• Corten-teräksiset istutusaltaat perennoille

    Corten-istutusallas, jossa monivuotisia perennoja

    Se alkoi koronakeväästä, tietenkin. Tuntui että somen perusteella kaikki, siis ihan kaikki, kylvivät, esikasvattivat ja istuttivat. Erityisen suosittua tuntui olevan istutuslaatikoiden perustaminen. Olin itsekin jo muutaman vuoden ehtinyt haaveilla pienestä hyötykasvi- ja leikkokukkaviljelmästä, mutta kun esittelin miehelle ajatuksen puisista istutuskaulureista nurmikolla, vastaanotto oli nihkeä. Jotain kestävämpää materiaalia kuulemma pitäisi olla, kiveä esimerkiksi. Meillä on pihassa kuitenkin mielestäni jo riittävästi betoniharkkoa, joten heitin puolihuolimattomasti ilmoille ajatuksen Corten-istutusaltaista. Mies innostui ajatuksesta. Olin nähnyt punaruskeita ruostepintoja rakennusten julkisivuissa ja viheristutusten altaissa, mutten ollut osannut aiemmin kuvitella sitä omaan pihaani. Corten on siis säänkestävä teräs, jonka pintaan hapen ja kosteuden vaikutuksesta muodostuva ruostekerros suojaa itse materiaalia ja estää korroosion etenemisen syvemmälle.

    Istutusaltaiden mitat ja perustaminen

    Erilaisia valmiita Corten-istutusaltaita löytyy helposti googlaamalla, mutta ne ovat usein varsin hinnakkaita. Päädyimme tilaamaan tarvittavat elementit mittatilauksena Uudenmaan Teräsleikkauksesta ja samalla 3 mm paksu teräs mankeloitiin puoliympyröiksi. Mies hitsasi puoliympyrät altaiksi ja kiinnitys varmistettiin ruuveilla.

    Ostamamme materiaalin tehokkaaksi hyödyntämiseksi kaikki altaat ovat saman kokoisia, halkaisijaltaan noin 1,9 m. Syvyydet vaihtelevat 40 sentistä 60 senttimetriin. Mikään budjettiratkaisu esimerkiksi puukaulureihin verrattuna Corten ei tälläkään tavoin toteutettuna ollut, mutta luotan materiaalin pitkäikäisyyteen ja myös uudelleenkäytettävyyteen, mikäli altaat jostain syystä päätetään siirtää sijoiltaan.

    Mainitsinko jo, että tämäkin projekti paisui ja muuttui matkan varrella joksikin ihan muuksi kuin mistä alun perin oli puhetta? Parin istutuskaulurin sijaan päädyttiin siis kuorimaan kitukasvuinen nurmi etupihan terassikiveyksen ja muurin väliseltä alueelta, perustamaan uusi havuistutusalue sisääntulokäytävän viereen eikä istutusaltaistakaan lopulta tullut hyötykasviviljelmiä, vaan niihin istutettiin monivuotisia perennoja, pensaita ja ja pieniä puita. Altaissa ei ole pohjaa, vaan ne on asetettu suoraan pohjamaan päälle ja täytetty perennamullalla. Altaita ympäröivää aluetta korotettiin ja kaatoja muokattiin kivimurskeella, jonka päällä on suodatinkangas sekä somero-kivirakeita. Someron joukossa altaita kiertää askelkivistä koottu polku, jota pitkin istutuksille pääseee miellyttävästi myös paljain jaloin.

    Vaikka usko oli vähällä loppua siinä vaiheessa, kun teräksenharmaat metallikaulurit rahdattiin pihaan, lopputulos on kuitenkin miellyttänyt meitä molempia. Pyöreät muodot ovat hauskaa vaihtelua kulmikkaaseen ympäristöön ja ruoste rikastuttaa värimaailmaa sopien kuitenkin modernin puutarhan henkeen.

    Corten-teräksiset istutusaltaat, joissa monivuotisia perennoja

    Ensimmäiset perennani

    Mitä perennoihin tulee, olen niissä täysi noviisi. Altaissa kasvaa siis tällä hetkellä eräänlainen alkuarvaus, jota varmasti joudun (tai siis pääsen) tulevina vuosina muokkaamaan ja täydentämään. Koska projektia tehtiin pitkin kesää muiden touhujen lomassa, istutushommiin päästiin vasta elokuussa. Tällöin perennojen perustamista rajoitti jo taimistojen loppukesän valikoimien niukkuus, mutta ensi keväänä aion olla hyvissä ajoin liikkeellä muutaman perennatoiveen kanssa. Haluan viedä värimaailmaa vielä enemmän suuntaan, jossa dominoivat puna- ja hopealehtiset kasvit ja valkoiset kukinnot. Eniten pidän nytkin tuosta kohdasta, jossa rehottavat rinnakkain vaalealehtinen viiruhelpi, hopea-punalehtinen keijunkukka sekä hopeaputous, joka ei valitettavasti kuitenkaan talvehdi Suomen oloissa. Nänä kuvat on otettu helleiltana elokuun lopulla, mutta lämpimän syksyn aikana osa perennoista on kasvanut ja levinnyt jo mukavasti. Nähtäväksi jää, selviävätkö kaikki kasvit talvesta.

