Kuluneen vuoden sisustushankinnat: hittejä ja huteja

IMG_0266

Koska huomaan kuluneen vuoden pitäneeni erittäin sisustuspainotteista blogia, ajattelin tehdä yhteenvedon vuoden tärkeimmistä sisustushankinnoista, ja mitä ajattelen niistä nyt. Tottahan toki useimmat ostohetkellä hehkuttavat kotiin saapunutta tuotetta; todelliset kokemukset paljastuvat kuitenkin vasta myöhemmin.

1. Hanna Korvelan Duetto4-matto

Tämä pitkäaikainen sisustushaave saapui meille toukokuussa. Olin jo jonkin aikaa kaivannut olohuoneeseen suurempaa mattoa tilaa pehmentämään ja kaikua vähentämään. Valkoinen väri oli riskivalinta pikkulapsiperheeseen, mutta olen henkisesti valmistautunut pesettämään mattoa tarvittaessa. Nyt reilun puolen vuoden jälkeen matto on vähän nuhjaantunut siitä nurkasta, jossa kuljetaan eniten, mutta yleisesti ottaen siistissä kunnossa. Seuraavan lattianpesun yhteydessä ajattelin kääntää maton ympäri, jolloin uusi freesimpi pinta tulee esiin, ja mennä sillä puolella seuraavat puoli vuotta.

Korvelan matto on yksi kalleimmista yksittäisistä sisustushankinnoistani mutta joka pennin väärti: tukeva, kaunis, kestävä, käytännöllinen ja kotimainen. Väriä saattaisin nyt miettiä uudelleen. Erityisesti mieltä on jäänyt kaihertamaan, olisiko sittenkin pitänyt tilata Duetto Stripe -malli. Se olisi ollut vielä vähän hinnakkampi, mutta raikas raita on kerrassaan ihastuttava.

2. Olohuoneen puinen taso

Taso ei ole varsinainen hankinta, sillä sen nikkaroi taitava mieheni. Olen tyytyväinen! Ihanaa, että kotona on jotain meille räätälöityä. Tukeva taso kestää lasten kiipeilyt, sille voi rakentaa vaihtelevia asetelmia ja tarvittaessa se toimii vaikka lisäistuimena. Blogissa tasosta tulee kyselyjä lähes aina, kun se vilahtaa kuvissa. Pieni raksaväsymys on kuitenkin vaivannut meitä syksyllä sen verran, että pintakäsittely on edelleen päättämättä ja tekemättä.

IMG_5393 IMG_6097

3. Chhatwall & Jonssonin tyynyt

En käsittele tässä postauksessa kaikkia pienempiä sisustushankintoja, mutta nämä tyynyt ansaitsevat maininnan, sillä olen ollut etenkin kuvan harmaasävyisiin totaalisen ihastunut. Suunnitelmissa on hankkia lisää erilaisin kuosein. Tällä hetkellä pinkki kuosi tuntuu kuitenkin hukkaostokselta, jolle ei löydy paikkaa kotoa. Katsotaan, muuttaako kevätaurinko mielen.

IMG_7158

4. Lastenhuoneen valaisimet ja Ikean Stuva-lipastot

Kuten olen aiemmin blogissa kirjoittanut, lastenhuoneen sisustus on miehen käsialaa viime keväältä. Kokonaisuus on hauskan leikkisä muttei kuitenkaan räikeä. Itse olisin varmaankin tehnyt joitain juttuja toisin ja edelleen olen sitä mieltä, että huoneeseen tarvitaan kirjahylly. Sille saattaa vapautua tilaa lähitulevaisuudessa, kun pikkuveli luopuu pinnasängystään ja pojat majoitetaan kerrossänkyyn. Mutta se onkin jo toinen tarina.

Lastenhuoneessa parasta on se, että se tehtiin ajoissa ja reippaasti, pisteet siitä kanssasisustajalle.

IMG_7940

5. Artekin N65-lastentuolit

Ostin tuolit huonokuntoisina ja tuunausvinkit sekä -kokemukset olenkin jo jakanut aiemmassa postauksessa. Alunperin ajattelin niitä lastenhuoneeseen, mutta pöytää ei edelleenkään ole – eikä tilaa. Tuolit pyörivät nyt yläkerran oleskelutilassa tyhjän panttina. Tavallaan ne ovat ahkerassa käytössä sivupöytinä, mutta mielummin näkisin ne alkuperäisessä tarkoituksessaan. En siis voi kutsua näitä erityisen onnistuneeksi ostokseksi, vaikka halvat olivatkin.

