-
Asuntomessut 2012: sisustuskuvia
Asuntomessupostauksista seuraavaksi kokoelma kuvia satunnaisista sisätiloista. Kaksi suosikkikohdettani esittelin aiemmassa postauksessa.
Villa Pärssisen (kohde 33) keittiö oli talon yläkerrassa, mikä on tavallaan hauska idea ja tuttu esimerkiksi viime vuoden asuntomessujen Aitta-talosta. Perheenäiti ei voi kuitenkaan olla miettimättä ruokaostosten raahaamista portaita ylös… ja sitten taas roskien viemistä alas…
Casa Fortessa (kohde 37) oli paljon betonipintaa ja yksi vierailemieni kohteiden kauneimmista keittiöistä. Etenkin tuo mattamusta kaapistoseinä on hieno.
Tämä välimerihenkinen terassi löytyy Aeroc-kivitalo Louhesta (kohde 27). Kartellin Masters-tuolit toimivat oivallisesti terassikalusteina. Terassilla oli myös pikkuruinen uima-allas.
Villa Ilo (kohde 26) on varmaankin yksi messujen suureellisimpia kohteita loft-henkisellä tilallaan, vaikka jätti minut hieman kylmäksi. Komeahan se tietysti oli. Portaat toimivat avaran tilan katseenvangitsijana ja kokovalkoisuutta rikkoo päätyseinien ruskea tehosteväri.
Well, hello… Kitty?
Villa Ilon päämakuuhuoneen yhteydessä oli niin ikään pukeutumishuone, harmi että tämän tilan stailaus oli jäänyt puolitiehen.
Ehkä tämä Harri Koskisen tyyliin toteutettu keskeneräinen minimalismi on enemmän minun juttuni (kohde 16, Jämerä-Onni).
Valitettavasti kuvien laatu on hieman sitä ja tätä. En ole vielä kovin sinut uuden objektiivini kanssa. Lisäksi kamerani asetukset eivät tahtoneet pysyä vaihtelevien valaistusolosuhteiden perässä, kun kuvan ottoon ruuhkaisessa näyttelyssä oli yleensä vain muutama sekunti aikaa. Ajan kanssa ja kokeneemman kuvaajan käsissä laajakuvaobjektiivilla voi kuitenkin saada varsin mukavaa jälkeä, katsokaa vaikka Avaruusasema-blogin messukuvia.
2 kommenttia artikkeliin Asuntomessut 2012: sisustuskuvia -
Asuntomessut 2012: kaksi suosikkiani
Messukuvia riittää useampaan postaukseen, mutta ajattelin aloittaa kahdella suosikkikohteellani. Toinen edustaa kivitalorakentamista ja toinen elementtirakenteista puutaloa. Molempia yhdistää yksitasoisuus ja likimain L:n muotoinen pohjaratkaisu, eräänlaisia puoliatriumtaloja siis.
Lammi-kivitalo Villa Hessessä oli mielestäni suunnilleen kaikki kohdallaan. Joskus nämä uudet jämerät kivitalot saattavat muuttua kolkoiksi kivilinnoiksi, joita eivät mitkään villahuovat sohvanselustalla pelasta. Pidin tavasta, jolla tähän taloon oli tuotu lämpöä jo julkisivuun. Punatiili sopii loistavasti mustavalkoisen, pelkistetyn ilmeen kaveriksi, ja mustaksi maalatut riukuaidat pehmentävät ja keventävät tunnelmaa, kun joka puolella ei ole pelkkää harkkomuuria.
Leveällä puutavaralla päällystetty, purjekattoinen terassi suurine lasiovineen on kerta kaikkiaan upea. Sisältä löytyy pinnoitettu betonilattia, joka osaltaan mahdollistaa sen, ettei tässä talossa ole listoja juuri missään.
Keittiön yleisvalaistus on toteutettu valokattona. Tuollaisia lasisia, alumiinikehyksisiä keittiö- ja kylpyhuonekalusteiden ovia näkyi messuilla monessa kohteessa. Luulin, että tämä kiiltäväpintaisten kalusteiden muoti oli jo hiipumaan päin, mutta ilmeisesti olin väärässä. En välittömästi rakasta ajatusta lasipintaisista ovista, mutta varmaan parin vuoden päästä, kun näitä näkee joka paikassa, ne ovat minustakin tosi ihania.
