-
Näin puhdistui tulisija
Tulen sytyttäminen takkaan on mukavaa puuhaa, mutta jälkien siivoaminen onkin sitten toinen juttu. Meillä takka oli päässyt aika mellevään kuntoon. Nokisista laseista hädin tuskin näki liekkien loimotuksen ja tuhkaa pöllähti ulos aina, jos luukun joku uskalsi avata.
Mies osti takan siivousta helpottamaan Bilteman tuhkaimurin, joka on tuo kaukonäkoisesti mustaksi jauhemaalattu pänikkä etualalla. Itselläni on hieman kahtiajakoiset ajatukset tällaisista kapistuksista. Pääasiassa pidän niitä tilaa vievinä turhakkeina, joita haaliessa käy helposti niin, että tulee hankkineeksi neljä, viisikin imuria eri tarkoituksiin. Mutta kun takka sijaitsee vaaleaksi sisustetun oleskelutilan paraatipaikalla, arvostaa tuhkaimurin siisteyttä ja helppoutta. Suurimmat hiilenkokkareet ja nokikeot kannattaa tosin kaapia pois ennen imurointia, sillä suodatin menee suurista tuhkamääristä herkästi tukkoon.
Nokeentuneiden lasien puhdistukseen on oma puhdistusaineensa, meillä on käytössä Uuniseppien oma versio. Pienten pesällisten polttamisen hyvin vetävässä takassa ei pitäisi muodostaa merkittävästi nokea, mutta kyllä meillä ainakin lasi oli päässyt kovin mustaksi. Tietysti poltettavan puun joukossa on ollut monenlaista raksaroskaa ja laudankappaletta. Onko teillä hyviä vinkkejä nokeentumisen minimoimiseen?
Jospa imurin kanssa tulisi nyt hääräiltyä useammin, kun sellainen on hankittu. Tunnelmallista iltaa!
13 kommenttia artikkeliin Näin puhdistui tulisija -
Pinkkiä… ja luovutan
Yritin kuvata jatkoa värihaasteelle tämän pinkin sohvatyynyn puitteissa. Viime keväänä koin vaaleanpunaisen pastelliherätyksen, josta on pitkälti syyttäminen House of Philia -blogia ja jonka seurauksena tämäkin tyyny tuli hankittua. Nyt syksyllä hento vaaleanpunainen tuntuu kotona päälleliimatulta ja tyyny onkin karkotettu yläkertaan, kohta kenties varastoon. Kenties se kevättalvella löytää jälleen paikkansa.
Kuvatessani turhauduin. Ehkä on vain tunnustettava, että sateenkaaren värejä meiltä ei löydy. Kiitokset kivasta haasteesta, mutta luovutan! Meiltä löytyy paljon mustaa, valkoista ja harmaata, ehkä ruskeaakin. Voisin kuvitella, että värien kirjo tulee meillä jonkin verran laajenemaan, mutta marimekkomaista iloittelua täällä ei tulla näkemään. Kiitos ja anteeksi.
-
Kevään odotus alkaa jo nyt
Alkamassa ei ole suosikkivuodenaikani, mutta jotain romanttista tässä kuolleessa, lunta odottavassa hetkessä on. Ehkä se johtuu siitä, että kevään odotus alkaa jo nyt. Tökin toiveikkaasti alennusmyynnistä ostettuja kukkasipuleita maahan ja toivon, että joku niistä yllättää minut iloisesti, kun aurinko sulattaa hankia. Vien ulkokalusteet varastoon, mutta suunnittelen jo, mitä kivaa hankkisin terassin piristykseksi seuraavana vuonna. Jos katsoo lehtensä pudottaneen puun oksaa, näkee siellä jo tulevan kesän lehtien silmut.
Hyvää alkavaa viikkoa siis!
-
Kameran takana bloggaajan poika
Jotkut lukijani varmaan miettivät, mitä 4- ja 1-vuotiaat lapseni tekevät sillä aikaa, kun kuvaan ja kirjoitan blogiin. Hoitaako joku muu heitä? Nukkuvatko he päiväunia? Katsovatko muumivideoita? Ehkä joskus näitä edellämainittujakin. Hyvin usein ovat kuitenkin kuvaustilanteessa mukana ”auttamassa” äitiä kameran säädöissä ja esineiden asettelussa. Etenkin taapero on kovin kiinnostunut kameran jalustasta, mikä on pitkillä valotusajoilla kuvattaessa sangen rasittavaa. Isoveli on sen sijaan innostunut itse kamerasta. Järkkäriä en ole neljävuotiaalle tohtinut antaa, mutta laatikon pohjalta kaivettua pokkaria hän käsitelee jo kohtalaisen taitavasti. Tänään filmille tallentui äidin kuvaushetki olohuoneessa.