IMG_8726

6. Ikean Söderhamn-sohvat Bemz-päällisillä

Nämä modernit ja edulliset sohvat näyttävät olevan bloggaajien suosiossa ja itsekin olen ollut tyytyväinen hankintaani. Bemzin verhoilu puolestaan on ollut napakkaa ja laadukasta, eikä ensimmäinen pesukierroskaan aiheuttanut yllätyksiä kuten haalistumista tai kutistumista. Ostin keväällä yläaulaan sekä yhden- että kahdenistuttavat sohvat. Nyt ostaisin pelkän kahdenistuttavan, sillä toinen sohva on vajaakäytöllä ja vie liikaa tilaa. Kenties hankkisin rahin sen sijaan – hm, pitääkin tutkailla, voiko yhdenistuttavan muuttaa rahiksi vai vaatiiko se uuden verhoilun.

7. Formen Aino-matto

Tästä ostoksesta minulla on ristiriitaisimmat tunteet. Uskoin tilaushetkellä tehneeni satavarman valinnan, mutta käytännössä mustavalkoraidallinen matto on aika hallitseva ja haaveilemani valkaistu matonkude (luonnonvalkoisen sijaan) liian kylmä silmääni. Huomaan pitäväni enemmän alakerran luonnonvalkoisesta Korvelan matosta, vaikka pitkään paasasin, ettei lämmin värisävy sovi yhteen laminaattilattiamme kanssa. Ja mustat raidat – aargh! Pöly ja roskat eivät erotu mistään niin helposti kuin mustasta taustasta, olisihan minun se pitänyt tietää.

Kaiken lisäksi olen alkanut havaita maton mustassa kuteessa sekä reunakanttauksissa nukkaantumista, jota ei täyspuuvillaiselta matolta muutaman kuukauden sisällä käyttöönotosta odottaisi. En ole pessyt mattoa vielä kertaakaan, ainoastaan imuroinut. Meillä on ollut Formen mattoja aiemminkin, eikä niissä ole ollut vastaavanlaista ongelmaa. Tästä asiasta minun täytyy olla vielä yhteyksissä valmistajaan.

* * *

Yhteenvetona voisi todeta, että tulihan sitä kotia vähän sisustettua tänäkin vuonna, vaikka huomion ja budjetin painopiste on ollut autotallin rakentamisessa. Suurimmat hankinnat ovat takana, mutta kaipaisin kotiin erityisesti lisää valaisimia, seinille tauluja ja ehkä tapettiakin sekä lattioille muutaman maton lisää. Toivotaan siis hyvää sisustusvuotta 2015!

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, siviilissä osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Miten pyrin hallitsemaan stressiä

Tehdään heti alkuun selväksi, etten ole supernainen. Minulla on vielä paljon tekemistä ajankäytön ja stressinhallinnan suhteen. Aiemmin pidin itseäni ihmisenä, joka ei vähästä stressaannu, mutta nyt…

keskustele

18 kommentti(a)

  1. 12.30.14
    Sanna K said:

    Oikein kiva postaus! Pidän siitä, että teet laadukkaita ja mietittyjä postauksia, harvempi tahtikaan ei minua haittaa, sillä se takaa sen, että jopa luen kaikki kirjoituksesi, enkä vain katsele kuvia niinkuin monen muun blogin kohdalla.

    Hyvää uutta vuotta!

    Sanna K

    • 1.6.15
      lisbet e. said:

      Vau, kiitos tästä kommentista. Kuten useimmat bloggaajat, käyn ajoittain kamppailua itseni kanssa postaustahdista ja siitä, että tulen kiireissäni julkaisseeksi blogissa jotain, johon en itsekään ole tyytyväinen. Huomaan itsekin pitäväni eniten sellaisista blogeista, jotka päivittyvät harvemmin mutta joiden postaukset ovat aina laadukkaita ja mielenkiintoisia.

