-
Korallinpunaiset työhousut
Päivä alkoi jo varhain töiden merkeissä. Työasuna oli vuosia vanha Gantin mobilekuvioinen paitapusero, Bossin korallinpunaiset housut ja Ted Bakerin korot. Housut ostin Stockalta juuri ennen töihinpaluuta, verkkokaupasta en niitä nyt löydä. Väljien housujen materiaali on asetaatin ja polyesterin sekoitusta olevaa kreppiä, joka ei rypisty millään – ominaisuus, jota jaksan aina arvostaa työvaatteissa. Lisäksi kiitän housujen mukana tulevaa samaa materiaalia olevaa vyötä, jolla saa mukavasti kurottua ”paketin” kasaan tuomatta kuitenkaan vyötärölle ylimääräistä massaa esim. paksun nahkavyön merkeissä.
Nämä housut ovat selvästi työhousut, en oikein keksi, mihin muualle ne pistäisin ylleni. Ehkä johonkin juhlavampaan tilaisuuteen… mutta nykyään suosin kyllä pukeutumisessani maanläheisempää väripalettia. Ruudussa kirkkaat värit kuitenkin toimivat, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Kauppaan jäi vielä samaa sarjaa oleva bleiseri. En ole käyttänyt bleisereitä aikoihin, mutta nyt jäin miettimään, pitäisikö repäistä ja hankkia oikein housupuku. Tietysti ylä- ja alaosaa voisi yhdistellä muihinkin vaatteisiin.
Aurinkoista keskiviikkoa sinne!
4 kommenttia artikkeliin Korallinpunaiset työhousut -
Hiihtoretki Kaiun majalle
Talvilomaviikko – tänään hiihdettiin kotikulmilla. Minulla on töitä, eikä vielä oikein tule kysymykseen, että olisin vauvasta yön erossa, joten muukaan perhe ei sen vuoksi pysty starttaamaan minnekään. Mutta mikäs täällä on lomaillessa, kun hiihtosäätkin hellivät. Eilen pojat pääsivät isänsä kanssa Flamingoon ja tänään äiti vei ladulle. Laturetki ei tietenkään saanut yhtä innostunutta vastaanottoa kuin kylpyläpäivä, mutta raadin lopputuomio oli ”yllättävän kivaa”. Siitä oli varmasti kiittäminen Kaiun majan pullatarjoilua.
Hyvin oli majalla vielä tilaa pullahiihtäjille! Kanttiini on auki joka päivä tällä viikolla ja jatkossa viikonloppuisin kelin salliessa. Aukioloajat löytyvät majan sivuilta ja pääkaupunkiseudun latukartta kuntotietoineen täältä.
Muistelin matkalla, kuinka vuosi sitten olimme miehen kanssa kahdestaan hiihtämässä samalla reitillä. Pojat olivat jossain kavereidensa kanssa ja me olimme tuosta vain voineet lähteä keskenämme liikkeelle. Samaan aikaan haudoin jo uutta elämää sisälläni ja vaikka tietysti olin onnellinen odotuksesta, hiihtoretki nosti pintaan haikeuden siitä, että tällaiset helpot kahdenkeskiset hetket olisivat pian mennyttä, ainakin vähäksi aikaa.
Totta on, että elämä on taas vuorojen vaihtoa ja sen miettimistä, kuka tekee mitä ja missä ja kenen kanssa. Ja nythän tämä on vielä helppoa, kun toinen on kotona vanhempainvapaalla. Oli kuitenkin kiva olla poikien kanssa kolmeen pekkaan hiihtämässä tänään, enkä yhtään haikaillut viime talven perään. Yksi tämän vanhemmuuden lisäkierroksen etuja on se, että hahmottaa paremmin, mitä on tulossa, ja miten erilaiset vaiheet lapsen kanssa nopeasti vaihtuvat toisiksi. Päivät ovat pitkiä mutta vuodet lyhyitä, vai miten se meni? Kohta minulla on kolmas hiihtäjä tuossa mukana, ja ehkä se isäkin pääsee mukaan.
-
Nysäkynsistä kauniiksi ovaaleiksi?
