-
Tikkurilan Mediaani yläaulan seinissä

Vähän ennen joulua mies päätti maalata yläaulan seinät. Olin minäkin samaa mieltä siitä, että seinät kaipasivat maalia, mutta olisin mieluusti hoitanut homman joskus muulloin kuin jouluvalmistelujen keskellä. Ehkä on kuitenkin hyvä asia, että puolisoni on sille päälle sattuessaan aikaansaavaa sorttia, muuten moni asia olisi jäänyt tässä huushollissa toteutumatta.
Maalisävyä kuitenkin tiedusteltiin minulta. Päätös piti tehdä ripeästi, joten tapa, jolla maalisävy valittiin, ei ole mikään oppikirjaesimerkki. Kerron sen silti tai ehkä juuri siksi – osoittaakseni, ettei seinävärin valinnan tarvitse olla rakettitiedettä. Olin ajatellut yläaulaan klassista greigen sävyä ja blogeista tutuksi oli tullut Tikkurilan Batisti, jota on kehuttu täydelliseksi greigeksi. Viimeisimpänä se taitaa olla vilahtanut Lauran uuden kodin seinillä. Pyysin miestä tuomaan rautakaupasta värilastun Batistista ja pari muuta lähisävyä Tikkurilan Tunne Väri 2020 -värikartalta. Oli kirjaimellisesti vuoden pimein päivä, talvipäivänseisaus, ja tihrustin sävyä lastuilta iltapäivän hämärässä. Batisti näytti hyvältä mutta vielä enemmän miellytti hieman kylmempään ja harmaampaan taittava X486 Mediaani. Tummuusaste siinä on likimain sama kuin Batistissa, ja Lauran sekä netin muiden kuvien perusteella se oli tyyli, jota yläaulaan haettiin.
Maali ostettiin (täyshimmeä Harmony-sisämaali) ja yläaulan kaikki viisi seinäpintaa maalattiin sillä. Myös tilan kaikki listat vaihdettiin, sillä osa niistä oli jo vähän elämää nähneitä. Listojen asennustapa vaihdettiin suorajiiriliitoksesta eli ns. ryssänjiiristä 45 asteen jiiriin, joka on hyvin tehtynä mielestäni kauniimpi asennustapa. Tarkoitus on vähitellen vaihtaa kaikkien listojen malli kotona tällaiseksi. Mieluiten olisin tietysti ilman listoja, ja monissa uusissa taloissa näkeekin ikkunapuitteissa nykyään listatonta toteutusta, mutta vanhaan kohteeseen sellaisen tekeminen edellyttäisi jo aikamoisia kevätjuhlaliikkeitä.

Nyt kun yläaulaa on päässyt tarkastelemaan kunnolla päivänvalossa, ei lopputulokseen ole voinut olla kuin tyytyväinen. Yläaulaan lankeaa valo monesta suunnasta: sekä koilliseen antavasta ikkunasta että olohuoneen lounaanpuoleisista yläikkunoista, mutta Mediaani tuntuu toimivan monenlaisisssa valaistusolosuhteissa. Aika pian syntyi päätös maalata samalla sävyllä myös eteisen käytävä, ja siitä tilanne onkin klassisella tavalla eskaloitunut lattia- ja oviremontiksi. Taitaa siis käydä niin, että tänä vuonna kodista ja sisustuksesta riittää enemmän raportoitavaa kuin pitkään aikaan.
Sisustuspuolella ensimmäinen hankinta on matto yläaulaan (näihin kuviin lainasin maton työhuoneesta). Se saa olla kyllä huokea hinnaltaan, sillä kokemus on osoittanut, ettei tähän kovalla kulutuksella olevaan tilaan kannata tehdä kovin kalliita hankintoja tässä elämänvaiheessa. Ehkä jokin kuvioitu nukka- tai ryijymatto, mitä mieltä olette?
5 kommenttia artikkeliin Tikkurilan Mediaani yläaulan seinissä -
Naisia ja lapsia