Pohjaratkaisu vaikuttaa toimivalta ja muuntelukelpoiselta. Lastenhuoneen voi jakaa myöhemmin kahteen osaan ja lopulta purkaa kokonaan pois, jolloin keittiöön ja olohuoneeseen aukeaa lisää tilaa.
Kosteissa tiloissa ei ole kikkailtu laattavalinnoilla ja valaistus on toteutettu kattoon upotettuna juovana. Itsekin valitsisin kylpyhuoneen pintamateriaaleiksi mahdollisimman eleettömät ratkaisut. Miksi ylipäätään kodin jokaisessa kosteassa tilassa pitäisi olla eri laatat, eikö yhtä hyvää voi käyttää joka paikassa? Kodinhoitohuoneesta aukeaa muuten suora linja walk-through-closetiin, päämakuuhuoneeseen ja talon toisessa päädyssä sijaitsevaan kylppäriin. Minun ei varmastikaan tarvitse kertoa teille, miten mahtava tuollainen vaatehuone olisi – hieman miinusta tulee kuitenkin puutteellisesta valaistuksesta,
Toinen suosikkikohteeni oli Kodikas-talojen Estelle. Tässä talossa pidin kovasti 70-luvulta lainatusta L-muotoisesta pohjasta. Joku toinen saattaisi kauhistella käytäviin kuluvia hukkaneliöitä. Sisäpihaa reunustaa kaunis pergola – hyvä idea jättää terassi kattamatta, jolloin valo pääsee vapaammin sisälle. Estelleä vastapäätä sijaitsi vielä yksi pohjaratkaisun perusteella etukäteen merkkaamani kohde, atriumpihainen Omatalo Ruusuvuori. Se kuitenkin osoittautui pettymykseksi toteutuksensa puolesta, minkä pistän osittain sirpaleisten ikkunapintojen piikkiin.
Sisustuksesta ei oikeastaan sen enempää kuin että tuo hiilenvärinen tiilitakka on ihana. Tässäpä toinen tapa tuoda lämpöä ja vaihtelua valkoisen kivitalon sisämateriaaleihin.
Seuraavissa postauksissa vielä lisää julkisivuja ja poimintoja sisustuksista.
-
Messuvisiitti
Vietettiin päivä Tampereen Vuoreksessa messutaloja kierrellen. Mitään suurta elämystä ei tullut vastaan, mutta joukossa oli paljon kauniita sisustuksia ja hienoa arkkitehtuuria. Uutta objektiivia tuli testattua tositoimissa, lisää kuvia ja tarkempaa raporttia tulossa huomenna.
-
Asuntomessuille
Tällä viikolla olen taas lomalla. Kun säät ovat olleet mitä olleet, on monessa blogissa kaivettu jo kynttilät esiin. Täällä myös. Ihan niin pitkälle en ole mennyt, että olisin oikeasti polttanut niitä, joku roti sentään! Eilen sadesäällä kävimme pojan kanssa Ikeassa lihapullilla ja samalla ostin kuvan Fenomen-tuikkukynttilät, jotka on tarkoitettu kellumaan vedessä. Minusta ne sopivat hyvin tavallisten, alumiinirasiaan valettujen tuikkukynttilöiden tilalle, muoto on kaunis eikä tule metallijätettä.
Huomenna tai ylihuomenna on tarkoitus suorittaa täsmäisku asuntomessuille. Olen kartoittanut messuluettelosta etukäteen kiinnostavimmat kohteet ja ainakin nämä haluaisin käydä katsomassa:
- 13. Mutteri: hauska muoto ja raikas sisustus
- 14. Villa Hesse: tyylikäs kivitalo yhdessä tasossa
- 15. Vuorela: kompakti, raikas lapsiperheen koti
- 16. Jämerä-Onni: Harri Koskisen sisustus kiinnostaa, vaikka kuvia ei vielä katalogiin saatu
- 19. Ruusuvuori: moderni versio 70-luvun atriumtalosta
- 20. Estelle: moderni versio 70-luvun puoliatriumtalosta
- 26. Villa Ilo: aika hulppean näköinen kohde
- 32. Käpylä 163: Helsinki-pientalo toteutettuna
- 33. Villa Pärssinen: messujen kiinnostavin arkkitehtuuri
- 37. Casa Forte: betonipinnat nähtävä luonnossa
Kamera lähtee luonnollisesti mukaan ja linssiksi ajattelin ottaa uuden, laajakulmaisen Sigman 10-20 mm f3.5 objektiivini, blogikuvien ottamisessa rakastamallani kiinteävälisellä 50-millisellä kun ei oikein sisustuskuvauksessa tee mitään. Mitään ihmeitä en kuitenkaan odota, sillä ensinnäkin kauniin valotuksen saamiseksi tämä objektiivi vaatisi oikeastaan seurakseen jalustan (jota en todellakaan ota mukaan) ja toisekseen kuvaaminen messuvieraiden kansoittamassa ja esteköysin rajatussa ympäristössä on vähän niin ja näin. Kolmannekseen suurin osa ajasta taitaa mennä 2-vuotiaan vahtimiseen. Mukava kuitenkin päästä testaamaan objektiivia käytännössä!
