-
Take a bow

sateenvarjo Lindex – mekko Zara – neuletakki Red Valentino – pannat Glitter – hiuslenkki H&M – huppari Seppälä
Tyttömäisiä rusetteja on viljelty viime vuosina vähän joka suunnalla. Minäkin on olen antautunut niiden vietäväksi. Muistatteko, kun viime vuosikymmenellä Pirates of the Caribbean -leffan jälkimainingeissa kaikki paikat olivat hetken täynnä pääkalloja ja ristissä olevia sääriluita? Mikä mahtaa olla seuraava trendisymboli?
12 kommenttia artikkeliin Take a bow -
Sunnuntai kaupungilla
Eilisen suunnitelmien mukaisesti päädyimme brunssille Cafe Engeliin. Aiempien muistikuvien mukaan Engelissä on sunnuntaisin kauhea ruuhka ja meteli, mutta nyt paikka oli ihmeen rauhallinen, jopa hiljainen. Brunssitarjonta Helsingissä taitaa olla lisääntynyt sen verran, että asiakkaita riittää muuallekin.


Konjakinruskean ja laivastonsinisen liitto tuntuu nyt olevan kovasti pinnalla, joten minäkin päätin kokeilla yhdistelmää. Huomasin, että omistan todella vähän sinisävyisiä vaatteita, jos farkkuja ei lasketa. Onkohan tuon bleiserin lisäksi edes muita?

Brunssin jälkeen kävimme vielä pyörähtämässä Töölönrannassa Lasten Festareilla. Esittelyssä olleet palo- ja poliisiauto taisivat tehdä suurimman vaikutuksen kohderyhmän edustajaan. Töölöstä päädyimme hetkelliseksi muuttoavuksi Kulosaareen ja sieltä kotiin päiväunille. Hyvä päivä, näitä lisää.
-
My Saturday night with Lisbet
Toinen toistaan sähäkämmät lauantai-illat seuraavat tässä blogissa toisiaan! Sain pojan juuri nukkumaan, punaviinipullo on avattu ja Voddlerissa odottaa My Week with Marilyn. Katoin itselleni tapas-henkisen iltapalan oliiveista, salamista, täytetyistä chilipaprikoista ja parista todella homeisesta juustosta. Mies on töissä yömyöhään, joten nämä ovat yhden naisen pyjamabileet.



Pyjama-asu on Gapilta ja huppari Juicy Couturelta.

Huomenna on ilmassa miltei juhlan tuntua, kun minulla ja miehelläni on kummallakin vapaapäivä ja vieläpä sunnuntaina. Olen aiemminkin kertonut, että teemme molemmat vuorotyötä ja yritämme järjestellä vuoromme niin, että lasta voidaan hoitaa mahdollisimman paljon kotona. Järjestelyn seurauksena meillä ei esimerkiksi tässä kuussa ole toistaiseksi ollut yhtään kokonaista yhteistä vapaapäivää. Suunnitelmissa on brunssi jossain kivassa kuppilassa ja sään salliessa muutakin hengailua kaupungilla. Ja tietysti ihan vain sitä yhdessäoloa.
-
Vaatehuoltoa
To-do -listallani on ollut muutama syyspuolen vaatehuoltoon liittyvä juttu. Ensimmäinen niistä oli puolitoista vuotta sitten Zarasta ostetun kasmirneuletakin freesaus. Vaikka tuoteselosteessa neuleen mainitaan olevan 100% kasmiria, Zara on ilmeisesti tinkinyt kuitujen pituudessa, sillä neuletakki nyppyyntyi nopeasti käyttöönoton jälkeen.


Nukasta oli vaikea saada kuvia mutta ylläolevasta saa ehkä jonkinlaisen käsityksen.
Niinpä laitoin nukanpoistajan laulamaan. Bongasin vekottimen aikanaan useammastakin blogista ja pakkohan sellainen oli saada. Omani on Coline-merkkinen ja ostettu Clas Ohlsonilta. Kuvista päätellen se on identtinen OBH Nordican vastaavan laitteen kanssa, ja samankaltaisia löytyy lukuisilta muiltakin valmistajilta.


