• Kesälukemista: koti, ajanhallinta, rakkauselämä ja blogihommat kuosiin

    Ajattelin vaihteeksi jakaa muutaman lukukokemuksen tältä keväältä – sillä kumma kyllä, ehdin lukea muutakin kuin koulukirjoja, vaikka vielä pari vuotta sitten tuntui, että lukemiselle oli mahdoton löytää aikaa. Tosin huomaan, että minun on nykyään vaikea keskittyä fiktioon. Juonelliset tiiliskivet ovat vaihtuneet tietopokkareihin, elämänkertoihin ja self-help-osastoon. Näiden kirjojen suoraviivaisia lauseita ja lyhyitä lukuja on helppo nauttia makupaloina vaikkapa julkisilla liikkuessa, ja koska olen siirtynyt pääasiassa e-kirjojen käyttäjäksi, kirjasto kulkee koko ajan kätevästi mukana. Minulla on yleensä useampi kirja kesken ja luen niitä vuorotellen fiiliksen mukaan. Saatan myös huoletta harppoa epäkiinnostavien kohtien yli ja lukea kirjaa sieltä täältä väärässä järjestyksessä. Moni varmaan kauhistuu ADHD-lukutapaani! Jos haluaisin lukea kaunokirjallisuutta, pitäisi kai turvautua novellikokoelmiin.

    Seuraavassa siis otos siitä, mitä olen padiltani lukenut iltaisin ja junamatkojen aikana.

    Kotimainen vastaisku KonMarille

    Odotin kovasti Jenni Sarraksen Tavarataidot-kirjaa, sillä hänen Arkijärki-bloginsa on mielestäni yksi parhaimpia tavarakaaoksen kesyttämiseen keskittyviä blogeja. Kirjaa on markkinoitu lauseella ”kotimainen vastine KonMarille” mutta minusta se on pikemminkin vastaisku Marie Kondon spark joylle, jätesäkeittäin ulos kannettavalle rojulle ja lupaukselle ikuisesta siisteydestä. Sarraksen tapa raivata on käytännönläheisempi ja pitkäjänteisempi mutta tietysti paljon vähemmän mediaseksikäs. Itse asiassa alle puolet kirjasta käsittelee varsinaista luopumis-, raivaus- ja järjestämisprosessia. Loppuosa neuvoo, miten tavaroista hankkiudutaan eroon säädyllisesti ja miten tulisi elää ja toimia jatkossa, jotta kotiin ei kertyisi enempää tavaraa kuin siellä pystyy säilyttämään.

    Kirja oli minulle pienoinen pettymys. Ehkä se johtuu siitä, että olen pyöritellyt samoja aiheita kotonani jo useamman vuoden ajan ja päätynyt samoihin lopputulemiin kuin Sarras. KonMarin eduksi on sanottava, että vaikka kirja oli osittain hevonkukkua, se oli kuitenkin tuore ja erilainen näkökulma asiaan ja sitä kautta inspiroiva. Tavarataidot on erinomainen opas kotiin, jossa hamstraaminen ja tavararöykkiöt ovat todellinen ongelma, mutta jo hyvään alkuun päässeelle raivaajalle se ei anna kovin paljon uutta.

    [envira-gallery id=”5544″]

    Miten he sen tekevät?

    Ville Kormilainen haastatteli Työ, treeni ja elämä -kirjaan merkittävässä johtoasemassa olevia suomalaisia, joilla on perhettä ja jälkikasvua ja jotka siitä huolimatta pystyvät treenaamaan tavoitteellisesti.  Kiinnostuin kirjasta Hesarin jutun luettuani. Itselläni riittää tavoitteellista tekemistä työn ja opiskelun saralla ja perhe-elämääkin pystyn kohtuudella pyörittämään. Tavoitteellista treenaamista en ole kuitenkaan saanut tähän yhtälöön mahtumaan – hyvä jos minkäänlaista. Hyvät vinkit ja inspiraatio ovat siis tarpeen.

    Kirjassa on yhdentoista johtajan haastattelut, mutta sen paras anti on ensimmäinen luku ”Superjohtajan anatomia”, jossa Kormilainen tiivistää löydöksensä: Johtaja jaksaa tehdä pitkiäkin työpäiviä, koska työ on mielekästä ja kiinnostavaa. Hän on läsnä siinä mitä kulloinkin tekee. Hän nukkuu riittävästi ja treenaa oman hyvinvointinsa takia.

    Johtajatarinat olivat inspiroivia, mutta olisin mielummin lukenut samanpituisen kirjan, jossa kirjailija olisi pureksinut haastattelumateriaalin luvuiksi aihepiireittäin. Minun oli myös hieman vaikea samaistua pelkkiin johtajiin. Voihan muunkinlainen työ olla vaativaa. Hain kirjasta kipinää liikuntainnostukselle, ja vakuutuinkin siitä, että treeni voi tuoda lisätunteja päivään. Paras mainospuhe oli tuli Kormilaisen omasta kynästä: ”Ryhdyin itse treenaamaan tavoitteellisesti vuoden 2013 lopussa, ja vasta nyt, lähes kolme vuotta myöhemmin tajuan kirkkaasti, millaisen totaalisen suunnanmuutoksen urheilu on elämääni tuonut. Se jaksamisen määrä ja lisääntynyt energia on jotain niin valtavaa, että nyt olisi vaikea kuvitella elämää, saati työelämää ilman treenaamista.”

    kesalukemista-5

    Kevättä rinnassa?