Työpäivien innoittamana tulin lakanneeksi kynnet pitkästä aikaa. Yleensä en jaksa vaivautua, olin äitiyslomalla tai en, sillä lakka tuntuu pysyvän hyvänä vain hetken. Useimmiten se lohkeilee jo saman päivän aikana. Toisekseen kynteni ovat lähes aina tyngiksi leikatut. Tapa juontaa juurensa nuoruudesta, jolloin pianonsoittoa varten kynnet oli pidettävä lyhyinä. Viime vuosina taas potilastyössä on edellytetty lyhyitä, lakkaamattomia kynsiä. Ylipäätään en viihdy pitkissä kynsissä, vaan kotitöiden ja kaiken muun arkisen kannalta lyhyt malli on kätevä.
Lisäksi on otettava huomioon perimän tuomat rajoitteet. Kynsipetini ovat lyhyet, siispä kynteni luonnollinen mitta on lyhyt ja leveä, usein jopa leveämpi kuin mittaa on pituussuunnassa. Vaikutelmaa lisäävät kynsinauhat, jotka pyrkivät kasvamaan kynnen päälle. (Tästä postauksesta löytyy hyvä kuva kynsieni ”normaalitilasta”, kun pitelen kirjekuorilaukkua.) Olen kuitenkin miettinyt, olisiko kynsien muodolle tehtävissä jotain kynnen kärjen pituutta merkittävästi kasvattamatta. Geenejä ei muuta mikään, mutta kynsinauhoja huoltamalla ja kärkeä ovaalin muotoon viilaamalla voisi luoda vaikutelman pitemmästä kynsipedistä ja sirommista sormista. Esimerkiksi tässä YouTube-videossa näytetään, miten lyhyenläntää kynttä tulisi muotoilla.
Kynnet ovat edelleen work in progress etenkin kynsinauhojen osalta, mutta olen jo alkanut viilaamaan kynsien kärkiin uutta muotoa kynttä leveyssuunnassa varovasti kaventaen ja kärkeä pyöristäen. Eri sormissa kynsipedit ovat eri mittaiset, joten vaaleat kärjet jäävät vaihtelevan pituisiksi. Tämän seikan piilotan peittävällä lakkakerroksella. Aloitin turvallisella nudelakalla, kuvissa kynsillä on Diorin Nude Look nro 100. Väri on ehkä aavistuksen liian punertava ollakseen minulle täydellinen nude, mutta miellyttävä ja helppo sävy se kuitenkin on. Diorin lakoissa pidän niiden helposta levittyvyydestä, laadukkaasta siveltimestä ja siitä, että jo kahdella kerroksella saa tasaisen pinnan ja riittävän peittävyyden. Lisäksi käytin Diorin pohjustus– ja päällyslakkoja.
Geelikynsistäkin välillä haaveilen, mutta niissä muodostuu käytännön ongelmaksi se, etten voi tarpeen tullen itse poistaa lakkaa. Juuri nyt ei ole myöskään aikaa eikä budjettia panostaa säännöllisiin kynsisalonkikäynteihin. Sen sijaan haluaisin oppia tekemään nopeasti siistin ja kestävän manikyyrin niin että se onnistuisi vaikka illalla televisiota katsoessa. Olen vielä sen verran harjaantumaton lakkaaja, että lopputulos on aina vähän arpapeliä.
Muita nysäkyntisiä siellä? Miten huollatte kynsiänne?
-
Kotivanhemman vuoronvaihto
Dagens minä eli perheen työssäkäyvä aikuinen saapumassa kotiin lumipyryssä, vahvassa kuvausmeikissä, hieman univelkaisena ja orastavasti flunssaisena mutta kaikesta huolimatta varsin tyytyväisenä. Yllä Samsoe & Samsoen mekko (parempi kuva täällä), joka palveli työvaatteena läpi raskauden ja nyt taas. Jalassa saappaat, sillä kun aikaisin aamulla lähdin töihin, jouduin kahlaamaan märässä lumessa (töissä toki tasapainoilin koroilla). Käsipuolessa heiluu monessa liemessä keitetty Tory Burchin laukku.