Tähän loisto-otokseen on tallentunut hohdokkaan bloggaajan silmäpussit, otsarypyt, ergonominen työasento sekä päivän asuna toimiva vanha äitiyspaita.
Kuvista käy hyvin ilmi, millaiselta kotimme näyttää metrin mittaisen miehen vinkkelistä.
Mitä äiti kuvasi noin keskittyneesti? No tätä aikaansaannostaan. Tekeillä on aiemmassa postauksessa hehkuttamani Saanan ja Ollin Novitalle suunnittelema kirjoneuletyyny. Koska Novitan valkoista Hanko-lankaa ei enää ole jäljellä koko Suomessa (tarkistin), käytän Novitan villasekotteista Naavaa, jolla syntyy likimain yhtä tiheää neuletta. Nyt meneillään on harmaa-valkoinen tyyny, sininen lanka puolestaan on valkopohjaista kirjoneuletyynyä varten. Kyllä vain, trendiväri sininen hiipii meillekin.
-
Kurkistus eteisen säilytystilaan
Säiden kylmettyä on ollut pakko kaivaa lämpöisempiä vaatteita esiin. Viikonloppuna vietin pitkän tovin inventoiden junioreiden talvivarusteita ja alkuviikolla olen puolestani juossut hankkimassa uutta pipoa ja hanskaa kasvaville nuorille miehille. Ostoslistaa kasvatti kuopuksen päivähoitouran alku, joka on muuten sujunut oikein mukavasti, huh! Samaan syssyyn järjestelin eteiskomeron siihen kuntoon, että sitä kehtaa blogissakin esitellä. Tämä reilut pari metriä leveä, Elfan sisusteilla ja Kirenan liukuovilla varustettu järkäle nielaisee toistaiseksi mukavasti sisäänsä nelihenkisen perheen ulkovaatteet ja urheiluvälineet. Ainoastaan jalkineita varten meillä on tuulikomeron puolella lisäsäilytystilana Ikean Ställ-kenkäkaappi.
Kun komero on liu’utettu kiinni ja lapsiperheen kurahousukaaos sullottu peiliovien taakse, eteisen tunnelma on raikas ja seesteinen, kuten vaikkapa näistä vanhemmista kuvista voi todeta. Käytännössä ovet ovat kuitenkin lähes aina auki, eikä kukaan meistä ole ottanut tavakseen niitä sulkea. Niinpä meille saapuvaa tervehtii yleensä tällainen (tai pahempi) näkymä palosammuttimineen päivineen.
Liukuovet ovat kapealla käytävällä ehdottoman kätevät, mutta perinteisissä komeron ovissa on se hyvä puoli, että ne tulee yleensä suljettua!
-
Vaihtuva näyttely
Olohuoneen puinen taso on yhtä aikaa kotimme tarpeettomin ja tarpeellisin huonekalu. Periaatteessa vierastan tavaroita, joiden ainoa tarkoitus on olla esillä ja kauniita. On mukavaa, että koriste-esineilläkin on jokin merkitys: maljakko, kynttilä ja valokuva ovat hyviä esimerkkejä. Alun perin kaavailin puutasonkin tilalle käytännöllistä lipastoa. Silti näiden kuvien perusteella on selvää, että meillä on tainnut olla pientä vajausta paikasta, johon rakentaa kauniita asetelmia – sen verran innokkaasti olen tasoa stailannut viimeisen puolen vuoden aikana. Nuorimmainenkin on (miltei) oppinut, että tämä kaluste on äidin aluetta, johon pienillä kätösillä ei ole asiaa. No, kynttilöitä siinä ei kyllä tohdi polttaa. Onneksi myös anopin keramiikkataide on järeämpää kuin mitä ulkomuoto antaa ymmärtää.
Olipa valoisan kesäisiä muistoja tähän sumuiseen päivään. Löytyykö teiltä kotoa paikkaa vain kauniin turhuuden esittelyyn?