  2. 12.30.14
    Tuija said:

    Kiva postaus. Teillä on kaunis koti! Tykkään värimaailmasta, ajattomasta tyylistä. Puu tuo myös kivasti lämpöä..Jos muuten olet halukas pääsemään eroon lasten tuoleista niin olisin kiinnostunut. Laita vaikka mailia, jos olet valmis myymään ne.

    • 1.6.15
      lisbet e. said:

      En ole varmaankaan laittamassa tuoleja myyntiin vaikka ne vähän tyhjän panttina pyörivätkin. Mieheni ja isäni näkivät niiden parissa paljon vaivaa, joten tuntuisi kiittämättömältä pistää ne heti kiertoon. Mutta kiitos tarjouksesta ja kivasta kommentista!

  3. 12.30.14

    Kaunis ja inspiroiva postaus! Minäkin innoistuin kokoamaan oman listani, kiitos postausideasta 🙂 Hyvää ja kaunista vuodenvaihdetta Lisbet!

    • 1.6.15
      lisbet e. said:

      Mukava kuulla että tämä inspiroi. Hyvää alkanutta vuotta sinnekin!

  4. 12.30.14

    Kiva postaus tosiaan! Kiva kuulla miltä ostokset tuntuvat pidemmän ajan jälkeen ja miten ne todella kestävät käyttöä. Näitä lisää

    • 1.6.15
      lisbet e. said:

      Minustakin on arvokasta aina kun joku bloggaaja jakaa käyttökokemuksiaan menneistä ratkaisuista… säästää kenties vaivan joltakulta toiselta?

  5. 12.30.14

    Mukava postaus! Minusta ainakin on kiva kuulla aina käyttökokemuksia. Kova valkoinen on tosiaan usein vähän sopimaton väri lattialla, jonka vuoksi useimmat myytävistä matoista ovatkin pehmeämmän valkoisen sävyisiä. Korvelan matto on ihana. Luovuin meidän Duetosta koiran tullessa taloon. Pentuvaiheessa sitä ajatteli, ettei vaalea puuvillamatto tule missään tapauksessa kysymykseen. Ehkä olisi kannattanut säilöä matto hetkeksi ullakolle ja miettiä rauhassa…

    • 1.6.15
      lisbet e. said:

      Kova valkoinen ainakin nuhjaantuu helpommin kuin luonnonvalkoinen. Mutta onko siihen jokin muukin syy, miksi se ei sovellu mattoihin? Meillähän tosiaan on lattiassakin varsin kylmä sävy. Tavallaan näen, että matto ei ole sopiva, mutten tarkkaan osaa selittää, miksi:D

  6. 12.30.14
    Jaana said:

    Kiitos erittäin hyvästä kirjoituksesta. On hyvä kuulla miten tosiaan käytännössä tuotteet toimivat. Tällaisia rehellisiä mielipiteitä ehdottomasti lisää. Hyvää sisutusvuotta 2015!

  7. 1.5.15
    Pia said:

    Tämä oli mielenkiintoinen postaus 🙂

  8. 1.7.15
    Linne said:

    Kiva postaus! Voisinko saada talonne pohjapiirroksen, olemme nimittäin suunnittelemassa vastaavanlaista taloa. Myös lattian tarkat tiedot kiinnostaa. Olisin todella kiitollinen!

    • 1.15.15
      lisbet e. said:

      Kiitos kommentista! Sekä pohjapiirrosta että lattian laatua kysytään usein – pohjapiirrosta en ole julkaissut, mutta kyse on varsin tavanomaisesta kaksikerroksisesta talosta. Kuvista pystyy tietysti päättelemään jotain 😀 Onnea teille rakennusprojektiin! Lattialaminaatin merkki ei ole valitettavasti tiedossani, sillä se on talon rakennuttajien valitsema ja asentama, ei siis edes talotehtaan pintatoimitus. Pahoittelut!

  9. 1.13.15
    Auroora said:

    Kyllä teillä on kaunis koti. Olisi mukava, jos tekisit postauksen wc:stä ja kylpyhuoneesta? Ilahtuisin. 🙂

    • 1.15.15
      lisbet e. said:

      Kiitos! WC:stä jotain löytyykin mutta alakerran kylppäri taitaa olla kunnolla kuvaamatta. Laitetaan siis toteutuslistalle.