Nukanpoistajalla surrauttelu on ehkä yksi terapeuttisimmista kotitöistä, joita tiedän. Kaikkein palkitsevin osuus on kuitenkin nukkasäiliön tyhjentäminen ja ulos pölähtävän nöyhtäpallon ihmetteleminen. Irtosiko kaikki tämä tosiaankin yhdestä neuletakista?

Neuletakissa on pussimaiset taskut, jotka olisivat täydelliset koti- ja vapaa-ajan käyttöön tarkoitetussa rennossa vaatteessa. Saadakseni takista edustuskelpoisemman päätin kuitenkin ommella repsottavat taskunsuut kiinni. Tein ompeleet taskun sisäpuolelle noin 5 mm yläreunasta niin, ettei suuaukko näytä täysin umpinaiselta. Vaate ryhdistyi tästä silminnähden.


Lopuksi vielä prässäsin neuleen kostean harsoliinan kanssa. Täytyy sanoa, että olen lopputulokseen tyytyväinen: pelastin jo kerran kotikäyttöön tuomitun rönttövaatteen yhteiskuntakelpoiseksi. Eihän tuo laatu tietysti mihinkään muutu, eli käsittelyn saa uusia aika ajoin, mikä vähä vähältä syö neulosta. Laadukas kasmirneule onkin lisätty toivelistalle – onko teillä hyviä vinkkejä?
-
CPU – pukeutumisen matematiikkaa

1. Trenssi, Burberry London – 2. Pashli Satchel, 3.1 Philip Lim – 3. Gilbert Pumps, Jimmy Choo
Viime aikoina olen joutunut muistuttamaan sisäistä lastani useaan otteeseen siitä, että kaikkea ei voi saada eikä aina tarvitsekaan saada. Ehkä on parempi, että osaa houkutuksista ihailee vain Fashiolistalla tai Pinterestissä, jossa ne voi leikisti omistaa. Sisäinen lapsi puolestaan heittäytyy neliraajasätkintään verkkokaupan lattialle ja sanoo, ettei voi elää iman sitä ja tätä. Toinen aika vaarallinen hahmo on aikuinen nainen. Hän seisoo takanani, kun selailen netin tarjontaa ja kertoo, miten tyylikkäältä ja uskottavalta tuo ja tuokin saisi minut näyttämään. Miten hyödyllinen ostos! Käyttäisit tätä kaikkialla!
Minulla on kenkiä, joilla kävellä, laukkuja, joissa kuljettaa tavaroitani, ja päällystakkejakin löytyy. Silti olen varma, että ylläolevan kuvan tuotteet helpottaisivat arkeani merkittävästi ja tekisivät elämästä kerta kaikkiaan hauskempaa.
Toisaalta olen ihmetellyt eräiden vuoden sisällä ketjuvaateliikkeestä ostamieni tuotteiden huonoa kuntoa. Muutaman käyttö- ja pesukerran jälkeiset venähtäneet, nyppyiset ja epämääräisen väriset vaatekappaleet vahvistavat entuudestaan päätöstäni hankkia vain laadukasta ja kestävää päällepantavaa. Valitettavasti se on usein (mutta ei aina!) synonyymi kalliille.
Oletteko kuulleet termin CPU? (Insinöörit, ei se CPU.) CPU eli Cost Per Use tarkoittaa siis nimensä mukaisesti tuotteen käyttökerran hintaa.
- Otetaan esimerkkinä vaikkapa Zarasta ostettu biletoppi, hinnaltaan 39,90 euroa. Käytät sitä kolme kertaa seuraavan vuoden aikana. Siinä vaiheessa toppi tuntuu menneen talven lumilta ja kaikki kaverisikin ovat sen jo nähneet, joten myyt sen kirpparilla pois hintaan 5 euroa. CPU = (39,90 – 5) / 3 = 11,63.
- Toinen esimerkki olkoon klassikkotrenssi, hinnaltaan 850 euroa. Käytät sitä seuraavan viiden vuoden ajan syksyisin ja keväisin n. 100 päivää vuodessa. CPU = 850 / 500 = 1,7.
Biletopin CPU on siis lähes seitsenkertainen trenssiin nähden MOT. Kotitehtäväksi annan teille laskea morsiuspuvun CPU:n.
Ihan näin suoraviivaisesti CPU:lla ei voi perustella kalliiden ostosten mielekkyyttä. Biletoppi on oikeasti viisasta ostaa Zarasta. Toisaalta CPU toimii vain silloin, kun ei omista liikaa vaatteita. Jos sinulla on viisi trenssitakkia, joita käytät vuorotellen, kunkin CPU viisinkertaistuu. Jos ostat sekä takin, laukun että kengät, maksat CPU:n luonnollisesti niitä jokaisesta.
Johtopäätös: kaikkea ei voi saada, mutta jotain voi saada. Varmaan jo arvaattekin, mikä kuvan tuotteista minulle on ensi viikolla tulossa sovitukseen.
-
Mukavuusalueen rajoilla
Point-and-shoot-bloggaaja täällä testailee oranssiin taittuvaa punaista huulipunaa. Olen halunnut kokeilla sävyä siitä lähtien, kun näin Angelina Jolien lookin kevään Oscar-gaalassa. Angelinalla tosin saattaa olla himppa täyteläisempi tuo huuliosasto ja poseerauskin paremmin hallussa. En ole koskaan käyttänyt kirkkaita punia, joten tunnen olevani aika kaukana mukavuusalueeltani tämän näköisenä. Arkisin käytän vain huulikiiltoja ja juhlavammissa tilanteissa värejä, jotka ovat lähellä huulteni luonnollista sävyä.