-
Toistuva kuvio
Huomaan toistuvasti soimaavani itseäni iltaisin siitä, kuinka paljon kuluneena päivänä jäi taas tekemättä. Kuvio on aina sama: aloitan päiväni laatimalla kunnianhimoisen to-do-listan – yleensä vähintään kuusi- tai seitsemänkohtaisen. Ryhdyn toimeen. Kuopuksen päiväunien aikana yleensä saankin jotain tehtyä. Mutta aina tulee jotain. Joku muu tarvitsee minua jossain muualla niistämään nenää, etsimään kadonnutta lelua, pitelemään laudan päätä. Minun aikani ei ole minun. Ja kas, on ilta ja olen listani kohdassa kolme.
On ehkä aika lopettaa itsensä ruoskiminen laiskuudesta, jos ei ole koko päivänä istunut aloillaan viittä minuuttia pitempään. On myös aika hylätä liian kunnianhimoiset to-do-listat. Sopiva mitta on selkeästi kaksi tai korkeintaan kolme kohtaa. On aika lopettaa multitasking lastenhoidon, työnteon ja rakentamisen välillä. Nimittäin tervetullut uutinen väsyneen pikku perheemme kannalta on, että kuopuskin aloittaa päivähoidon. Vaikka virastoaikaa noudatteleva hoitopaikka ei ratkaise kaikkia lastenhoito-ongelmiamme, tarkoittaa se vuorotyöperheessä enemmän yhteisiä vapaapäiviä, pitempiä yöunia ja väljyyttä aikatauluttamisen suhteen. Ehkä vähän laadukkaampia blogipostauksiakin?
Kuvan pannari liittyy tapaukseen, tai no, ainakin tähän lauantaipäivään.
-
Minäkö mustavalkoinen?
Suosittu värihaaste on saavuttanut minutkin, siitä kiittäminen on Vastarintama-blogia: ”Yksi väri. Yksi päivä. Haasteen tarkoituksena on löytää kodista 5 väriä ja esitellä ne eri päivinä ja haastaa jokaisena päivänä joku mukaan.” Alun perin haaste on lähtöisin Syhinä-blogista.
Gulp. Viisi väriä? Ovathan musta, valkoinen, harmaa ja beige värejä? Niinpä, en todellakaan ole mikään väri-iloittelija. Toisaalta en koe, että meillä olisi tylsän väritöntä. Normaalitilanteessa lelut, tuolinkarmeille unohtuneet vaatteet ja keittiön tasoja kansoittavat tavarat tuovat kotiin hyvinkin kirjavan lisän kotimme.
Jos oikein pinnistelen, löydän kyllä muutaman värin myös kotimme siitä versiosta, joka on tuttu stailatuista blogikuvista. Tämän postauksen aiheeksi valitsin vihreän. Vihreä vierailee meillä tuon tuostakin erilaisten leikkokukkien, yrttien ja (lyhytikäisten) huonekasvien muodossa. Aina ei tarvitse lähteä kauppaan vihreän perässä, vaan usein nappaan mukaani pienen palan luontoa ulkona liikkuessani. Ihmeellistä, miten se herättää sisustuksen eloon! Suosittelen kyseistä kikkaa myös kaikille bloggaajille. Kurkatkaapa vaikka tätä tai tätä postausta – tunnelma olisi aika erilainen ilman vihreitä oksia.
Blogikuvista on tuttu myös olohuoneen sohvilla ajelehtiva vihreäkuvioinen huopa. Se on syntynyt äitini ja mieheni yhteistyönä. Äidin osuus oli viltin kutominen villaloimeen kangaspuissa. Mieheni puolestaan teki jokin aika sitten viltistä huovan, kun päätti pestä sen pesukoneessa.
Vihreää on käytetty myös lastenhuoneessa, jossa sitä löytyy päiväpeitosta, matosta sekä hitusen myös seinällä olevasta maailmankartasta. Yksi väri siis selätetty, neljä edessä! Palaan niihin lähiviikkojen aikana, vaikka jatkossa joudun varmasti turvautumaan myös suojaväreihini.
Laitan vahingon kiertämään ja kiusaan tällä haasteella mustavalkoisesta vinkkelistä maailmaa tarkastelevaa Homevialaura-blogia.
-
Onneksi on perjantai… torstai… mikälie
Ah, perjantai. Siivottu koti, pizza uunissa, punaviiniä lasissa.
Siis mitä? Vinkataanko sieltä että tänään on vasta torstai? Pakko olla jo perjantai, sitähän ei ole ollut ainakaan kolmeen viikkoon. Täällä blogissakin se on näkynyt hiljaisuutena. Onneksi nyt viikonloppuna on taas aikaa kuvata ja kirjoittaa ja vastata kommentteihin. Mutta hei, ensiksi yöunet. Huomiseen!