    Soveltuuko Corten-teräs hyötyviljelyyn?

    Keskeneräisin on altaista ulommainen, jonka päätin jättää alkuperäistä ideaa kunnioittaen osittain hyötykasveille. Tällä hetkellä siinä kasvaa rungollinen mustaherukka sekä muutama pensasmustikan taimi. Loppukesän aikana viljeltiin näytösluonteisesti myös yrttejä ja paria taimitarhalta napattua tomaattia, mutta varsinaiset viljelmät saavat odottaa ensi kesää. Meidän altaitamme ei ole vuorattu muulla materiaalilla, vaan teräs on suoraan kosketuksissa viljelymaahan. Vuoraamista mietittiin, mutta asiaa selvitellessä tulin siihen tulokseen, että teräs on sellaisenaan turvallinen materiaali hyötykasviviljelyyn. Saostuksessa käytetään kuparia ja nikkeliä, mutta raskasmetalleja Corten ei sisällä. Lisäksi päättelin, että ottaen huomioon maaperän tilavuuden suhteessa reunuksen pinta-alaan sekä viljelyn volyymin ja siitä syötäväksi päätyvän määrän hyötykasviviljely ei tule tässä johtamaan mahdollisesti vapautuvien aineiden laajamittaiseen kulkeutumiseen ihmiselimistöön. Eri asia saattaisi olla, jos esimerkiksi kasvattaisin porkkanoita sinkkiämpärissä.

    Nyt syksyllä täytyy tietysti upottaa maahan myös muutama kukkasipuli. Haaveilen komeista laukoista, tummanpunaisista tulppaaneista ja hennoista valkoisista kellokukista. Puutarhainnostus, tuo varma keski-iän merkki, nostaa siis päätään täälläkin, vaikka vielä pari vuotta sitten vannoin, etten mitään perennoja ota ristikseni!

    Mitä mieltä te olette Cortenista? Onko joku kokeillut sitä omassa pihassaan?


  • Lääketieteen opinnot jatkuvat mutta eivät siitä, mihin ne jätin

    Lääketieteen opinnot järjestetään koronaepidemian vuoksi osittain etäopetuksena

    Aloitin elokuun lopulla lääkiksen viidennen ja toiseksi viimeisen vuoden ihotautien kurssin merkeissä. Opiskelu tuntuu nyt hyvin erilaiselta kuin aiemmin. Koska pidin välivuoden nelosvuoden jälkeen, jatkan vuotta myöhemmin aloittaneen kurssin kanssa. Tosin tässä vaiheessa opintoja kurssit ovat jo sekoittuneet: monet ovat pitäneet välivuosia, olleet vaihto-oppilaina, tehneet töitä tai tutkimusta, saaneet lapsia tai ihan vain eläneet elämäänsä. Osallistujalistoilta löytyy monia tuttuja nimiä. En ole kuitenkaan nähnyt kurssitovereitani koolla kertaakaan, sillä seminaari- ja luento-opetukset ja osa ryhmäopetuksistakin järjestetään etänä. 3. ja 4. vuosien klinikkakierrossa elin hyvin tiiviissä vuorovaikutuksessa oman pienryhmäni kanssa, mutta nyt tuo ryhmän tuki on poissa ja liihottelen aika irrallaan muusta kurssista. Tavallaan pidän siitä, että voin mennä omia menojani, mutta opiskelu on siinä mielessä erilaista, että koen olevani vähän ulkopuolinen.

    Etäopiskelu antaa vapauksia, mutta lääkistä ei voi käydä kirjekurssina

    Ihotautien kurssilla kävimme seuraamassa vastaanottoja Iho- ja allergiasairaalassa, mutta esimerkiksi yleis- ja oikeuslääketiede ovat miltei kokonaan etäopetusta. Minulle tämä on sopinut hyvin. Vähemmän reissaamista kantakaupunkiin, vähemmän aikaisia aamuja ja iltapäiväruuhkia. Etäluennolle voi osallistua terassilla teetä hörppien tai vaikka kävelylenkillä. Koronaepidemia on siirtänyt yliopiston vihdoin 2000-luvulle, ja toivon, että nyt omaksutut opiskelumetodit jäävät käyttöön pysyvästi.

    Lääkistä ei tietenkään voi käydä kirjekurssina, joten potilasopetuksia ja harjoitteluja on vielä tulossa – jos epidemia ei tule väliin. Paraikaa olenkin terveyskeskuksessa yleislääketieteen kurssiin kuuluvassa kaksiviikkoisessa harjoittelussa. Olen päässyt seuraamaan vastaanottoja, päivystystä, neuvolaa ja ottamaan myös itse vastaan potilaita.