Niinhän siinä kävi, että työviikko vei mennessään, enkä ole blogiin ehtinyt aiemmin. Miehellä oli ennen vanhempainvapaalle jäämistään oikein kunnon rykäisy töissä, joten vahdinvaihto kotona sujui melko lailla läpsystä. Olin sentään ennen torstaiaamun ensimmäistä työvuoroa ehtinyt käydä pariin otteeseen harjoittelemassa uusia kuvioita. Vanhempainvapaani aikana meillä on töissä muuttunut suunnilleen kaikki: sijainti, studiot, ohjelmistot ja jossain määrin ohjelmakarttakin. Tänään tein ensimmäistä kertaa viikonloppuaamun, josta tuli heti suosikkini: intensiivinen mutta napakan mittainen vuoro, johon ei kuitenkaan tarvitse herätä ihan kukonlaulun aikaan.
Minusta on ihan kivaa olla vaihteeksi töissä mutta olisin mielelläni ollut edelleen täyspäiväisesti kotonakin. Oli kuitenkin jo raskauden alkumetreiltä selvää, että tällä kertaa mies saisi viettää pitkän vanhempainvapaan – myös uusi lainsäädäntö tukee vapaiden tasa-arvoisempaa jakoa. Toisaalta vapaiden jako oli meille entuudestaan tuttua, palasinhan edellisillä kerroilla töihin vauvan ollessa 7-8 kuukauden ikäinen. Tällä kertaa tytär on kuitenkin vasta viisikuinen ja kyllä, on hän minustakin aika pieni. En todennäköisesti olisi pystynyt aloittamaan töissä nyt, ellei minulla olisi ollut hyvät mahdollisuudet vaikuttaa siihen, milloin ja miten paljon töitä teen. Nyt vuoroni ovat aamupainotteisia, jolloin pääsen päiväksi ja illaksi kotiin vauvan ja poikien luo. Vapaapäiviäkin on ainakin näin aluksi useampi viikossa.
Tällaista uutta arkea siis! Seuraavaksi kellahdan unille vauvan viereen, aamuvuoro kutsuu taas huomenna…
-
Maanantairuusut minulle ja vähän teillekin
Hei maanantai ja uusi, jännittävä viikko! Minun ja vauvan kalenterissa oli tänään kampaajakäynti. Tosin vain äidille laitettiin tyviväri ja napsittiin kuivia latvoja pois, nyt on kuontalo kunnossa töihinpaluuta varten. Vauva heräsi juuri kampaajalle saapuessani ja oli sitten seurana värin, pesun ja leikkauksen ajan. Onneksi ihana kampaamoni on myös vauvaystävällinen paikka.
Menen edelleen ilman tuuhennuksia, mutta onneksi hiustenlähtö näyttää vähitellen rauhoittuvan. Seuraavalla käynnillä uskalletaan kenties laittaa uudet teipit. Minulla on myös sellainen olo, että sulkasato tämän kolmannen raskauden jälkeen ei ole ollut niin rajua kuin aiemmin, mutta ehkä tilanne on jo niin tuttu tällä kertaa, että se ei juuri ole hetkauttanut.
Marketit ovat olleet viime viikkoina pullollaan kauniita ruusuja ja kotimatkalla ostin kaksi nippua ihan vain itselleni. Kukkakuvan myötä toivotan teille jo etukäteen hyvää ystävänpäivää!
-
Sadekelin kamppeet ja kokemuksia Stutterheimin sadetakista
Silläkin uhalla, että blogi alkaa muistuttaa sääpäiväkirjaa, on kommentoitava päivän ilmoja: kamala tuuli! Tylsää, harmaata, koleaa, ei ole talvi eikä kevät. Jonkun mielestä sää on pukeutumiskysymys, mutta on se vähän muutakin. Ei ole huvittanut lähteä pitelemään vaunuja pystyssä tuonne puuskatuuleen. Onneksi vauva intoutui nukkumaan pitemmät päiväunet terassin suojissa. Joskus näinkin.
