-
Apua, lapseni harrastavat!
Kaupallinen yhteistyö Earth Controlin ja Asennemedian kanssa
[envira-gallery id=”6191″]
Joskus aiemmin vannoin, että itse en ainakaan tule sortumaan lasten harrastusrumban pyörittämiseen ja siihen, että olen kaikki illat kuskina milloin missäkin. Mutta kun katsoo tämän syksyn kalenteria, voi todeta joutuneensa pyörtämään jälleen yhdet pyhät puheet. Esikoisella on kolme harrastusta ja nuorimmaisellakin kaksi. Valinnanvara on pääkaupunkiseudulla suuri mutta niin ovat välimatkatkin – täällä kehäteiden varressa harkkakuskiksi päätyminen on pikemminkin sääntö kuin poikkeus.
Mitä meillä sitten harrastetaan? Olen jo puhunut blogissa tanssikoulusta. Tämä on, kuten ehkä arvaatte, äidin valitsema harrastus ja mielestäni edelleen lasteni paras. Tänä syksynä myös kuopus aloitti tunnit, ne ovat onneksi peräkanaa isoveljen tunnin kanssa. Tanssikoulu on kohtuullisen matkan päässä, yhtä aikaa rento ja ammattimaisesti pyöritetty. Mitä harrastuksen sukupuolijakaumaan tulee, street-tunnilla on paljon poikia ja opekin on mies, pojille tärkeä esikuva. Koulun joulu- ja kevätnäytöksissä huomaa kuitenkin, että lähes kaikki pojat putoavat pois alakouluvuosien aikana, hmph!
Harrastin itse nuorempana paljon musiikkia, soitin pianoa, lauloin kuorossa, mutta minulla ei ollut koskaan yhtään liikuntaharrastusta, mikä näin jälkeenpäin on vähän harmittanut. Tanssissa yhdistyy mielestäni kivalla tavalla musikki ja kehollisuus ja toivon, että tästä voisi tulla tulla pitkäikäinen harrastus. Joku sieltä takarivistä hoksaa ehkä kysyä, miksi en sitten itse mene tunneille, jos pidän sitä niin hienona – no, viime syksynä itse asiassa kävinkin jonkin verran nöyryyttämässä itseäni latino show -tunnilla, joka pidettiin viereisessä salissa samaan aikaan esikoisen tunnin kanssa. Harmikseni en kuitenkaan pystynyt osallistumaan riittävän usein pysyäkseni kärryillä koreografiasta, sillä välillä olin tietenkin töissä – tai mies oli töissä ja jouduin ottamaan myös nuoremman pojan tanssikoululle mukaan.
[envira-gallery id=”6193″]
Soittotunnit eivät tunnu olevat muodissa, vaan lasten harrastaminen on erittäin liikuntapainotteista. Meidänkin perheessä ainoa ei-liikuntaharrastus on Lasten tiedekoulu, jossa esikoinen käy kerran viikossa tutustumassa robotiikan saloihin. Kerhossa rakennetaan kojeita Legon Mindstorms-sarjaa apuna käyttäen ja opettajilla on yleensä taustaa kasvatustieteelliseltä, tekniseltä tai luonnontieteelliseltä alalta. Tiedekoululla on toimintaa useilla paikkakunnilla; kannattaa käydä katsomassa kurkkaamassa tuntivalikoimaa kotisivuilta. Tämä saattaa olla juuri oikea kerho kaverille, jota ei jääkiekko kiinnosta. Harrastusten sukupuolittumisesta puheenollen joukkoon mahtuisi mainiosti myös muutama tyttö…
[envira-gallery id=”6197″]
Ja futis. Futis koska kaverit, pelipaita ja tekonurmikenttä ihan kodin lähellä. Treenit kahdesti viikossa, turnaukset ja harkkapelit. Tällä hetkellä robokerho menee tosin toisten treenien päälle, katsotaan miten tilanne muuttuu sisäpelikauden alkaessa. Kuskaa, kustanna, kannusta, vai miten se meni. Mantraan voisi lisätä vielä ruokkimisen. Yleensä ehdimme syödä lämpimän ruoan kotona, mutta välipaloina harrastusrumbassa kuljetan mukana Earth Controlin pähkinä- ja kuivahedelmäsekoituksia, joista saa sekä proteiinia että energiaa. Pieniin suihin uppoaa parhaiten sekoitus, jossa on pähkinöitä, rusinoita ja papaijaa ja myös kuivatut omenalastut ovat rapea suosikki. Itse tykkään napata mukaan töihin iltavuoroon pussillisen suolaamattomia cashewpähkinöitä, joihin tartun, kun makean- ja napostelunnälkä yllättää.
[envira-gallery id=”6195″]
Miten teidän perheessänne harrastukset on järjestetty? Riittääkö yksi, vietetäänkö hallilla viisi iltaa viikossa vai onko harrastaminen perheen yhteistä aikaa? Tänä syksynä kipuilin sen asian kanssa, että partio ei kerta kaikkiaan mahdu kalenteriin. Minulle se oli henkireikä ja elämäntapa aikuisikään asti. Myös soittotunnit saavat vielä odottaa. Menoja on mielestäni aivan riittävästi, joku voisi sanoa että liikaa. Toisaalta tässä vaiheessa muistuvat mieleen talven pimeät illat ja välillä mahdottomat, loskaiset kelit. Niinä iltoina mukavista harrastuspaikoista osaa olla kiitollinen, vaikka se vähän vaatisikin kuskaamista ja eväitä.
Earth Controlin Facebook-sivuilta löydät lisää tuotevinkkejä ja myös reseptiikkaa arjen rouskuviin hetkiin!
5 kommenttia artikkeliin Apua, lapseni harrastavat! -
Viikkoni kandina: laskimoverinäyte, sananen pääsykokeesta ja sukupuiden saloja
(Tai oikeastaan kaksi viikkoani kandina, postaussarja hakee vielä rytmiään.) Uudet opiskelijat eli alfat ovat ilmestyneet Meilahteen. Yritän muistella omaa alfasyksyäni 2015, mutta turhaan, se vain vilahti ohi. En muiden kiireiden vuoksi osallistunut juuri mihinkään alkuvaiheen rientoihin tai orientaatioihin ja varsinaiset opinnot lähtivät alfasyksynä käyntiin hyvin hitaasti. Tuolloin en sitä paitsi ollut edes kertonut opinnoistani töissä tai monelle lähipiirissäkään. Yliopistolle livahtaminen oli jännittävä pikku salaisuus.
Alfoja katsellessa miettii väkisinkin pääsykoetta, tuota lääkiksen suurta mörköä. Olen todella iloinen, että niin moni on rohkaistunut ottamaan yhteyttä ja kertomaan opiskeluhaaveistaan, mutta suuret pahoittelut, etten ole ehtinyt vastata kaikille henkilökohtaisesti! Joskus viesteissä kysytään, kannattaako hakeminen ja miten perheellinen ja työssäkäyvä saa opiskelun onnistumaan. Valitettavasti näihin ei ole mitään yleispätevää vastausta, jokaisen tilanne on niin erilainen. Hakuprosessi voi venähtää, jos mitään taustaa fysiikasta, kemiasta ja biologiasta ei ole, mutta mahdottomaksi sitä ei kannata julistaa, siitä on opiskelijoissakin paljon esimerkkejä. Minulla on to-do-listalla laatia jonkinlainen vinkkipostaus pääsykokeisiin, mutta tässä ja nyt annan kaksi neuvoa lääketieteen opinnoista haaveileville. 1) Seuraa tilannetta, pääsykoekäytännöt ovat nyt muutoksessa. Ensi kevänä uutta on ainakin yhteishaku kaikkiin Suomen lääkiksiin, myös ylioppilastutkinnon arvosanojen merkitys saattaa korostua, kun pääsykokeista luopuminen etenee. 2) Nyt on hyvä hetki aloittaa valmistautuminen kevään 2018 pääsykokeeseen.