    Kesätyö lääkärin sijaisena toi uutta näkökulmaa opiskeluun

    Helsingissä lääkiksen viidentenä vuonna käydään läpi ihotaudit, silmät, korvat, nenä ja kurkku sekä yleis- ja oikeuslääketiede. Keväällä omassa kurssikierrossani on vuorossa koko lukukauden kestävät naisten- ja lastentautien kurssit. Siinä missä neljän vuoden opinnot suorittanut opiskelija voi työskennellä laillistetun lääkärin valvovan silmän alla erikoissairaanhoidossa tai terveyskeskuksen vuodeosastolla, viiden vuoden opinnot mahdollistavat vastaanoton pitämisen tai päivystämisen terveyskeskuksessa. Nyt kun kesällä pääsin itsekin kokeilemaan siipiäni lääkärinä, opintoihin suhtautuu paljon käytännönläheisemmin. Opetettavaa asiaa soveltaa jo mielessään työelämään: missä kohtaan tällaisen potilaan, miten tämä käytännössä menee? Kesän jälkeen on myös ihanaa astua takaisin opiskelijan terveyssandaaleihin. Stressasin aika paljon ensimmäisestä lääkärikesästäni ja tulen varmasti jännittämään työpäiviä jatkossakin – sen vastineeksi päätin, että opinnoista en stressaa nyt yhtään! Tarkoitan tällä sellaista asennetta, että saan opiskella ja harjoitella ja esittää tyhmiä kysymyksiä – minun ei tarvitse olla vielä valmis eikä edes näyttää vakuuttavalta kenenkään silmissä.

    Kun ei enää jaksaisikaan olla opiskelija

    Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että jokin suhteessani opiskeluun on muuttunut. Aiemmin olen nauttinut lähes jokaisesta opiskelupäivästä ja toivonut jopa, ettei opiskelu koskaan loppuisi. Nyt huomaan hieman malttamattomana odottavani sitä päivää, kun saan tutkintotodistuksen käteeni ja saan taas vapaammin päättää päivieni kulusta. Välivuoden jälkeen on ollut hieman vaikeuksia sopeutua meille lääketieteen opiskelijoille tiukasti saneltuihin lukujärjestyksiin – esimerkiksi siihen, etten voi lähteä reissuun lasten syyslomaviikolla, koska minulla on silloin läsnäoloa vaativaa opetusta ja tentti. Toki tutkintotodistusta seuraa työelämä uusine vaatimuksineen, mutta omilla valinnoillaan voi vaikuttaa moneen.

    Opinnot siis jatkuvat mutteivat samasta kohdasta, kun mihin ne jätin. Asiat ovat muuttuneet: minä, opiskelutoverit, yliopisto. Välivuosi toi etäisyyttä ja kesätyö näkökulmaa.

    Kiitos kaikille, jotka olette jaksaneet seurata näitä lääkispostauksiani! Säännöllisin väliajoin saan postaustoiveita aiheesta – pahoittelut, että olen toteuttanut niitä laiskanpuoleisesti. Tasapainoilen edelleen sen kanssa, kuinka paljon haluan täällä blogissa kirjoittaa työelämään liittyvistä asioista. Blogihan on aikanaan perustettu aivan toista tarkoitusperää palvelemaan – omaksi luovaksi kanavakseni. Vastaan kuitenkin mielelläni lääkistä ja aikuisopiskelua koskeviin kysymyksiin, joten sana kommenttilaatikossa on vapaa! Lisää postauksia aiheesta löydät opiskelu-tunnisteen alta.


  • Lämpimän syksyn täsmäpuvusto

    Vuoden parhaat pukeutumissäät ovat meneillään! Useimpina päivinä on vielä riittävän lämmintä mekkoihin ja pikkukenkiin, mutta neuleet sopivat jo hyvin vuodenaikaan. En ole viime viikkoina juurikaan käyttänyt päällystakkia, vaan sen sijaan olen pitänyt tätä Pelle P:ltä saamaani ihanan muhkeaa neuletakkia. Valkoiset tennaritkin ovat olleet vielä kuvioissa.

    Gant Desert Jewel -paitamekko
    Syksyn klassisia perusvaatteita

    Kokosin kollaasiin sellaisia syyssuosikkeja, jotka löytyvät omasta vaatekaapistani, sekä muutaman toivelistalta löytyvän tuotteen: 1: Gantin Desert jewel -paitamekko on tämänsyksyinen hankinta. 2: By Malene Birgerin pehmeän villahuivin mustavalkoisuus raikastaa murretut sävyt. 3: Tiger of Swedenin Erene-hame sopii työpukeutumiseen mutta menee myös tennarien kanssa. 4: Konjakinruskea hihnallinen pikkulaukku kulkee mukana kesät talvet, tässä Longchampin Le Foulonne -sarjan laukku. 5: Adidaksen Advantage-tennareissa asuin suurimman osan kesästä ja näköjään syksystäkin. 6: Vaatekaapista löytyy sekä kukkapuseroa että kaularusettia mutta ei kukkarusettipuseroa! Ted Bakerin Farai-paitapusero on läpikuultavaa sifonkia, mukana seuraa onneksi alustoppi. 7: Flattered-kenkämerkin Ally-loaferit olisivat täydelliset välikausikengät. 8: Filippa K:n merinovillaneulepusero on luottovaate parin vuoden takaa ja nykyään osa merkin Core Collectionia, joka koostuu laadukkaista, aikaa kestävistä perusvaatteita. 9: Pelle P:n Alani-puuvillaneuletakkia on saatavilla eri väreissä.