-
Silitysterapiaa
Viimeisen puolen vuoden aikana olen ottanut tavaksi lakanoiden silittämisen. Ennen sulloin lakanat aina pesukoneesta suoraan kuivuriin, josta ne tulivat ulos niin ryppyisinä, ettei mikään kiskominen tai venyttäminen enää auttanut. No, kyllähän sitä vähän ryppyisemmilläkin lakanoilla nukkuu, mutta minulle silittäminen on rauhoittavaa terapiaa. Terapeuttinen merkitys on myös järjestyksessä olevalla liinavaatekaapilla, jossa silitetyt lakanat makaavat siisteissä pinoissaan. Voin aina mennä tuijottelemaan sitä ja todeta, että edes yksi asia kodissani on kauniisti järjestyksessä, vaikka muualla ei ihan näin olisikaan. Mankelikin voisi olla kätevä apuväline, mutta toistaiseksi en ole vielä asunut sellaisessa kodissa, jossa mankelille olisi riittävästi tilaa.
Samoihin aikoihin silityspäätöksen kanssa kävin läpi liinavaatekaapin sisällön ja luovuin kuluneista ja tarpeettomista vuodevaatteista. Joukossa oli esimerkiksi monenmoista kirjavaa printtiä, jota ei ollut tullut käytettyä. Kuinka paljon liinavaatteita kolmihenkinen perhe loppujen lopuksi tarvitsee? Esimerkiksi vanhempien parisänkyä varten jätin kolme lakanasettiä, joista olen oikeastaan käyttänyt vain kahta.
Nämä tähtikantatut Lexingtonin tyynyliinat kuuluvat paljon käytettyihin suosikkeihini. Loput valkoiset pussilakanat ja tyynyliinat ovat Ikean puuvillasatiinia. En hennonut ostaa koko petausta Lexingtonilta, mutta jo pelkkä tyynyliina tuo nukkumaanmenoaikaan kivan pienen lisänsä. Samaa filosofiaa siitä, että kaiken haluamansa sijaan voi saada pienen osan tai osan kerrallaan, yritän muuten soveltaa muillakin elämänaloilla, materian puolella ainakin pukeutumisessa, kosmetiikassa ja sisustamisessa.
-
Kenkiä ja kuohuvaa
Joskus kaunis pakkaus kertoo enemmän kuin tuhat sanaa…
Muistatteko vielä ostoslistallani olleet mustat balleriinat, joista on ollut puhetta… öö… ainakin tästä postauksesta asti? Kun kuulin Espalle avatusta Pretty Ballerinas Pop Up -liikkestä, päätin käydä katsastamassa liikkeen tarjonnan nimenomaan perusballeriinat mielessä. Alun perin olin haaveillut Tory Burcheista tai Repettoista, mutta koska olin kuullut Pretty Ballerinoja kehuttavan monella taholla, ajattelin katsastaa, mistä on kyse. Hintaluokaltaan nämä ovat edellämainittuja edullisemmat, mutta lesti vaikuttaa hyvältä – riitävän leveältä omaan jalkaani – ja työn jälki laadukkaalta.
Balleriinat ovat tyypillisesti kengät, joilla kävellään paljon ja jotka joutuvat näkemään yhtä jos toista actionia. En haaveile, että nämäkään olisivat ikuiset, mutta esimerkiksi joissain Vagabondin kengissä olen ollut tyytymätön nahan kulutuskestävyyteen: kärki on saattanut olla haalistunut ja naarmuilla jo kuukauden käytön jälkeen. Nähtäväksi jää, miten PB:t pärjäävät käytössä.