    Emilia Vuorisalmi on tällä hetkellä yksi Suomen tunnetuimmista lääkäreistä. Esikoisteos Sekaisin lovesta on ollut lukulistallani pitkään – puhtaasti ammatillisesta mielenkiinnosta totta kai 😉 Kirja on monipuolinen katsaus rakkauden, ihastumisen ja kiintymyksen maailmaan. Vuorisalmi valottaa näitä tunteita mm. aivojen neurokemian muutosten kautta mutta pitää tekstin yleistajuisena. Minussa kirja herätti halun lukea aiheesta lisää ja löysin Vuorisalmen lähteiden kautta amerikkalaisen antropologi ja käyttäytymistutkija Helen Fisherin teokset Anatomy of Love ja Why We Love? Fisher on perehtynyt rakkauteen niin historian, kirjallisuuden kuin eläinmaailman kautta mutta on tehnyt tutkimusta myös kuvantamalla rakastuneiden ihmisten aivoja. Fisherin lähteistä löysin puolestaan Dorothy Tennovin teoksen Love and Limerence, joka kuvailee julman analyyttisesti ihastumisen elinkaarta ja oli todella valaiseva lukukokemus. Rakkauden ja sen erilaisten ilmenemismuotojen fysiologiassa ja psykologiassa riittäisikin työnsarkaa, saisinkohan jotenkin nämä hyväksiluettua opintoihini…

    Vuorisalmi on muuten jatkanut rakkaustieteen parissa avaamalla tiiminsä kanssa Love Inc Media -sivuston, joka opastaa, miten rakkauden voimalla voi lisätä terveyttä, hyvinvointia ja suorituskykyä.

    [envira-gallery id=”5546″]

    Unelmahomma syntyy itse tekemällä

    Salamatkustaja-blogin Satu Rämö ja Lähiömutsi-blogin Hanne Valtari ovat kirjoittaneet must read -kirjan kaikille, jotka haaveilevat hankkivansa elantoa bloggaamisella. Periaatteessa Unelmahommissa-kirjan on tarkoitus inspiroida ja valottaa tietä elämäntapayrittäjyyteen laajemminkin, mutta bloggaaminen nousee kirjan keskiöön. Kirjassa annetaan ajankohtainen ja rehellinen katsaus mm. siihen, miten ansaintamallit blogimaailmassa tällä hetkellä toimivat, ja myös euromäärät kerrotaan, mikä on harvinaista. Kirjan ajankohtaisuus on myös sen puute – sosiaalisen median kenttä muuttuu niin nopeasti, että vuodessa parissa nämä opetukset ovat vanhentuneet. Lue siis tämä kirja nyt. Ajattomampaa sisältöä ovat kirjan yrittäjätarinat sekä esimerkiksi kuvaukset siitä, miten elämäntapayrittäjän työpäivä ja perhe-elämä lomittuvat toisiinsa.

    Kirjasta voi saada inspiraatiota, vaikka tavoite ei olisi (edes osa-aikainen) yrittäjyys. Tulevaisuus on sellainen, että ripaus Rämön ja Valtarin filosofiaa ei liene pahitteeksi edes vakivirassa oleville.

    Oletko jo lukenut jonkin näistä kirjoista, pääsikö jokin lukulistalle?


  • Kun keittiö muuttuu bistroksi (ja ruokakomeron paluu)

    Kaupallinen yhteistyö Asennemedian ja Keittiömaailman kanssa

    keittiomaailma-bistro-13

    Jossain on jo alettu povata avokeittiöiden suosion laantumista, mutta minä kyllä luulen, että tämä trendi on tullut jäädäkseen. Jos jotain, keittiö muuttuu yhä enemmän avoimeksi kokoontumispaikaksi, jossa valmistellaan yhdessä ruokaa tuntikaudet. Samalla keittiö menettää perinteisiä roolejaan huoltotilana ja sekalaisen tavaran säilytyspaikkana. Olin viime torstaina Espoon Suomenojalla tutustumassa Keittiömaailman näyttelytiloihin ja viimeisimpiin trendeihin Lauran kanssa, ja keskiöön nousi A La Carten ihana Bistro-konsepti. Kuvittelepa korttelin mukavin ja trendikkäin ruokapaikka, jossa sinulla on suosikkiannos ja ehkä kantapöytäkin. Nyt kuvittele tuo sama pikku bistro omaan kotiisi: aamuisin se tarjoilee itsetehtyä granolaa ja illalliseksi kenties parsakauden herkkuja…

    [envira-gallery id=”5479″]

    Pipsa Hurmerinta herätti keittiön henkiin kokkauksillaan. Ehkä bistro-konseptin mukana pitäisi tulla myös oma kokki?