    Gant Desert Jewel -paitamekko

    Syksy on nyt aika lailla uomissaan: kesätyöpestini loppui elokuussa, pojat aloittivat koulun ja omat opintonikin jatkuvat lääkiksen viitosvuoden merkeissä. Säästän lääkiskuulumiset seuraavaan postaukseen – nyt toivotan kaikille mukavaa viikonloppua!


  • Kesäkandin juhannus

    Enpä muista, että olisin vähään aikaan näin innokkaasti odottanut juhannusta. Mitään erityisiä suunnitelmia meillä ei ollut, ja juuri siksi odotinkin innolla kolmea ohjelmatonta vapaapäivää. Blogipäivitykset ovat laahanneet jäljessä, mutta kevään saldo oli siis lääkiksen neljännen vuoden viimeisten tenttien suoritus ja oikeudet toimia lääkärin sijaisena. Toukokuussa löysin vielä sopivan työpaikankin tästä läheltä ja nyt olen ollut siellä jo viisi viikkoa: ensimmäiset kolme viikkoa amanuenssina eli harjoittelijana opiskelijan roolissa ja kaksi viimeistä viikkoa LK Rintaniemenä. Muutamina iltoina olen lisäksi ollut säähommissa, joten välillä on tullut painettua pitkää päivää.

    Mitä kertoisin kesätöistäni? Yksityiskohtiin en voi tietenkään mennä, mutta haluan kertoa, millainen kokemus on ensi kertaa lääkärinä työskentelevälle. Olen siis perusterveydenhuollossa 25-paikkaisella vuodeosastolla, jonka potilaista puolet on minun vastuullani. Hoitojaksot ovat pitkiä, ja kasvot ja elämäntarinat tulevat tutuiksi. Koska en ole vielä laillistettu lääkäri, minulla on seniori, jota konsultoin hoitopäätöksissä ja jolla on velvollisuus katsoa perääni. Lisäksi työ on yhteistyötä hoitajien, erikoisalojen konsulttilääkärien, fysioterapeuttien, puheterapeuttien, toimintaterapeuttien, ravitsemusterapeuttien ja sosiaalityöntekijöiden kanssa. (Varmasti unohdin tästä jonkin ammattikunnan.)

    Totta puhuen olen ihan puhki. Vaikka sairaalan ovi sulkeutuukin iltapäivällä takanani, työasiat ovat seuranneet mukana vapaa-ajalle. Tutuksi on tullut kuvio, jossa herään aamuyöllä pohtimaan potilaitani, omia tekemisiäni ja sanomisiani, eivätkä ne aamuneljän tuomiot ole koskaan kovin mairittelevia itseäni kohtaan.

    On turha kuvitella, että neljä vuotta lääketieteen opintoja antaisi valmiudet työskentelyyn lääkärinä. Ei antanut differentiaaliyhtälöiden pyörittely fysiikan laitoksellakaan aikanaan valmiuksia tehdä sääennusteita. Lääketieteen opiskelu on toki ollut jonkin verran käytännönläheisempää, mutta luokkahuoneen ongelmat ovat aina erilaisia kuin oikean elämän ongelmat. Tsemppaan itseäni ajattelemalla, että valmius työskennellä lääkärinä hankitaan työskentelemällä lääkärinä ja että nämä opiskelujen loppuvaiheen työpätkät ovat tärkeä osa kokonaisuutta.

    Odotin juhannukselta ennen kaikkea pientä lepo- ja hengähdystaukoa ja ajatusten irtautumista sairaalaympäristöstä. Ei ole kenenkään etu, että uuvutan itseni ympärivuorokautisella lääketieteellisellä pohdinnalla. Näin juhannusviikonlopun loppua kohden olenkin jossain määrin onnistunut tavoitteessani, mutta tietysti sunnuntai-iltapäivän ajatukset jo karkailevat huomiseen työpäivään.

    Kuten näkyy, olemme olleet kotiympyröissä, saunoneet, paljuilleet, syöneet. Juhannusta edeltävänä viikonloppuna kävimme ostamassa päivänvarjon ruokapöydän yläpuolelle, ja se onkin tässä paahteessa osoittautunut hyväksi hankinnaksi. Tarkoitus oli hankkia riittävän tukeva sekä ulkonäöltään miellyttävä varjo, ja Maskun poistomyynnistä löysimme tämän Sun Gardenin mallin. Aluksi epäilytti, olisiko tuo 3,75 metrin varjo liian iso sijaintiinsa, mutta hyvin se lopulta tuohon istuu.