Mutta kouluaiheisiin. Pari viikkoa on vierähtänyt tutuissa rutiineissa. Mieleenpainuvin kokemus viime viikoilta oli laskimoverinäytteen otto kurssikaverilta. Tähän mennessä emme ole vielä tehneet oikeastaan mitään toimenpiteitä, joten neulan työntäminen toisen suoneen oli kutkuttavaa. Oman jännityksensä siihen tuo se, että pistät tuttua ihmistä, joka tietää sinun olevan ensi kertaa asialla. Onneksi kurssikaverin suoni löytyi ja veri saatiin talteen. Itse asiassa vaikeampaa kuin pistäminen oli näyteputkien vaihtaminen niin, ettei neula pääse liikkumaan. Näytteet analysoitiin laboratoriossa ja pääsimme sitten vielä tutkimaan veriarvoista omaa terveydentilaamme.


Salil eka. Haartman-instituutin ravintola varhain aamulla.

Enimmäkseen koulunkäynti on kuitenkin tätä. Huomenna on lukuvuoden ensimmäinen tentti, Lääketieteellinen genetiikka. Tämä oli todella mielenkiintoinen kurssi, sillä genetiikka on nopeasti kehittyvä ala, jossa voi lähivuosina olla suuria murroksia edessä. Toisaalta sairauksien periytyvyyttä tutkitaan edelleen myös ihan perinteisin menetelmin esimerkiksi sukupuita piirtämällä.
Kurssilla oli potilasopetusta, jossa tapasimme henkilöitä, jolla on jokin perinnöllinen sairaus, sekä vanhempia, jotka olivat menettäneet lapsensa sellaisen vuoksi. ”Potilaat” olivat siis pääasiassa normaaliarkea eläviä ihmisiä. Oppikirjan mukaan yli 200 000 suomalaista sairastaa perinnöllisiä sairauksia ja yllättävää kyllä, moni elää ilman diagnoosia. Näin aloittelevan lääkärin näkökulmasta tärkeintä olisikin tunnistaa sairaudet tai alttius esimerkiksi perinnölliseen syöpään ja ohjata henkilö jatkotutkimuksiin.
Tässä vaiheessa taidan kuitenkin pistää läppärin kiinni ja jatkaa viimeisen illan lukuja!
-
Ekaluokkalaiseni mun – kirkkain silmin koulutielle
Kaupallinen yhteistyö Silmäaseman kanssa