Sivuhuomautus: blogissa useana päivänä vilahdelleet neilikat ovat säilyneet maljakossa erinomaisesti! Luulenpa, että valkoisesta neilikasta tuli juuri uusi suosikkikukkani.

Huulipuna on oikeasti huulikiilto mutta erittäin peittävä ja pysyvä sellainen. Kyseessä on Lancomen La Laque Feverin väri 104 ”Simply Red”. Ostin tämän poistomyynnistä aleaikaan, joten en tiedä, onko kyseistä sävyä enää saatavilla. Näitä kuvia katsellessa huomaan, että täytyy harjoitella huulten rajaus uusiksi. Minulla on aika terävä amorinkaari ja kirkkaan punan kanssa se korostuu entisestään.
Haastan itseni näyttäytymään julkisella paikalla punahuulissa! Sopivan tilaisuuden tullen ajattelin yhdistää tämän idioottivarmasti mustavalkoiseen asuun. Seuraava vaikeusaste onkin kirkkaanpunaiseen mattapunaan siirtyminen – no, sitä saadaan odotella jonkin aikaa.
-
Liikuntaprojekti: ensimmäiset kaksi viikkoa
Olisi varmaankin aika kertoa, mitä 12 viikon liikuntaprojektilleni kuuluu. Tavoitteenani on siis 4-5 liikuntakertaa viikossa, joista 2-3 kuntosalikäyntejä. Aloituspostauksen kommenttiosastolla olin lukevinani rivien välistä, että nollatilanteesta lähteväksi haukkaan liian suuren palan kerralla. Tämä valitettavasti piti paikkansa. Olen käynyt salilla kumpanakin viikkona kerran, yhteensä siis kahdesti. Kahteen viikkoon on myös mahtunut 45 minuutin pyöräily ja 2 tunnin kävelylenkki – juoksemaan en ole itsäni saanut.
Voisihan tuotakin kutsua säännölliseksi liikunnaksi.
Projekti jatkuu kehnosta startista huolimatta. Ehkä tällä viikolla saan jo ne kaksi salikertaa kokoon? Ja jos jotain hyvää on sanottava, olen viimeisen parin viikon aikana saanut syöksykierteessä olleen ruokavalioni oikaistua. Hyvänen aika, en ole syönyt suklaata kertaakaan, ja se on kuulkaas paljon se!