Maanantai koitti ja vaikka osa perheestä vielä lomailee, minulle se merkitsi kevätlukukauden ja työvuoden alkua. Siinä missä viidennen lääkisvuoden syyslukukausi koostui useista pienemmistä kokonaisuuksista, nyt keväällä minulla on vain naisten- ja lastentautien kurssit – kaksi isoa kokonaisuutta, jotka päättyvät kahden viikon keskussairaalaharjoitteluun.
”Naisten” kurssin nimi kuuluu kokonaisuudessaan Naistentaudit ja synnytysoppi ja sen lisäksi, että tavoitteena on oppia hoitamaan gynekologisia potilaita terveyskeskustasolla, opitaan seuraamaan raskauden kulkua neuvolassa. Myös synnytysosastolle pääsemme mukaan. Lasten terveys -kurssi sitten ikään kuin jatkaa siitä, mihin naisten kurssi jäi, kun läpi käydään lapsen eri kehitysvaiheita.
Edessä ovat siis paitsi viimeiset isot klinikkakurssit myös ehkä lääkiksen eniten odottamani kurssit. Nämä aihepiirit liippaavat kohtalaisen läheltä omaa kokemuspiiriä, ja on mielenkiintoista päästä katsomaan asioita tiskin toiselta puolelta. Erikoistumishaaveita minulla ei tällä hetkellä ole, mutta yleislääkärikin pääsee tekemään töitä äitien, lapsien ja perheiden kanssa esimerkiksi neuvolassa.


Tässä pari kuvaa toiselta Kätilöopiston keikaltani kesäkuulta 2013. Ylempi kuva on ”before” ja alempi seuraavana aamuna synnytyssalissa otettu. Ponnistelun tulos makaa tuolla peiton alla rinnalla. Onneksi kaikki meni hyvin ja pääsimme kotiutumaan jo samana päivänä.
Synnärivuoroja ja vastasyntyneitä vauvoja, niitä siis odotan eniten. Yritän tietysti säilyttää coolini, mutta näin meidän kesken on tunnustettava, että en ehkä pysty!
-
Kannattaako leikata otsatukka?

Pyöräytän vuoden käyntiin postaamalla lupaamani kuvat uudesta otsatukasta. Minulla oli kampaaja varattuna pari päivää ennen joulua ja olin oikeastaan jo hyvissä ajoin päättänyt leikauttaa itselleni otsatukan. Olen monesti ihaillut muiden otsiksia – näin blogimaailmasta voisin mainita esimerkkeinä Modernisti Kodikkaan Kertun parin vuoden takaisen lookin ja mieleen muistuvat myös Karlan kuvat. Silti oma hiustyylini on pysynyt kutakuinkin muuttumattomana viimeiset kymmenkunta vuotta.
Suurin muutos lienee ollut se, että minulla on nyt reilun vuoden verran ollut hiuksissa teippituuhennukset, joihin olen ollut todella tyytyväinen. Takkuja, omien hiusten kärsimistä tai muitakaan ongelmia ei ole esiintynyt. Rytmiksi on vähitellen muodostunut se, että käyn tyvivärissä noin neljän viikon välein ja joka toisella kerralla teipit irrotetaan, puhdistetaan ja teippiosat vaihdetaan ja sitten tuuhennokset taas asetetaan uudelleen hiusten tyveen. Näillä kerroilla omaa ja lisätukkaa myös leikataan hieman. Viime kesänä olin kuukauden ilman teippejä ja kasvatin tukkaa. Syksyllä hankittiin uudet tuuhennukset, jotka jätettiin hieman aiempaa pitempään malliin. Osittain juuri tuuheamman tukan ansioista innostuin kokeilemaan otsatukkaa. Omat hiukseni kun ovat niin ohuet, että otsatukan jälkeen ei olisi jäänyt jäljelle paljon mitään.


Mutta entäpä lopputulos, onko se onnistunut? Kuten jo aiemmin kirjoitin, yritän vielä kotiutua tähän uuteen tyyliin. Oikein laitettuna ja aseteltuna otsis on ihan kivan näköinen, mutta en ole varma, onko minusta tällaisen hiustyylin huoltajaksi. Otsatukka on hyvä kuivata heti pesun jälkeen ja useimpina aamuina sille pitää näyttää suoristusrautaa. Siitä huolimatta se tuntuu olevan vinossa ja klimppeinä iltapäivään mennessä. En myöskään ole täysin vakuuttunut tästä kulmille laskeutuvasta suorahkosta mallista. Ehkä haluankin sellaisen sivuun vedettävän verhon, joka luonnollisesti onkin seuraava kasvuvaihe.
Melkeinpä eniten pidän otsatukasta, kun muu osa hiuksista on kiinni. Lääketieteen parissa pitkät hiukset tulee olla sidottuina ja otsis tuo mukavaa muotoa iänikuisiin ponnarilookeihin. Sivuhiuksia voisi tätä ajatellen leikkauttaa ja pyöristää vielä lisää.