Kun nuorena kuvittelin itseni äidiksi, siihen liittyi aina asetelma, jossa lapseni tekisi läksyjä keittiön pöydän ääressä samalla kun itse hääräilisin keittiössä. Harva asia vanhemmuudessa kuitenkaan toteutuu niin kuin on otaksunut, joten melkein hämmästyin, kun viime viikolla löysin itseni keskeltä tuota haavekuvaa: valmistelin lohta uuniin laitettavaksi ja katselin pöydän ääressä istuvaa pientä poikaa, joka raapusti kuvioita tehtävävihkoonsa. Meillä on todellakin perheessä koululainen ja uusi jännittävä elämänvaihe on alkanut.
Teknisesti ajatellen kouluun meno ei ollut vaikea suoritus. Koulu on sama tuttu rakennus, jossa esikoinen on käynyt päiväkotinsa ja esikoulunsa, eikä koulumatkaakaan ole kuin muutama sata metriä. Luokkatovereissa on paljon jo päiväkotiajoilta tuttuja kavereita. Poika itse ei osannut pitää muutosta niin mullistavana kuin me aikuiset ja hämmentyi, kun häneltä pitkin kesälomaa tentattiin ”jännittääkö kouluun meno” ja ”onko kynät jo teroitettu”. Olimme muutenkin yrittäneet jakaa kouluun liittyviä muutosaskelia pitemmälle ajanjaksolle, jotta kaikki asiat eivät tulisi mullistuksena yhdellä kertaa. Esimerkiksi oma puhelin hankittiin jo alkuvuodesta ja sen kanssa toimimisen pelisääntöjä on opeteltu vähä vähältä. Kevään ja kesän aikana esikoinen taas opetteli liikkumaan omatoimisesti kodin ulkopuolella, ensin lähileikkipuistoon, sitten vähän pitemmillekin retkille.
[envira-gallery id=”6145″]
Toisaalta paljon on oppimista. Kelloa ekaluokkalaisemme ei vielä tunne ja sen opiskelu pitäisikin aloittaa hankkimalla viisarikello ranteeseen ja kodin seinälle. Omien välipalojen valmistamisen suhteen pitäisi tsempata – palvelu on kotona pelannut vähän liiankin hyvin. Kengännauhojen sitomisen ajattelin toistaiseksi sivuttaa hankkimalla tarralenkkareita. Ja eikös koulussa ole nykyään valmiiksi kuoritut perunat? Onneksi koulun väki on ollut ihanan kannustavaa sen suhteen, mitä pienen tarvitsee osata ja monessa kääntessä on korostettu sitä, että ekaluokalla vasta opetellaan koululaisen taitoja.
[envira-gallery id=”6144″]

Huomaan silti olleeni erityisen tarkkaavainen lapseni suhteen viime aikoina: mitä ja kenen kanssa hän leikkii, onko hän apea, onko hän iloinen? Syökö hän riittävästi, valittaako hän oloaan, mahaa tai päätä? Jaksaako hän keskittyä käsillä olevaan tehtävään? Toisaalta on hyvä muistaa, että jos ongelmia ilmaantuu, niillä saattaa olla yksinkertaiset ja helposti korjattavissa olevat syyt. Esimerkiksi keskittymisvaikeuksien tai lukuhaluttomuuden takaa voi löytyä ongelmia näön suhteen. Näöntarkastus tehdään lapselle ensimmäisen luokan terveystarkastuksessa, mutta jos kotona on jo herännyt epäily näkövaikeuksista, lapsen kanssa voi mennä käymään optikolla. Silmäasema tulee tänä syksynä mainiolla tavalla vastaan ekaluokkalaisia ja haluaa tarjota kaikille koulutiensä aloittaville ilmaiset silmälasit ja linssit, mikäli lääkäri toteaa niille olevan tarvetta (alle 8-vuotiaan lasit määrää lopulta aina silmälääkäri).
Näköongelmista voivat kertoa mm. toistuvat päänsäryt, television katselu lähietäisyydeltä tai varovainen liikkuminen maastossa. Lue täältä lisää siitä, miten huomaat että lapsesi ei näe riittävän hyvin ja muista käyttää hyväksesi Silmäaseman mahdollisuus ilmaiseen näöntarkastukseen. On tärkeää, että kaikki saavat aloittaa koulutiensä samoista lähtökohdista!
-
Lapissa vaelluskokemusta hankkimassa
Kesää 2017 ei muisteta rusketusrajoistaan, mutta me haimme vielä ekstrakovuutta suuntaamalla juhannuksen jälkeisellä viikolla Lappiin. Säät olivat silloin suunnilleen samat kuin syys-lokakuussa. Lämpötila liikkui päivisin kymmenen asteen molemmin puolin ja välillä ripotteli sadekuuroja (lunta satoi onneksi vasta retkeämme seuranneella viikolla). Shortsit sai siis unohtaa, mutta onneksi joka sään varustus oli pakattu Nissaniin. Oma auto on pitkien välimatkojen maassa hyödyllinen. Helsingistä lähteville yöjuna hyvä vaihtoehto, mutta me starttasimme matkaan Seinäjoelta, jossa olimme olleet keskikesän juhlaa viettämässä. Lähdimme matkaan aamukahdeksalta ja ajoimme miehen kanssa puoliksi kahdeksantuntisen matkan Leville. Tulimme perille illansuussa, majoituimme Levi Hotel Spahan ja ehdimme vielä illaksi kylpylään. Seuraavana päivänä ehdimme ihmetellä hetken Levin maisemia, kunnes jatkoimme päiväunien mittaisen ajomatkan Pallakselle.

Hotelli Pallas on vanhan matkailuhotelliperinteen viimeisiä saarekkeita Suomessa. Pieni remontti olisi hotellissa tarpeen, mutta toisaalta se huokuu suojelemisen arvoista nostalgiaa menneiltä vuosikymmeniltä. Pallakselle on haettu kaavamuutosta suuremman hotellin rakentamiseksi, mutta hanke on käsittääkseni jäissä valitusten vuoksi. Miehen kanssa lietsoimme nostalgiaa entisestään muistelemalla kesää viisitoista vuotta sitten, jolloin olimme kahdestaan vaeltamassa Pallas-Ounastunturin maastoissa ja jolloin reittimme päättyi Pallas-hotellille.
Viime vuosina vaeltamista ei ole harrastettu eivätkä pojat ole erityisen kokeneita retkeilijöitä – vielä. Harjoittelimme patikointia kahtena päivänä hotellin läheisillä reiteillä, ihmettelimme poroja, maisemia ja vanhan matkailuhotellin raunioita ja valmistimme demohenkisesti Trangialla ruokaa. Toisena päivänä tosin sumu saapui pilaamaan hyvän yrityksen huiputtaa Palkaskero.