Aiemmassa postauksessa kerroin, etten käytä vaakaa vaan seuraan mielummin kehoni ympärysmittoja. Kehonkoostumusmittauksessakin (Inbody) olen käynyt lähes joka vuosi. Siitä saa hyvän käsityksen lihas-, rasva- ja luumassassa tapahtuneista muutoksista. Ympärysmitat ovat puolestaan kohtalainen keino tarkkailla kehonkoostumusta kotikonstein. Niiden suurin ongelma on epätarkkuus: mitat pitäisi osata ottaa aina samalta kohdalta ja pitää mittanauhaa joka kerta yhtä kireällä. Kätevimmin mitat saa kuvan ympärysmittanauhalla, joka napista painamalla kiristyy mitattavan kohdan ympärille aina samalla jännityksellä. Omani olen ostanut joitain vuosia sitten Fysituotteesta.
Kohti uutta viikkoa siis! Miten teillä muilla liikkumisen aloittaneilla menee?
-
Oma huone
Haaveilen omasta tilasta, omasta huoneesta. Ehkä sellaisesta, jonka ovessa olisi sydämin ja pääkalloin koristeltu lappu ”pojilta pääsy kielletty”. Sinne tämän talouden ainoa nainen voisi vetäytyä teepannunsa, läppärinsä ja ompelukoneensa kanssa miettimään maailman menoa.

Oman huoneen tulisi olla ison tytön merkki. Minulla oli sellainen kolmevuotiaasta 24-vuotiaaksi, jolloin poikaystävä kantoi tavaransa yksiööni. Se oli yksineläjälle aikanaan kova paikka, mutta taisin sopeutua kohtuullisesti, sillä poikaystävästä tuli sittemmin aviomieheni. Rehellisyyden nimissä ei ole miehelläkään omaa huonetta tai tilaa. Kaksivuotiaalla pojallamme sen sijaan on. Ehkä siihen kuuluisaan ”seuraavaan kotiin” tulee erilliset mies- ja naistilat, tiedä? Ajatus kuulostaa ainakin minusta loistavalta.


Blogin kirjoittaminen on oman tilan ottamista. Arki saattaa olla niin aikataulutettua, että ajan käyttäminen näiden tekstien kirjoittamiseen ja valokuvien ottamiseen on mitä suurinta itsekkyyttä. Luulen, että tämä itsekkyys pitää minut järjissäni. Tänään valtasin itselleni tilaa vähän konkreettisemminkin, kun kannoin ompelupöydän makuuhuoneen nurkkaukseen ja julistin kyseiset kolme neliötä omakseni. Valon puolesta tuossa olisi hyvä paikka myös meikkaamiseen, jos vain keksin jonkin käytännöllisen tavan säilyttää kosmetiikkaa käden ulottuvilla. Ompelupöydässä ei valitettavasti ole kuin yksi pieni laatikko.



Kelpaisiko oma huone kenellekään teistä lukijoista?
-
What lies beneath
Quelle viikko! Tarvinneeko kertoa, miten helpottunut olin päästessäni tänään kotiin. Pistin puhelimen äänettömälle ja keitin ison pannun mustaa teetä. Tänään en tee enää mitään, siivoaminenkin saa jäädä huomiselle. Paitsi tietysti aion katsella suosikkiblogieni päivitykset läpi, sitä ei lasketa tekemiseksi. Kai te kaikki olette huomanneet, että valloittava Adalmina on palannut päivittämään blogiaan?
Olin saanut postia.


Kyseessä ovat tietysti naisen tärkeimmät vaatekappaleet, jotka häveliäästi jätän vaille tarkempaa esittelyä. Sen sijaan toinen viimeaikainen alusvaateostos oli jo tänään ylläni:


Ostin tämän, koska muistin Karlan suositelleen vastaavanlaista mallia. Huomaamaton ihonvärinen toppi on aivan ehdoton läpikuultavien yläosien alla. Olen käyttänyt tarkoitukseen mm. Zaran perusmallin narutoppeja, mutta niiden materiaali (ehta polyamidi) sähköistyy helposti ohuen puseron kanssa käytettynä. Pahimmillaan staattinen sähkö saa laskeutuvan puseron liimautumaan kiinni alustoppiin. Tämän Filippa K:n topin materiaali on viskoosia ja lycraa ja selvisi ongelmitta tämänpäiväisestä testistä läpikuultavan polyesterisifonkitopin parina.
Nyt vaihdan sifonkitopeista verkkareihin. Rentouttavaa viikonloppua!