Mutta mennäänpä siihen pukeutumiskysymykseen. Kylmenemistä ei täällä etelärannikolla ole näköpiirissä, joten kostean kelin varusteille on käyttöä. Hankin muutama vuosi sitten tämän Stutterheimin Mosebacke-sadetakin, tästä voit lukea alkuperäisen postaukseni aiheesta. Takki on päässyt käyttöön aina silloin tällöin, mutta huomaan kyllä, etten tule sitä kovin herkästi pistäneeksi ylleni. Jos tarvitsee ulkoilla kevyessä ripsuttelussa, kuorivaatteet ajavat asian paremmin. Vain todellisessa kaatosateessa tai kun tiedän joutuvani seisomaan sadepilven alla pitempään, pistän ylleni sadetakin. Toisaalta takki on itsessään sen verran sievä, että välillä sitä on saattanut käyttää kylillä, vaikkei varsinaisesti olisi satanutkaan.
PVC-pinnoitettu materiaali on paksua ja sen vuoksi myös melko painavaa ja jäykkää. Sporttisempaan, jokapäiväiseen tarpeeseen päädyn suosittelemaan kevyemmästä materiaalista tehtyä sadetakkia (myös Stutterheimilla on valikoimissaan sellainen). Vaikka takki on reilusti a-linjainen, hihat ovat sen verran kapeat, ettei alle voi pukea paksuja kerroksia. Sen vuoksi Mosebacke on kenties parhaimmillaan citykäytössä.
Takissa on vielä yksi ominaisuus, jota voisi kutsua suunnitteluvirheeksi, nimittäin taskut. Jos takkia käyttää kuten sitä on tarkoitettu, eli sadesäässä, vesi valuu materiaalia pitkin sisälle taskuun ja kastelee sen sisällön. Taskut olisivat ehdottomasti vaatineet jonkinlaiset läpät!
Blogissani vähän väliä vilahtavat *Ilse Jacobsenin kumisaappaat ovat sen sijaan vaatekappale, jota voin varauksetta suositella. Minulla oli aiemmin näistä valkoiset versiot – ihanat mutta vähän turhan herkät käytössä. Nämä mustat ovat kestäneet mainiosti viiden ahkeran käyttövuoden ajan. Tein niille hiljattain kausihuollon: irrotin nauhat ja pesin ne pesukoneessa ja käsittelin saappaiden pinnan *Nokian jalkineiden kuminhoitoaineella. Superhelppo käsittely palautti saappaiden alkuperäisen värin ja kiillon ja oli parhaiten käytetty kuusi euroa vähään aikaan. Hoitoaine on väritöntä, joten sitä voi käyttää kaikkien kumisaappaiden käsittelyyn.
(Sadesäähän istuu myös tuo By Malene Birgerin kirjekuorilaukku, käytännössä muovia sekin.)
-
Pullapäivä ilman pakkasta
Leivoin pullaa, kuten eilen lupasin. Pojilla oli koulussa talviliikuntapäivä ja ajattelin, että laskiaispullat olisivat kiva yllätys kotiin tullessa. Sen verran sisämaan ihminen olen, että minulle pullan oikea täyte on hillo. Pojat tosin osasivat odottaa, että parin pullan täytteenä on myös Nutellaa. (Vinkki: pursotuksesta saa kestävämmän, kun lisää kerman joukkoon hieman vaniljakreemijauhetta.)
Päivälliseksi lohikeittoa; pakkaspäivän eväät, vain pakkanen puuttuu.
Varasimme muuten sittenkin sen Rukan reissun, jota aiemmin aprikoin. Emme mene vielä koulujen talvilomalla vaan vasta maaliskuun puolella. Todennäköisesti teemme niin, että osa porukasta lentää ja osa autoilee, vauva ei ainakaan jaksa matkaa kaukalossa. Vuokrasimme mökin Rukan itäpuolelta läheltä hissejä niin, että voidaan päivän mittaan vaihtaa vauvavahtia ja käydä yhdessä syömässä. Hiihtoladutkin kulkevat aivan vierestä. Mutta ennen kaikkea tarkoitus on ottaa rennosti, loman kannalta!
-
Miten raskaudesta palautuminen on edistynyt?
Jos edellisessä postauksessa puhuttiin viisikuisesta vauvasta, nyt vaihteeksi juttua äidistä ja raskauden jälkeisestä palautumisesta. Edellisen kerran kirjoitin aiheesta marraskuun puolivälissä, jolloin vauva oli parikuinen ja olin juuri käynyt jälkitarkastuksessa: Raskaudesta palautumisia 40+.