    [envira-gallery id=”5483″]

    keittiomaailma-bistro-12

    [envira-gallery id=”5481″]

    Yksi keittiötrendi, jonka toivoisin palaavan, on pantry eli ruokakomero. Tilavissa jenkkikeittiöissä näitä näkee jonkin verran, mutta suomalaisiin taloihin ruokakomeroja ei taida olla rakennettu sitten 60-70-luvun kylmiöiden. Bistro-konseptissa pantry on kätevä nurkkakomero, joka korvaa nurkkiin tyypillisesti tulevat kattilakarusellit tai vastaavat. Onneksi ruokakomeroon on saatavilla myös umpinaiset ovet, sillä ainakaan meillä komeron sisältö ei olisi esittelykunnossa 24/7.

    keittiomaailma-bistro-14

    [envira-gallery id=”5485″]

    Trendejä on mielenkiintoista seurata ja niistä on hauska raportoida, mutta sisustusbloggaaja peilaa asioita tietysti aina oman kotinsa ja makunsa kautta. Oman kotimme keittiö edustaa paljon minimalistisempaa linjaa – voisinko kuvitella tämäntyyppisen keittiön meille? Katsoin bistroa pitkään pää kallellaan. Ehkä riisuisin jonkin verran yksityiskohtia, mutta tummat kalusteet, kevyet hyllyt yläkaappien sijaan, laatoituksen tiililadonta ja riippuvalaisimet – kyllä kiitos! Jos joskus pääsemme keittöremppahaaveissamme tuumasta toimeen, tulen varmasti vielä kerran harkitsemaan myös nuo peiliovelliset kalusteet, ne vain ovat klassisuudessaan vastustamattomat.

    keittiomaailma-bistro-11

    [envira-gallery id=”5495″]

    keittiomaailma-1

    [envira-gallery id=”5493″]

    Oma keittiösuosikkini taitaa bistrohaaveista huolimatta olla edelleen ylläolevien kuvien vaaleanharmaa Scuro, jota ihastelin jo viime syksynä Helsingin keskustassa Fabianinkadulla sijaitsevalla showroomilla. Ylipäätään kierros Suomen suurimmassa keittiönäyttelyssä avaa silmät sille, kuinka paljon vaihtoehtoja keittiöissä nykyään on ja minkälaisia innovaatioita peruskalusteiden rinnalle on kehitetty. Suosittelen vierailua kaikille keittiön rakentamisesta, remontoimisesta tai uudistamisesta kiinnostuneille!

    Keittiömaailma Espoo Suomenoja, Martinkuja 10

    Tallenna


  • Prunus sargentii – kirsikkajuhla omassa pihassamme?

    Viime syksynä istutimme pihallemme kolme puuta: metsävaahteran, kirsikkapuun ja omenapuun. En ihan hirveästi pidä tästä rakentamisen nykytavasta, jossa rakennuspaikalta vedetään heti alussa matalaksi kaikki polvenkorkuista pitempi kasvusto. Olisi ihanaa, jos tälläkin tontilla olisi voitu säästää edes muutama isompi puu, mutta kaiketi perkaus alussa on pakon sanelemaa.

    Puiden kasvattaminen täytyi siis aloittaa alusta. Syksyllä istutetuista puista selvisi kuitenkin talven yli ainoastaan vaahtera; omena- ja kirsikkapuu menetettiin jäniksille. Tästä voi syyttää ainoastaan itseään. Suojasimme kyllä puiden rungon, mutta eipä sitten tullut mieleen, että pupulle kelpavat myös oksat. (Yllättävän korkealle näkyi pupu ylttävän.) Tämä kevät aloitettiin siis kaivamalla puunraadot maasta ja hankkimalla uudet taimet.

    rusokirsikka-5

    Samalla tarjoutui tilaisuus harkita puuvalintaa uudelleen – viimesyksyiset kun valikoituivat lähinnä saatavuuden perusteella. Omenapuu oli Valkea kuulas (tämä on minulle tuttu lapsuudenkodista) ja kirsikkapuun lajike oli Fanal. Aiemmin keväällä olin käynyt leikkaamassa raadellusta kirsikkapuusta muutaman oksan maljakkoon, ja se kukki parin viikon päästä valkoisin kukin, mikä oli minulle pienoinen yllätys, koska olin ajatellut kaikkien kirsikankukkien olevan vaaleanpunaisia. Tiedättehän, sellaisia kuin Roihuvuoren hanami-kuvissa, joilta ei viime päivinä ole kukaan sosiaalisen median käyttäjä voinut välttyä. En ollut itse asiassa koskaan käynyt paikan päällä, joten päätimme lähteä tutustumaan kirsikkapuutarhaan nyt kun vielä ehtii, muutaman päivän kuluttua kukat jo kuulemma varisevat.

    Roihuvuoressa kasvaa 240 kirsikkapuuta, joista 152 on Prunus sargentii -lajiketta eli rusokirsikkaa, joka kukkii upein vaaleanpunaisin kukin. Kukinnan jälkeenkin rusokirsikka säilyttää lehdissään punertavan värin ja muuttuu lopulta ruska-aikaan helakan punaiseksi. Varsinaista satoa se ei Suomessa yleensä tee.

    rusokirsikka-3
    rusokirsikka-1

    Visiitti Roihuvuoressa sinetöi päätöksen. Tosin hanami vantaalaisittain pitää sisällään vain kaksi rusokirsikkaa, enempää ei talon sivustalle mahdu. Sanokaa minulle, että tekin näette tuossa ylläolevassa kuvassa kymmenen vuoden päästä valtoimenaan humisevan vaaleanpunaisen kukkameren!

    Ps. Omenapuu (Sariola) hankittiin myös: se istutetaan takarinteeseen.