Pallakselta lähtiessä arvoimme hieman, mihin suuntaisimme, mutta lopulta valinnan saneli se, että Saariselän kylpylä oli remontissa. Uintimahdollisuus piti olla, joten jatkoimme Kuusamon Holiday Clubiin. Melkoisia lapinkävijöitä, tiedän! (Ja teknisesti ottaen Kuusamo taitaa olla Lapin ulkopuolella.) Kuusamossa viihdyimme pari yötä, kävimme niinikään päiväreissulla Pienellä Karhunkierroksella ja ihmettelimme myös Kiutaköngästä. Yhtenä matkailuvinkkinä mainittakoon Kuusamon Suurpetokeskus. Siinä missä Korkeasaaressa nalleja ihaillaan kaukaa kaiteiden takaa, Kuusamossa karhut pääsee näkemään todella läheltä. Ihan varma en ole, missä määrin paikka täyttää villieläinten pidolle asetetut vaatimukset, mutta karhun näkeminen käsivarren mitan päästä on kyllä vaikuttava kokemus. Toisessa postauksessa olen kirjoittanut tarkemmin ulkoilu- ja retkeilymahdollisuuksista Kuusamossa.


Olisi kiva tehdä nyt vielä syyslämpimien aikana pieni retki poikien kanssa vaikka Nuuksioon ja kokeilla myös maastossa yöpymistä. Haaveena on, että tulevina vuosina päästäisiin kunnon vaelluksille koko perheen voimin. Ajattelin, että tämä postaus saattaisi olla ajankohtainen niille, jotka suunnittelevat ruskaretkeä Lappiin – pohjoisen ruska on tyypillisesti parhaimmillaan syyskuun puolessa välissä, säät tietysti vaikuttavat vähän. Ja talvikin on tulossa. Levi ja Ruka olivat kasvaneet aika lailla viime näkemästä. Oikeastaan vasta nyt tajusin Lapin talvimatkailun volyymin. Laskettelua pitäisi kyllä ensin käydä treenaamassa täällä etelän hiihtokeskuksissa – omat laskettelukokemukset ovat edelliseltä vuosikymmeneltä ja pojat eivät ole olleet rinteessä ollenkaan.
Onko joku suuntaamassa vielä tänä syksynä pohjoiseen?
-
Viikkoni kandina: uusi kouluvuosi, Meilahden arkkitehtuuria ja obduktio-opetusta
Tästä se starttaa – blogini uusi postaussarja, jossa kerron lääketieteen opintojeni edistymisestä. Olen jo pitempään halunnut kirjoittaa enemmän arjessa kiinni olevia postauksia, joten mikä olisikaan parempi aihe. Kuvituksena tulee olemaan pääasiassa kännykkäräpsyjä, peiliselfieitä ja muuta vanhan kunnon blogiajan materiaalia. En vielä osaa tarkkaan luvata, kuinka usein sarja päivittyy – ajatus on, että julkaisisin postauksen kerran viikossa perjantain-lauantain aikana, mutta se saattaa osoittautua liian kunnianhimoiseksi aikatauluksi. Katsotaan siis, millaiseksi käytäntö muodostuu. Luonnollisesti lääkärin vaitiolovelvollisuus koskee myös opiskelijaa, joten potilastapauksia täällä ei ruodita – tarina keskittyy omaan polkuuni uudella uralla.

Koulu alkoi tällä viikolla ja nyt startannut vuosi on kolmas eli gammavuosi. Helsingissä vuosikurssit on nimetty kreikkalaisten aakkosten mukaan (alfa, beeta, gamma, delta, epsilon, zeta). Kaksi ensimmäistä vuotta olivat ns. prekliinisiä opintoja ja lokakuussa alkavat kliinisen vaiheen kurssit. Tällä hetkellä olemme välimaastossa, kliinisteoreettisessa vaiheessa.
Yksi parhaimpia asioita opiskelussa on ollut Meilahti opiskeluympäristönä. Lääketieteellinen tiedekunta pitää majaa sairaala-alueen reunalla olevassa Biomedicumissa ja vieressä on opiskelijakirjasto Terkko sekä Haartman-instituutti, jossa suurin osa alkusyksyn opetuksesta pidetään. Vuonna 1966 valmistunut Einari Teräsvirran suunnittelma Haartman-instituutti edustaa suuresti ihailemaani arkkitehtuurin aikakautta ja on myös osittain kalustettu mid century modernin henkeen.


Kouluun meneminen on vielä kahden vuoden jälkeenkin suuri palkinto. Luennoilla istuminen teekupin kanssa on minun omaa aikaani. Aloitin syksyn suhteellisen reippaasti olemalla läsnä monella luennolla. Preklinikassa en juurikaan luentoja harrastanut ajanpuutteen vuoksi – koin, että käytän sen ajan hyödyllisemmin opiskelemalla asioita itse (luennot eivät pääsääntöisesti ole pakollista opetusta). Ja osittain näin olikin, preklinikassa oli yleensä viikottain paljon luettavaa. Nyt olen kuitenkin päättänyt antaa luennoille mahdollisuuden. Kyllä minulla edelleen on sellainen olo, että niiden ulkopuolella pitää tehdä paljon työtä, mutta asiantuntijoiden hyvin valmistellut esitykset ovat olleet mielenkiintoista kuunneltavaa.

