aiempaa tiheämmin. Kieltämättä välillä on vähän siipi maassa, kun haluaisi saada kaikenlaista aikaiseksi, mutta joka askeleen joutuu ottamaan vauva kainalossa. Toisaalta tytär on parasta mahdollista seuraa ja pieni hampaaton hymy riittää kirkastamaan pilvisemmänkin päivän. Vastavuoroista juttuakin on alkanut tulla.
Tässä lyhyet vauvakuulumiset, palaan pian!
Neuletakki Polarn O. Pyret, panta Newbie.