  • Kuinka tapasin isäsi

    Siitä on kohta jo kuusitoista vuotta ja se tapahtui, kun opiskelimme tulevan mieheni kanssa samaa alaa. Olin luvannut järjestää sokkotreffit eräälle ystävälleni. Haarukoin sopivaa ehdokasta lähipiiristäni ja päädyin siihen kaikkein mukavimpaan ja kiinnostavimpaan mieheen. Mutta lähes samoin tein iski katumus. Ehkä ne treffit olisi pitänytkin järjestää minulle? Onnekseni sokkotreffit eivät poikineet jatkoa – itse asiassa ystäväni taisi nähdä lävitseni tässä asiassa ennen kuin sitä itsekään tajusin. Ja kohta jo huomasin tapailevani lähipiirini mukavinta ja kiinnostavinta miestä.

    mövenpick-fruity-creamy-1

    Yksillä ensimmäisistä treffeistämme mies vei minut piknikhengessä puistoon syömään Mövenpickin suklaajäätelöä, suurta suosikkiaan. Tämä herkku tarjoiltiin tietenkin suoraan lusikalla yhteisestä purkista. En itse niin piittaa tuhdeista suklaajäätelöstä ja taisin sen ääneen mainitakin, mutta onneksi orastava suhde kesti moisen töyssyn ja eteenpäin on päästy näkemyseroista huolimatta. Tämän yhteisen hetken jälkeen Mövenpickin jäätelöä on löytynyt pakastimesta lähes aina. Meillä se tekee jälkiruoan ja vierasvaran virkaa. En ole innokas leipuri enkä jaksa puuhastella monimutkaisten jälkiruokien parissa mutta paketti pakastealtaan parasta jäätelöä on aina otettu innolla vastaan – ehkä jopa innokkaammin kuin omat leipomukseni.

    mövenpick-fruity-creamy-2

    Tällä viikolla on jo ollut sen verran kuivia ja lämpimiä päiviä, että kaksipyöräinenkin on voitu kaivaa tallista. Moottoripyörän olemme itse asiassa ostaneet itsellemme häälahjaksi. Rento custom-tyylinen pyörä kantaa juuri ja juuri kaksi matkustaja ja sopii rauhallisiin ajeluihin pikkuteitä pitkin. Ajattelin, että voisimme ottaa uusinnan noista viidentoista vuoden takaisista treffeistä, mutta tällä kertaa valittaisiin jäätelö minun makuuni. Pakkasin siis kylmälaukkuun Mövenpickin uutta Fruity & Creamy -jäätelöä, jossa sveitsiläinen kermajäätelö on kiedottu yhteen raikkaan sorbetin kanssa. 500 ml:n pakkauskoko on juuri sopiva piknikherkutteluun eikä purkkia tarvitse jakaa – ellei sitten niin erityisesti halua! Mövenpickin periaatteena on panostaa ensiluokkaisiin raaka-aineisiin, joten näissä jätskeissä maistuvat ihan oikeat marjat ja hedelmät ja niiden värit ja aromit ovat sataprosenttisesti luontaisia. Maitotuotteita vältteleville tulee ilouutisena se, että Fruity & Creamy -jäätelöt ovat laktoosittomia.

    mövenpick-fruity-creamy-3

    mövenpick-fruity-creamy-4

    Lisää tällaisia treffejä! Onko teillä joitain mieleenpainuneita deittimuistoja ja poikiko niistä jotain vakavampaa?


  • Kahden lapsen äidin hehku ja muita meikkiostoksia

    kosmetiikka-7

    Hattaravaroitus! Tulipa otettua söpöjä blogikuvia. Mutta minkäs teet: pioniaika, kosmetiikkapakkaukset ja keväinen valo houkuttelevat romanttisemman puolen esiin. Sitä puolta edustaa myös tämä Diorin Rosy Glow, joka on tullut tutuksi maskeeraajilta töissä ja jonka päätin viimein ostaa itsellenikin. Tämä on aika heleä pinkki, mutta toimii mielestäni etenkin kalpean kevätihon kanssa. Olemme nimenneet sen ”kahden lapsen äidin hehkuksi”. Nimitys juontaa juurensa päiviin, jolloin olin juuri palannut äitiyslomalta kuopuksen syntymän jälkeen ja eräs miespuolinen työkaveri lausui kohteliaisuuden ulkonäöstäni kuvaillen sitä kahden lapsen äidin hehkuksi. Hm, haitanneeko tuo, että kyseinen hehku on peräisin meikkivoiteesta ja poskipunasta? Diorkin mainostaa palettiaan värinä, joka tuo kasvoille terveen hehkun – case proven.

    Toinen Dior-ostos on Color Awakening Lipbalm, joka on lähtökohtaisesti väritön huulirasva. Huulille levitettynä se muuttaa väriään huulten kemian (ja uskoisin myös että lämpötilan) mukaan. Näin ollen väri on jokaisella hieman erilainen. Käytän arkisin harvoin punia ja minulla on luonnostaan aika vahva väri huulissa, joten rasva riittää hoitamaan ja korostamaan omaa sävyä.