    Toivottavasti teillä on ollut rentouttava juhannus! Kuullaan.


  • Oodi suunnitelmallisille vaateostoksille

    Yksi ilahduttava asia tässä pakollisessa koronakotoilussa on ollut, että sitä tulee katsoneeksi tarkemmin, mitä kaikkea oikeastaan omistaa. Pojat ovat löytäneet kaappeihin unohtuneita pelejä ja leluja. Mieheni on pitkästä aikaa tarttunut kitaraan, joka on vuosia majaillut kotelossaan. Ja minä… no, oikeastaan olen editoinut omaisuuteni siinä määrin, ettei minulla ole kaapissa käyttämättömiä yllätyksiä (harkitsen kyllä viikonloppuna ulkoiluttavani rullaluistimiani ensimmäistä kertaa 10 vuoteen). Vaikkapa vaatekaappini osalta tiedän hyvin, mitä se sisältää, vaikkei kaikki olekaan jatkuvassa käytössä. Näissä kuvissa esiintyvä Tory Burchin raitapaita on esimerkiksi saanut levätä pari viime vuotta käyttämättömänä, kun en ole keksinyt, mihin alaosaan sen voisi yhdistää. Viime aikoina vaatekaappia on kuitenkin tullut katseltua uusin silmin ja ilmiselvä ratkaisu alaosaongelmaan löytyi: puserohan sopii mainiosti yhteen Tiger of Swedenin kynähameen kanssa.

    Oikeastaan koko tämä postaus on oodi suunnitelmallisille vaateostoksille. Olen vuosien varrella dokumentoinut kaikki tärkeimmät vaate- ja asustehankintani blogiin, ja jokaiselle näiden kuvien pukineelle löytyy oma postauksensa:

    Trenssi Burberry: Hiippari pakettipellossa (2012)
    Pusero Tory Burch: Lempivaatteen tunnusmerkit (2014)
    Hame Tiger of Sweden: Kynähameen paluu (2019)
    Matalakantaiset avokkaat Heelow: Kengät, jotka sopivat kaiken kanssa (2017)
    Laukku Tory Burch: Uusi koululaukku ja sen kaksitoista kriteeriä (2018)

    Puolivahingossa ne päätyivät nyt tähän samaan asuun. Toisaalta se kertoo siitä, että vaatebudjettini ja vaatekaappini eivät ole suuria ja että samat vaatteet ovat käytössä vuodesta toiseen.

    Mikä siis on ollut suunnitelmallista?

    1. Ajattomuus. Olen mielummin tylsä kuin trendikäs. On kyllä kivaa, jos vaatteessa on jokin juju (kuten nuo vetoketjut puseron hihoissa) mutta pukeutumiseni tähtäin on olla siisti ja klassinen.
    2. Väripaletti. Tummansinistä voisi pitää vaatekaappini perusvärinä. Monella turvalliseksi koettu perusväri on musta, mutta omalla kohdallani se on työpukeutumisessa hankala – mustat vaatekappaleet eivät toimi kovin hyvin studiovaloissa ja tv-kuvassa. Tummansininen soveltuu myös mustaa paremmin ympärivuotiseen käyttöön. Yhdistän siihen mieluiten vaaleita neutraaleja värejä ja hentoa roosaa.
    3. Nuukailu. En harrasta shoppailua ja heräteostoksetkin ovat onneksi harvinaisia. Vaatekaupoille lähden yleensä tarkka maali mielessä. Tähtään siihen, että hinta-laatu-suhde olisi hyvä, ja tämä toteutuu mielestäni parhaiten ns. keskihintaisten merkkivaatteiden kohdalla. Luksusvaatteissa maksaa usein jostain muustakin kuin materiaalista ja työn jäljestä, ja vaikka halpamuodin puolelta voi tehdä pitkäikäisiä löytöjä, vaatteiden käyttöikä on yleensä lyhyt ja eettisyys arveluttaa. (Rehellisyyden nimissä minun on kyllä sanottava, että minua arveluttaa kaiken ostoskeskuksissa myytävän muodin eettisyys. Hyvämaineisinakin pidettyjen merkkivaatteiden valmistusolosuhteita on vaikea jäljittää, mutta tämä onkin sitten toinen tarina.)
    4. Yhteensopivuus. Kynähame on mainio esimerkki vaatekappaleesta, joka taipuu yhdisteltäväksi monen kanssa. Seuraavana ostoslistalla on hihaton (silkki?)toppi, jonka kanssa hameen voisi pukea esim. kesäjuhliin. Myös yhteensopiva jakku/bleiseri olisi mainio, ja sellaista muistaakseni tämän hameen kanssa myytiinkin. Jakut (etenkin Tiger of Swedenin) on yleensä kuitenkin mitoitettu hoikille pitkäselkäisille neitokaisille, joten minun on turha kuvitella ostavani sellaista kaupasta.