Mitä mieltä te olette, hot or not? Meillä naisilla on tapana varauksetta kehua toistemme hiustyylejä, mutta nyt kaivataan rehellisiä mielipiteitä, onhan käsillä ehkäpä elämäni ensimmäinen (joskin jo joulun aikana hieman tasoittunut) hiuskriisi.
Ja vielä: hyvää alkanutta vuotta! Vuoden ensimmäinen päivä on myös blogini syntymäpäivä: lisbet e. näki päivänvalon 1.1.2012. Ensi vuonna siis juhlitaan jo pyöreitä!
-
Painimisia ja sulateltavaa

Tänään lähdimme sulattelemaan jouluruokia Sipoonkorpeen. Kiersimme 4,8 km:n pituisen Kalkinpolttajanpolun, jonka varrelta voi bongailla jäänteitä vanhoista kalkkilouhoksista ja kalkkiuuneista. Kierroksen korkeimman kohdan, Högbergetin, laelta voi puolestaan hyvällä säällä ihailla maisemia merenrantaan saakka. Osa reitistä on varsin helppokulkuista, osa taas suuria korkeuseroja sisältävää ja tänään myös aika liukasta, mutta ehjänä selvittiin.
Kuinka tervetullut tämä pieni lumikerros onkaan! Kuten kuvistakin käy ilmi, yhteisen joululoman vietto on veljeksillä kontaktilaji ja sopivan puuhan keksiminen näillä keleillä on tuottanut päänvaivaa. Tämä pieni valkoinen riitti mm. houkuttelemaan kylän lapset pulkkamäkeen. Huomenna on onneksi tiedossa lisää lunta, hetkeksi.


(Tuo viimeisillä voimillaan pikkuveljen suussa roikkuva etuhammas irtosi muuten tänään illalla.)



Kinkun lisäksi on ollut muutakin sulateltavaa: leikkautin itselleni otsatukan juuri ennen joulua. Olin harkinnut asiaa jo pitkään, mutta heti kampaajalta kotiuduttuani iski jonkinasteinen katumus. Joulunaluspäivät olivat muutenkin täynnä tohinaa ja stressiä, ja jokainen vilkaisu peiliin lisäsi ahdistusta. Nyt olen jo sitä mieltä, ettei otsatukassa mitään vikaa ole – se ei vain tunnu omalta. Seuraava kampaajakäynti on tammikuun lopulla, joten siihen asti on aikaa tunnustella tilannetta. Postaan myöhemmin vielä paremmat kuvat uudesta lookista, niin pääsette lausumaan mielipiteenne.
-
Jouluaaton yksityiskohtia

Hyvää jouluiltaa täältä Vantaalta. Meillä on ollut rento juhla oman perheen kesken. Aika montaa juttua järjesteltiin aivan viime tinkaan asti, mutta sellaista se on, huh! Toisaalta kaiken pakertamisen jälkeen laskeutuminen joulurauhaan tuntuu sitäkin ihanammalta. Täällä äidyttiin siis aivan pyhien alla tekemään pientä pintaremonttia, mutta palataan siihen toisessa postauksessa.


Lupasin itselleni upeita leikkokukkia joulupöytään ja päädyin tilaamaan kimpun Ihanan Kukkasen verkkokaupasta (floristin valinta Heidin K:n inspiroimana). Perinteistä enkelikelloa puolestaan valmistaa ainakin ruotsalainen Dala Industrier.


Nyt on maha täysi ja takki tyhjä, mutta onneksi edessä on reilun viikon verran joululomaa. Ihmeelliset välipäivät: ei ole enää joulu eikä vielä uusi vuosi. Lähden tummaan iltaan nauttimaan kuumasta paljusta, rattoisia pyhiä!
-
Vaihteeksi kotijoulu – ja se tietää kukkasia