    [envira-gallery id=”5418″]

    kosmetiikka-8

    Ostin ensimmäistä kertaa Essien kynsilakkoja. Jaksan vain harvoin lakata kynnet, koska parin päivän sisällä lopputulos kuitenkin lohkeilee poistokelposeksi. Aiemmin minulla on ollut enimmäkseen Diorin lakkoja, mutta en ole huomannut mitään erityistä niiden laadussa tai kestävyydessä edullisempiin merkkeihin nähden. Essie puolestaan on tunnettu laajasta sävyvalikoimastaan, jopa vähän liiankin hyvästä päätöksentekoa ajatellen. Alexa, joka toimii Essien brändilähettiläänä, suositteli blogissaan klassista ja heleää Mademoiselle-sävyä ja tartuin mielelläni suositukseen. Tosin olen vasta ehtinyt pikaisesti testaamaan väriä, sillä lakkausprojekti piti taas aloittaa perusteellisilla huoltotoimenpiteillä. Kynnet ja niiden päälle kasvavat kuivat kynsinauhat ovat suuri ongelmakohtani, ja jaksan vain harvoin käydä sitä jatkuvaa taistelua, jota niiden kurissa pitäminen vaatisi. Tästä voisin jorista vaikka kokonaisen postauksen verran ja ehkä jossain vaiheessa niin teenkin.

    [envira-gallery id=”5420″]

    Lumene on kuluneen vuoden aikana käynyt läpi suuren ilmeuudistuksen. Itse arvostan Lumenessa myös sen perinteisempiä ominaisuuksia: kohtuullista hintaa ja helppoa saatavuutta. Silloin saattaa markettireissultakin tarttua mukaan huulikynä ja puna ilman sen suurempaa testi- ja vertailukierrosta. Kosteuttavan huulipunan lämmin sävy 3 (”kaunein kevät”) ja sen kaveriksi ostettu rajauskynä 4 ovat lähellä huulteni omaa väriä. Kylmempään pinkkiin taittava rajauskynä (sävy 4) puolestaan osoittautui virheostokseksi, mutta kenties kesä ja ruskettuneet kasvot antavat tälle vielä mahdollisuuden.

    kosmetiikka-10

    Yritän pitää meikkiarsenaalin maltillisena ja käyttää ostamani tuotteet loppuun, mutta joskus on kiva testailla myös vähän jotain uutta. Oliko tässä teille tuttuja tuotteita? Vannotteko luksusmerkkien, luonnonkosmetiikan vai markettituotteiden nimeen?


  • Klinikka, täältä tullaan

    filippa-k-cotton-mix-slit (6 of 4)

    Viime maanantaina olin sydän- ja verenkiertoelimistön tentissä. Se oli viimeinen tentti, joka seisoi minun ja lääketieteen kandidaatin arvonimen välissä. Koska se tuntui menevän kohtuullisen hyvin, voin kai vähän tuulettaa: klinikka, täältä tullaan! Syksyn johdanto-opintojen jälkeen vuosikurssimme jaetaan siis neljään ryhmään, joissa lähdemme seuraavaksi kahdeksi vuodeksi kiertämään eri erikoisalojen klinikoita. Minulla on ensimmäiseksi tiedossa endokrinologian sekä neurologian ja neurokirurgian kurssit. Arvaatte varmaan, että olen ihan täpinöissäni. Toki opiskelu on opiskelua klinikassakin: luentoja, kirjastossa istumista, tenttejä. Rinnalle saadaan nyt kuitenkin ihan konkreettisia potilaskontakteja, päästään näkemään millainen sairaala on työympäristönä ja tekemään itsekin jotain (kuinka paljon, en tiedä tarkkaan).

    Klinikassa pääsee myös näkemään, millaista työ lääketieteen eri aloilla on. Minulta kysytään välillä, olenko kiinnostunut jostain tietystä erikoistumisalasta. Tässä vaiheessa minulla ei ole vielä erityisiä preferenssejä, vaan pikemminkin yritän pitää mieleni avoimena ja tutustua vaihtoehtoihin rauhassa. Mutta kun endokrinologia ja neurologia nyt mainittiin, ne ovat molemmat tällä hetkellä jonkinlaisella top 5 -listalla. Myös ihan silkkaan yleislääketieteeseen voi erikoistua, eikä se ole mielestäni yhtään hullumpi vaihtoehto. Kaiken kaikkiaan aloja on peräti 50; Lääkäriliitolla on hyvä Erikoisalani-sivusto, jossa voi tutustua eri erikoistumisvaihtoehtoihin ja tehdä testin, joka antaa suuntaa alavalinnalle.

    Erikoistumismietteitä suitsii se, että tällä hetkellä ei ole selvää, miten tulemme valmistuttuamme hakemaan erikoistumiskoulutuksiin. Tähän asti on voinut vain ilmoittautua haluamalleen alalle, mutta jatkossa kuvioihin astuu jonkinlainen hakumenettely – kukaan ei vain tiedä millainen! Senioriopiskelijana tietysti myös mietityttää, tuleeko ikäni olemaan ongelma erikoistumishaussa ja pystynkö ylipäätään erikoistumaan… mutta kaikkea tätä ehtii murehtia myöhemmin.

    [envira-gallery id=”5387″]

    filippa-k-cotton-mix-slit-1

    Filippa K:n puuvillasekoiteneule on viimeaikainen ostos. Olin ihan myyty noista sivuilla olevista rennoista halkioista. Niistä pääsee pilkottamaan niin raitapaita kuin kukkapuserokin. Daniel Wellingtonin kellon puolestaan osti mies yllätyslahjaksi, kun olimme Siljan saaristoristeilyllä. Ihana mies tuollainen! Ahneuksissani jatkoin lahjalistaa ja toivoin äitienpäivälahjaksi kakkuvuokaa sekä sitä, että joku korjaisi ketjut Soliferistani, jotta voin pyöräillä töihin (kunhan lumisateet loppuvat).

    filippa-k-cotton-mix-slit (5 of 4)