Heti tällä viikolla starttasi kolme kurssia, jotka jatkuvat päällekkäin viiden viikon ajan. Patologia 2 on jatkoa kevään patologian kurssille. Lisäksi meillä on Lääketieteellisen genetiikan kurssi, joka selvittää perimän osuutta tautien synnyssä, sekä Kliinisen kemian kurssi, jossa perehdytään terveydenhuollossa tarvittaviin laboratoriotutkimuksiin.

Luentojen ja seminaarien lisäksi opinnot koostuvat tällä jaksolla ryhmäopetuksista sekä muutamista harjoituksista ja potilasopetuksista. Patologian opintoihin kuuluu osana myös obduktioita. Olin mukana keväällä jo kahdessa ja heti tällä ensimmäisellä viikolla oli kolmas. Nämä ovat siis oikeille vainajille tehtäviä lääketieteellisiä ruumiinavauksia, joiden tarkoituksena on selvittää vainajan kuolinsyy. Varsinaisen vastuun kantaa opettava obdusentti, ja me opiskelijat avustamme. Obduktioista tuntemukset ovat kahtiajakoiset. Kuoleman ja ihmisen ruumiillisuuden on joutunut kohtaamaan ihan uudessa mittakaavassa mutta toisaalta nämä opetukset ovat olleet todella hyödyllisiä.

Viikonloppu tulee tarpeeseen, sillä olen kouluvuoden alun kunniaksi hankkinut muhkean lentsun. En malttanut heti ensimmäisellä viikolla jäädä parantelemaan sitä kotiin, vaikka tarvetta olisi ehkä ollut. Näin syksyn alussa sitä on energiaa täynnä, mutta pitää muistaa säästellä voimia, edessä on touhukas talvi!
-
Kun nainen rakentaa talon
Kaupallinen yhteistyö Asennemedian ja Pohjolan Design-Talon kanssa
Joskus vuosia sitten, aikana ennen Instagramia, seurasin blogia nimeltä ”Nainen rakentaa talon”. Vai olikohan se sittenkin ”Äiti rakentaa talon”? Joka tapauksessa teema oli inspiroiva. Perinteinen käsitys valitettavasti kuuluu, että nainen ei rakenna taloa kuin korkeintaan miehen, isän tai muun läheisen mieshenkilön myötävaikutuksella. Onneksi ummehtuneita asenteita on ravisteltu tällä vuosikymmenellä. Nykyajan urbaanieläjillä tiedot ja taidot rakentamisesta ovat usein identtiset sukupuolesta riippumatta. Oppimisen halu ja tiedonhaun taitokaan eivät ole x- ja y-kromosomeihin sidottuja!
Nykyään ei muutenkaan tarvitse olla kirvesmies taloa rakentaakseen – sen ovat mahdollistaneet yhä monipuolisemmat ja yksilöllisemmät valmistalomallistot ja avaimet käteen -tyyppiset toimitukset. Mieleen nousee eräs tuttavapiirini nainen, joka toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja suunnitteli ja rakennutti unelmiensa mukaisen talon tänne pääkaupunkiseudulle. Ja jo kaksilla peräkkäisillä asuntomessuilla on esitelty sinkkunaisen itselleen rakennuttama kohde, joten jonkinlaisesta tuoreesta ilmiöstä lienee kyse. (Ylipäätään asuntomessuilla Mikkelissä näkyi hyvin se, ettei omakotirakentaminen ole enää vain ydin- ja lapsiperheiden oikeus.)
Voiko pelkän maalaisjärjen varassa rakentaa talon? Jonkinlainen taustatuki on hyvä olla olemassa, kun taloprojektiin ryhtyy. Sellainen löytyy esimerkiksi Design-Talon Kotiräätälipalvelusta, johon tutustuin Vantaan Design-Talo Studiolla. Kotiräätäli on rakentajan henkilökohtainen asiantuntija-apu, joka osaa opastaa rakentamiseen liittyvissä valinnoissa aina tontin ostosta lämmitysjärjestelmään ja ulko-oven valintaan.

Studiolla vierailu on kuin tulisi jonkun kotiin. Kengät vaihtuvat eteisessä sisätossuihin ja vierailija ohjataan kodikkaasti keittiön pöydän ääreen pohtimaan ideoitaan. Siitä voi siirtyä hahmottelemaan tulevan kodin sijoittelua tontilla, pohjaratkaisua ja julkisivuja. Kaikista välivaiheista tallennetaan kuvat, joita voi käydä tarkastelemassa verkkopalvelussa omilla tunnuksillaan. Parasta on kuitenkin suunnittelun joustavuus. Vaikka Design-Taloltakin löytyy perinteinen talomallikirja pohjineen ja julkisivuineen, siihen kannattaa suhtautua lähinnä inspiraation lähteenä. Jokainen talo suunnitellaan yksilöllisesti ja tavoitteena on paketti, jossa odotukset ja budjetti kohtaavat. Kun sopimus on allekirjoitettu, budjetti pitää ja muuttovalmis koti syntyy yhdeksässä kuukaudessa.
Onneksi kaikkia valintoja ei tarvitse tehdä kertaheitolla. Sisustajan mielestä projektin hauskinta osuutta eli pintoja ja kalusteratkaisuja voi pohtia rauhassa myöhemminkin. Studiolta löytyy mallit mm. lattiapinnoista, seinien sävyistä, tapeteista ja laatoista. Eri vaihtoehtoja voi pyöritellä ja sommitella kaikessa rauhassa ja tallentaa kuvat verkkoon myöhemmin tarkasteltaviksi.
[envira-gallery id=”6086″]

[envira-gallery id=”6087″]

Näillä eväillä minäkin saattaisin ryhtyä taloprojektin pääkoordinaattoriksi tai ainakin hallituksen tasavertaiseksi jäseneksi. Tässä on nyt ollut päällekkäin mökkikuumetta ja talokuumetta ja remonttikuumetta, ja vaikka en koe rakentamisen olevan ajankohtaista juuri tällä minuutilla, jotain varmaan tapahtuu lähivuosina, kun opinnot ovat edenneet ja ajatukset kypsyneet.