Kuvituksena tämänpäiväisiä lenkkikuvia Vantaanjoen varresta. Hieman ankeaa, myönnetään. Talvesta on täällä etelärannikolla vain rippeet jäljellä. Mittari näytti nytkin lämpöasteita mutta ilma oli tuulen ansiosta kylmempää, hieman liian kylmää vielä tuolle kevytuntuvatakille. Olin kuitenkin niin iloinen, kun sovitin takkia pitkästä aikaa ja sen vetoketju meni kiinni, että halusin laittaa sen ylleni lenkille.
Alkuvuoden aikana olen tehnyt muitakin löytöjä omasta vaatekaapistani, kun pikku hiljaa yhä useampi vaatekappale on mahtunut päälle. Monia vaatteita en ole pystynyt käyttämään kokonaiseen vuoteen; viime vuonna tähän aikaan minulla oli omasta mielestäni jo havaittava vauvamaha ja katselin vaatekaapin täytettä äitiysvaatesivustoilta. En kuitenkaan ole vielä raskautta edeltävissä mitoissa ja se on ihan ok, onhan synnytyksestä vasta viisi kuukautta. Sekin on mahdollista, etten niihin mittoihin tule kutistumaan, vaan vartalo jää pysyvästi toisennäköiseksi.
Seuraan säännöllisesti kahta lukemaa: joka maanantaiaamu ennen aamupalaa käyn vaa’alla sekä mittaan vatsan ympäryksen sen leveimmältä kohdalta. Kumpikaan arvo ei kerro koko totuutta palautumisesta eivätkä ne ole hyvinvoinnin mittareita; jonkinlainen tapa seurata tätä projektia kuitenkin. Painoa on nyt noin kilo enemmän kuin ennen raskautta ja ympärysmitta navan kohdalla on noin neljä senttiä suurempi. Vatsaa makuulla jännittäessä suorien vatsalihasten välissä navan yläpuolella tuntuu pieni rako, ehkä sormen, puolentoista levyinen. Samalla vatsan keskilinja ei kuitenkaan enää nouse harjanteeksi. Erkauma on siis käytännössä palautunut, joten jäljellä oleva ylimääräinen on pääasiassa nahkaa ja rasvaa.
Päivän edetessä ja aterioita ja nesteitä nauttiessa vatsan pömppö korostuu, mikä on osin normaalia, osin kertoo keskivartalon lihasten heikosta kunnosta. Niissä olisi vielä paljon tehtävää!
Mitä sitten olen oikeastaan tehnyt palautuakseni? En paljon mitään ja vähän kaikkea. Aiemmin kirjoitin, että halusin aloittaa Nordic Fit Mama -verkkovalmennuksen keskivartalon kuntouttamiseksi, mutta viikkojen edetessä kävi ilmeiseksi, etten tule sille raivaamaan aikaa arjestani, joten luovuin lopulta jäsenyydestä. Sen sijaan olen käynyt ahkerasti vaunulenkeillä ja peräti yhden kerran kotikuntosalilla, tehnyt lumitöitä, kantanut lattialla viihtymätöntä vauvaa mukana joka askareessa, käynyt poikien kanssa uimassa, laskettelemassa ja hiihtämässä ja joskus harvakseltaan uhrannut ajatuksen lantionpohjalihaksilleni. Arki on ollut ihan eri lailla aktiivista kuin töissä ollessa, jolloin tulee istuttua tuntitolkulla päätteen ääressä.
Liikunta ei kuitenkaan ole vienyt kiloja, vaan enimmäkseen kiitän siitä joulun jälkeistä ryhtiliikettä ruokavaliossani. Herkuttelut olen jättänyt muutamaan kertaan viikossa, lisännyt kasvisten määrää, korvannut höttöhiilarit täysjyvällä ja pitänyt ateriarytmin säännöllisenä. Ihan perusjuttuja siis. Hyvänä mallina on toiminut ruokavalio, jota noudatin raskauden loppuvaiheessa raskausdiabetesdiagnoosin saatuani. Aivan viime viikkoina tuntuu vielä tapahtuneen nopeampaa vetäytymistä vatsan alueella, vaikken ole tehnyt mielestäni mitään poikkeavaa. Kenties imetyksen vähenemisellä ja hormonitoiminnan palautumisella kohti perustilaa on osuutta asiaan. Tai sitten vain aika on tehnyt tehtävänsä.