    Taidan kulkea vastavirtaan, kun postailen kuvia työpukeutumisesta, mutta tällaisia päiväni nyt ovat. Rentouttavaa viikonloppua ystävät! Omalla to-do listallani on ainakin noiden narsissien saattaminen multaan.


  • Koronakevään kuulumisia

    Hei kaikki, ja pahoittelut hiljaisuudesta. Täällä on kaikki olosuhteisiin nähden hyvin. Olemme olleet terveinä ja nauttineet etenevästä keväästä. Uuteen tilanteeseen sopeutuminen on kuitenkin vienyt aikaa. Kuten useimmat pienten lasten vanhemmat, olemme saaneet huomata, että #koronakotoilu ei ole vain Netflix-maratonia ja villasukkien neulomista. Koululainen tarvitsee paljon tukea etäkoulussaan, eskarilaiselle pitää keksiä järkevää tekemistä ja tietysti roolina on olla myös tämän kokoonpanon pitokokki ja laitoshuoltaja. Siinä sivussa pitäisi edistää myös työasiota. Onneksi (ja kyllä, olen kiitollinen tästä) saan käydä töissä kodin ulkopuolella. Arvostan mahdollisuutta tehdä töitä keskeytyksettä ja toisaalta tavata tuttua työyhteisöä. Sekään ei ole hullumpaa, että edes muutaman kerran viikossa minulla on hiukset kammattuna, meikkiä naamassa ja jotain muuta kuin verkkarit päällä.

    Mutta on kotipäivillekin riittänyt töitä. Kuten instagramissa kuukausi sitten julistin, päätin käyttää koronakevään rästitenttieni suorittamiseen suunniteltua ripeämmässä aikataulussa. Minulla on ollut kaksi isoa kokonaisuutta tenttimättä lääkiksen nelosvuodelta – toinen oli reputtamani vatsakurssi ja toinen sydän- ja verenkiertoelimistön sekä keuhkojen tentti, johon kevätväsymyksissäni jätin menemättä kokonaan. Instagram-postauksen jälkeen minulle valkeni kuitenkin uuden arjen todellisuus ja lukuajan vähäisyys, joten mitään leppoisaa lukulomaa tässä ei ole vietetty.

    Iso kysymysmerkki on tietysti ollut myös yliopisto, jossa ei ole kokoontumismahdollisuutta ja tenttien järjestäminen on vähän niin ja näin. Sydän ja keuhkot päästiin lopulta tenttimään aikamoisen säädön kera, mutta vatsakurssista peruttiin kuulustelu, johon olin ilmoittautunut, ja odottelen tällä hetkellä tietoa, milloin sen mahdollisesti pääsee suorittamaan. Tiedän, että nämä ovat lopulta pieniä murheita tämän kaiken keskellä. Jälkiviisas voisi sitä paitsi sanoa, että onhan tässä ollut koko talvi aikaa osallistua tentteihin, mutta oh well.

    Näiden tenttikuulumisten myötä lähetän terveiset kaikille kevään valintakokeisiin valmistautuneille. Siellä ruutujen takana on monia, jotka ovat panostaneet täysillä lääkiksen pääsykokeeseen, ja nyt tilanne näyttää hyvin epävarmalta. Toivon todella, että opiskelijavalintaan keksitään jokin kaikille osapuolille reilu ratkaisu.

    Pandemia aiheuttaa ahdinkoa eri tavoin, enkä halua vähätellä sitä. Se vaikuttaa tai tulee vaikuttamaan myös meidän perheeseemme. Olen pyrkinyt keskittymään siihen hyvään, mitä elämässä on, sen sijaan että murehtisin puutteita ja vaaroja. Ei mene päivääkään, etten olisi kiitollinen perheestä, kodista, pihasta ja ulkoilumahdollisuuksista luonnon helmassa. Uutishuoneella vietettyjen iltojen jälkeen huomaan kaipaavani kuvia ja kertomuksia elämästä ilman koronan varjoa, ja jotain sellaista haluaisin tänne blogiinkin tuottaa. Ajassa eläen, mutta kevyemmän kautta.

    Voikaa hyvin, kuullaan!


  • Lapsiperhe Rukalla – seitsemän päivän talvi

    Terveisiä lumilomalta! Olen ehdottomasti talvi-ihminen, jos talvi on tätä: puhtaan valkoista lunta, ulkoilupäiviä pikkupakkasella, hiihtoa, mäenlaskua ja kuumaa kaakaota. Alkuvuoden lumettoman pimeyden keskellä on lohduttanut ajatus siitä, että tiedossa on edes seitsemän päivän talvi Rukan maisemissa. Viikko ei ollut kovin aurinkoinen mutta ei onneksi kovin kylmäkään. Pikkupakkasessa tarkeni hyvin puuhailla kaikenlaista ja lunta – sitä oli Kuusamossa riittämiin! Pojillemme oli jo elämys rakentaa lumilinnaa majoituksemme pihassa olleeseen kolmimetriseen lumikasaan. Sellaisia ei ole täällä Vantaalla näkynyt.