Design-Talon talokirjan voit ladata täältä, ja jos haluat tutustua asuntomessuillakin esillä olleeseen uuteen Pala-mallistoon, kannattaa kurkata aiemmat postaukseni:
Asuntomessuilla palat loksahtavat kohdalleen
Messutalon tunnelmallinen sisustus – kun jenkkityyli kohtaa Pohjolan
Palan pihaideat: lisähuoneita sisäpihaltaKuka teillä rakentaa talon?
-
Ratkaisuja mökkikuumeeseen
Edes sateinen ja kolea kesä ei ole estänyt minua saamasta pahaa mökkikuumetartuntaa. Tuo erittäin tarttuva ja sitkeä kulkutauti vaanii selkeissä kesäilloissa, retkissä uimarannalle ja kaverin sienisaalista esittelevässä somepäivityksessä. Sisustuslehtien kesänumeroita selaillessa on noudatettava erittäin tarkkaa käsihygieniaa, sillä niistä virus tarttuu lähes vuorenvarmasti. Tunnistatteko oireet?
Olen potenut mökkikuumetta nyt pari vuotta. Talvisin tauti on yleensä hellittänyt iskeäkseen keväällä sitäkin suuremmalla voimalla. Aiemmin ajattelin, että mökin hankinta voisi tulla kyseeseen sitten joskus, kun talous sen sujuvasti sallii ja sopiva paikka löytyy. Huomaan kuitenkin pohtivani, että mökki olisi kiva juuri nyt. Pojat ovat sen ikäisiä, että he todella nauttisivat mökkeilystä ja suostuisivat viettämään siellä pitkiäkin aikoja ilman että kaverit ja harrastukset ajaisivat edelle.
Järkisyyt eivät välttämättä puhu mökin puolesta. Omakotitalossa on jo riittävästi puuhaa, joskus tuntuu että vähän liikaakin. Epäilen myös mökin käyttöastetta, kun kesäisin on niin paljon muutakin tekemistä tarjolla ja lomapäivät toisaalta tiukassa. Mökkikuume ei kuitenkaan kuuntele järkeä, vaan on pikemminkin vaistonvarainen vietti. Niin, jos mökki olisi mahdollista hankkia tuosta vain, se olisi varmaankin jo tehty.
[envira-gallery id=”6050″]

[envira-gallery id=”6051″]

Koulujen alkua edeltävänä viikonloppuna pääsimme maistamaan pikkuisen mökkielämää, kun olimme Pohjanmaalla suvun mökillä, jolla en ollut käynyt vuosiin. Tämä pieni hirsitupa on varustelutasoltaan vaatimaton, mutta perikunta on pitänyt siitä hyvää huolta ja tehnyt viime vuosina pienen laajennuksenkin. Mökin leppoisa tunnelma tarttuu helposti vierailijaan, ja taisin viettää sen terassilla yhdet tämän kesän rennoimmista hetkistä. Olen aina ajatellut, että unelmieni mökki olisi sellainen moderni musta kuutio, mutta ehkä se voisi olla myös punamullalla sudittu kodikas torppa?
[envira-gallery id=”6054″]

Miten sitten päästä käsiksi mökkielämään, jos lottovoitto, perintö tai lokkeilu toisten mökeillä ovat poissa laskuista? Ensisijaisesti tulee mieleen kesämökin vuokraus. Moni asia puhuu tämän vaihtoehdon puolesta, etenkin jos epäilee mökki-investoinnin jäävän vähälle käytölle. Vuokramökki houkuttelee myös sen vuoksi, että se ei niin helposti muutu työleiriksi – vuokramökin kunnossapidosta, talvitöistä ja suursiivouksista vastaa ensisijaisesti joku muu.
Mutta vuokramökille ei lähdetä spontaanisti viikonloppua viettämään, kun tietää sään suosivan. Eikä vuokramökkiä saa sisustaa ja tuunata itse!
Toinen vaihtoehto on yrittää päästä käsiksi mökkiomistukseen minibudjetilla. Yhteismökki yhdessä sukulaisten tai tuttavien kanssa jakaisi kustannukset mutta myös majoituskapasiteetin. Entäpä jos ostaisi kesämökikseen sen kaikkein vaatimattomimman tuvan ja remontoisi sitä vähä vähältä? Tai hankkisi unelmiensa tontin mutta pystyttäisi sille vain pienen rantasaunan ja jättäisi suuremmat rakennusprojektit rikastumista odottamaan?
[envira-gallery id=”6055″]
Onneksi syksy tulee ja voin jättää mökkikuumeen rauhassa muhimaan. Jään silti seuraamaan ainakin Vienan vanhan mökin tuunausprojektia, Kertun rakennussuunnitelmia ja Netan kodikkaan kesätuvan sisustusta ja viimeistelytöitä.
Onko siellä muita mökkikuumeesta kärsiviä tai sellaisia, jotka ovat jo suunnitelmansa toteuttaneet?
-
Työpiste ajattomista klassikoista: Lundia ja Iskun Tuoli 50
Kaupallinen yhteistyö Asennemedian ja Iskun kanssa
Tänä syksynä meillä alkaa ihan uusi elämänvaihe, kun perheessä on koululainen. Ison pojan viittaa on jo soviteltu harteille oman kännykän, uuden polkupyörän ja vapaamman liikkumisen kautta. Yksi iso muutos, josta poika on varsin innoissaan, on oma huone. Niin, tähän asti työhuoneena toiminut kolmas makkari on siirtymässä ekaluokkalaiselle. Muutos on ihanaa, mutta hieman haikeana luovun omasta työtilastani. Vaikka usein huomaan parkkeeraavani läppärini kanssa ruokapöydän ääreen, olen todennut tarvitsevani opiskelu- ja blogijuttuja varten myös rauhallisemman työpisteen ja säilytystilaa.