Toivottavasti suotuisa kehitys jatkuu. Töihin palatessa täytyy kyllä kiinnittää huomiota ruokarytmiin ja ruoan laatuun (vuorotyö tuppaa sekoittamaan molemmat) sekä riittävään aktiivisuuteen arjessa. Ehkä alan vihdoin käymään kuntosalilla tai sitten vain iloitsen ulkoilusta valoisissa kevätilloissa. Seuraava etappi tässä raskauden jälkeisessä matkassa on käydä uudelleen sokerirasituksessa ja toivottavasti saada siitä normaalit lukemat. Jossain vaiheessa ajattelin lisäksi käydä omatoimisesti tarkistuttamassa veriarvot, vaikka hemoglobiini oli kyllä jo jälkitarkastuksen aikaan hyvässä nousussa.
Kaiken tämän lenkkeilyn vastapainoksi aion huomenna leipoa pullaa!
-
Kohta viisikuinen
Kiitos kivoista kommenteistanne edelliseen postaukseen! Vastaan niihin pian.
Tänään kuvia meidän kohta viisikuisesta murulaisestamme. Hän on siinä hieman hankalassa iässä, jossa ympäristö kovasti kiinnostaa, mutta taidot eivät vielä riitä tutkimaan sitä omatoimisesti. Siispä lattialta kuuluu ponnekas huuto, joka käskee ottamaan syliin ja näyttämään, mitä äiti keittiössä puuhailee. Hän on erittäin kiinnostunut siitä, mitä muut pistävät suuhunsa, ja soseiden syöminen on lähtenyt hyvin käyntiin eri makuja maistellen. Omasta nokkamukista hörpätään vettä päälle.
Yöt ovat tällä hetkellä hyvin rikkonaisia. Vaikka imetykseni on alusta asti ollut jonkinlaista nilkutusta pulloruokinnan rinnalla, ihmeen hyvin rinta on kuitenkin jaksanut kiinnostaa tähän asti. Lopettaisin kyllä imetyksen mielelläni kokonaan, sillä välillä vallitsee suuri hämmennys siitä, mistä ruoan oikein pitäisi tulla, ja lopputuloksena maitoa ei juoda ollenkaan. Toisekseen olen joutunut öisin tutin rooliin, ja kadonnutta rintaa kaipaillaan tunnin-puolentoista välein. Tyttö ei ole suostunut syömään oikeaa tuttia, mutta tänään kävin ostamassa liudan erilaisia malleja ja nyt kokeilemme, josko jokin niistä kelpaisi. (Tällä hetkellä hän torkkuu rintarepussa luonnonkuminen tutti suussaan, lupaavaa.)
Päiväunia torkutaan edelleen puolen tunnin tai hyvällä lykyllä tunnin pätkissä, joten kyllä tässä aika monena on saanut olla ja omista päiväunista on ollut turha haaveilla. Tavallaan olen kestänyt väsymystä hyvin, olen vain laskenut rimaa reilusti toisaalla. Kuluvan kuun aikana teemme kuitenkin mieheni kanssa vaihdon: hän jää kotiin vauvan kanssa ja minä menen töihin. Hieman jännittää miten paletti sitten pyörii; kenties oikein hyvin, mutta pitäähän sitä vähän murehtia! Jatkan tästä töihinpaluuasiasta vielä myöhemmässä postauksessa.
Tuleekohan tyttö väritykseltään tummaan äitiinsä vai vaaleaan isäänsä? Vauva on edelleen sinisilmäinen, mutta poikienkin silmät muuttuivat ruskeiksi vasta vuoden iässä. Päätä peittävästä nöyhdästä on vaikea mennä sanomaan mitään, mutta katsokaapa tuota liikuttavaa takatukkaa. Pojat olivat tässä vaiheessa ihan blondeja ja nyt heistä on kasvanut ristiverisiä nuorukaisia. Onkohan tytöstä tulossa brunette?