    [envira-gallery id=”5389″]

    filippa-k-cotton-mix-slit (8 of 4)

    Olen siis ikään kuin kesälomalla, kun opinnot jäivät tauolle ja käyn vain töissä. Opiskeluista en kyllä pääse täysin eroon, sillä kevään tiukasta mikrobiologian ja patologian jaksosta jäi rästejä kesätenttiin, mutta näiden tenttien läpäisy ei enää ratkaise etenemistä kliiniseen vaiheeseen. Taisin muuten onnistua tavoitteessani – siinä, etten aja itseäni hermoromahduksen partaalle tänä keväänä. Tiukkoja paikkoja oli, mutta enimmäkseen säilytin zenini ja priorisoin yöuneni. Ja annoin itselleni anteeksi, jos en pysynyt kurssin tahdissa. Minua ei harmita tenttien tekeminen kesällä, vaan ajattelen sen olevan merkki siitä, että olen ollut oman ajankäyttöni herra.

    Pionintuoksuista torstaita! Blogihommatkin ovat ihan rästissä, käyn kommentteihin ja sähköposteihin käsiksi tämän illan aikana.


  • Miksi merellä paistaa aina aurinko?

    Kaupallinen yhteistyö Asennemedian ja Silja Linen kanssa

    Minulla on Turusta muutama aika hyvä muisto. Toiset menevät kihloihin New Yorkissa, minua kosittiin Turussa. Joskus teini-iän hipahtavampana jaksona lähdin ystäväni kanssa Turkuun pääsiäislomaksi korjaamaan purjelaiva Estelleä ympäristön, tasa-arvon ja solidaarisuuden nimissä. Muistan myös yhden aurinkoisen toukokuun päivän, jolloin olin viimeisilläni raskaana, istuin Tintån terassilla Aurajoen rannassa ja odotin miestä pääsykokeesta. Olen kovasti halunnut viedä pojatkin jossain vaiheessa Turkuun, ja siihen tarjoutui mahdollisuus pääsiäisenä hotelliloman ja Silja Linen saaristoristeilyn merkeissä. Saaristoristeily on päivän mittainen retki Turun ja Ahvenanmaan saariston upeisiin maisemiin, ja se on helppo yhdistää kesäreissuun, kun sattuu Lounais-Suomessa liikkumaan.

    silja-line-saaristoristeily-1

    [envira-gallery id=”5354″]

    Saavuimme Turkuun jo perjantaina ja käytimme sen päivän turistia leikkien. Lauantaina aamulla nousimme sitten Silja Galaxyn kyytiin. Laivan lähtöaika oli sen verran varhainen, että säästimme aamiaisen nauttimisen laivalle – Grill Housessa kuohuviinin kanssa tarjoiltava erikoisaamiainen oli mukava aloitus risteilypäivälle.

    [envira-gallery id=”5357″]

    Teillä kaikilla on varmasti tuoreessa muistissa pääsiäisen kolea sää lumisateineen. Tiedättekö, merellä paistoi koko ajan aurinko. Jossain vaiheessa kurkkasin Facebookia: kaveri oli postannut kuvan Turusta, jossa räntää tuli taivaan täydeltä. Keväällä, alkukesällä ja usein vielä keskikesälläkin tämä on tyypillinen kuvio Suomessa: sadekuurot kehittyvät lämpimän mantereen yllä kun taas suhteellisen viileällä merellä niitä ei synny. Kesän aurinkoa kannattaa siis metsästää mereltä! Saaristoristeilyn reitti kulkee koko matkan Turun ja Ahvenanmaan saaristossa, joten ihailtavaa riittää. Voisin kuvitella, että hieman lämpöisempien ilmojen saavuttua sitä saattaa hyvin istua suurimman osan risteilystä kannella. Arvatkaa vain, nostiko mökkikuume taas päätään, kun katselin upeiden kalliosaarten rantoja ja huviloita.

    Saaristo toimii muuten myös tuulensuojana. Rikkonainen saaristo jarruttaa pintatuulta ja estää korkean aallokon kehittymisen. Vaikka harvemminhan meillä kesällä merkittäviä tuulia esiintyy, sellaisia jotka keikuttaisivat laivaa.

    silja-line-saaristoristeily-3

    silja-line-saaristoristeily-2

    Onneksi myös laivan sisätiloista löytyi paljon puuhaa. Silja on miettinyt erityisesti lapsiperheitä, ja ohjelmaa oli niin paljon, ettemme kaikkeen ehtineet osallistuakaan. Aarne Alligaattori viihdytti nuoria matkustajia ja Muumin ilmestyminen paikalle herätti riemua erityisesti meidän kuopuksessa. Luulen, että eskarilaisen mielestä parasta oli kuitenkin tutustuminen komentosiltaan (ja äidistäkin, puhuin itseni mukaan kuvausverukkeella, vaikka normaalisti tämä on aikuisilta kielletty). Tai no, karkkibingo olisi varmaan ollut ykkönen, jos voitto olisi osunut kohdalle.

    [envira-gallery id=”5355″]

    silja-line-saaristoristeily-4

    [envira-gallery id=”5359″]

    Saaristoristeily kuljetaan kahdella laivalla, mutta laivanvaihto Maarianhaminassa oli tosi helppo, käytännössä siis vain kävelimme suoraan putkea pitkin toiseen laivaan, Baltic Princessiin. Siellä meillä oli käytössä väliovellinen perhehytti ja kuopus otti pienet päiväunet, ennen kuin lähdimme Tavolàtaan testaamaan pizzat. Täyden paketin risteilyyn kuuluu tietysti säästöhetki Tax Freessa, tällä kertaa täydensin kosmetiikkavarastoja.