Olen jo useana vuonna lausunut ääneen toiveen, että voisimme vähitellen siirtää joulunvieton painopistettä oman kodin suuntaan. Kannattaa näköjään varoa toiveitaan, sillä ne saattavat käydä toteen! Etäjoulu isovanhemmista ei nimittäin ollut toivelistalla, kun oman kodin juhlista haaveilin. No, ehkä välipäivinä, jos olemme olleet terveinä ja tilanne vaikuttaa rauhalliselta, tulee piipahdettua maakunnassakin.
Mutta nyt laitetaan joulua siis omaan kotiin ja siinä on ehdottomasti puolensa. Yksi niistä on joulukukat. Aiempina vuosina en ole raaskinut hankkia juurikaan kukkia kotiin, sillä ne olisivat kuitenkin jäänyt vaille hoitoa (ja ihailua!) reissupäivien ajaksi. Jouluruusu on yksi suosikeistani mutta vasta nyt ostin sellaisen omaan kotiin. Hankkimani lajike on vähälehtinen ’Verboom Beauty’, jonka pitäisi menestyä kohtalaisen hyvin huoneenlämmössäkin. Jouluruusun pluspuolia on se, ettei se ole kertakäyttöinen, vaan sen voi istuttaa keväällä ulos, jolloin se saattaa kukkia uudelleen.
Lisäksi kukkakauppareissulta tuli hankittua hyasintteja, jotka ehtivät tietysti kukkia hyvissä ajoin ennen joulua, sekä ainekset kranssiin – tässäkin olen ensi kertaa asialla. Kun itse tekee, saa sitä mitä tulee, vai miten se meni? Joulupöytään aion tilata vielä erikseen leikkokukat, tähän aikaan vuodesta on saatavilla vaikka mitä herkkuja myös sillä puolella, aijaijai!
Lukukausi lääkiksessä on jo ohi yhtä tenttiä lukuunottamatta, joten jouluvalmisteluille on onneksi hyvin aikaa. Ja bloggaamiselle, kuinka olenkaan tätä taas kaivannut.
Missä ja miten te vietätte joulua tänä vuonna? Tuoko poikkeusaika muutoksia joulunviettoon?
-
Lastenhuoneesta työhuoneeksi ja päinvastoin

Neljäs makuuhuone on se, mitä aina välillä kaipaan nykyisiin neliöihimme. Kokemusta on tosin siitäkin, että ylimääräisellä työ- tai vierashuoneella on taipumusta muuttua epämääräiseksi varastoksi sen sijaan, että siellä tehtäisiin töitä. Jopa silloin, kun meillä vielä oli työhuone, läppärihommat tehtiin yleensä ruokapöydän ääressä.
No, kaikki tietävät, mitä sitten tapahtui. Erityisesti mieheni työpäivät ovat muuttuneet vahvasti toimisto- ja etätyön suuntaan. Kevät nyt vielä meni kriisiolosuhteissa saman pöydän ääressä, mutta kesän jälkeen ajatus mappivuoresta ruokapöydällä alkoi ahdistaa. Ehdotin, että muuttaisimme toisen pojan huoneen väliaikaiseksi työhuoneeksi. En ole viime vuosina dokumentoinut blogiin yläkerran huoneiden muutoksia, mutta vanha työhuone – se mustaseinäinen – oli siis ehditty muuttaa isoveljen huoneeksi siinä vaiheessa, kun hän meni kouluun. Pikkuveli jäi asumaan vanhaan lastenhuoneeseen. Poikien huoneet olivat kuitenkin koko ajan vähällä käytöllä, sillä käytännössä leikit ja pelit tapahtuivat aina yläaulassa. Läksyt puolestaan on tehty – missäpä muuallakaan kuin ruokapöydän ääressä.
Muutos ei ollut suuritöinen. Pojille hankittiin parvisänky isoveljen huoneeseen. Isoveljellä käytössä ollut pukkijalkainen työpöytä ja työtuoli siirrettiin uuteen työhuoneeseen ja täydennykseksi hankittiin Ikeasta Galant-laatikosto ja Evedal-pöytävalaisin. Huoneen tähtiseinät, karttajuliste ja puputaulutkin ovat peruja vanhasta lastenhuoneesta. Tässä vaiheessa ei tunnu tarkoituksenmukaiselta lähteä sisustamaan työhuonetta kovin perusteellisesti, sillä uskon tilanteen kuitenkin olevan jossain määrin väliaikainen. (Mikäli ei ole, täytyy kai ryhtyä katselemaan suurempaa kotia, sillä loputtomiin pojat eivät taida kerrospunkassa viihtyä.)