Olin siinä mielessä tylsä valitessani nämä mustat, että tarjolla olisi ollut vaikka mitä herkkuja. Ehkä olettekin niistä jo blogimaailmasta lukeneet; ainakin Lilin postauksessa on kuvia myös itse liikkeestä. Pop Up on auki kolme kuukautta, joten hyvin vielä ehtii visiitille.
Pupulainen on myös kovasti kenkien ystävä, mutta ei valitettavasti samalla tavalla kuin minä.
Loppuillan suunnittelen viettäväni tässä seurassa. Mistä näitä vapaailtoja oikein tulee? Isä ja poika lähtivät näet taas peräkärryn kanssa reissuun ja minä jäin kotiin odottamaan huomista työvuoroa. Kynsien lakkailun seuraksi ajattelin katsoa Voddlerista Rautarouva-elokuvan. Pitäkää peukkuja, että pysyn hereillä Thatcherin hallintokauden loppuun asti…
-
Oreoita ja keskiviikkoa
Tämä pilvinen ja tuulinen päivä on kulunut sisätiloissa, sillä poika sai minulta sen aiemmin manailemani kesäflunssan. Muutenkin pientä kesäväsymystä on ilmassa. Onhan tämä aivan mahtavaa aikaa mutta monella tavoin myös niin kuluttavaa. Ymmärrättekö, mitä tarkoitan?
Jäljellä olevan tarmoni olen kohdistanut vaatekaappien läpikäymiseen ja Oreoiden syömiseen. Omat henkarivaatteeni muuttivat rekille ja mies sai meidän ison vaatekomeron kokonaan itselleen. Kaksi pahvilaatikollista vaatteita on jo pitkään odottanut oikeaa tähtien asentoa siihen, että myisin tai lahjoittaisin ne eteenpäin, ja tänään olen ottanut niistä kuvia Huutista varten. Vinkkaan kyllä täällä bloginkin puolella, kun saan kohteet listattua! Valtaosa menee kuitenkin suoraan lahjoituslaatikkoon. Kirppismyyjäksi minusta ei ole, sillä niissä hommissa asiakkaat vievät minua 1-0 ja jään yleensä hädin tuskin plussan puolelle.
Oreo-keksit ovat vielä yksi Amerikan-tuliainen ja vieläpä täysin yliarvostettu sellainen, sillä kotoisat Dominot hakkaavat nämä mennen tullen. Oreoiden parhain puoli taitaakin olla valokuvauksellisuus ja jatkokäyttömahdollisuudet erilaisissa kakuissa ja leivoksissa – katsokaa vaikka Pinterestistä. Ja jos kerran olette sinne päin menossa, niin käykää samalla ihailemassa boardiani, johon olen koonnut kuvia walk-in-closeteista ja muista ihanista vaatesäilytyksistä. Kävi taas tänään mielessä…
-
Kolme suosikkikorua
Kummitäti-postauksen kommenteissa Anu kysyi sydänkoruni alkuperää. Kyseinen riipus on vilahdellut postauksissa vähän siellä sun täällä, sillä se on kaulassani lähes joka päivä. Ajattelin samalla esitellä kaksi muutakin kuvissa nähtyä tuttavuutta, joista on tullut olennainen osa arkiunivormuani.
Koruni ovat yleensä lahjoja mieheltäni tai perheeltäni. Viime helmikuussa hankkimani Snö of Swedenin korusetti taisi olla ensimmäinen itse tekemäni koruostos vuosiin. Sydänriipuksen valmistaja on Breil Milano. Sain sen mieheltä häidemme jälkeisenä aamuna ja se on edelleen ehdoton suosikkikoruni.
Calvin Kleinin kellon sain niin ikään mieheltä lahjaksi toissa jouluna. Muita rannekelloja en omistakaan, joten tämä kulkee mukanani joka päivä. Voisin kuvitella hankkivani silloin tällöin pidettäväksi jonkin muodinmukaisemman, suurikokoisemman ja kenties vähän bling blingimmän kellon, mutta tiedän, että tähän kelloon voin aina palata – sen klassinen ilme ei mene pois muodista.