    Lapsiperheelle kätevin majoitusmuoto viikon lomalla on mökki tai huoneisto, jossa on kokkausmahdollisuus ja tilaa varusteiden kuivaukselle. Meillä oli mökki rinteiden läheltä: laitoimme monot jalkaan ja lampsimme sukset olalla reilut sata metriä hisseille. Toisaalta mökki vähän etäämmältäkin toimii, jos käytössä on auto ja tarkoitus on liikkua yhtenä porukkana. Useimpina päivinä söimme lounaan ulkona ja kokkasimme illallista mökillä. Jos siivous ei kuulu vuokramökin hintaan, sellaisen ostaminen säästää hermoja lähtöpäivänä.

    Pääasiassa tietysti laskimme, kun säät sen mainiosti sallivat. Ainoastaan yhtenä päivänä tuuli ja tuiversi siihen malliin, että tuolihissit suljettiin ja laskut oli pakko jättää kesken. Rukalta löytyy useita lapsille (ja hieman kömpelösti laskevalle äidille) sopivia rinteitä sekä tietysti myös hiihtokoulupalvelut. Poikien suosikkirinne oli Rudolfin seikkailureitti ja loppuviikosta poikettiin usein myös metsäreiteille. Pojat ovat oppineet laskemaan isänsä opeilla kohtalaisen ketterästi, mutta mielessä kävi, ettei olisi pahitteeksi ottaa joskus itsekin muutama tekniikkatunti.

    Myös ladut olivat erinomaisessa kunnossa ja parina aamupäivänä kävin poikien kanssa hiihtämässä. Lopulta murtsikka jäi kyllä valitettavan vähälle. Olin suunnitellut, että olisin käynyt yksin hiihtämässä jonkun pitemmän lenkin, mutta rinteet vetivät puoleensa siihen malliin, että se jäi tekemättä.

    Tästä postauksesta voit lukea lisää ulkoilusta ja retkeilystä Rukalla ja lähiseuduilla.

    Puolivahingossa olimme varanneet lomamme Kidfest-naperoviikolle, jolloin hiihtokeskuksessa on erityistä ohjelmaa lapsiperheille. Tänä vuonna Kidfest oli viikolla 7 ja 11, mutta lapsiperheet on hienosti huomioitu Rukalla muutenkin. Suosittelen vierailemaan myös Lammintuvalla, jossa pääsee tervehtimään poroja ja huskyja ja puuhailemaan talvisissa maisemissa. Oman reissuni hauskin kokemus oli ehkä se, kun pääsin ohjastamaan huskyvaljakkoa 2,5 km pituisen reitin (kurkkaa video IG-tililtäni storyjen kohokohdasta ”Ruka”). Lisäksi olimme pakanneet mukaan uikkarit Kuusamon Tropiikkia varten, mutta virustilanteen vuoksi päätimme jättää sen väliin.

    Lomaa varjostivat ainoastaan kännykkään virtaavat uutiset karanteeneista ja hamstrauksesta, ja viikon puolivälin jälkeen alkoi näyttää siltä, että palaisimme varsin erilaiseen arkeen kuin minkä jätimme taakse. Rukalla koronauhka ei näkynyt tällä viikolla vielä juuri mitenkään, mutta ilmeisesti kaikki kevättalven isot tapahtumat on peruttu. Tämä sunnuntai onkin mennyt rauhallisesti kotoillen ja pyykkiä pesten. Toistaiseksi huominen tuntuu sujuvan normaaleissa merkeissä – koulu ja eskari ovat auki ja meillä vanhemmilla sellaiset työpäivät, joita ei voi etänä tehdä. Mutta nyt mennään päivä kerrallaan.

    Onko muita Rukalla viihtyneitä? Kuulisin mielelläni parhaat vinkkinne Kuusamon talveen, ihan jo ensi vuotta ajatellen!

    Lue tuoreimmat kokemukseni (2024)  lapsiperheen lomailusta Rukalla tästä postauksesta.


  • Aamupäivät itselleni

    Kotona on aivan hiljaista, niin hiljaista, että kuulen jääkaapin surinan. Rakastan tätä hiljaisuutta enkä koskaan laita musiikkia, televisiota tai muuta taustahälyä soimaan. Pojat ovat koulussa ja eskarissa, mies töissä ja itsekin olen menossa tänään iltavuoroon. Aamupäivä kotona sitä ennen on kuitenkin minun aikaani.

    (Jääkaapin surina loppui nyt.)