Muutos on ollut toki tiedossa hyvissä ajoin etukäteen ja olen ehtinyt pyöritellä mielessäni mahdollisia paikkoja uudelle työpisteelle. Vaihtoehtoina ovat olleet niin makuuhuone, eteiskäytävä kuin portaiden alle jäävä tila. Kaikkein luonnollisin sijainti työpisteelle tuntuu kuitenkin olevan yläaula, joka on tähän asti ollut tv- ja leikkihuoneena. Televisiota siinä ei enää juuri katsota. Leluja kyllä levitellään, mutta toiveikkaasti ajattelen, että leikit siirtyisivät enemmän lastenhuoneisiin nyt kun molemmat pojat saavat oman huoneen.
Yhteistyössä Iskun kanssa pääsin testaamaan, miltä työpiste yläaulassa oikeasti näyttäisi. Toiveena oli läppärin mentävä työpöytä, umpinaista säilytystilaa sekä avohyllyjä kirjoja ja asetelmia varten. Nämä kriteerit täyttävä kokonaisuus oli helposti koottavissa Lundian Classic-sarjasta. Se sai rinnalleen vielä kaksi muutakin klassikkoa Iskun valikoimista: pöytävalaisin on Benny Frandsenin suunnittelema Klassik ja työpöydän ääreen istuu kuin nakutettu Kurt Hvitsjön suunnittelema Tuoli 50, joka tuo monelle varmasti mieleen muistot kouluajoilta. Itse muistan tämän koivuvanerista taivutettuna ja harmain putkijaloin varustettuna, mutta uustuotannossa Iskun klassikko on saanut modernin värityksen. (Jos olet kiinnostunut hankkimaan tuolin vaikka koululaisellesi, huomasin juuri, että Tuoli 50 on viikkotarjouksessa 6.8. asti.)
[envira-gallery id=”5978″]

Isku aloitti yhteistyön Lundian kanssa viime vuonna ja nyt kaikissa myymälöissä on Lundian osasto. Itselleni lähin myymälä löytyy Vantaan Varistosta, jossa se on avattu uusittuihin tiloihin kauppakeskus Viisarin yläkertaan. Liikkeessä ovat näkyvästi esillä monet muutkin kotimaiset, usein perheyritysten valmistamat tuotteet, kuten HT Collectionin ja Pohjanmaan sohvat, nojatuolit ja pöydät. Skandinaavista designia edustavat esimerkiksi tanskalaisen Keben sirot istuimet sekä Design by Frandsenin valaisimet. Perinteikkään kotimaisen kalustetalon tavoin Iskulla on myös suomalainen muotoilijatiimi ja mallisto, joka valmistetaan omalla tehtaalla Lahdessa.
[envira-gallery id=”5981″]

Kun kyseessä on iso hankinta kuten sohva tai sänky, otan mielelläni apua vastaan asiantuntevalta taholta. Isku haluaa olla palveleva ja asiakasta kuunteleva huonekaluliike. Tarvittaessa tuotteet kuljetetaan kotiovelle, ja mikäli huonekalu vaatii kokoamista, siihenkin on saatavissa apua. Myös sisustussuunnittelua tarjoava TÄSMÄ-konsepti on kiinnostava: palvelun sivuilta voit tarkistaa vaikka heti, paljonko maksaisi kaluste-, väri-, tekstiili- ja valaistussuunnitelma tiettyyn tilaan, huoneeseen tai koko kotiin!
[envira-gallery id=”5982″]
Miltä työtila teistä näyttää yläaulassa? Vaikka kalusteet olivat vain kuvauslainassa, olin kokonaisuuteen todella tyytyväinen ja jäin pohtimaan vastaavaa ratkaisua. Yläaulassa työskennellessä saattoi lepuuttaa katsetta molemmin puolin avautuvissa maisemissa, mikä oli mukavaa vaihtelua mustan seinän edessä työskentelylle. Yhtä rauhallinen sijainti se ei tietenkään ole kuin vanha työhuone, mutta toisaalta pyrin tekemään työpäiväni läppärin äärellä silloin, kun pojat ovat koulussa ja päiväkodissa. Oven raosta pilkottaa seuraava muuten tuleva koululaisen huone, ehkä huomasitte että ainakin seinän väri on vaihtunut…

Loppuun vielä vinkki meneillään olevasta kivasta kilpailusta. Jos haluat sisustaa kotiasi Lundian tuotteilla 1500 euron edestä, kannattaa kurvata seuraavalla sisustusretkellä Iskun kautta. Ota kuva Lundian osastosta Iskun myymälässä, julkaise se Instagram-tililläsi #lundiaiskussa-tagin kera ja olet mukana! Kisa jatkuu 13.8.2017 asti, tarkemmat säännöt ja muiden ottamia kuvia löytyy kampanjasivulta täällä.
-
Moderni ryijy olohuoneen katseenvangitsijana

