Pari viikkoa sitten ostamani Formen Lumia-matot ovat taas paikoillaan suojauskäsittelyn jälkeen. Mattoja on kaksi ja ne ovat mitoiltaan 80 cm x 200 cm. Lähtökohta hankinnassa oli helppohoitoisuus ja mahdollisuus pestä matto kotioloissa. Pienen koon ansiosta laakapesu onnistuu niukemmissakin tiloissa ja puuvilla-paperinarumatolta on helppo imuroida roskat pois. Myyjä suositteli lisäksi käsittelyä kosteutta hylkivällä verhoilusuojalla, jolloin matoille läikkyvä neste jää pisaroiksi pinnalle eikä imeydy suoraan tekstiiliin.

Formella on paljon muitakin kivoja ja moniin kotimaisiin kilpailijoihinsa nähden kohtuuhintaisia mattoja. Useimmat mallit voi tilata haluamillaan mitoilla ja väreillä. Jonkin aikaa haikailin raitamattojen, esimerkiksi näiden mustavalkoisten Ainojen perään, mutta tähän tilaan liki yksivärinen oli turvallisempi ratkaisu. Muutenkin olen huomannut, että sisustuksessa makuni on siirtymässä graafisesta mustavalkoisuudesta valkoisen ja luonnonsävyjen kodikkaaseen yhdistelmään.

Toivon näille pitkää ikää! Tosin pupun- ja punaviinin kestävää mattoa ei ole taidettu vielä keksiäkään ja joo, muovimattoja ei lasketa.

Kodinparannusviikot jatkuvat. Ainaisessa säilytystilan puutteessa hankin eteisen ja olkkarin väliselle käytävälle vielä kolmannenkin Ikean Malm-lipaston. Väriksi valitsin tällä kertaa mustaa lähentelevän tummanruskean, jonka toivon tuovan ryhtiä lipastoriviin. Sitä paitsi näytää paremmalta, kun nuo kaksi valkoista lipastoa eivät ole rinnakkain. Ne ovat nimittäin kellastuneet ajan saatossa ja eri ikäisinä ovat myös hieman eri värisiä.

Malm-lipastot kuuluvat paljon inhoamiini väliaikaisratkaisuihin. Mielummin olisin tuohonkin hankkinut sitä ihtiään, mutta budjetin ja alati aivoissa raksuttavan ”me lähdetään tästä kohta” -ajatuksen vuoksi koti muistuttaa aika ajoin Ikean katalogia. Varmasti Malmit saavat seurata mukanamme jatkossakin, mutta en jaksa uskoa näiden lastulevykehikoiden siirtyvän isältä pojalle

Valaisinostosten suhteen olen kuitenkin ollut pitkäikäisemmällä linjalla. Taustalla näkyy katossa (liian matalalla) roikkuva Artekin A330S, joita on tarkoitus tulla eteiskäytävälle kaksi. Pakkauksen teksti saattaa hyvinkin pitää paikkansa, eihän katossa roikkuva valaisin juuri edes kulu käytössä.

Uudesta lipastosta vielä sen verran, että suosikkijuttuni siinä on aukeava yläkansi, jonka alla on peili ja laskutilaa esimerkiksi koruille. Alapuolisissa laatikoissa voi säilyttää vaikka meikkejä. Vaikka tuossa yllä mollasinkin Ikeaa, niin pakko myöntää, että monia heidän ratkaisujaan ei voi olla rakastamatta!

Viikonloppu mennä hurahti sisustus-, siivous- ja järjestelymanian kourissa. Olohuoneen matoista alkanut pesänkohennusvietti levisi eteisen ja kylpyhuoneen puolelle ja johti siihen, että moni asia on nyt iloisesti levällään. Kuvamateriaalia ei sateisen päivän hämärässä kuitenkaan syntynyt. Sen sijaan innostuin illalla kuvaamaan kynttilöitä, joita saa taas polttaa sydämensä kyllyydestä.

Pienet portaat johtavat ovelle, josta ei tiedä, minne se vie. Veistos on itse asiassa pojan kastemalja. Se toimii kauniisti myös lyhtynä, kun maljaosaan asettaa tuikkukynttilän.

Totesin aiemmin, että olohuoneen matto kaipasi uusimista. Tänään aamupäivällä kävinkin suht reippaasti ostamassa nämä Formen matot, joita olin tosin ehtinyt jo tovin ihailla verkkosivuilla. Kuten näkyy, uusien mattojen värimaailma ei oikeastaan poikkea edeltäjästään lukuunottamatta mustaa lointa. Niissä on puuvillan ohella myös paperinarua tuomassa ryhtiä. Ennen kuin vapautan matot kääreistään ja ryhdyn niitä sovittelemaan, on kuitenkin edessä lauantaisiivous ja lattioiden pesu…

Muutama päivä sitten mies lähestyi minua sisustusideallaan: kotiin olisi kuulemma saatava sähkörummut. Eikä nyt ollut kyse mistään pikkupaukuttimista vaan täysimittaisesta setistä, joka veisi lattiapinta-alaa ainakin 2-3 neliömetriä! Sanomattakin lienee selvää, että meillä ei ole sellaista tilaa. Ei ole vielä selvinnyt, oliko ehdotuksessa kyse minuun kohdistuvasta provosointiyrityksestä (niitäkin on säännöllisesti nähty) vai käveleekö mies jossain vaiheessa ovesta sisään isojen laatikoiden kanssa.

Ei minulla oikeasti ole mitään soittimia – ei edes rumpuja – vastaan. Kulutin itse aikoinaan pianonsoitonopettajien hermoja 13 vuoden ajan. Piano ei seurannut mukaan opiskelijaboksiin, mutta haaveilen, että jonain päivänä asun kodissa, jossa on riittävästi tilaa ja yksityisyyttä pianolle tai vielä parempaa, flyygelille. Eräällä soitonopettajistani oli olohuoneessaan valkoinen flyygeli, muistan kovasti ihailleeni sitä. Olisi hiukan eri juttu soitella sellaista järvelle aukeavien ikkunoiden äärellä à la Richard Clayderman kuin mitä soittoläksyjen jauhaminen oli aikoinaan hämärissä musiikkiopiston kopperoissa…

Tätä kitaraa osaan näppäillä vain muutaman soinnun ja yhden rockballadin verran. Oppia ikä kaikki?