    Viime vuosina päivät ovat menneet tiiviisti opiskelujen parissa, ja sitä ennen hoidimme kuopusta kotona. Rakennettiin kotia ja mieskin opiskeli uutta alaa. Mutta kuluneena vuonna, leppoisana välivuonna niinkuin olen sitä kutsunut, olen kerrankin saanut riittävästi omaa aikaa. Ennen sain viettää aikaa ihan vain omassa seurassani lähinnä niinä harvoina kertoina, kun mies lähti poikien kanssa isovanhemmille – oi mitä juhlahetkiä ne olivatkaan ja aina liian lyhyitä! Nyt kun viikossa on useita parin tunnin pätkiä, jolloin saan introvertteillä itsekseni, noiden pitempien poissaolojen ilo on kadonnut. Jos perhe on muualla viikonlopun, tunnen oloni yksinäiseksi, kaipaan miestäni ja pieniä poikiani ja inhoan sitä hetkeä, kun joudun menemään nukkumaan yksin.

    Yksin kotona ollessani järjestelen paikat kuntoon. Joskus saan aikaiseksi blogipostauksen, välillä teen opiskelujuttuja tai käyn kotikuntosalilla tai kävelylenkillä. Valmistaudun työvuoroon, kuten tänään. Katson työvaatteet valmiiksi, käyn suihkussa, nypin kulmakarvat ja laitan kosteusvoiteen (loppu jää maskeeraajan murheeksi) ja tietysti myös tarkistan, mitä säätilanteessa on meneillään. Saatan käydä kaupassa ja tehdä iltaruoan valmiiksi. Mutta olen myös tekemättä yhtään mitään hyödyllistä. Ehkä katson jotain sarjaa tai tubevideota tai selailen somea. Ennen luulin, että se on vitkuttelua ja laiskuutta, mutta nyt ymmärrän, että se on palautumista. Osaksi palaudun töiden vuoksi lyhyiksi jääneistä öistä ja perhe-elämän vilskeestä ja osaksi kertakaikkiaan vain kuluneista seitsemästä vuodesta. En onneksi ehtinyt polttaa itseäni loppuun mutta ei se näin jälkikäteen tarkasteltuna kaukana ollut.

    Kaikesta huolimatta into valmistua lääkäriksi on suuri, eikä se tavoite ole enää kaukana. Ensi syksynä mennään jälleen. Vähän tietysti jännittää, miten sopeudun taas opiskelu- ja työarkeen, mutta toisaalta kuvio on muuttunut aiemmasta – alkaen ihan siitä, että pojat ovat molemmat koululaisia. Tunnen oloni luottavaiseksi ja malttamattomaksi.

    Toivon hengähdyshetkiä torstaipäiväänne!


  • Mahdottoman mukava

    Voi mikä ihana keväinen valo olikaan tänään, kun tulin aamuvuorosta kotiin! Onneksi ehdin napata nämä asukuvat ennen kuin pilviverho vyöryi päälle. Minulla oli yllä Pelle P:ltä saatu Mori-mekko, joka ilmeisesti jakaa mielipiteet, sillä olen saanut tästä katsojapalautetta sekä puolesta että vastaan. Onhan se vähän yöpaitamainen kaapu ja värikin tismalleen sama kuin HUS-alueen potilasvaatteissa. Mutta vaikka olisinkin vähän osastolta karanneen näköinen, mekko on aivan mahdottoman mukava päällä! Ja kyllä se mielestäni aamuohjelman rentoon ilmapiiriin sopii.

    Ja hyvää ystävänpäivää myös kaikille tosielämän ja virtuaaliystävilleni sinne ruutujen taakse! Olen pitkin viikkoa fiilistellyt tuttujen penkkari- ja vanhojenpäivätunnelmia. On jotenkin spesiaalia, kun vanhojenpäivä sattuu ystävänpäiväksi – niin oli omana tanssipäivänäkin. Olin kehittänyt roihuavan ihastuksen pariani kohtaan, mutta tunne ei valitettavasti ollut molemminpuoleinen. Tanssiparini hävisi tutkaltani lukioaikojen jälkeen, mutta muutama vuosi sitten kuulin, että hänellä olisi iso sikala Pohjanmaalla. Jopas! Ehkä me emme olleet MFEO, mutta tiedän kyllä parikin esimerkkiä, joissa vanhojentanssipari on päätynyt seurustelemaan, ja taitavat molemmat pariskunnat asua perheineen itserakentamissaan omakotitaloissa tällä hetkellä.

    [stnsvn-col-row][stnsvn-col-3][/stnsvn-col-3][stnsvn-col-3][/stnsvn-col-3][stnsvn-col-3][/stnsvn-col-3][/stnsvn-col-row]

    Tänään alkoi myös koululaisten talviloma täällä etelässä. Meidän perheen lumiloma on vasta maaliskuussa, mutta tarkoitus on lähteä ensi viikolla pienelle pyrähdykselle maakuntaan – itse asiassa juuri sinne vanhojentanssieni maisemiin. Mekosta piti vielä sanomani, että sitä saa kyllä muissakin väreissä, ainakin tummansinisenä ja meleerattuna harmaana!

    Pelle P. -mekko saatu PR-lahjana mutta blogiin kirjoitan siitä ihan huvikseni.