Yksi isompi muutos kuitenkin tehtiin. Lastenhuoneessa oli alunperin Ikean 35 senttiä syvä Pax-liukuovikaapisto. Seinässä on siinä kohtaa syvennös, johon kaappi joten kuten istui. Vaatesäilytystä ajatellen normaalisyvyinen kaapisto on kuitenkin kätevämpi, joten ikealainen purettiin ja tilalle rakennettiin uusi, syvennökseen sopiva liukuovikaapisto. Käytännössä se koostuu päädyssä olevasta MDF-levystä, Elfan sisusteista sekä lattiasta kattoon ulottuvista mittatilausliukuovista. Niiden tilaamisessa olikin vähän päänvaivaa. Meillä on muualla talossa ohutkehyksisiä Kirenan peiliovia, mutta kun Kirena myytiin Elfalle, kyseisen oven valmistus lopetettiin. Onneksi sain teiltä lukijoilta Instagramissa paljon vinkkejä muiden valmistajien vastaavista ovista, kiitos paljon niistä! Päädyimme tilamaan Lakeus Designin Kauhajoella valmistetut ovet, jotka ovat lähes identtiset muissa huoneissa olevien ovien kanssa.
Liukuovikaapistossa on säilytystilaa työhuoneen tavaroille – toinen puoli on rakennettu pikkuveljen vaatesäilytykselle sillä ajatuksella, että hän vielä joskus palaa huoneen asukkaaksi.

Vanha työhuone toukokuussa 2014 
Lastenhuone pinnasänkyvuosina Yllä vielä pari arkistokuvaa työ- ja lastenhuoneiden aiemmista inkarnaatioista. Muistatteko nämä maisemat? Työhuone oli aikoinaan jopa jonkinlainen blogihitti mustavalkoisen sisustuksen ollessa kovasti pinnalla. Ja että meillä on ollut pinnasänky ja vauva!
-
Valoköynnöksiin käärityt kirsikkapuut ja ensikurkistus pergolaan

Pääkaupunkiseudulla asuvat tietävät, että tällaisten kuvien saamiseen vaadittiin tarkka ajoitus. Maassa lunta ja sininen hetki!
Kulunut kasvukausi oli pihamme puille ja pensaille hyvä. Ilmeisesti lämpöä ja kosteutta oli saatavissa sopivissa määrin, sillä lähes kaikki istutukset tuntuvat ottaneen valtavan kasvupyrähdyksen. Parhaiten se näkyy puissa. Olemme istuttaneet vuosien mittaan tontille kolme vaahteraa, omenapuun ja nämä kuvissa näkyvät rusokirsikat – aiemmasta postauksesta voit kurkata, millaiset vaatimattomat vitsat ne olivat istutushetkellään. Vihdoinkin puut ovat sen kokoisia, että niihin voi laittaa kausivalot!
Visiona oli kauttaltaan ledivalojen peitossa oleva pilvimäinen latvus ja siksi hankin valonauhaa vähän reilummalla kädellä: yhdessä puussa on 74 m johtoa, 480 ledivaloa sekä kuutisenkymmentä nippusidettä. Keikuin tikkailla näitä kiinnittämässä parhaan osan adventtisunnuntaista, mutta olipa illan pimetessä palkitsevaa nähdä kättensä työ. Vielä yksi valonauha odottaa pääsyä etupihan vaahteraan, mutta mies on luvannut hoitaa sen kiinnityksen.
Mikä jättääkin jäljelle yhden ainoan kysymyksen: kuka käy poistamassa nämä ensi keväänä?


Ja pergola – tässä se nyt on! Pergola valmistui parahiksi terassikauden jo päätyttyä, mutta onpahan mitä odottaa ensi kesän suhteen. Rimoitettu rakennelma pyrittiin tekemään niin, että se suo näkö- ja tuulensuojaa kivetyn terassin avonaiselle kulmalle mutta ei kuitenkaan blokkaa täysin näkymiä olohuoneen suurista ikkunoista tai luo varjoa sisätiloihin. Pergolassa ei ole kattoa eikä edes kattorimoitusta, vaan tuohon on suunnitelmissa teetättää irrotettava purjekatto.
Olisi ihanaa, jos pergolassa kasvaisi villiviini tai joku muu monivuotinen köynnös mutta toisaalta puurakenteiden kohtalo niiden alla mietityttää. Ainakin huoltomaalaus olisi hankalaa. Köynnös pergolaan kyllä ehdottomasti sopisi ja yllätyksekseni mies ei ollut täysin ajatusta vastaan, kun sitä ehdotin. Onko teillä jotain kokemusta asiasta, suositteletteko köynnöstä puupergolaan?