Olohuoneen korkealla seinällä komeilee nyt moderni ryijy, joka saatiin seinälle peräti vuosi saapumisensa jälkeen. Äitini tekemän ihanan lahjaryijyn sijoitusta mietittiin pitkään, mutta lopulta se löysi itseoikeutetusti paikkansa kodin paraatipaikalta. Ryijyn malli on kuvataiteilija Satu Peuran suunnittelema ”Hopea”. Se on taideteos, jossa jokainen näkee vaihtelevia muotoja ja hahmoja. Itse pidän erityisesti sen harmaata ja sinisen sävyjä yhdistelevästä värimaailmasta.
Viime vuosina ryijy on tehnyt kauniin paluun suomalaisiin koteihin. Kenties se kertoo kaipuusta johonkin aitoon ja pysyvään. Massatuotettujen esineiden rinnalle halutaan rauhaa ja juurevuutta. Modernissa sisustuksessa ryijy on tunnelman luoja. Villan lämmin pinta ja runsas tekstuuri pehmentävät tilan äänimaailmaa ja tuovat lämpöä pelkistettyynkin sisustukseen. Maanläheiset sävyt, luonnonmateriaalit ja käsityön tuntu istuvat täydellisesti tämän ajan skandinaaviseen tyyliin. Myös nuoret taiteilijat, kuten Melissa Sammalvaara ja Anna-Karoliina Vainio ovat kiinnostuneet perinteisestä ryijytekniikasta ja tuoneet sen tähän päivään abstraktein kuvioin ja raikkain värein.

Moderni ryijy käsityönä valmistaen vai valmiina ostettuna?
Äiti tilasi ryijyä valmistaessaan tarvikepaketin RP-ryijypalvelusta, jonka valikoimissa on useita upeita modernien ryijyjen malleja sekä värikylläisempään että minimalistisempaan makuun. Myös Suomen käsityön ystävillä on tarjolla moderneja ryijymalleja. Nuorempia skandisisustajia on tavoiteltu mm. Saanan ja Ollin Elonkierto-mallilla ja Dog Designin Retki-ryijyllä.
Ryijyn voi valmistaa joko ompelemalla pohjakankaalle tai kangaspuissa kutoen, kuten äitini teki. Edellämainittujen palveluiden kaikki ryijyt ovat tilattavissa myös valmiina. Ryijyn teko on kuitenkin erittäin aikaa vievää ja työtunnit lasketaan sadoissa, minkä vuoksi valmis ryijy maksaa tuhansia euroja. Perinteisten tekniikoiden rinnalle on noussut koneellinen tuftaus, jota monet ryijytaiteilijat suosivat. Kannattaa tutustua Joonas Salon, Studio Eisaman ja Vilpolan tuotteisiin. Lisäksi on tarjolla täysin teollisesti valmistettuja tuftattuja ryijyjä.
Kauniita moderneja ryijyjä ja seinävaatteita on myynnissä myös verkkokaupoissa:

classic collection
Rio-seinävaate

tinted
Tham-seinätekstiili

Jotex
Harvest-seinävaate
Jos haussa on kuitenkin nimenomaan perinteisellä tekniikalla toteutettu ja ehkä suuri ja näyttäväkin ryijy, suosittelen luomaan katseen second hand -markkinoille. Esimerkiksi Torissa ja huutokauppiailla kauniita ryijyjä näkee myynnissä vähän väliä. Käytettyä ryijyä ostaessa suosittelen yleisen kunnon ja siisteyden lisäksi tarkistamaan, että ryijyn yläreunassa on kuja tankoa ja ripustamista varten. Vanhoja ryijyjä on usein käytetty peitteinä, istuinalusina tai mattoina tai ne on ripustettu seinälle nastoilla tai naulaamalla.
Ryijyn ripustaminen
Äitini tekemän ryijyn yläreunassa on tällainen kuja tankoa varten. Mikäli kujaa ei ole, suosittelen sellaisen tekemistä ryijyn yläreunaan esim paksusta huovasta ommellen.
Ripustaminen oli oma projektinsa ja osasyy siihen, että ryijyn saaminen seinälle venähti. Emme halunneet porata tai naulata seinään, sillä tuollaisen ison seinäpinta-alan paikkailu ja maalaus myöhemmin on työlästä puuhaa. Vaihtoehdoksi jäi katonrajaan kiinnitettävä taulukisko ja siitä riippuvat huomaamattomat siimat, jotka tilasimme Kiskokaupasta.



Vaikka tila on korkea, halusin että ryijy ripustetaan mahdollisimman alas, suunnilleen siihen korkeuteen, johon se laitettaisiin yksikerroksisessa huoneessa. Kuvissa tuo korkea seinä on muuten aivan valtavan oloinen ja yllä olevassa kuvassa ryijy tuntuu hukkuvan suurelle seinälle. Luonnossa mittasuhteet ovat kuitenkin armeliaammat, sillä korkean tilan olemassaoloa ei normaalisti katseella rekisteröi.

Hauska yksityiskohta: äiti on piilottanut ryijyyn nimikirjaimensa. Jätän ne nettisalapoliisien löydettäväksi.
Moderni ryijy on olohuoneen kaunistus ja arvokas lahja, jota ihailen joka päivä. Välillä keskustelemme, mitä kukin perheenjäsen sen mystisissä kuvioissa näkee. Toisaalta modernien ryijyjen rinnalla varmasti perinteisemmätkin mallit löytävät oman paikkansa.