Viimeisenä tulee luonnollisesti vihkisormukseni, valkokultaa ja timantteja. Pidän sitä yksin ilman kihlaa, sillä olen tottumaton sormusten käyttäjä ja tässä yhdessäkin on tekemistä. Itse asiassa otan sormuksen pois aina ensi töikseni kotiin tultuani, joten siinäpä syy, että joissain blogikuvissa esiinnyn ilman sormusta, heh.
Muutkin korut ja kellon riisun yleensä kotona ollessani tai viimeistään nukkumaan mennessä. Aiemmin ne pyörivät lipaston päällä irrallaan mutta nyt niille on omat somat keraamiset astiansa, Amforan tuotantoa nämäkin. Kätevää, että on tuollainen varma paikka, josta aarteensa aamulla löytää.
-
Väärinymmärretty Diorlisse
Sain hiljattain muistutuksen siitä, että kosmetiikkaosaston myyjät eivät ole olemassa ainoastaan maksutapahtumaa varten, vaan heiltä saa oikeasti tietoja tuotteista ja niiden käyttötavoista
Minulla on nimittäin ollut käytössä ylläoleva Diorin lakkakolmikko, jossa vasemmanpuoleisin on pohjalakka, keskimmäinen päällyslakka ja oikeanpuoleista Diorlisse-nimistä tuotetta luulin vaaleanpunaiseksi kynsilakaksi. Olin jo pitkään tuskaillut sen paksua rakennetta ja erittäin huonoa pysyvyyttä. Vaikka levitin tunnollisesti pohjalakan, päälle Diorlisse-tuotteen ja loppusilaukseksi vielä kirkkaan päällyslakan, manikyyri lähti lohkeilemaan yleensä jo saman päivän aikana.
Sen sijaan muiden Diorin lakkojen kanssa vastaavaa ongelmaa ei ollut, päinvastoin. Olen aivan hurahtanut merkin lakkoihin, etenkin niiden levittyvyyteen, peittävyyteen ja siveltimen laatuun. Vanhoista Lumeneistani ja Rimmeleistäni olen luopunut jo aikapäivää sitten.
Tänään sitten vihdoin kysäisin Diorlissestä kosmetiikkaosaston myyjältä, ja kävi ilmi, että tuote on eräänlainen hoitava pohjalakka, jonka on tarkoitus tasoittaa kynnen pintaa. No huh, hyödyllistä kuulla tässä vaiheessa! Olen siis levittänyt kahta eri pohjalakkaa päällekkäin, ei ihme, että lopputulos on ollut hieman epävakaa.
Olen sekoillut kosmetiikkatuotteiden kanssa ennenkin, viimeksi Biothermin kosteusvoiteiden suhteen. En juuri koskaan käytä kosmetiikkamyyjien palveluita. Yleensä käyn vain nappaamassa hyllystä haluamani tuotteen ja menen kassalle. Ehkä olisi aika ryhtyä kysymään neuvoa varsinkin, jos tuote on vieras. Toisaalta tiedän kyllä, mistä kosmetiikkamyyjäkammoni johtuu. Ensinnäkin olen joskus saanut huonoa palvelua: minulle on myyty väärän värinen meikkivoide tai tuputettu ”vastaavia” tuotteita kalliimmalta merkiltä ja epäystävällistäkin toimintaa olen kohdannut. Toisekseen introverttiluonteeni tulee esille siinä, että yleensä haluan tehdä ostopäätöksen rauhassa kokeillen ja harkiten ilman, että kukaan tarjoaa vieressä hyvää tarkoittavia palvelujaan. Tämän vuoksi teen vaateostoksenikin mieluiten tavarataloissa, ketjuliikkeissä ja nettikaupoissa pienten putiikkien sijaan.
Koska joka tapauksessa olen ollut vaalean, neutraalin sävyisen kynsilakan tarpeessa, ostin tämän Diorin sävyn nro 219 Safari Beige. Se on vain aavistuksen vaaleampi kuin sormieni ja kämmenselkäni sävy tällä hetkellä.
Tällä viikolla ajattelin kertoa jossain vaiheessa lisää kesämeikkailuistani ja -meikkaamattomuudestani. Joitain uusia kosmetiikkahankintojakin on tullut tehtyä sitten viime tammikuun postauksen.
Millaisia kokemuksia teillä on kosmetiikkamyyjistä?