Suru tulee näitä maanantain kuvia katsellessa, sillä kaikki lumi suli pois jo eilen. Toivotaan kovasti, etteivät nämä jää loppuvuoden ainoiksi lumikuviksi!
-
Stutterheimin sadetakki

Kunnon sadetakki on ollut ostoslistalla jo kauan – en ole omistanut sellaista aikuisiällä ollenkaan. Kuorivaatteilla ja Gore Texillä pääsee pitkälle, mutta aina välillä tulee tilanteita, joissa tarvitaan täyttä vedenkestävyyttä. Tämän tietävät kaikki joskus kaatosateessa futiskentän reunalla kannustaneet. Kaunis sadetakki on myös citykelpoinen asu kostealla säällä.
Olin ihastellut Stutterheimin malleja, mutta hinnat olivat tuntuneet tyyriiltä noin niinkuin sadetakiksi. Loppukesästä huomasin, että suosikkimallini ja -värini olivat kuitenkin alennuksessa ja jäljellä oli vieläpä omaa kokoani. Oli aika toimia – tämä on siis naisten Mosabacke-malli nyt jo loppuunmyydyssä värissä Khaki Green.
En voi olla ajattelematta, että Stutterheimilla, joka mainostaa itseään tunnuslauseella Swedish melancholy at its driest, on hieman hipsterilisää hinnoissa, mutta tuote on kieltämättä laadukkaan oloinen. Materiaali on paksua, painavaa ja kauniisti mattapintaista PVC:tä. Vuoria ei ole, mutta sisäpuolella on miellyttävä puuvillapinta. Napit ja taskujen helat ovat tiukkaa terästä. Parasta on kuitenkin värivalikoima, josta löytyy toinen toistaan herkullisempia ja trendikkäämpiä värejä. Olisin mielelläni nähnyt, että jokin kotimainen valmistaja, esimerkiksi Rukka, olisi ehtinyt hiomaan tämän tutun vaatekappaleen maailmanvalloituskuntoon, mutta näköjään ruotsalaiset ehtivät taas ensin.

Viimeiset kaksi viikkoa ovat vierähtäneet terveyskeskusharjoittelussa, töissä ja juniorifutisjoukkueen asioita hoidellessa. Tuntuu, että samaan aikaan syksyn ja ruskan kauneimmat hetket ovat päässeet livahtamaan ohi. Miksi nämä ihanimmat vuodenajat – kevät ja syksy – ovatkin niin ohimeneviä välähdyksiä, kun taas talvi tuntuu kestävän ikuisesti?
Olisin mielelläni nähnyt, että jokin kotimainen valmistaja olisi ehtinyt hiomaan tämän tutun vaatekappaleen maailmanvalloituskuntoon, mutta näköjään ruotsalaiset ehtivät taas ensin.

Sitten ihan toiseen aiheeseen: yllätin itsenikin ja päätin perustaa blogille uutiskirjeen. Siis sellainen sähköpostilätyskän, joita harrastettiin internetin alkuaikoina. Kourallinen seuraajia on jo löytänyt kirjautumismahdollisuuden tuolta blogin alareunasta, mutta vinkkaan siitä nyt teille kaikille. Ensimmäinen kirje lähtee matkaan ensi viikon alussa, eli jos haluatte nähdä, mitä se pitää sisällään, kannattaa jättää sähköpostiosoite nyt. Postituslistalta voi tietenkin kirjautua pois minkä tahansa kirjeen yhteydessä, no hard feelings!
Syy sille, miksi halusin listan perustaa, on syvä epäuskoni sosiaalisen median kanaviin. Algoritmit, hakkeroinnit ja omituiset haippiringit sisällön nostattamiseksi ottavat sanalla sanoen päähän. Ainoa alusta, jonka omistan itse, on tämä blogi ja sen sähköpostilista, vaikka sillä olisikin vain 15 kirjautunutta lukijaa. Spämmiä ei silti ole luvassa, vaan näin aluksi suunnittelen laittavani noin kerran kuussa inspiraatiokirjeen vuodenaikaan, kivoihin vinkkeihin ja behind-the-scenes-aiheisiin liittyen. Pyrin siihen, että uutiskirjeen kuvat ja tekstit ovat tuoretta materiaalia, eivät blogista kierrätettyä sisältöä.
Nyt tuolla ulkona onkin jo todelliset sadetakkisäät. Hyvää viikonloppua ystävät!