    [envira-gallery id=”5361″]

    Näille suunnille olisi mukava palata uudestaan sitten, kun puissa on jo lehdet. Kun tuossa yllä sanoin, että laivanvaihto Maarianhaminassa oli helppo, niin se oli itse asiassa vähän liiankin helppo. Olisi ollut tosi kiva käydä maissa ja kurkistaa kaupunkiin, sillä edellisestä käynnistä Maarianhaminassa ja Ahvenanmaalla saattaa olla hyvinkin kaksikymmentä vuotta. Meidän kesäsuunnitelmat ovat suurelta osin auki, mutta jonkinlainen kotimaan kiertue voisi kuulua suunnitelmiin.

    Joko teillä on kesän ohjelma kirkkaana mielessä?


  • PERL B:n rento kesälaukku ja seututakki

    Lauantaita! En ole suinkaan unohtanut tiistain postausta ja sen synnyttämää keskustelua, päinvastoin. Mutta aina kun jokin kirjoitus herättää laajempaa huomiota, minulle tulee tarve ottaa askel taaksepäin ja katsella tilannetta (ja omia sanomisiani) hetki kauempaa. Tässä vaiheessa kiitos kaikista kommenteista, palaan niihin pian. Suoraan sanoen en uskonut, että töykeä uteluni olisi saanut niin monet avautumaan hyvin henkilökohtaisellakin tasolla. Toisekseen olen ollut yllättynyt, ettei juuri kukaan ole kirjoittanut mitään negatiivista, vaikka sellaisiakin tunteita kirjoitukseni on varmasti herättänyt. Tästä voin päätellä vain sen, että lukijani ovat aika ajattelevaista porukkaa, sellaista joka on mielummin hiljaa, jos ei voi sanoa mitään mukavaa. Mutta palaan siis asiaan vähän toisenlaisen näkökulman kautta.

    Tämän päivän aiheet ovat kepeämpää tyyli & pukeutuminen -linjaa. Ja siitäkin kategoriasta vähän rennomman reunan juttuja.

    [envira-gallery id=”5328″]

    Sain valita laukun PERL B:n, uuden kiinnostavan suomalais-ranskalaisen merkin valikoimista ja päädyin rentoon Bristoliin, joka sopii hyvin tulevan kesän kuvioihin. PERL B:n takana on suunnittelija Riia Bernard-Paulin, jonka tavoitteena on luoda ajattomia, kestäviä ja laadukkaita tuotteita. PERL B on onnistunut hyvin Ranskassa ja ollut esillä aina Ellessä asti. Voin hyvin kuvitella, että näiden laukkujen tarina ja muotokieli tulevat puhuttelemaan myös toisen kotimaansa väestöä.

    Laukut valmistetaan käsin Marseillessa, ja materiaaleina käytetään mm. suomalaista poronnahkaa ja pellavaa. Minun laukkuni on Jokipiin pellavaa ja osa satavuotiaan suomen erityismallistoa, mutta saatavilla on värikkäämpiäkin vaihtoehtoja, joita kannattaa kurkkia verkkokaupasta. Esimerkiksi tämä farkunsininen City Smart on mielestäni ihana. Tuotteisiin on tällä hetkellä mahdollisuus tutustua myös luonnossa, sillä PERL B on avannut Helsinkiin pop up -liikkeen, joka on auki toukokuun loppuun asti Le LUMI Labin tiloissa Pursimiehenkadulla.

    Tuulahdus Välimerta on kyllä tervetullut näihin huhtikuun raastaviin ilmoihin ja pieni lupaus siitä, että kohta on toisin… Yhdessä konjakinruskeiden nahkasandaalien kanssa (maaninen sävysävyttäjä täällä hei) Bristol tulee sopimaan niin kesämekkojen kuin keveiden shortsiasujenkin kaveriksi.

    perl-b-laukku-1

    [envira-gallery id=”5330″]

    Takki on myös uusi, hullareilta hankittu Makian kevyt ulkoilutakki. Muistatteko vielä termin seututakki? Opin sen Karlan blogista joskus vuosia sitten. Seututakki tarkoittaa sellaista vähän tuulitakkia siistimpää mutta trenssiä rennompaa vaatetta, jolla voi liikkua ”seudulla” eli vaikka hakea lapset harrastuksista tai käydä lähikaupassa. Minulle on annettu kotona palautetta liiallisesta goretakin käytöstä, joten tässä vastaiskuni. Rehellisyyden nimissä seututakkini käyttöalue ei rajaudu lähiöön, vaan pidän sitä huoletta muuallakin. (Erityisesti yliopistolla se auttaa sulautumaan joukkoon.)

    perl-b-laukku-2

    Huomenna on luvassa vielä juttua pääsiäisenä tehdystä minireissusta. Hyvää viikonloppua kaikille!

    PERL B:n laukku saatu blogin kautta.


  • Five Piece French Wardrobe – tyylikkäiden ranskatarten salaisuus?

    Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia ja Les Dauphins

    Ota mukava asento ja kaada itsellesi lasi viiniä – vaikkapa keväistä roséta, sillä nyt puhutaan perinpohjaisesti pukeutumisesta. Les Dauphins -luomurosé haastoi minut pohtimaan ranskalaista tyyliä, ja mieleeni nousivat heti upeat ranskattaret, jotka ovat tunnettuja yksinkertaisesta ja persoonallisesta pukeutumisestaan. Kuten ehkä muistatte, ajatus jonkilaisesta täydellisen vaatekaapin koodista on vainonnut minua jo vuosikaudet ja aiemmissa postauksissani olen pohtinut muun muassa, onko olemassa jokin ideaali määrä pukineita, joilla ihmisen tulisi selvitä ja toisaalta olen myös ehtinyt hylkäämään ajatuksen kapselipuvustosta. Olisiko ranskalaisnaisilla vastaus täydellisen vaatekaapin dilemmaan?

    lesdauphins-1

    Peruspuvusto, minimalismi ja karsiminen ovat olleet keskeisiä teemoja pukeutumisessa viime vuosina, ja osittain siitä on kiittäminen Konmari-buumia. Erilaisia metodeja pettämättömän vaatekaapin kokoamiseksi on kehitetty varmasti kymmeniä. Jokin aika sitten törmäsin konseptiin nimeltä Five Piece French Wardrobe eli suomeksi kutakuinkin ”viiden vaatteen ranskalainen puvusto”. Minusta sen idea on yksi käyttökelpoisimmista tällä saralla ja intuitiivisesti olen noudattanut samantapaista menetelmää pukeutumisessa jo muutamia vuosia. Five Piece French Wardroben alkuperä majailee internetin uumenissa, tarkemmin sanottuna The Fashion Spot -forumilla, jossa keskustelu aiheesta alkoi vuonna 2005 ja jatkui ainakin vuosikymmenen. Idea on pikkuisen elänyt matkan varrella, mutta tätä nykyä säännöt kuuluvat näin:

    1. Karsi vaatekaapistasi sellaiset vaatteet, joita et pidä.
    2. Täydennä helposti yhdisteltävillä peruspukineilla. Näissä on tärkeää panostaa laatuun, ei määrään.
    3. Jatkossa osta maksimissaan viisi uutta vaatetta tai asustetta per sesonki.

    Yksinkertaista vai mitä? Viisi on siis niiden vaatteiden määrä, joita peruspuvuston päälle saa sesongissa hankkia – ei tarvitse selvitä viidellä vaatekappaleella, kuten joku ehkä jo ehti pelätä! Nämä viisi vaatetta voivat olla trendikkäämpiä, persoonallisempia ja ehkä laadultaankin vähän kevyempiä kuin peruspuvuston vaatteet. Ne on tarkoitettu täydentämään yksinkertaista kapselipuvustoa. Jos ajattelee, että sesonkeja on vuodessa kaksi, syys/talvi ja kevät/kesä, French Wardroben mukaan tulisi selvitä kymmenellä hankinnalla per vuosi. Lisäksi lupa on täydentää ja korvata kuluneita vaatteita peruspuvustosta uusilla.

    [envira-gallery id=”5300″]

    lesdauphins-2

    [envira-gallery id=”5304″]

    Numerot ovat tietenkin täysin satunnaisesti valittuja, ja on kuulijasta kiinni, haluaako niitä noudattaa kirjaimellisesti. Niiden takana piilee kuitenkin vakava ajatus siitä, että pika- ja kertakäyttömuoti houkuttelee yhä harvempaa. Minä pidän tässä systeemissä erityisesti siitä, että siinä säilyy pukeutumisen hauskuus. Peruspukineista koostuva kapselipuvusto on mainio juttu ja helpottaa elämää suunnattomasti, mutta itse en ainakaan jaksa käyttää vuodesta toiseen pelkkiä ajattomia klassikkoita, vaan haluan joukkoon vaihtelua ja väriä.

    Mikä on sitten on hyvä perusvaate ja mikä taas kuuluu viiden sesonkivaatteen joukkoon? Peruspukineille French Wardrobe antaa seuraavat kriteerit:

    1. Sitä voi käyttää kyllästymättä uudestaan ja uudestaan kunnes se hajoaa.
    2. Sopii yhteen sekä peruspukineiden että sesonkivaatteiden kanssa.
    3. Laadukas sekä materiaalien että valmistuksen puolesta.

    Sesonkivaatteet taas ovat niitä juttuja, jotka miellyttävät muodin ja trendien virrassa eniten. Itse ajattelen esimerkiksi, että kukkapusero, valkoiset lenkkarit ja kesää varten hankitut t-paidat kuuluvat tähän kategoriaan. Mitä mieltä olette, riittääkö viisi per sesonki?

    [envira-gallery id=”5306″]

    lesdauphins-5

    Ranskalaista tyylikkyyttä edustaa myös tänä keväänä uutuutena Suomeen rantautunut Les Dauphins -luomurosé, joka sopii hyvin pienten naposteltavien ja alkupalojen seuraksi tai ihan sellaisenaan nautittavaksi kesäisen tunnelman kera. Itse tulen varmaan yhdistämään tyylikkään ranskalaisuuden suomalaiseen kansanperinteeseen eli grillaamiseen, siihen raikas ja hedelmäinen maku ja heleän pinkki väri hyvin sopivat.

    Valviran ohjeistuksen mukaan alkoholia koskevia kommentteja ei julkaista, mutta ranskatarten tyylin ja Five Piece French Wardroben suhteen sana on vapaa!